Anoppi tonkii paikkoja kun emme ole kotona, apua!

  • Viestiketjun aloittaja Pulassa -83
  • Ensimmäinen viesti
Pulassa -83
Olen aivan raivona!
Ostettiin appivanhemmilta vajaa 7 v sitten pieni maatila.
Ongelmia on ollut ihan koko ajan, anoppi saattaa kytätä tien varresta taloon sisälle jne..
Olen sanonut monesta eri asiasta sata kertaa. Toimii vähän aikaa. Nyt tilanne on se,etten ole edes puheväleissä anoppiin enää. Ja mies raivoaa mulle, kun en tule toimeen hänen äitinsä kanssa! Appiukko on jo kuollut.
Lukkojen vaihdoilla, lisäovien asentamisella ym olen saanut jonkunlaisen rauhan taloon. Anoppi poistettu facebook-kavereista, osasi hyvin käyttää hyväkseen tietoja jos emme joku päivä ole kotona esimkerkiksi.

Ongelma on seuraavanlainen; anoppi on jäänyt nyt 2 kertaa rysän päältä kiinni, eli ajaa tänne kun huomaa että kylällä on sellainen tapahtuma johon todennäköisesti osallistumme. Kerran tultiin aikaisemmin kotiin, anopin auto pihassa.
Toissapäivänä emme lähteneet tapahtumaan ollenkaan,anoppi ajoi pihaan. Kehtasi vielä mieheltä kysyä että miksi emme ole ko.tapahtumassa. En tiedä mitä mies vastasi. Enkä tiedä miksi anoppi pyörii täällä.

Tilanne menee nyt siihen, että keksin joko jonkun keinon jolla sen naisen saa pidettyä poissa tontilta, taikka perun elokuussa tehtävät kesämökkikaupat. Emme voi lähteä kesämökille jos tila jää vartioimatta!
Kesälomareissu jo peruttu, emme uskalla lähteä.

Kyseessä ei ole mikään mukava mummeli, vaan useamman kerran petoksesta tuomittu ihminen. Ihminen, joka vihaa miniäänsä. Miniä vei häneltä pojan. Puhuu kaikki meidän asiat kylällä, vaikka asuu itse toisella paikkakunnalla.
Toivoo sydämestään eroamme, vaikka meillä on 4 lasta. Jos meillä on ollut ongelmia, on nauttinut niistä suuresti.

En ole eroamassa miehestä tällä hetkellä. Näitä tilanteita tulee ehkä kerran viikossa, muun ajan elämme onnellista perhe-elämää.

Mies tietää mitä ajattelen näistä anopin ´vierailuista´. Mitään radikaalia hän ei kuitenkaan suostu tekemään asian eteen. En ole vielä puhunut mökkikauppojen perumisesta.
Kameravalvontakin on hankala (tätä meis itse ehdotti). Tila on niin iso, että kameroita pitäisi olla paljon!
Nyt apua ..
 
aapee-83
Mies ei suostu mihinkään radikaaliin! Enkä häntä moiti, kyseessä äitinsä. Omaisuus ja eläimet muutenkin mulle tärkeämmät kuin miehelle.
Meillä on pelkkää pihapiiriä 5 ha, paljon vanhoja rakennuksia mm.navetta. Osa ovista on sellaisia joita ei yksinkertaisesti saa lukkoon! heinävajassa ei edes ole ovea. Anoppihan tuntee toki kaikki paikat.

Taloon ei pääse, jos ei joku teineistä unohda lukita ovea.

Odotan vuosisadan riitaa jos ilmoitan peruvani mökkikaupat. Unelmamökki kyseessä. Rahaa siihen kuitenkin menee niin paljon,ettei sitä kannata ostaa jos en sinne uskalla koskaan edes lähteä.

En koskaan ilmoita facebookkiin kesälomareissuja,mutta aktiivisena kylän jäsenenä, mainostan kaikkia kylän tapahtumia, erityisesti sellaisia joita itse olen järjestämässä.
 
aapee-83
Ono sinulla paljon sellaista tavaraa, jonka haluat pitää yksityisenä?
Toimisiko moisen laittaminen esim. lukolliseen laatikkoon?
Periaatteessa sellaista tavaraa ei ole, ehkä enemmän kyse periaatteesta ja pelosta että anoppi karkuuttaa vaikka eläimet täällä yksin toikkaroidessaan.
Koti on YKSITYINEN paikka. Minä olen alkanut vihaamaan tätä paikkaa. Asumme melko korvessa, silti tuntuu että asueassamme kaupungissa saimme enemmän omaa rauhaa.
 
vierailijaa
Periaatteessa sellaista tavaraa ei ole, ehkä enemmän kyse periaatteesta ja pelosta että anoppi karkuuttaa vaikka eläimet täällä yksin toikkaroidessaan.
Koti on YKSITYINEN paikka. Minä olen alkanut vihaamaan tätä paikkaa. Asumme melko korvessa, silti tuntuu että asueassamme kaupungissa saimme enemmän omaa rauhaa.
Onko anoppisi mielisairas? Tervejärkinen ei nimittäin tuollaista tekisi.
 
vierass
Mitä väliä sillä on, jos käy heinävajassa? Voihan siellä käydä kuka tahansa, vaikka kylän nuorisoa. Ei minusta ole haittaa, jos ei tuhoa mitään. Tuskin jaksaa kovin usein vierailla, jos ei pääse näkemään mitään kiinnostavaa.
 
Periaatteessa sellaista tavaraa ei ole, ehkä enemmän kyse periaatteesta ja pelosta että anoppi karkuuttaa vaikka eläimet täällä yksin toikkaroidessaan.
Koti on YKSITYINEN paikka. Minä olen alkanut vihaamaan tätä paikkaa. Asumme melko korvessa, silti tuntuu että asueassamme kaupungissa saimme enemmän omaa rauhaa.
Ok. Tuo on asia, jossa jokaisella oma kokemuksensa ja se on juuri hänelle oikea.
Kovin epähienotunteista anopiltasi.
 
vierailija1001
Sorry vaan, mutten saanut oikein kiinni jutustasi. Et/ette pärjää anoppisi kanssa, joten olette vaihtaneet lukot ja elimimoineet muorin niin irti elämästänne kuin mahdollista. Mikään laki ei kiellä anoppiasi ajamaan pihaanne, ellette sitten hae lähestymiskieltoa tontillenne- ja siinäkin vahvaa näyttöä siitä, miten anoppi on terveydellenne ja elämällänne suureksi uhaksi. Se, ettet pidä anopistasi ei vielä poliisivoimia liikkeelle laita.

Kerro, mitä anoppi sinulta/teiltä haluaa? Varastaa? Kaapata lapset? KUn ei teille edes sisälle pääse? Heittelee kiviä ikkunoihin? Repii pihapuskia? Mitä?

Kesämökkikaupan peruminen on ihan sinun omaa lapsellisuuttasi. Miten vain saat itselleni kaiken hankalaksi?! Jos me kaikki ihmiset tekisimme päätöksiä vaikkapa tyhmän naapurin vuoksi nököttäisimme lopun ikäämme pirtin nurkassa kädet puuskassa vahtimassa tavaroitamme. Ei kiitos, ei niin.

Minusta tuntuu, että olet jäänyt vatkaamaan anoppiongelmaasi liian yksipuolisesti. Vaikka anoppi haukkuisi sinua suu vaahdossa pitkin kyliä, niin on siellä kylässä järkeviäkin ihmisiä seuloen anoppisi jutut sinun eduksesi. Et voi olla niin hölmö, että pidät kaikkia ihmisiä hölmöinä.

Ehdotan rauhalllista keskustelua vaikkapa kyläpapin/terapeutin vastaanotolla tunnin ajan sekä avointa suhtautumista uusiin ratkaisuihin anoppisi suhteen. Pimahdat tuollaisen tunnekuorman kanssa, jonka voisit keventää muuttamalla ajattelutapaasi.
 
vierailija1001
Periaatteessa sellaista tavaraa ei ole, ehkä enemmän kyse periaatteesta ja pelosta että anoppi karkuuttaa vaikka eläimet täällä yksin toikkaroidessaan.
Koti on YKSITYINEN paikka. Minä olen alkanut vihaamaan tätä paikkaa. Asumme melko korvessa, silti tuntuu että asueassamme kaupungissa saimme enemmän omaa rauhaa.
Anoppi on varmasti hankala, mutta hänen kauttaan kanavoit muutkin ongelmasi. Oletko saanut sieltä korvesta yhtään ystävää, jolle saat purettua arjen paineita? Se, että syytät anoppiasi omista peloistasi ja mielikuvituksesi voimalla muovaat hänestä hirviötä, on tietysti yksi keino selvitä, mutta viesteistäsi loistaa se, että olet kovin onneton elämässäsi.

Voimia! Lopeta pakeneminen, ota järki käteesi anopin suhteen (ei hän vanhana maalaistalon elämäntä eläimiä karkuun päästä, ei todellakaan) ja tee oman mielenrauhasi vuoksi rohkeita päätöksiä. Ostakaa mökin sijaan kaupunkikämppä ja mene sinne tuulettamaan päätäsi. Ei ole järkeä mennä korvesta korpeen. Et tule olemaan onnellinen mökilläkään. Tarvitset ihan muuta virikettä.
 
aapee-83
Olen jutellut asioista kyllä ystävien kanssa. Moni sanoo ettei halua tänne tulla enää, kun yleensä anoppi jossain välissä pelmahtaa paikalle. Suurimmalla osalla pitkä matka tänne tulla, eivät viitsi ajella siksi että anoppi istuukin suu virneessä vieressä koko ajan.

Silloin kun miestä enemmän häiritsi se että ´en tule toimeen äitinsä kanssa´, annoin anopin tehdä mitä haluaa. Tuloksena se, että anoppi tuli aamuseitsemältä hakkaamaan ovea, kun itse olin valvonut vauvan kanssa puolen yötä. Istui koko päivän. Tein ruuat,syötiin. Illlalla saattoi lähteä klo 22 jälkeen kun menimme jo nukkumaan. Vielä klo 23 aikana saattoi soittaa jommallekummalle, kun kotiin pääsi.
Ja tosiaan,repii puskia itsenäisesti ulkona. Käy syöttämässä eläimiä. Päästää sisäkissat ulkoilemaan.
Pitkään ei MIES jaksanut tätä. Alkoi itse ymmärtää millaisesta asiasta puhutaan.

Anoppi ei ole yksinäinen. Sisaruksia on useita. Ja iso suku. Paljon ystäviä.
 
aapee-83
Tämä yllätti; siis MINUN pitää muuttaa ajattelutapaani? Kertokaa ihmeessä että miten?
Miten selitän lapsille että taas on kissa karkuteillä, kun anoppi on käynyt sen päästämässä ulos?
Seurustelen aamusta iltaan anopin kanssa, minne laitan lapset siksi aikaa? Päiväkotiin?

Emme tule enää yhtään toimeen. Ja tunne on molemminpuolinen.
 
vierass
Kohdista kaikki toimenpiteet ja suuttuminen mieheesi, joka ei saa perheen rauhaa suojeltua eli laittaa anopin "onnen" teidän edelle. Anopilla selvästi viiraa niin pahasti, että on ihan turha yrittää vaikuttaa muuten kuin poliisin avulla.
 
vierailija kummastus
Tämän ongelmanne avaimet on miehesi käsissä. Hänen kuuluu laittaa äitinsä älyttömään käytökseen stoppi. Vaikenemalla asiasta miehesi hyväksyy äitinsä touhut.
 
omat rajat
Älä vastaa anopin viesteihin tai puheluihin. Älä avaa ovea. Ohjaa myös lapsia toimimaan samoin. Karjasuojiin yms. ovellisiin paikkoihin lukot, avaimet vain sinulle ja miehelle. Tulkoon pihalle tai tuijotelkoon tieltä. Anna tuijottaa, vedä verhot eteen. Keskity omiin puuhiisi.

Ilmoita anopin asumiskunnan terveyskeskukseen, että anoppi ei enää pärjää itsekseen ja että teillä on huoli hänen (mielen)terveydestään. Sinulla on oikeus omaan perheeseesi. Olet naimisissa miehesi - et anoppisi kanssa.
 
vierailija1100
Mikä hiton kyökkipsykologi täällä oikein yrittää päteä?!? Kyllä koti on koti, eikä sinne ole lupa EDES anopin tunkea komppaamaan paikkoja, jos toiset ei ole kotonakaan. Saati, että anoppia pitäs "hoitaa" siinä muun perheen ohella kaiket päivät, kun tarkoitus on vaan kytätä ja aiheuttaa harmia / kiusaa. Sairashan tuo anoppi on, eikä tuo narsismi parane millään hoidolla, mutta ei sairauskaan nyt ihan kaikkeen oikeuta sentään. Mutta avainasemassa on kylläkin miehesi, jonka on tiukasti laitettava rajat tuolle touhulle ja ilmoitettava, että hommaa sen joko hoitoon tai putkaan, jos ei jätä perhettänne rauhaan. Valitkoon siitä sitten. Vaikka se ei hoidolla parane, niin tuskin anoppi sitä tiedostaa... ;) Eikä se uhkailemalla tietenkään muutenkaan lopu, mutta joka tapauksessa se on nyt miehes, jonka on laitettava äitinsä ruotuun.
 
Olette 7 vuotta sitten jo ostaneet maatilan, jonka pihapiirikin on 5 hehtaaria ja silti pidät kissaraukkoja sisällä? Kyllä kissat saisi päästä pihalle nauttumaan vähän vapaudesta. Komppaan anoppiasi.
Ja kissat tuntevat tuon alueen rajat? Naapurin isäntä on kyllä vapaa päästämään ilmat pihalle irtokissoista (=rauhoittamattomia eläimiä):

"Metsästyslain 48 §:n mukaan alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin. Vastaava oikeus on myös alueen metsästysvuokraoikeuden
ja metsästysluvan haltijalla. Rakennuksen omistajalla tai haltijalla on oikeus rauhoittamattoman eläimen pyydystämiseen tai tappamiseen silloin, kun eläin tavataan rakennuksessa tai sen pihapiirissä. Rauhoittamattoman eläimen pyydystämisessä ja tappamisessa on noudatettava niille metsästys- ja eläinsuojelulainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia. Metsästyslaissa on siis säädetty oikeudesta villiintyneiden kissojen pyydystämiseen ja tappamiseen, mutta ei velvollisuudesta ryhtyä tällaisiin toimiin."
 
vierailijatarna
Olette 7 vuotta sitten jo ostaneet maatilan, jonka pihapiirikin on 5 hehtaaria ja silti pidät kissaraukkoja sisällä? Kyllä kissat saisi päästä pihalle nauttumaan vähän vapaudesta. Komppaan anoppiasi.
Kissat PITÄÄ PITÄÄ SISÄLLÄ tai ulkona aidatulla alueella, ei vain siksi etteivät kuulu luontoon vaan siksi että se on niille itselleen turvallisempaa. Myös maalla. On iso riski että joku hullu posauttaa niitä haulikolla, jäävät autojen alle tai kettujen tai ilvesten ruuaksi. Ai ettei haittaa mitään, sehän on vaan kissa, lisää saa lähimmästä navetasta? Arvaan että ajattelet noin. Kissakin on perheenjäsen ja lemmikki siinä kuin koirakin, eikä ansaitse joutua jonkun eläinvihaajan kynsiin typerän omistajan takia.

Kaupungissa ihan varmasti, ap, on rauhaa enemmän. Miehen laitettava äitinsä kuriin, tarvittaessa poliisin avulla. Mietin vaan mikä anopin motiivi, ja onko vain paha vaiko myös sairas ja avun tarpeessa.
 

Yhteistyössä