Brasilialainen vahaus: kokemuksia

  • Viestiketjun aloittaja uskaltaisinko
  • Ensimmäinen viesti
Äitini on kosmetologi ja hän ei tee brasseja, lähelle kyllä.
Itseltä on jalat otettu ylös asti, mutta sisäreisiin tuli muutama verenpurkauma, joten lopputulos ei ollut kaunis. Eli siksi en uskaltaisi ottaa vahausta alapäähän. Tyydyn siis sheivaukseen intiimialueen osalta.
 
Lapista tullut
Olin pohjoisen hiihtokeskuksessa viime viikolla. Siellä kylpylässä mainostettiin bikiniraja-sokerointia ja meninkin siihen käsittelyyn. Homman edetessä huomasin ettei se niin kivuliasta ollutkaan. Olin kyllä ottanu "rohkaisuksi" pari rommikaakaota odotellessani.
Hoitajan kysyessä kuinka paljon otetaan vastasin: että vaikka kaikki. ja niin tuosta ylempää sitten lähtikin kokonaan paljaaksi. Sinne alemmaksi hieman jäi, mutta en viitsinyt siihen tarjoushintaan vaatia sieltä ottamaan.
 
Ensimmäinen kerta
Eilen sitten uskaltauduin kosmetologille sokerointiin. Ensiksi sääret ja sitten häpykarvat. Pyysin jättämään sinne vakosen yläosaan aivan pienen tupsun. Lopputulos fantastisen sileän tuntuinen
 
mun tädille oltiin tehty bikinirajan vahaus ( opiskelee kosmetologiksi ) ja se sano et melkein siinä jo itku pääsi ja muilla joillekka vahaus oli tehty kokonaisuudessa niin sano sen olevan silkkaa helvettiä.

autss!
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:

Kuulostaa ihan kauhealta. Kuitenkin siellä kosmetologikoulussa opiskellaan myös hoitojen miellyttävyyteen- kivuttomuuteen?
Olen käynyt muutaman kerran brassivahauksessakin, kuten säärikarvojen vahauksessa. Ei se kipu itikanpistoa ihmeellisempi ollut. Toisaalta nypin häpyalueelta muutenkin karvoja, joten olen kai tottunut.
 
Mari -76
Otin pari viikkoa sitten Body Shopin Sugaringilla häpyhuulista karvat pois. Yllättävän vähän sattui, mutta jonkun muun tekemänä olisi varmaan toiminut tehokkaammin - itse ei oikein uskalla repäistä tarpeeksi lujaa. Toisaalta sen repäisyn jälkeen loppujen nyppiminen ei tuntunut paljon miltään :D

Jostain syystä mitä lähemmäksi pääsin häpykumpua, sitä kivuliaampaa se oli. Mutta yritän suostutella miehen auttamaan niin että saan kunnon posliinin.

Karvat tuntuvat pysyvän poissa tosi hyvin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja autss!:
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
mun tädille oltiin tehty bikinirajan vahaus ( opiskelee kosmetologiksi ) ja se sano et melkein siinä jo itku pääsi ja muilla joillekka vahaus oli tehty kokonaisuudessa niin sano sen olevan silkkaa helvettiä.
Kuulostaa ihan kauhealta. Kuitenkin siellä kosmetologikoulussa opiskellaan myös hoitojen miellyttävyyteen- kivuttomuuteen?
Olen käynyt muutaman kerran brassivahauksessakin, kuten säärikarvojen vahauksessa. Ei se kipu itikanpistoa ihmeellisempi ollut. Toisaalta nypin häpyalueelta muutenkin karvoja, joten olen kai tottunut.

noinpa se taitaa mennä.. mut esim mulle joka ei vahaile jalkoja mutta poistan karvat noin muuten saattaa kirpasta jonnin verran.. :x
 
Alkuperäinen kirjoittaja RYPÄLE VoittamatonHerkkusieni:
Alkuperäinen kirjoittaja chrissy:
mun tädille oltiin tehty bikinirajan vahaus ( opiskelee kosmetologiksi ) ja se sano et melkein siinä jo itku pääsi ja muilla joillekka vahaus oli tehty kokonaisuudessa niin sano sen olevan silkkaa helvettiä.
No ei se rajan vahaus missään tunnu, mutta mitä lähemmäs häppäreitä ym mennään, sitä enemmän sattuu. :|
iiiihhh.. ja aauuuuuhh.... :x |O
 
Musta tuntui ihan päinvastoin. Häppärit meni melkein huomaamatta, mutta ylöspäin ja reunoille tullessa sattui. Bikinirajoilla mulla ei kyllä kasva karvoja.
 
Puolesta puhuja
Jos ette sattuneet tietämään/tajuamaan, niin ilman häpykarvoitusta on myös helpompi huolehtia hygieniasta intiimialueilla. Suoraan sanottuna alapää haisee varmasti herkemmin, karvoihin tarttuu likaa yms ja tautien pesimis mahdollisuus on isompi jos ei edes aika ajoin siisti häpykarvoitustaan.

Tuo pedofiliaan rinnastaminen on aika paksua.
 
Mennäkkö vaiko ei?
Joku sanoi että karvoituksessa voi muhia ties mitä bakteereja, itse olen kyllä siinä käsityksessä että ne karvat on ihan syystä meidän riesana, sehän nimenomaan estää bakteerien pääsyn iholle nuo meidän ah niin ihanat karvat. Itse tässä mietin kovasti uskallanko tuon brassivahauksen ottaa, mieli tekisi mutta pelko kivusta on kova, eikä kai se nykypäivänä varmasti ole terveydellistä väliä onko ne karvat siellä vai ei, ihmiset kuitenkin osaa/pystyy pitämään hygieniastaan päivittäin huolen.
 
kyllä
Olen käynyt bikinirajan sokeroinnissa ja ihan jees toimenpide...kosmetologi otti myös tuonne peppuun päin ulottuvia karvoja ja ihanan sileä iho oli sen jälkeen. siis ihan siistin vaan rajoja en posliiniksi halunnutkaan
 
Kokeumusta
Mä käyn säännööllisesti brassissa (sokeroinnissa). Se on ihan siistiä puuhaa. Toinen jalka on koko ajan suorassa, joten ei siellä olla rempsa levällään. Ja ihan kaikki karvat lähtee. Intiimeimmän alueen karvanpoisto ei mielestäni satu läheskään niin paljon kuin ns. bikinialueen karvanpoisto.
 
"anskubansku"
hyi karvoja. pois vaan kaikki, mukavampi olo itsellään, ja kumppaninkin luultavasti kivempi hoidella asioita (jos suuhommia harrastaa) niin ei hampaiden väliin jää pieniä kiehkuroita. hyi!
 
koko homma hakusassa
Miten jos ajelee alapään karvoitusta osittain pois. Kuin pian alkaa pukkaamaan sänkeä ja onko se kuin kurjaa? Ja voiko sieltä alempaa jalkovälistä koittaa ajella vai onko se toivotonta? Entä lyhennättekö jotenkin jäljelle jäävää karvoitusta?
 
jos tai

Kyllä tuo sokerointimenetelmä on ehdottoman paras kaikkia keinoja (paitsi laser) kokeiltuani. Nyt 4 vuotta mennyt ilman karvoitusta ja en takaisin halua. Etuna myös karvankasvun heikkeneminen ja on paljon ohuempaa se uusi kasvu.
Ajelun jos aloittaa, niin sitä on sitten vaan jatkettava sängen ja pistelyn torjumiseksi.
 
laseroitu
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;23696551:
Jos on karvankasvu kuin minulla niin on ihan sama vahaako, nyppiikö pinseteillä vai sokeroi- ne kasvaa ennätysajassa takas.

JA tuuheina kasvustoina|O
Suosittelisin laserkäsittelyjä. Alapään ja kainaloiden karvojen lopuulliseen poistamiseen piti käydä 5 kertaa. Nyt niitä ei vaan enää ole.
 
Yhteistyössä