atopia vai allergia- auttakaa kokeneet

Meillä tyttö 4,5 kk ja kärsinyt alusta asti tosi kovista mahakivuista - alkuun ehkä koliikkia koska sitä on meillä nähty ennenkin. Mut kolmen kuukauden jälkeen,vaikka pelkällä tissimaidolla mennään edelleenalkoivat iho-oireet.

Ensin punoitti vain posket ja kaula ja sit punaista ilmestyi vähän sinne sun tänne. Iho myös kuivui tosi karheaksi. Punainen väri vaihtelee vuorokaudenkin aikaan tosi kovasti sekä paikkojen että määrän suhteen. Viimeiset kaksi viikkoa on posket olleet ihan rikki siis vereslihalla ja kirkasta nestettä tihkuvat. Jos käytän joka päivä niihin lievää kortisonipitoista voidetta pysyvät kiinni mut aukeavat heti kun en laita.

Kakka on enimmäkseen tosi löysää keltaista, joka karkaa vaipasta jos ei heti ryntää pesulle. Välillä niin vetistä, että imeytyy vaippaan lähes kokonaan ja välillä löysää tavaraakoko vaippa täys. Edelleen ilmavaivoja vaihtelevasti välillä enemmän välillä vähemmän. Pulauttelua on niin että kaulassa on lappu koko ajan että ei vaatteita tarvi vaihtaa jatkuvasti. Välillä päiviä et tuntuu koko ajan tulevan välillä vähemmän. Pulauttaa myös pitkän ajan jälkeen ruokailusta esim. on voinut nukkua välillä ja kun herää sit vielä lentää. Siis välillä ihan lentää.

Nukuttu on tietysti aina huonosti. Vähän väliä herätään ja vain kainalossa saamme molemmat jotenkin nukuttua. Ulkona nukkuminen onnistuu paremmin jopa useamman tunnin unet iltapäivällä.

Koska asumme ulkomailla eikä perheessä ole muita allergioita ku yhdellä lapsella omena, pähkinä ja koivu ollaan tytön kanssa ihan päivissään. Lastenlääkärillä olemme tietysti käyneet parikin kertaa ja hänen mielestä kyseessä on selvä atopinen iho. On kokeiltu eri rasvoja ja edelleen haetaan sitä mikä ei pahentaisi tilannetta. Vauvalta otettiin myös sormenpäästä verta ja tämän testin tuloksena jo tunnin kuluttua lääkäri totesi että kysessä ei ole maito- eikä muna-allergia ja käski minun syödä entiseen malliin ihan normaalisti.

Nyt on kuitenkin päätetty mennä lisäksi iholääkärille, koska itse kovasti epäilen silti että allergioilla voisi olla osuutta tässä hommassa. Mitä sanotte te paljon nähneet ja kokeneet? Mikä meillä on ja mistä apu? Miten allergioita suomessa tutkitaan pieniltä vauvoilta? Kaikesta avusta ja mielipiteistä jo etukäteen kiitollisena... :flower: =)
 
Meillä on näköjään näitä ongelmia jo niin paljon et kerralla ei kaikkea edes muista. Jäi nimittäin kertomatta että neidin päänahkä peittyy valkoiseksi jo pari päivää edellisestä putsauksesta. Eli nyt olen laittanut siihen lähinnä ceridal-öljyä ja kammannut sit sitä vähemmäksi. Mut mitä se on? Kuivunutta ihoako? Tavallista karstaa tulee keskellä päälakea mut tämä on sit vielä jotakin sen lisäksi... :(
 
Kyllä toi ihan allergialta kuulostaa. Pienillä vauvoilla ei useinkaan veritesteissä näy mitään, vaikka allergia olisikin. Noin pienillä taitaa olla jopa tavallisempaa se että veritestit eivät näytä totuutta. Mulle lääkäri sanoi, että osalla (olikohan 10%) ei näy koskaan. Suomessa pienten vauvojen allergiat todetaan yleensä altistustesteillä.

Muista kortisonikuurien välissä rasvata kovasti jollakin perusvoiteella (2 x päivä ) . Meillä on ollut vähän samanlainen tilanne ja pojalla todettiin maitoallergia. Ikää on nyt 7,5 kuukautta ja epäilen että muitakin allergioita on. Iho pysyy kuitenkin suht hyvänä kun kaksi kertaa päivässä rasvaan sen Locobasella, pahimmat kohdat Locobase Repairilla mikä on vieläkin hoitavampaa, mutta täällä aika kallista. Poskiin levittelen rasvaa pitkin päivää.

Nykysuositus atooppisen ihon pesusta on, että suihkussa voi käydä vaikka joka päivä, mutta sen päälle kunnon rasvaus. Hiki ja lika ovat iholle pahasta.

Ota käyttöön maitohappobakteerit, sekä itselle että vauvalle. Meillä on vauva saanut DDS Junioria, joka on tarkoitettu alle vuoden ikäiselle. Se on jauhemaista ja sekoitetaan pieneen tilkkaan maitoa/vettä.

Kannattaisi varmaan kokeilla sitä, että jättäisit maitotuotteet pois omasta ruokavaliostasi.
 
Minustakin ehdottomasti kuulostaa allergialta! Aloittaisin itse maidottoman ja munattoman dieetin (sekä tomaatti, sitrukset, suklaa, kaakao jne. pois) välittömästi. Ja jos se ei vielä auta, jättäisin myös vehnän, rukiin ja ohran sekä soijan pois. 1-2 viikon dieetin jälkeen - jos siis oireet helpottavat - voit ottaa yksitellen maidon ja munan ruokavalioosi TAI antaa esim. korviketta kokeeksi vauvalle, ja seurata aiheuttavatko oireita. Ja yrittäisin etsiä allergialääkärin (ihotautilääkärit hoitavat usein vain seurausta, ts. eivät ole niinkään kiinnostuneita syystä), jonka kanssa ryhtyisin miettimään esim. sopivaa korviketta, jos maitoallergia tai vielä laajemmat allergiat saadaan selville välttämis-altistuskokeella.

Ja allergiatestit (sekä verikokeella otettava IgE-vasta-ainetesti että Prick-testi eli ihopistokoe) ovat valitettavan epäluotettavia lapsilla! Välttämis-altistuskoe on ainoa luotettava koe!

Tsemppiä ja jaksamista - oireeton lapsi on ihana palkinto imetysdieetistä!

PS: ks. myös www.histamiini.com, jossa tosi paljon hyviä ohjeita tähän alkuun ja toki myös vertaistukea!
 
Kuulostaa minustakin aivan allergialle! Vatsakipua, löysää kakkaa, ihottumaa, pulauttelua ja huonoja unia eli minusta aika pitkä lista oireita. Mielestäsi epäilysi allergialsta on aivan perusteltu. Kuten jo yllä tuli ilmi, nuo allergiatestit eivät tosiaan vauvoilla tai lapsilla kovin luotettavia ole. Meillä on moniallerginen lapsi, joka oireili jo imetysaikana eikä hänellä ole koskaan allergiatesteissä näkynyt mitään.

Itse aloittelisin imetysdieettiä. Hyviä ohjeita on mm. imetystukilistan sivuilla. Samalla etsiskelisin lapselle lääkäriä, tuo eka ei kuulostanut kovin vakuuttavalle minustakaan. Jos imetysdieetti ei tuo oireettomuutta, on mahdollista kokeilla erilaisia erityiskorvikkeita. Täällä niitä on saatavilla apteekista myös ilman reseptiä, en tiedä mikä käytäntö siellä on. Meillä oli käytössä täysin maidoton Neocate. On olemassa myös pilkottua maitoa sisältäviä korvikkeita (Almiron Pepti jne. ) ja osalle nekin sopivat. Yleensä nuo valmisteet ovat edullisempia. Soijapohjaisia korvikkeita suositellaan vasta yli 6 kk ikäisille.

Toivottavasti saatte lapsen pian oireettomaksi ja löydätte hyvän lasten allergologin!
 
Olen edellisten kanssa samaa mieltä! Mekin käytiin ensin ihotautilääkärillä, kahdella eri ja he olivat sitä mieltä että atooppista ihottumaa. Ihottumat kuitenkin hävisi samantien kun maito jäi pois. Verikokeet ja prickit ei ole näyttäneet mitään. Kannattaa etsiä hyvä lasten allergologi. Me käydään n.130km:n päässä lääkärillä.
 
Kiitos kaikista vinkeistä, mielipiteistä ja tuesta. Tänään sit aloitettu viikko ilman maito-, muna- ja sitrustuotteita sekä ilman suklaata. Nyt sit tihrustetaan kaikki tuoteselosteet ja selataan sanakirjaa toisella kädellä :headwall: ja yritetään keksiä syömistä. Alkuun tuntuu tosi hankalalle mut eiköhän tähän pikku hiljaa tule rutiinia. Miten pian yleensä tulokset näkyy jos joku näistä on ongelman aiheuttaja? Viikko vai kaksi vai vähemmän?
 
Yleensä auttaa jo muutamassa päivässä, mutta rintamaidossa saattaa olla jäämiä tosiaan jopa kahden viikon ajan. Meillä molemmilla pojilla helpotti noin kolmantena yönä esim. yöhuudon kanssa. Kakan kiinteytymiseen meni vähän pitempään.

Maitoa vältettäessä vältetään siis maidon proteiineja (maidossahan on monia proteiineja, mutta kun ei tiedetä, mikä niistä on allergeeni, niin kaikkia maidon osia pitää välttää), eli vältä ainakin seuraavia nimiä tuoteselosteessa: maito, maitoproteiini, maitojauhe, laktoosi, albumiini, laktalbumiini, kaseiini, hera, herajauhe, juusto, juustojauhe, kerma, piimä, jogurtti, ranskankerma, smetana jne. Maidottomana pystyy tekemään lähes mitä tahansa ruokaa, mutta toki ravintolassa tulee yleensä vaikeuksia ja samoin valmisruokien kanssa on säätöä - etenkin ulkomailla. Missä maassa muuten asutte? JOissakin maissa löytyy tosi hyvin maidottomia tuotteita, kun taas joissakin maissa ei sitten millään mitään järkevää:)

TSEMPPIÄ!
 
No mehän asutaan varsinaisessa juustolassa, jossa ihmiset kittaavat ihan tyytyväisenä 3,9% maitoa eli Sveitsissä. Juuri kävin lähikaupassa kyselemässä maitotiskillä josko täällä joku olis ihan maidotonta niin tuntui, että täti tiputtaa silmät päästä ettäkö ihan maidotonta :LOL: pitäis olla. No vielä ei siis löytynyt mitään matkaan, mutta pitää tutkia isompaa kauppaa huomenissa.
Hyvä tietää nuo proteiinit niin osaa olla tarkkana niiden kanssa. Ja meneehän tässä samalla ruokavaliokin terveellisempään suuntaan ku ei tarvi kahvin kanssa keksejä ja muita herkkuja nyt mutustella... :(
 
No vielä ei ainakaan ole mitään muutosta pikku neidin elämään tullut, päin vastoin viime yö oli pahempi ku aikoihin. Nyt ei päästy pelkällä ähinällä ja tuhinalla vaan useampaan otteeseen huudettiin kurkku suorana ja tuntui että korvat hän kiskoo päästään niin hirveä oli kutina. Kovasti nyt mietin, että söin eilen uunissa paistettua kalaa riisin kera ja siin oli vähän porkkanaa myös matkas et mikähän mahtaa olla nyt kalan rooli tässä viime yön tuskassa? No jatkan edelleen siis kokonaan maidottomana ja varaan piakkoin ajan myös lääkäriin niin osaa sit jo sanoa oliko tästä maidottomasta ajasta meille siis apua...
 
Kala on kyllä tosi allergisoiva, tosin porkkanakin on usein pahis, eli vaikea on sanoa...:(

Yleensä kannattaa varoa myös histamiinia vapauttavia ruokia, joita ovat esim. mansikka, kaakao (suklaa), munanvalkuainen, tomaatti, ananas, papu, pähkinä, äyriäiset, kala,
sitrushedelmät ja alkoholi
 
Voi pientä! :( Onko teillä eläimiä? Tai todella kuiva huoneilma? Meillä iho huononi just ilmojen kylmetessä, mikä saattoi tietysti olla sattumaakin. Mutta hommasin kuitenkin ilmankostuttimen. Iho on nyt ollu suht hyvä, mutta enpä tiedä onko ilmankostutin auttanut vai nyt käytössä olevat rasvat vai mikä... Aikamoista arvailuahan tämä on.
 
Meillä ihan sama kuvaus ku sulla "joululahja"! Alko "koliikkina" ja sen jälkee iho ihan hirvesä kunnossa.. meillä poika nyt 5kk ja syöny kiinteitä reilu kukauden. Allergiaa ei oo meillä kellään, eikä ihan lähipiirissäkää, joten en usko et ainakaa meiän tapauksessa siitä on kyse. Lämpötilan vaihtelut on on meillä pahinta!!!
 
Huomenna tulee sit viikko täyteen tätä diettiä ja valitettavasti näyttää että mennään vain huonompaan suuntaan, miksi lie? Eli viime yönä ei sit enää nukuttu enää kunnolla missään välissä vaan ihan yhtä ähräystä ja hirveetä potkimista oli koko yö kitinän ja itkun kera. Ilmankostutinkin laitettiin juuri eilen aamulla eli huoneen pitäis olla sopivan viileä ja kostea.Piereskelyä oli myös ihan kiitettävästi ja aamulla tuli sit kahdet vetelät joista jälkimmäiset ihan hirveen kokoiset ja väri oli kyllä nyt sit jo vihreä eikä keltainen niin kuin ennen. Mites teillä oinastyttö tuo kakkahomma? ai niin mut te syötte jo kiinteitä. Kun minä ajattelin et yritän nyt selvittää nämä mahd. allergiat ennen kuin aloitan kiinteät. Voihan se olla että tämä tosiaan on vaan pelkkää atopista mut kun ei tunne tautia niin hankalaa tämä ainakin on.
Pikku puudelihan meillä kyllä on ja tietysti on mietitty että liekö hällä osuutta asiaan? Isoveli joka reagoi voimakkaasti sisäkissaan ei kyllä ole koirasta saanut koskaan mitään ongelmia. Villakoirahan pitäis olla "allergiavapaa" mut kyllä meidän yksi kaveri reagoi häneenkin kun on eläinallergia. Jostakin luin että eläinallergiat puhkeaa yleensä vasta myöhemmin mutta tiedä häntä. Pitäisköhän tuota muuttaa hotelliin likan kanssan viikoksi... :headwall:
 
Teillä kokemukset samat kuin meillä alkuun. meillä tyttö 5kk ikäinen ja tilanne vei meidät loppujen lopuksi sairaalaan. En halua pelotella, mutta kerron oman lapseni kokemuksen. Olen aina neuvolassa ihmetellyt hoitajalle ja lääkärillekin kuinka maito ei pysy sisällä, vatsavaioja on todella, neiti vain huutaa, yöt levottomia, syli vain kelpaa ym. neuvolassa ei meitä otettu koskaan vakavasti. pinna oli katketa myös iteltäkin. Nyt tämän vuoden alkumetreillä tyttö oli tukehtua omaan limaansa ja iho meni todella huonoon kuntoon, märki ihan koko naama, sairaalaan jouduimme josta tulikin lähes meidän toinen kotimme. maitoallergia selvisi altistuksin, jotka pystyttiin viimein tekemään,neocate sopii meille. koira-allergia myös testeillä todettiin (en tiiä kuinka luotettavia ovat). viljakin oli positiivinen. atooppinen ihottuma selvisi ihotauti lääkärillä. kokemuksesta voin kehoittaa olemalla oma aloitteinen ja aina ei kannata uskoa lääkäreitäkään.
 
joululahja: kaikki nuo teidän lapsella olevat suolisto-, vatsakipu-, kakka-, pulauttelu-, itkuisuus-, huonot unet- sekä iho-oireet viittaavat mun mielestä ruoka-allergioihin. Joillakin (itse asiassa melko usein) ruoka-aineallergikoilla on myös atopiataipuvainen iho (joka reagoi esim. pesuaineisiin, rasvoihin, lämmönvaihteluihin yms.). Tarvetta on hyvälle lääkärille, jolle lasten allergiat ovat vahvuus.

Oletko muuten korvannut nyt välttämääsi maitoa esim. soijatuotteilla? Soija on herkästi allergioiva, varsinkin maitoallergikoille.

Yhden tuttavani vauvan ruoka-allergiat olivat ensin suolisto-oireita ja sitten noin 4 kk:n iässä mukaan tulivat iho-oireet.
 
Ahmuttaren kanssa samaa mieltä minäkin. Koira tuskin on syypää, ainakaan yksinään. Kyllä suolisto-oireet, pulauttelut yms. viittaavat ruoka-aineallergioihin.

Mitäs jos siirtyisit käyttämään korviketta hetkeksi aikaa ja pumppaisit maidon sillä välin, niin voisit imetystä sitten vielä jatkaa jos ei tytön olo korvikkeella helpota. Tosin enpä tiedä onko mitään järkeä kokeilla tavallista korviketta, ehkäpä pitäisi ottaa samantien neocate käyttöön... Itsekkin olen vielä aika ummikko näissä allergia-asioissa. Mitäs mieltä olette muut?

Voimia Teille! :hug:
 
Kyllä tämä tietämättämyys on tosi kurjaa ja tilannetta tietenkin vielä pahentaa se, että ei pysty omalla äidinkielellään asioista keskustelemaan muualla kuin täällä. Mutta onneksi on edes tämän palstan tuki ja turva, kiitos siitä :flower:
Meidän neitihän ei tietenkään sitten huoli pulloa ollenkaan. Sekin ongelma meillä on ja sitkeästi olen nyt vain joka päivä pikku annoksen pullosta rintamaitoa hälle tyrkyttänyt ja huudon voitte arvata :eek: Aikaisemmin pullo kävi mut sit tuli ilmeisesti liian pitkä tauko asiaan ja likka on päättänyt pitää päänsä tämän asian suhteen.
Itse ajattelen, että huomenna heti yritän saada meille lääkäriajan ihan pikaseltaan ja jatkan tätä maidotonta niin kauan että päästään lääkäriin ja kuulla hänen mielipidettä asiaan. Sit vois varmaan kokeilla sitä maitoaltistusta sillä korvikkeella vai onnistuuko se ihan kotikonstein? Antais siis lusikalla korviketta jos ei pullo vieläkään kelpaa. Minkähän verran ja kuinka monesti olis syytä antaa? Sit näkis että mikä tämän maidon tilanne on. Olen nyt välttänyt myös kaikkia soijaa ja laktoosia sisältäviä tuotteita myös.
Toivotaan että ei sairaalakuntoon sentään neiti joutuisi,mutta kaikki on tietysti mahdollista. Onneksi teille henni löytyi sit ratkaisu vai onko tilanne nyt helpottanut ja iho kunnossa?
 
joululahja: maitoaltistusta korvikkeella ei kannata tehdä ennen kuin vasta olet saanut lapsen oireettomaksi (tai lähes) imetysdieetillä tai erityiskorvikkeella (maitoallergikoille tarkoitetulla). Jos lapsi oireilee yhä, eron tekeminen sille miten maito vaikuttaa on tosi vaikeaa, siis tulkinta maitoaltistuksesta.

Kannattaa tosiaan varata pikaisesti aikaa lasten allergioita tuntevalle lääkärille. Vaikka siellä ulkomaalaisena tuntuu hankalalta asioida ei omalla äidinkielellään, parempi sekin kuin olla ilman lääkäriä.
 
joululahjalle vielä vinkkinä 2 kappaletta suomenkielisiä allergiakeskustelupalstoista:

www.histamiini.com

ja Yahoon allergilista:
http://health.groups.yahoo.com/group/allergia/

Noista löytyy vertaistukea allergisten lasten vanhemmille!
 
Kiitos neuvoista ahmutar. Enhän minä tiennyt että neiti pitäisi saada ensin vallan oireettomaksi ennen kuin moista kannattaa kokeilla. No toivotaan että lääkärissä selviäisi jotakin että mille tässä sitten oikein alkaa. En tiedä miten täällä selvittävät vauvojen allergioita onko samanlaisia välttämis/altistamiskokeita, mutta eiköhän tuo pikku hiljaa selvinne. Lääkäri tosin voi olla sitä mieltä kuin edellinenkin että atopiaa on ja sillä selvä eikä muuta tarvitse tehdä ku rasvata :kieh: Mutta voihan tässä sit ainakin tehdä näitä omia kokeiluja ja nähdä muuttuuko tilanne mitenkään näiden ruokavaliohommien avulla...
 
joululahja Tilanteemme on nyt jokseenkin selvempi, maito on neocate, mutta iho siltikin aika huonossa kunnossa. koirat on laitettu "ulkoruokintaan" :( Bataattia on nyt syöty, mutta en tiedä sopiiko sekään...aika näyttää. Meillä Ennillä iho pysyy kaksi päivää hyvänä ja kolmantena taas räjähtää :/ Ihan ihmetyttää.
 
Meillä lapsella tilanne meni käytännössä koko ajan huonompaan imetysdieeteistäni huolimatta. Välillä jonkun ruokavalion karsinnan jälkeen saattoi tulla pari parempaa päivää, mutta pian oli taas suunta alaspäin. Lopulta oli pakko luovuttaa ja siirtyä kokonaan erityiskorvikkeelle.

Suurimpia sudenkuoppia ainakin itsellä oli alkuun se, että korvasin maitoa soijalla ja sitten jätin soijan pois ja korvasin soijaa kauratuotteilla. Mikään noista ei siis sopinut loppupelissä.

Onko sinulla ruokavaliossa jotain muuta mitä syöt paljon ja päivittäin? Sitrushedelmät, kala, pähkinät, tomaatti, ns. "kotimaset viljat" , mansikka jne. ovat myös aika usein niitä tilastollisesti katsoen suurinpia allergian aiheuttajia.
 
Olen jättänyt pois juurikin nuo mainitsemasi sitrushedelmät, tomaatin, kalan, pähkinän, suklaa eli tuosta listasta jäljelle jää viljat ja niistä nyt lähinnä vehnä sit tulee kyseeseen kun tuo ruisleipä on aika kattelussa täällä päin. Ja tietysti nyt on mennyt sit leipää vähän enemmän kun muut napostelut on jäänyt pois, mut ei nyt hirveesti ehkä 4-5- palaa/päivä. Ja eniten syön täkäläistä maissileipää jossa on kyl myös vehnää. Sitä tässä olen nyt sit miettinyt että liekö parasta jättää koko viljaosasto kans syömättä joksikin aikaa... mitähän mä sitten syön? Täällä ei ole marketissa samallalailla tarjolla allergisille juuri mitään eli pitäis kai löytää joku erikoiskauppa jostakin.
 

Yhteistyössä