auttakaa nyt mua

Tilanne on nyt se, että ollaan työssäkäyvä "duunaripalkkainen" pariskunta, uusperhe. Kodissamme on neljä lasta; mun 9-vuotias (3.luokkalainen), miehen 8-vuotias (2.luokkalainen) sekä kaksi yhteistä; eskarilainen ja parivuotias.
Mun esikoinen ei enää ole aamu- ja iltapäivähoitoon oikeutettu, joten lapsi lähtee ja tulee omia aikojaan koulun ja kodin välillä.
Miehen lapsi sen sijaan on aamu- ja iltapäivähoidossa, hän kulkee samaa matkaa hoitoon, kouluun ja kotiin, kuin pienemmät lapsemme.
Nyt tuli uusi hoitomaksu päätös, joka hipoo kattoa pienistä tuloistamme huolimatta. Oon aivan paniikissa, miten siitä selvitään.
Oon kuullut että monessa perheessä tokaluokkalainen voi jo olla yksikseen aamulla ja iltapäivällä ennen ja jälkeen koulun, siihen saakka kun vanhemmat pääsee kotiin. Meillä loppuu työt yleensä kolmen- puoli neljän aikaan, eli pitkää aikaa siitä ei tulisi. Ja olishan täällä mun kolmasluokkalainen kaverina, ja tämä ainakin on pärjännyt loistavasti, mitä nyt pitkästyy välillä kun pitää yksin olla.
Tässä on vain yksi iso mutta. Miehen lapsella on adhd; hän on hyvin impulsiivinen, saa päähänsä kaikenlaisia typeriä ideoita joita sitten toteuttaa ja vetää usein mukaansa muitakin. Toisaalta, koulumatkoja lapsi on jo kulkenut yksikseen ja niistä hyvin suoriutunut. Käsketyt asiat hän hoitaa, läksyt on aina tehtynä.. siinä mielessä uskaltaisin kyllä luottaa.
Mutta kun tämä on niin vaikeaa.. kertokaa mielipiteitänne? =)
 
meillä oli tokaluokkalainen yksin kotosalla aamulla ennen kuin lähti kouluun noin tunnin verran (kello soimassa kun piti lähteä pukemaan ja kouluun) ja sittten iltapäivällä riippuen mihin aikaan koulu loppuu niin enimminllään parisen tuntia yksin kotosalla. Hyvin sujui, teki yleensä läksyjä sillävälin sekä söi välipalan ja leikki, piirsi ym...eli vastaus kysymykseen niin kyllä mun mielestä voi olla yksin kotona ja vanhemman lapsen kanssa.
 

Yhteistyössä