APUA, oikeuden väliaikaismääräyksiin!?

Osaisiko joku auttaa minua tai olisiko joku ollut vastaavanlaisessa tilanteessa niin, kuin minä nyt?!

Olen kahden tyttären yh-äiti vanhempi täyttää jouluna 5v. ja nuorempi on 3,5v. Olen eronnut lasteni turkkilaisperäisestä isästä tammikuussa 2008. Käräjillä avioeron haun yhteydessä haettiin minulle myös yksinhuoltajuus yhteisymmärryksessä. Lasten isä ei halunnut määrittää edes tapaamisoikeuksia.

Lapset on kuitenkin tavannut isäänsä silloin tällöin, kun hänelle on sattunut sopimaan. Olen useaan kertaan varannut aikaa lastenvalvojalle, että tapaamisiin saataisiin jonkinlainen säännöllisyys, mutta isä on perunut kaikki ajat.
Jotkut käynnit isän luona on sujunut ihan hyvin..isä järjestää sirkushuveja, hoploppia, särkänniemeä yms joten kyllähän silloin kivaa on..mutta toisina tapaamisina lapset on tullut hyvin tuhruisina, väsyneinä, kerran jopa pienempi 40 asteen kuumeessa suoraan hoplopista takaisin kotiin. Tällaisten tilanteiden jälkeen olen ottanut yhteyttä lastensuojeluun ja he ovat neuvoneet olemaan antamatta lapsia isälleen, kun ei kykene niitä hoitamaan. Joskus on mennyt viikkoja joskus jopa 3 kuukautta, ettei lapset ole olleet isällään.

Tilanteet on nyt todella kärjistyneet. Lapset olivat isällään toisen kerran tämän 2,5 vuoden aikana viikon, minkä jälkeen nuorempi alkoi oirehtimaan ettei halua sinne mennä. Aina kun lähtö oli tiedossa tyttö pissi yöllä alleen, näki painajaisia ja kieltäytyi syömästä sekä roikkui koko ajan kiinni "helmoissani". Luulin sitä vain 3v. uhmaksi, joten "pakotin tai jätin itkuisen lapsen isälleen väkisin. Kun tilannetta oli jatkunut muutaman kerran otin asian puheeksi lasten isän kanssa, lapsia sieltä hakiessani. Isä väitti minun keksivän koko jutun, eikä lapsella ole mitään hätää!? Kyselyistäni kimpaantuneena hän huusi lasten kuullen tappavansa minut ja vievänsä lapset minulta kokonaan pois.

Lapset ovat voineet sen jälkeen todella huonosti. He itkevät hysteerisesti perääni...eivätkä tahdo päästää minua silmistään ollenkaan. Näin tilanteen vakavuuden joten otin jälleen yhteyttä perheneuvolaan, poliisiin rikosilmoitusta varten sekä hain lähestymiskiellon. Sain kiellon koskemaan vain itseäni kun ei ollut näyttöä siitä, että isä satuttaisi lapsia eikä näyttöä hänen uhkailustaan viedä lapsia pois minulta tai maasta.

Nyt sitten isä hakee yhteishuoltajuutta sekä tapaamisoikeuksia 3 vuoden jälkeen?!? Asiasta olen tehnyt vastineen..ja oikeuden esi-istuntoon mennään tammikuussa. Sain kirjeen, missä kerrottiin olosuhdeselvittelystä sekä väliaikaismääräyksistä tapaamisten osalta 9kk ajalle ennen pääkäsittelyä?!? Mitä nämä tarkoittaa?! Onko minun pakotettava lapset tapaamisiin?! Olen kulkenut lasten kanssa psykiatrin luona..mitään muuta ei ole ilmennyt kuin se etteivät he halua isälleen mennä. Auttakaa, joku jolla olisi tietoa, kiitos.
Voisin mielelläni myös jutella jonkun kanssa, jolla olisi kokemusta asiasta.
 

Yhteistyössä