Avoliiton kiemurat

Oisko kellään "mallia", miten avoliitossa olevat toimivat taloudellisesti?
Kerronpa oman tarinani lyhkäisesti. Olemme kumpainenkin tahollamme eronneet ja nyt kolmisen vuotta yhteiseloa takana. Asumme omistamallani tilalla, jossa suht. uusi omakotitalo (josta mulla siis 130 t€ velkaa). Kanssamme asuu myös 2 alaikäistä lastani. Puolisoni käy kokopäivätöissä, itse olen yrittäjä. Puolisoni ei osallistu taloudellisesti lainkaan kodin pitoon. Jossain vaiheessa antoi 300 e "ruokarahaa" kuussa, nykyään ei enää sitäkään.
Mielestäni tämä ei ole reilua. Otin osa-aikaisen työn vastaan, jotta saan kaikki asiat hoidettua, kun pelkästään lainan lyhennykseen menee n. tonni kuussa. Aina kun jokin kodinkone sippaa, tulee minulle jonkinlainen taloudellinen kriisi.
Puolisoni sitävastoin kerskuu, ettei tilille tahdo rahat mahtua, säästöön on kertynyt näiden 3 vuoden aikana n. 30t€ hänelle! Toki hän sillä tavoin on tilanpitoon osallistunut, että esim. halkoja on tehnyt tilan pusikoista, talvella lumet linkoaa ja ostettuaan kaivinkoneen, on ojia kaivanut tilalle. Joskin kaikki välilliset kulut, polttoaineet, öljyt jne, olen minä maksanut.
Miten te olette hoitaneet nämä raha-asiat? Antakaa jotain vinkkejä ja esimerkkejä!
 
Otapa asia puheeksi miehesi kanssa, kuvaile tilanne sellaisena kuin sen näet ja kysy, miten hän toimisi sinun tilanteessasi - jospa se avaisi silmät! Tila ja lainanlyhennykset ovat omiasi, mutta elämisen kustannukset pitäisi tavalla tai toisella jakaa. Asumisen kustannuksiin miehesi tuntuisi osallistuvan tekemänsä työn kautta, mutta vähintäänkin teidän pitäisi keskustella ruoka- ja muiden juoksevien kustannusten jakamisesta, kun kerran miehelläkin on säännölliset tulot.
 

Yhteistyössä