Beckin masennustesti

  • Viestiketjun aloittaja masennusko?
  • Ensimmäinen viesti
To on ihan jees testi, mutta siinä on muutama vakava ongelma kohta: Jos on koko elämänsä ollut masentunut, perheen näkymätön lapsi, siitä ei tule sitä pistemäärää kun pitäisi, koska kysymykset kuuluvat "kuin ennen" ja nämä näkymättömät lapset ovat olleet aina alakuloisia.
Siinä huomioidaan vain painon lasku ja ruokahalun väheneminen masennuksen oireena, vaikka lihominen ja jatkuva syöminenkin voivat olla sitä. Samoin seksin kohdalla puututaan vain vähentyneeseen halukkuuteen, vaikka siitä voi tulla asia, josta haetaan pakonomaisesti lohtua, jotta saa uskotella itselle, että kaikki on hyvin. Lisäksi pahimmankin masennuksen syövereissä -tai siis juuri silloin- koin olevani paremman näköinen kuin ennen, olin taistelut loppuun asti huolehtimalla ulkonäöstäni ja sen toki ymmärsin, että ponnistelut oli tuottaneet tulosta.
 
paljon pisteitä
Pöh, ei tuohon testiin kannata luottaa. Kuulin vasta että vaan kokemattomat hoitajat ym. teettää tuota testiä, eikä se oo oikeasti luotettava. Se mittaa lähinnä huonoa itsetuntoa. Kyllä sen huomaa jos on oikeasti masennus tai ainakin läheiset huomaa jos ei itse.
 
"vieras"
Vaikka olen fyysisesti väsähtänyt, niin pistemääräksi tuli vain 9. Koko elämän olen ollut aina masentunut (myös testien mukaan) ja nyt parantunut vihdoin. Jotenkin oikein säpsähti kysymyksiä lukiessa, että helkkari se tosiaan on noin.
 
^vierailija^
Itte sain 17 ja mukamas pitäis varata aika lääkärille, no just joo. Vain sen takia etten vastannu kaikkiin kohtiin että olen superonnellinen ja rakastan itseäni ja olen PARAS :D
 
Beep
To on ihan jees testi, mutta siinä on muutama vakava ongelma kohta: Jos on koko elämänsä ollut masentunut, perheen näkymätön lapsi, siitä ei tule sitä pistemäärää kun pitäisi, koska kysymykset kuuluvat "kuin ennen" ja nämä näkymättömät lapset ovat olleet aina alakuloisia.
Siinä huomioidaan vain painon lasku ja ruokahalun väheneminen masennuksen oireena, vaikka lihominen ja jatkuva syöminenkin voivat olla sitä. Samoin seksin kohdalla puututaan vain vähentyneeseen halukkuuteen, vaikka siitä voi tulla asia, josta haetaan pakonomaisesti lohtua, jotta saa uskotella itselle, että kaikki on hyvin. Lisäksi pahimmankin masennuksen syövereissä -tai siis juuri silloin- koin olevani paremman näköinen kuin ennen, olin taistelut loppuun asti huolehtimalla ulkonäöstäni ja sen toki ymmärsin, että ponnistelut oli tuottaneet tulosta.

Mä mietin kans kun ton joskus tein, että kysymykset ei tosiaankaan kata kaikkea. Eipä tietenkään, ei noi koskaan.
 
0pistettä. Tosin sillonkin, kun oon ollu oikeesti masentunut oon saanu tosta alle 10pistettä. Masentuneena syön paljon ja lihoon sekä harrastan seksiä holtittomasti ja nukun paljon enempi.
Lukiossa koitin hakea apua masennukseen ja mulle tehtiin tää testi. Tulokset oli muistaakseni 5-7pistettä enkä saanu apua koska en kuulemma ollu masentunu.
 
abney_park
Tulokseksi 34 eikä ole diagnosoitu masennusta eikä kukaan tiedä olotilastani. Eipä ketään pahemmin se kiinnostakaan, eikä minulla halua kertoa. Mutta pahin tulos mitä olen tuosta testistä saanut, vaikka kerran taisi olla kolmessakymmenessä. Koko ajan tämä tuntuukin olevan pahenemaan päin. En vain pysty/ei kiinnosta/en jaksa hakea apua.
 
"vieras"
Juu, minä kanssa kritisoin noita masennuksen määrittelyitä, tuon testin mukaan. Kaikilla kun masennus ei oireile samalla lailla. Tossa huomioidaan vaan sen tyyppinen masennus, joka oireilee unettomuutena ja ruohahalun menettämisenä, toiset tosiaan nukkuvat ja syövät paljon enemmän ollessaan masentuneita.
 

Yhteistyössä