Ehkäisy petti

Meillä ehkäsiynä pillerit ja nyt ovat pettäneet, jonka seurauksena tänään tein positiivisen raskaustestin. Tästä ei mieheni tosin ilahtunut.

Itse olisin lapsen tuloon valmis, mutta mieheltä löytyi selityksiä miksi emme lasta voisi pitää. Kaikki selitykset olivat järkeenkäypiä ja ymmärrän mieheni kannan.

Olen yhden abortin aiemmin tehnyt, josta mieheni ei suostu puhumaan ollenkaa, vaikka minulle oli todella rankka kokemus. Abortin jälkeen mieheni sanoi, että toista ei tarvitsisi tehdä vaikka tilanne olisi mikä, mutta tässä sitä taas ollaan, miettimässä mitä tehdä. Viimeksi mieheni puhui minut ympäri abortin tekemään, mutta en haluaisi tehdä toista.

Illalla niitä näitä puhuessamme mies yhtä äkkiä tuumasi että mitä olen päättänyt tehdä, johon sanoin että hetikö se pitäisi päättää ja samassa mieheni lähti tilanteesta pois sanomatta sanaakaan.

Tulisiko täältä apuja ja tukea tiukkaan tilanteeseen?
 
En tiedä minkä ikäinen olet ja mikä on teidän elämäntilanteenne tällä hetkellä, mutta kerron oman tarinani.
Meillä on mieheni kanssa neljä 15 - 9 vuotiasta lasta. Viimeisin raskaus oli yllätys, kondomi ehkäisy petti ja pahasti. Siinä vaiheessa meillä oli 5, 3 ja 1 vuotiaat tenavat. Järkytys oli melkoinen, elämäntilanteemme oli meistä riippumattomista syistä haastava ja kamppailimme myös raha-asioiden kanssa. Mieheni oli vahvasti abortin kannalla, varmasti ihan perustelluista syistä. Minä mietin myös keskeytystä järkisyiden vuoksi, mutta sydämeni sanoi muuta. Sisälläni kasvoi ihme, jota en halunnut antaa pois. Tein päätöksen raskauden jatkamisen puolesta, myös siinäkin tapauksessa että tämä päätös veisi parisuhteemme karille ja minusta tulisi yksinhuoltaja. Mieheni jäi rinnalleni, tiedän että odotusaika oli hänelle erittäin vaikea henkisesti. Hän on myöhemmin sanonut, että pelkäsi kovasti ettei pystyisi tätä lasta rakastamaan. Pelko oli kuitenkin turha. Tyttäremme synnyttyä hän oli ensihetkestä lähtien isän tyttö. Vielä nytkin minä olen yhdeksän vuotiaalle tyttärelleni kakkonen, isä on ykkkönen. Heidän välistä rakkauttaan ei voi epäillä kukaan.

Mitä ikinä päätät raskauden jatkumisen suhteen, tee päätös itse. Käytä järkeä ja sydäntä. Kumpikaan päätös ei ole helpompi toista. Voimia ja halauksia sinulle. <3
 

Yhteistyössä