Olisi mukava jakaa kokemuksia elämästä tällaisten vähän speciaalien tapausten vanhempien kanssa miten selviytyä arjen haasteista.
Meidän 5-vuotias esikoisemme on kekseliäs ja uskomattomalla muistilla
varustettu pikkumies , jonka akilleen kantapäitä ovat heikkoudet motorisissa kyvyissä, sosiaalisissa suhteissa ja kyvyssä tuntea empatiaa.
Esikoisen kohdalla diagnoosi ei tullut yllätyksenä samanikäisten ikätovereiden kehitystä seuraillessa ja päiväkodista tullut informaatio sinetöi oman sisäisen intuitiomme ettei kaikki ole niinkuin pitäisi.
Meillä valtaosa ongelmista liittyy lähtemisiin ja siihen kun poika pitää patistella kelloista ym huolimatta pukemaan tai monesti hänet joutuu aikataulusyistä pukemaan itse , sosiaalisiin suhteisiin ja yhteisleikkeihin jotka eivät suju ja pojan pienempään veljeensä kohdistamaan väkivaltaan.
Veljeksiä ei voi mm jättää hetkeksikään kahden sillä kokemusta valossa hiljaisuus voi tarkoittaa tyynyn painamista pikkuveljen kasvoille , peiton alle hautaamista , yritystä ratsastaa veljellä, jakkaran ottamista pöydälle kurottelevan pikkuveljen alta yms.
Poika ymmärtää oman kipunsa vaikkakin kynnys on korkea muistellen mm kauan sitten tapahtunutta tapausta jossa samanikäinen lapsi löi häntä ,
Mutta kysymys toisen kivusta saa hänet kohauttelemaan olkapäitään , kääntämään keskustelun sivuraiteelle.
Jäähypenkistä ei ole mitään hyötyä.
Tämän lisäksi pojalla on pakkomielteitä esim suljettuihin oviin , pimeässä nukkumiseen , muiden pukeutumiseen jne liittyen , jotka mm vaikeuttavat yökyläilyä ja estävät tällä haavaa sukulaisvierailut kaventaen sosiaalista ympäristöä entisestään.
Suoraan sanoen elämä on aika raskasta .
Mites muilla?
Meidän 5-vuotias esikoisemme on kekseliäs ja uskomattomalla muistilla
varustettu pikkumies , jonka akilleen kantapäitä ovat heikkoudet motorisissa kyvyissä, sosiaalisissa suhteissa ja kyvyssä tuntea empatiaa.
Esikoisen kohdalla diagnoosi ei tullut yllätyksenä samanikäisten ikätovereiden kehitystä seuraillessa ja päiväkodista tullut informaatio sinetöi oman sisäisen intuitiomme ettei kaikki ole niinkuin pitäisi.
Meillä valtaosa ongelmista liittyy lähtemisiin ja siihen kun poika pitää patistella kelloista ym huolimatta pukemaan tai monesti hänet joutuu aikataulusyistä pukemaan itse , sosiaalisiin suhteisiin ja yhteisleikkeihin jotka eivät suju ja pojan pienempään veljeensä kohdistamaan väkivaltaan.
Veljeksiä ei voi mm jättää hetkeksikään kahden sillä kokemusta valossa hiljaisuus voi tarkoittaa tyynyn painamista pikkuveljen kasvoille , peiton alle hautaamista , yritystä ratsastaa veljellä, jakkaran ottamista pöydälle kurottelevan pikkuveljen alta yms.
Poika ymmärtää oman kipunsa vaikkakin kynnys on korkea muistellen mm kauan sitten tapahtunutta tapausta jossa samanikäinen lapsi löi häntä ,
Mutta kysymys toisen kivusta saa hänet kohauttelemaan olkapäitään , kääntämään keskustelun sivuraiteelle.
Jäähypenkistä ei ole mitään hyötyä.
Tämän lisäksi pojalla on pakkomielteitä esim suljettuihin oviin , pimeässä nukkumiseen , muiden pukeutumiseen jne liittyen , jotka mm vaikeuttavat yökyläilyä ja estävät tällä haavaa sukulaisvierailut kaventaen sosiaalista ympäristöä entisestään.
Suoraan sanoen elämä on aika raskasta .
Mites muilla?
