mietin
mitä hyötyä diagnoosista on ollut teille? Vaivahan ei varsinaisesti ole korjattavissa, mutta oletteko saaneet jonkinlaista apua elämäänne?
"riiviöiden äiti"
Kuntoutusta eli toimintaterapiaa ja neuropsykologista, sopeutumisvalmennuskurssi, avustaja yms.
"Vieras"
Minä mietin juuri samaa. Lapselle tulossa diagnoosi. Onko hyöty suurempi kuin haitta leimautumisesta...
Hyöty ehdottomasti suurempi kuin haitta. Itse en ole haittaa edes todennut. Saatiin avustaja, toimintaterapiaa, kiinteä yhteys hoitopuolen ammattilaisiin, henkistä tukea, olisi saatu paljon enemmänkin apua jos olisi tarvittu, mutta onneksi kaikki lähti sujumaan ilmankin.
Lisään vielä, että ilman diagnoosia teillä voi olla todellisia vaikeuksia saada lapsellenne esimerkiksi henkilökohtaista avustajaa, vaikka hän sitä esimerkiksi koulussa selkeästi tarvitsisi. Ongelma on myös se, että ilman diagnoosia koulun valinta ei välttämättä ole lapsen eduksi. Lapsi voidaan leimata häiriökäytöksisiin lapsiin, ja pahimmillaan joutua todella ongelmatapauksien luokalle koulussa, kun taas diagnoosin avulla koulun valinta tapahtuu diagnoosin mukaan. Meillä lapsi käynyt toisen kerran eskarin ja menossa erityisluokkaan, jossa on muita diagnoosin saaneita ja diagnoosin perusteella myös oikeanlaista tukea saavia lapsia. Kauheampi vaihtoehto olisi ollut, että olisi joutunut toiseen kouluun, jossa on selkeästi häiriökäyttäytymisen takia erikoisluokkaan ohjattuja lapsia, minne as-lapseni ei todellakaan kuulu ja sen kaikki ammattilaisetkin sanoivat.
Lisään vielä, että ilman diagnoosia teillä voi olla todellisia vaikeuksia saada lapsellenne esimerkiksi henkilökohtaista avustajaa, vaikka hän sitä esimerkiksi koulussa selkeästi tarvitsisi. Ongelma on myös se, että ilman diagnoosia koulun valinta ei välttämättä ole lapsen eduksi. Lapsi voidaan leimata häiriökäytöksisiin lapsiin, ja pahimmillaan joutua todella ongelmatapauksien luokalle koulussa, kun taas diagnoosin avulla koulun valinta tapahtuu diagnoosin mukaan. Meillä lapsi käynyt toisen kerran eskarin ja menossa erityisluokkaan, jossa on muita diagnoosin saaneita ja diagnoosin perusteella myös oikeanlaista tukea saavia lapsia. Kauheampi vaihtoehto olisi ollut, että olisi joutunut toiseen kouluun, jossa on selkeästi häiriökäyttäytymisen takia erikoisluokkaan ohjattuja lapsia, minne as-lapseni ei todellakaan kuulu ja sen kaikki ammattilaisetkin sanoivat.
Viimeksi muokattu:
mietin
[QUOTE="Vieras";28337803]Minä mietin juuri samaa. Lapselle tulossa diagnoosi. Onko hyöty suurempi kuin haitta leimautumisesta...[/QUOTE]
no sepäs se mullakin.. kiinnostaa, onko joku kokenut, että kannatti diagnosoida. eli että sai jotain konkreettista apua, josta lapsikin hyötyi.
kiinnostaa myös, jos joku haluaa sanoa, että olisi ollut paras todeta asia omassa päässään, mutta jättää ikäänkuin nimeämättä ominaisuus lapselle itselleen
no sepäs se mullakin.. kiinnostaa, onko joku kokenut, että kannatti diagnosoida. eli että sai jotain konkreettista apua, josta lapsikin hyötyi.
kiinnostaa myös, jos joku haluaa sanoa, että olisi ollut paras todeta asia omassa päässään, mutta jättää ikäänkuin nimeämättä ominaisuus lapselle itselleen
mietin
mitä henkilökohtainen avustaja tekee lapsen kanssa koulussa, ihan konkreettisesti?
Jos lapsi on normiluokalla, eikö avustaja ihmetytä muita ja aiheuta kiusaamista?
Luepa tuo aiempi viestini. Älkää jättäkö diagnoosia hakematta vain omien pelkojenne takia.
Lapsellani on ollut henkilökohtainen avustaja eskarissakin ja homma toimii loistavasti. Avustaja toimii myös muun luokan kanssa, ei nökötä koko ajan oman lapseni kanssa vaan ohjaa myös muita, eivätkä lapset pidä sitä ollenkaan outona, päinvastoin, he pitävät avustajaa vain hauskana lisänä. Käytännössä avustaja pitää huolen siitä, että lapsi selviytyy siirtymätilanteista, pysyy keskittyneenä koulutehtävien ajan ja ohjaa toimintaa niin, että lapsen toiminta luokassa sujuu ongelmitta. Tukee vaikeissa tilanteissa.
Lisään vielä, että SINUSTA se voi tuntua leimaavalta tai pahalta, mutta selviytyäkseen asperger-lapsi todella, todella tarvitsee apua, ja sinun tehtäväsi vanhempana on pitää huoli lapsesi hyvinvoinnista. Älä epää lapseltasi sitä apua, jota lapsesi tarvitsee.
Viimeksi muokattu:
"Vieras"
Minun lapseni on jo peruskoulun loppusuoralla, eli apuja sinne ei enään ehdi saada. Lähinnä siksi mietin, kannattaako diagnosoida, en ole ap vaan se toinen miettijä 
"riivioiden aiti"
Auttaa loytämään oikeaan luokkaan, merkkaamaan läksyt, ,tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan, auttaa luokkaretkillä (meillä ei poika esim vielä4. Luokallakaan ollut valmis kulkemaan yksin liikenteessä ja oli normiluokalla koska älyssä ja oppimisessa ei ollut vikaa-
[QUOTE="Vieras";28337864]Minun lapseni on jo peruskoulun loppusuoralla, eli apuja sinne ei enään ehdi saada. Lähinnä siksi mietin, kannattaako diagnosoida, en ole ap vaan se toinen miettijä [/QUOTE]
Minusta diagnoosi kannattaa hakea. Jos lapsesi on jo noin 'vanha', hän voi hyötyä diagnoosista jatko-opinnoissaan ja säästyä monelta vaivalta elämässään myöhemmin, itsenäistyttyään. Esimerkiksi meillä on osastolla ollut aikoinaan mies, joka oli siinä vaiheessa jo reilusti yli kolmenkymmenen ja kärsinyt erilaisuuden tunteistaan koko elämänsä, mutta asiaa ei koskaan oltu kenenkään toimesta tutkittu, vaikka mies oli selvästi kokenut aina olevansa ulkopuolinen. Ei ollut koskaan osannut hakea neuvoja tai vertaistukea, kun ei tiennyt mikä hänessä on vikana. Kyseessä oli traaginen as-lapsen kohtalo: koulukiusaamista, ymmärtämättömyyttä lapsen vaikeuksia kohtaan, ulkopuolisuuden tunnetta... ja syyksi paljastui aspergerin oireyhtymä. Millainen lie olisi elämä ollut, jos hän olisi alunpitäen tiennyt, että tukea on saatavilla, eikä hän ole ainoa tällä planeetalla, joka noista ongelmista kärsii?
[/QUOTE]Minusta diagnoosi kannattaa hakea. Jos lapsesi on jo noin 'vanha', hän voi hyötyä diagnoosista jatko-opinnoissaan ja säästyä monelta vaivalta elämässään myöhemmin, itsenäistyttyään. Esimerkiksi meillä on osastolla ollut aikoinaan mies, joka oli siinä vaiheessa jo reilusti yli kolmenkymmenen ja kärsinyt erilaisuuden tunteistaan koko elämänsä, mutta asiaa ei koskaan oltu kenenkään toimesta tutkittu, vaikka mies oli selvästi kokenut aina olevansa ulkopuolinen. Ei ollut koskaan osannut hakea neuvoja tai vertaistukea, kun ei tiennyt mikä hänessä on vikana. Kyseessä oli traaginen as-lapsen kohtalo: koulukiusaamista, ymmärtämättömyyttä lapsen vaikeuksia kohtaan, ulkopuolisuuden tunnetta... ja syyksi paljastui aspergerin oireyhtymä. Millainen lie olisi elämä ollut, jos hän olisi alunpitäen tiennyt, että tukea on saatavilla, eikä hän ole ainoa tällä planeetalla, joka noista ongelmista kärsii?
Ohjaa huomion oikeaan suuntaan, selvittää tehtävänantoja, opastaa tehtävissä, auttaa keskittymisessä, helpottaa jumitilanteissa, kannustaa, rohkaisee jne.
Jos lapsi on asperger, hän on erityinen. Muut lapset huomaavat sen, olipa hänellä diagnoosi ja avustaja taikka ei.
Se, että lasta kiusataan on toki aikuisten pahin pelko, mutta onneksi usein turha. En ole ketään nähnyt kiusatun sen vuoksi, että hänellä on henkilökohtainen avustaja.
"Vieras"
Minä olen tiennyt lapseni diagnoosin jo viisi vuotiaasta. Lapseni ongelmiin ei vain ole suostuttu puuttumaan, vaikka olen toistuvasti apua hakenut eri tahoilta ( esim. Tk-lääkäri, koulupsykologi, terveydenhoitaja, kasvatusneuvola). Vasta nyt olemme päässeet tutkimuksiin. Tuen saamisen puute on jo valitettavasti tehnyt tehtävänsä esim. koulumenestyksen suhteen.
mietin
tarkoitatko, että tuettaisiin sitä, että lapsi muuttuisi ja alkaisi enemmän hakeutua muiden joukkoon vai että tuettaisiin sitä, että on ihan okei olla ottamatta kontaktia muihin?
"Vieras"
[QUOTE="Vieras";28337925]Minä olen tiennyt lapseni diagnoosin jo viisi vuotiaasta. Lapseni ongelmiin ei vain ole suostuttu puuttumaan, vaikka olen toistuvasti apua hakenut eri tahoilta ( esim. Tk-lääkäri, koulupsykologi, terveydenhoitaja, kasvatusneuvola). Vasta nyt olemme päässeet tutkimuksiin. Tuen saamisen puute on jo valitettavasti tehnyt tehtävänsä esim. koulumenestyksen suhteen.[/QUOTE]
Ja jatkan vielä, että jos ap:n lapsi on vielä pieni, niin ehdottomasti ottaisin diagnoosin ja tuen vastaan
Ja jatkan vielä, että jos ap:n lapsi on vielä pieni, niin ehdottomasti ottaisin diagnoosin ja tuen vastaan
"Vieras"
No veikkaisin, että paras tapa voisi olla tukeminen siinä, että pärjää tilanteissa, joissa joka tapauksessa joutuu ottamaan kontaktia muihin ihmisiin, vaikka ei sitä itse siinä tilanteessa haluaisi tai kokisi luontevaksi.
"vieras"
Todellakin diagnoosista on hyötyä kaikin puolin, ei haittaa missään nimessä! Pienen lapsen tukitoimista en tiedä, mutta ainakin nuorelle:
- Muilta aspergereilta saatu tärkeä vertaistuki
- Ammattiapu; tukiasuminen, neuvonta ja ohjaus, itsenäistymisen opettelu
- Vammaistuki
- YO-kirjoituksissa mahdollisuus saada oma kirjoitustila ja lisäaikaa
Ainakin meidän alueella Asperger-diagnoosin saanut saa monipuolista tukea. Ammattilaiset osaavat huomioida asioita, joita "tavisvanhemmille" ei välttämättä tulisi edes mieleen. Diagnoosin saaminen on oma prosessinsa, mutta se kannattaa kyllä! Kamalinta on, jos joku ei saa diagnoosia vain siksi koska pelkää (tai vanhemmat pelkäävät turhaan!) leimautumista tms.
- Muilta aspergereilta saatu tärkeä vertaistuki
- Ammattiapu; tukiasuminen, neuvonta ja ohjaus, itsenäistymisen opettelu
- Vammaistuki
- YO-kirjoituksissa mahdollisuus saada oma kirjoitustila ja lisäaikaa
Ainakin meidän alueella Asperger-diagnoosin saanut saa monipuolista tukea. Ammattilaiset osaavat huomioida asioita, joita "tavisvanhemmille" ei välttämättä tulisi edes mieleen. Diagnoosin saaminen on oma prosessinsa, mutta se kannattaa kyllä! Kamalinta on, jos joku ei saa diagnoosia vain siksi koska pelkää (tai vanhemmat pelkäävät turhaan!) leimautumista tms.
J-t harmaana
Ite kanssa pohdin tätä samaa asiaa. Poika ei saanut diagnoosia koska lääkärin mielestä sitä ei voi antaa alle kouluikäiselle, mutta voimme palata asiaan myöhemmin. Nyt poika on alottamassa koulun, ja suuremmassa koulussa, kun alkuun piti. Just tuota avustaja-juttua muunmuassa mietin, eli josko sitä diagnoosia sittekki tarvittais.....
Esikoislikalla on todettu asp.
Lähtee just nyt englantiin yliopistoon.
Isi halkeaa ylpeydestä.
Lähtee just nyt englantiin yliopistoon.
Isi halkeaa ylpeydestä.
vierailija
Onnea, ja on syytäkin olla ylpeä
vierailija
Sehän ei mikään sairaus olekaan, vaan ominaisuus
vierailija
Olen - oikeesti - onnellinen vanhempien puolesta
Se on kuitenkin vain diagnoosi, ihmisen tekemä
Se on kuitenkin vain diagnoosi, ihmisen tekemä