Downin syndrooma

Paljon onnea vauvasta! Mulla on syksyllä eskarin aloittanut 6v down-poika, aikamoinen veijari. Nuorempia sisaruksia on hänellä kaksi vielä tällä hetkellä, mutta eiköhän tuossa viikon-parin sisällä ole jo yksi enemmän :p . Periaatteessahan on mahdollista, että perheeseen syntyy useampikin down lapsi, mutta käytännössä on äärimmäisen harvinaista (olen kuullut Suomessa vain yhdestä perheestä, toki voi olla muitakin). Käsittääkseni tällaisen mahdollistaa vain se, että on kyseessä äärimmäisen harvinainen perinnöllisyysjuttu. Olethan tietoinen downlasten vanhempien keskustelupalstasta groups.yahoo.com/group/Downiaiset !?
 
Lunaliini
Minun pikkusisko on Down-lapsi. aiva ihana persoona. Ja äiti sen jälkeen tehnyt vielä 5 lasta, ja kaikki me muut ollan ihan reveitä. Joten kyllä niitä terveitä lapsia syntyy Down-vauvan jälkeenkin. :heart: :heart: :heart:
 

Antoipas pähkäilemisen aihetta tämä aloitus.... Nääs olemme yli 40 ja toinen vauva olis toiveissa... ja vähitellen olen julmasti ajatellut, että en otata mitään punktiota keskenmenoriskin takia, mutta annan adoptioon, jos on down tai muu vammainen. - Neuvokaas mitä tehdä ja en tarvitse mitään parikymppisten nälvintää, kiitos.

 
Keskenmeno riski on todella minimaalinen. Ehkä sinun olisi syytä vilkaista
http://www.verneri.net/yleis/index.php
Ajattelitko antaa adoptioon, jos lapsellasi paljastuu vammaisuus esim. vuoden tai kahden iässä ? Down syndrooma on varmasti helpoimmasta päästä kromosomipoikkeavuuksista. Ota enemmän tietoa asiasta.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.02.2005 klo 19:15 vieras kirjoitti:
Keskenmeno riski on todella minimaalinen. Ehkä sinun olisi syytä vilkaista
http://www.verneri.net/yleis/index.php
Ajattelitko antaa adoptioon, jos lapsellasi paljastuu vammaisuus esim. vuoden tai kahden iässä ? Down syndrooma on varmasti helpoimmasta päästä kromosomipoikkeavuuksista. Ota enemmän tietoa asiasta.
Esikoisestani otettiin istukkabiopsia ja hän oli terve. Kuitenkin tarvitsimme hänelle neuropsykologisen tutkimuksen ja sen mukaisen hoidon 3 v. kieppeillä, joten saarnoja en tarvitse. Väitän, että et itse olisi selvinnyt niin upeasti kuin minä lapseni kanssa! Silti tosiaan arveluttaa tuo selkeä vammaisuus.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.02.2005 klo 16:18 vieras kirjoitti:
Antoipas pähkäilemisen aihetta tämä aloitus.... Nääs olemme yli 40 ja toinen vauva olis toiveissa... ja vähitellen olen julmasti ajatellut, että en otata mitään punktiota keskenmenoriskin takia, mutta annan adoptioon, jos on down tai muu vammainen. - Neuvokaas mitä tehdä ja en tarvitse mitään parikymppisten nälvintää, kiitos.
Niin, mulla on siis downpoika ja hänellä kohta kolme nuorempaa sisarusta. Esikoisesta kävin siinä ns. niskapoimu-ultrassa, jossa ei turvotusta näkynyt (onneksi etten tehnyt vääriä ratkaisuja!). Seuraavissa raskauksissani en ole käynyt missään muissa kuin normaaleissa rakenneultrissa. Pyynnöstäni tuolloin rv 12-13 ultrassa ei sikiön niskapoimua ole mitattu. Kaikki lapseni olen halunnut ja valmis hyväksymään heidät sellaisina kuin ovat (ilman yleviä periaatteita tms.) Down on kuitenkin melko vähäpätöinen juttu, lähinnä luen sen lapseni yhdeksi ominaisuudeksi. Jos olet todella sitä mieltä, että et halua lasta, jos hänellä on jokin vamma, kannattaa varmasti kuitenkin harkita vaikka istukkapunkitiota (jos sen ikäsi puolesta saat), siinähän tieto tulee heti alkuraskaudesta.
 
meillä on lapset terveitä. sain kaksi viimeistä 39vuotiaana enkä käynyt tutkimuksissa, viimeisen sain 41v ja kävin istukkabiobsiassa. Helppo ja nopea toimenpide. Sain tietää sukupuolenkin ja tuo istukkabiobsia on vielä tarkempi kuin lapsivesipunktio ja tehdään jo varhaisessa vaiheessa. Minä en oikeastaan edes pelännyt sitä että lapsi voisi olla vammainen, mutta terveydenhoitajan suosituksesta menin viimeistä lasta odottaessani tuohon istukkabiobsiaan. Vapaaehtoistahan se on.
keskenmenon riski on tosiaan todella pienen pieni. En ole kuullut enkänn edes saaneen sitä vaikka on tehty lapsivesipunktio tai istukkabiobsia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.02.2005 klo 16:18 vieras kirjoitti:
Antoipas pähkäilemisen aihetta tämä aloitus.... Nääs olemme yli 40 ja toinen vauva olis toiveissa... ja vähitellen olen julmasti ajatellut, että en otata mitään punktiota keskenmenoriskin takia, mutta annan adoptioon, jos on down tai muu vammainen. - Neuvokaas mitä tehdä ja en tarvitse mitään parikymppisten nälvintää, kiitos.
Tämä ei ole nälvintää, mutta lämpimästi suosittelin lapsivesipunktiota jos epäilet jotain kromosomipoikkeavuutta (tutkimushan ei takaa tervettä lasta). jos kannat lasta monta kuukautta mahassasi ja lapsi syntyykin yllättäen vammaisena, en usko että on mikää helppo juttu antaa oma lapsi pois. Saatika sitten myöhemmällä iällä (jos lapsi selviää/ ymmärtää kertoa, miksi oma äiti hylkäsi.
 
biopsia
Meillä oli samantyyppinen ajattelu, kun tulin raskaaksi ja ikää oli kuitenkin jo 38-39 v. Ajattelimme, ettei meillä ole voimavaroja hoitaa down-lasta.
Kävin yksityisellä puolella istukkabiopsiassa. Kokeen jälkeen otin kyllä rauhallisemmin, (ei kävelylenkkejä, ei kotitöitä, kantamista, nostamista, kurottelua - lähinnä lepäilin noin viikon verran) ja jonkin verran tuli veristä vuotoa. Lääkäri rauhoitteli sen lähinnä kuuluvan asiaan, selitti tarkkaan mistä vuoto johtuu.. en vaan osaa selittää sitä tähän, mutta vauvalla oli kaikki hyvin.
Ennen ja jälkeen biopsian otettiin ultrat, ja kävin myös tarkastusultrassa = kaikki hyvin.
Keskenmenoa ei siis tapahtunut.

Alkuperäiselle minäkin suosittelen samaa, mitä tuossa jo joku suositteli: pienestä keskenmenoriskistä huolimatta suosittelen biobsiaa ( tai lapsivesipunktiota), se on kuitenkin pienempi suru kuin lapsen antaminen adoptioon. Itse ajattelen, että lapsi päätyisi kuitenkin laitokseen ja mikä hänen tulevaisuutensa sitten olisi???

Tunnen / tiedän muutamia jotka ovat olleet joko istukkabiopsiassa tai lapsivesipunkitossa, eikä näissä yhdessäkään tapauksessa ole keskenmenoa tapahtunut.

Minua itseäni tieto terveestä lapsesta rauhoitti ja pystyin hyvillä mielin keskittymään raskauteen ja tulevaan lapseen. Maallikkoaivoillani ajattelen, että sikiö kyllä vaistoaa jo kohdussa äidin mielialat ja tunnetilat ja sen, onko hän odotettu, toivottu, rakastettu, vaiko ei. Ja tokihan jokainen haluaa tulevalle lapselleen mahdollisimman hyvät alkulähtökohdat :)
 
eulaalia
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.02.2005 klo 13:46 biopsia kirjoitti:
Meillä oli samantyyppinen ajattelu, kun tulin raskaaksi ja ikää oli kuitenkin jo 38-39 v. Ajattelimme, ettei meillä ole voimavaroja hoitaa down-lasta.
Kävin yksityisellä puolella istukkabiopsiassa. Kokeen jälkeen otin kyllä rauhallisemmin, (ei kävelylenkkejä, ei kotitöitä, kantamista, nostamista, kurottelua - lähinnä lepäilin noin viikon verran) ja jonkin verran tuli veristä vuotoa. Lääkäri rauhoitteli sen lähinnä kuuluvan asiaan, selitti tarkkaan mistä vuoto johtuu.. en vaan osaa selittää sitä tähän, mutta vauvalla oli kaikki hyvin.
Ennen ja jälkeen biopsian otettiin ultrat, ja kävin myös tarkastusultrassa = kaikki hyvin.
Keskenmenoa ei siis tapahtunut.

Alkuperäiselle minäkin suosittelen samaa, mitä tuossa jo joku suositteli: pienestä keskenmenoriskistä huolimatta suosittelen biobsiaa ( tai lapsivesipunktiota), se on kuitenkin pienempi suru kuin lapsen antaminen adoptioon. Itse ajattelen, että lapsi päätyisi kuitenkin laitokseen ja mikä hänen tulevaisuutensa sitten olisi???

Tunnen / tiedän muutamia jotka ovat olleet joko istukkabiopsiassa tai lapsivesipunkitossa, eikä näissä yhdessäkään tapauksessa ole keskenmenoa tapahtunut.

Minua itseäni tieto terveestä lapsesta rauhoitti ja pystyin hyvillä mielin keskittymään raskauteen ja tulevaan lapseen. Maallikkoaivoillani ajattelen, että sikiö kyllä vaistoaa jo kohdussa äidin mielialat ja tunnetilat ja sen, onko hän odotettu, toivottu, rakastettu, vaiko ei. Ja tokihan jokainen haluaa tulevalle lapselleen mahdollisimman hyvät alkulähtökohdat :)
Tuo teksti oli kuin meidän tapauksesta. Mullakin ekaa oottaessa oli rapsahtanut ikää 40 vuotta. Kävin tuossa istukkatutkimuksessa ja saatiin tietää että tervettä tyttöä ootellaan. Ei mulla ainakaan niin kovaa vauvakuumetta ollut, että olisin ollut valmis saamaan Down lapsen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.02.2005 klo 13:54 eulaalia kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.02.2005 klo 13:46 biopsia kirjoitti:
Alkuperäiselle minäkin suosittelen samaa, mitä tuossa jo joku suositteli: pienestä keskenmenoriskistä huolimatta suosittelen biobsiaa ( tai lapsivesipunktiota), se on kuitenkin pienempi suru kuin lapsen antaminen adoptioon. Itse ajattelen, että lapsi päätyisi kuitenkin laitokseen ja mikä hänen tulevaisuutensa sitten olisi???


Kaikki kehitysvammaiset ihmiset eivät joudu laitokseen, vaan yhä enenevässä määrin he itsenäistyvät aikuisuuden kynnyksellä (tai aiemminkin) pienryhmäkoteihin, jossa yleensä max. 8 asukasta (lasten pienryhmäkodit ovat pienempiä). Pienryhmäkoteja on kahdenlaisia, autettuja ja ohjattuja. Autetuissa on 24h/vrk ohjaajat ja hoitajat paikalla ja ohjatuissa asuntoloissa asukkaat ovat usein keskenään yöt (lue: ovat osaavia). Kaikilla asukkailla on oma huone, joka on sisustettu asukkaan näköiseksi. Asuntolan porukalla retkeillään, käydään leffassa, syömässä ravintolassa, kylpylässä, katsomassa lätkää, kerhoissa, kuntosalilla...ym... eli kaikkea mitä he vain itse haluavat ja mihin on resursseja.

Ymmärrän, ettei kukaan toivo kehitysvammaista lasta (se on selvä), mutta kyllä heilläkin on tulevaisuus. Ehkä heillä on se taito, mikä usein meiltä vammattomilta ihmisiltä puuttuu: Nauttiminen pienistä arjen asioista!

:flower:

vielä vastaus ap:n kysymykseen, että prosentuaalisesti toisen down-lapsen saaminen on sama kuin ensimmäisenkin. Eli todella pieni. Hyvin harvoin samaan perheeseen syntyy kaksi down -lasta.

Lukiessani uudelleen Biopsian tekstiä, tajusin, että hän tarkoitti, että jos antaa vammaisen lapsen adoptoitavaksi, niin lapsi joutuu todennäköisesti laitokseen. Juu, tässä varmasti vinha perä. Ja moni varmasti rinnastaa pienryhmäkodinkin laitokseksi. Niin eihän se nyt varmasti pienelle lapselle se paras paikka ole, mutta huolta sielläkin pidetään ja aikuiseksi kasvatetaan. :saint:
 
Äiti -64
Miehesi siskolla olla down tyttö, joka on nyt 27 v ja poika joka on aivan terve ja on nyt 25 v. Siihen aikaan ei tutkittu raskauksia niinkuin nyt ja heille ei vielä tytön synnyttyä selvinnyt mikä hänellä on. Muutaman kuukauden päästä selvisi syy miksi ei kehity samalla tavalla kuin terveet lapset.
 
downin jälkeen terve
Suosittelen kuten monet muutkin, istukkabiobsiaa. Se tehdään niin aikaisin, ettet ehdi tuntea lapsen liikkeita ja jos joudut päätymään esim.raskauden keskeytykseen on se helpompi kuin lapsivesipunktion jälkeen, joka tehdään vasta myöhemmin.
Meille ainakin sanottiin, että kaksi down-lasta samaan perheeseen on erittäin harvinaista.
Suosittelen tutkimusta myös sen takia, että jos päätät pitää sairaan lapsen, on sinulla aikaa totutella ajatukseen. Tai jos lapsi on terve, mikä on todennäköisempää, saat odottaa rauhassa.

Minä tiesin lasta odottaessani, että jotain oli pahasti vialla. Hakeuduin tutkimuksiin yksityisesti ja jouduin kuuntelemaan lääkäriltä puolen tunnin luennon siitä, kuinka varmaa on että odotan tervettä lasta. Istukkabiobsiaa ei voitu tehdä ja tämän jälkeen jouduin odottelemaan vielä varsin pitkän ajan ja miettimään haluanko todella lapsivesipunktion yksityisesti. Tiesin koko ajan, että lapsessa oli jotakin vialla, vaikka ultraäänessä ei mitään näkynyt. Mietin lääkärin saarnan jälkeen varmaan minuutin ja olin ehdottoman varma siitä, että haluan tietää onko tuntemukseni oikea. Lapsi oli down ja muutakin vikaa oli. Seuraavaa odottaessani pelkäsin istukkabiobsiaan saakka, sen jälkeen olin maailman onnellisin nainen ja sain terveen lapsen.
 
downin äiti
Arvatkaapas mitä, minä sain down tytön noin neljä vuotta sitten.
Ensijärkytyksestä toivuttuani olin sitä mieltä että jos minä saisin vielä vauvan, jopa toivoisin toisen down vauvan! Lapseni oli niin tunteita herättävä ja niin täydellinen omana itsenään! Niin hyvin on kaikki mennyt, emme ole saaneet mitään negatiivistä elämäämme.
Kaikki ystävämme, sukulaiset ja tuttavat pitävät tyttöämme "silmäteränä".
En toki väitä että elämä olisi hänen kanssaan helppoa, välillä on vaikeita päiviä mutta niinhän on ns. normaalienkin lasten kans.
Ja lapsi muuttaa jokaista perheenjäsentä tullessaan, olkoon sitten terve tai erilainen.
 
Asiaa kerrankin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.03.2005 klo 09:13 downin äiti kirjoitti:
Arvatkaapas mitä, minä sain down tytön noin neljä vuotta sitten.
Ensijärkytyksestä toivuttuani olin sitä mieltä että jos minä saisin vielä vauvan, jopa toivoisin toisen down vauvan! Lapseni oli niin tunteita herättävä ja niin täydellinen omana itsenään! Niin hyvin on kaikki mennyt, emme ole saaneet mitään negatiivistä elämäämme.
Kaikki ystävämme, sukulaiset ja tuttavat pitävät tyttöämme "silmäteränä".
En toki väitä että elämä olisi hänen kanssaan helppoa, välillä on vaikeita päiviä mutta niinhän on ns. normaalienkin lasten kans.
Ja lapsi muuttaa jokaista perheenjäsentä tullessaan, olkoon sitten terve tai erilainen.
:flower: Kukkia sinulle kauniista kirjoituksestasi! =)
 
downin jälkeen terve
Tässä vaiheessa haluaisin muistuttaa omana mielipiteenäni, että on jokaisen oma asia, meneekö tutkimuksiin, tai pitääkö sairaan lapsen. Monasti näitä asioita ajatellaan liian kapeasti. Siihen vaikuttaa kaikki: onko vanhemmilla tukiverkko joka auttaa, millainen on vanhempien suhde, millainen on vanhempien historia, jaksavatko he ym... loputtomiin. Luokittelua tässä oikeisiin ja vääriin ratkaisuihin ei ole. Ja kukaan muu kuin sellainen, joka on oikeasti tilanteeseen joutunut, ei tiedä millaista se todellisuudessa on.
Kaikki syntyneet lapset ovat maailman parhaita ja tekevät toivottavasti äideistään aina maailman onnellisimpia naisia. Mutta joskus on parempi tehdä kipeitä ratkaisuja, tai niitä on pakko tehdä. Siis suvaitsevaisuutta, suvaitsevaisuutta. Ja sitten olisi vielä muistettava se, että jos äiti joutuu päätymään syntymättömästä lapsesta luopumiseen, on hän kuitenkin odottanut ja toivonut sitä lasta yhtä paljon kuin mitä tahansa lasta: menetys on aina yhtä suuri, joutuu siitä lapsesta sitten luopumaan missä vaiheessa ja mistä syystä tahansa. Äidillä on tarve ja oikeus surra. Ja sitä suree sitten koko loppuelämänsä. Ei sitä tekemäänsä ratkaisua, koska sen kanssa on oltava sinut ennenkuin ratkaisuun päätyy, vaan sitä MENETETTYÄ LASTA.
 
Meilläkin mies sanoi, että on mieluummin ilman lasta kuin dawn-lapsen kanssa, kun noin viikko sitten tuli telkkarista joku ohjelma dawn lapsesta. Samaa mieltä olen kyllä minäkin. Nehän on kaikki samannäkösiä, eikä voi tehdä mitään kivoja normaaleja juttuja. Mun mielestä kaikille pitäs tehdä noi tutkimukset ettei niitä syntyis enää lisää, koska ei niillä oo ihmisarvoa ollenkaan. Siinä ohjelmassakin se äiti valitti kuinka vaikeeta on olla omaishoitajana, eikä saa apua, miksi synnytti sen?
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.03.2005 klo 16:59 vieras kirjoitti:
Meilläkin mies sanoi, että on mieluummin ilman lasta kuin dawn-lapsen kanssa, kun noin viikko sitten tuli telkkarista joku ohjelma dawn lapsesta. Samaa mieltä olen kyllä minäkin. Nehän on kaikki samannäkösiä, eikä voi tehdä mitään kivoja normaaleja juttuja. Mun mielestä kaikille pitäs tehdä noi tutkimukset ettei niitä syntyis enää lisää, koska ei niillä oo ihmisarvoa ollenkaan. Siinä ohjelmassakin se äiti valitti kuinka vaikeeta on olla omaishoitajana, eikä saa apua, miksi synnytti sen?
Eivät ole samannäköisiä keskenään vaan enemmän vanhempiensa näköisiä (Hollannissa ovat ihan hollantilaisen näköisiä enkä heti edes tunnistanut downlapsia muista lapsista, olivat piirteet niin hollantilaiset).

Voi tehdä normaaleja kivoja juttuja. Down lapset oppivat kyllä, mutta vain hitaammin joitakin (kognitiivisia mm.) asioita kuin toiset lapset.

Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo. Down lapset kiintyvät vanhempiinsa ja heillä on oma identiteetti eli tietävät olevansa minä. He ovat ihmisiä enemmän kuin moni ns. normaaliälyinen, jolla on persoonallisuushäiriö . Tarkoitan sitä, että ihminen, joka toimii automaatin tavoin (esimerkiksi narsisti, psykopaatti, tms.) on vähemmän inhimillinen ihminen kuin erittäin empaattinen, auttavainen ihminen.

Vaikeaa on se, kun lapsi hyötyisi kovasti ammattiavusta ja tämä apu parantaisi kovasti oman lapsen elämän laatua, mutta mitään apua ei saa, koska omaa lasta ei pidetä saman arvoisena kuin jotakuta toista lasta.

Tämän kirjoitan sen kokemuksen perusteella, mitä minulla on lapsestani adoptio sellaisesta, joka asui meillä kaksi vuotta ja sai diagnoosin vaikeasti älyllisesti kehitysvammainen ja RAD (reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö). Olisin ollut kovasti onnellinen, jos olisin saanut psyykkisesti terveen down lapsen, joka kehittyy, rakastaa, iloitsee ja jota voi kutsua omaksi lapsekseen. Omani ei halunnut oppia mitään (vaikka olisi pystynyt), ei kyennyt ottamaan mitään rakkautta tai huolenpitoa vastaan. Ei koskaan ollut kuin juridisesti oma lapsi.

Seurasin muuten juuri tänä aamuna bussissa keskustelua, jota kävivät vanhempi down mies (kaljuuntunut) ja jonkinlainen opetusalan virkamies. Heillä tuntui olevan kivaa ja paljon kiinnostavaa keskusteltava. Tosin ikäväkseni en oikein tahtonu ymmärtää käytyä keskustelua, koska tämän ensimmäisen miehen puhe oli motorisista syistä vähän vaikeaa ja itse olen Hollannissa kielivammainen eli en aina vieläkään ymmärrä puhuttua hollantia. Olivat molemmat matkalla töihin.
 
harmaalehmu
down-lapsissa ja aikuisissa on hyvin eri tasoisia. Minä tunnen useammankin down-aikuisen ja nuoria, ovat varsin valloittavia! Ihan pieniä en tunne.

Onhan heillä omat juttunsa, mutta aika iso osa oppii lukemaan, osa pystyy käymään työssä jne. Jotenkin osaavat nauttia elämän pienistä ihanista asioista meitä terveitä paremmin.

 
Lunaliini
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.03.2005 klo 16:59 vieras kirjoitti:
Meilläkin mies sanoi, että on mieluummin ilman lasta kuin dawn-lapsen kanssa, kun noin viikko sitten tuli telkkarista joku ohjelma dawn lapsesta. Samaa mieltä olen kyllä minäkin. Nehän on kaikki samannäkösiä, eikä voi tehdä mitään kivoja normaaleja juttuja. Mun mielestä kaikille pitäs tehdä noi tutkimukset ettei niitä syntyis enää lisää, koska ei niillä oo ihmisarvoa ollenkaan. Siinä ohjelmassakin se äiti valitti kuinka vaikeeta on olla omaishoitajana, eikä saa apua, miksi synnytti sen?
Voi V***u että joku ihminen osaa olla tyhmä ja idiootti :LOL: Hohhoijaa... provoksi tämä hänellä oli varmaan tarkoitettu, mutta silti...MInulla on Down sisko joka täytti juuri 22 ja en ikinä vaihtaisi häntä mihinkään!!!!!! Hän osaa iloita pienistäkin asoista ja on aina niin aito!!!! Ihana ihminen ja samaa mieltä olen muistakin down-lapsista mitä olen nähnyt!!! Aivan uskomattoman ihania ja elämänmyönteisiä, toisin kuin jotkut terveet ihmiset ja aikuiset, niinkuin tämä, kenelle vastasin...

 
Kamala huomata,että harva pitäisi down lapsen.. :'( Itse pitäisin enkä edes harkitsisi keskeytystä..(Muistan kuulleeni kuinka isä selitti down tytölleen,että minkä takia häntaä toiset lapset tuijottaa/pilkkaa. Jos jumala olisi halunnut luoda kaikki samanlaiseksi
ihmisiki,niin ihmiset olisi juuri sinun kaltaisia.. :heart:)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.03.2005 klo 02:14 Uska kirjoitti:
Kamala huomata,että harva pitäisi down lapsen.. :'( Itse pitäisin enkä edes harkitsisi keskeytystä..(Muistan kuulleeni kuinka isä selitti down tytölleen,että minkä takia häntaä toiset lapset tuijottaa/pilkkaa. Jos jumala olisi halunnut luoda kaikki samanlaiseksi
ihmisiki,niin ihmiset olisi juuri sinun kaltaisia.. :heart:)
Oi... liikuttavan ihanasti selitetty. :'( :)
 
mä vaan
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.02.2005 klo 16:18 vieras kirjoitti:
Antoipas pähkäilemisen aihetta tämä aloitus.... Nääs olemme yli 40 ja toinen vauva olis toiveissa... ja vähitellen olen julmasti ajatellut, että en otata mitään punktiota keskenmenoriskin takia, mutta annan adoptioon, jos on down tai muu vammainen. - Neuvokaas mitä tehdä ja en tarvitse mitään parikymppisten nälvintää, kiitos.
Siis käsitinköhän nyt ihan oikein, että annat oman lapsesi adoptioon, ojs on vammainen??!! :eek:
Empä ole ennen moista kuullut.
Entä jos oma lapsesi vammautuisi esim autokolarissa, antaisitko adoptioon.
Kaikenlisia ihmisiä sitä maa päällään kantaa, anteeksi vain.
Minä suosittelisin ,ettet tekisi lapsia ollenkaan :headwall:
Pitääkö lapsesi olla täydellinen? Ilmeisesti olet itsekin :x
 

Yhteistyössä