Ei mennyt putkeen...

Tutustuin ihanaan mieheen jonka kanssa asuvat lapset. Kaksi murkkua ja yksi nuorempi. Ex-vaimo ei pitänyt tilanteesta vaikka oli jo muutama vuosi sitten lähteny liitosta toisen miehen matkaan. Alku oli vaikeaa, mutta rauhoittui sitten. Nyt olemme yrittäneet yhteistä lasta ja olen saanut kaksi keskenmenoa. Olen huomannut katkeroituvani ja ajattelen yhä useammin täydellistä elämänmuutosta. En tahdo millään kestää ajatusta että mieheni ja hänen ex-vaimo ovat jonain päivänä isovanhempia mutta minä en saa olla edes äiti. Haluaisin lähteä ja etsiä uuden elämän, mutta rakastan miestäni ja hänen lapsiaan. En vain tahdo millään jaksaa ja teen jatkuvasti töitä etten valuta katkeruuttani lasten eteen. Lapset ovat hyviä ja mukavia. Alkuvaiheessa ex-vaimo sanoi että hän toivoo ettemme saa koskaan yhteisiä lapsia mieheni kanssa. Ja näin kävi. Suru repii puseroa :'(

 

mä sain 2 keskenmenoa ennen esikoista ja 2 keskenmenoa ennen kakkosta ,nyt kolmas tulossa ja kakkosen ja kolmosen välissä ei yhtään keskenmenoa.

jaksamista sinulle ja toivotatvasti saatte yhteisen pienen. :hug: :hug: :hug: :hug:

 

Tajuan hyvin tunteesi. Miehelläni on jo vähän isompia lapsia edellisestä liitosta, eikä olisi halunnut nyt enää lisää. En ollut itse potenut vauvakuumetta, mutta kun jouduin keskelle perhe-elämää niin oma lapsettomuus alkoi tuntua todella pahalta. Oli jotenkin ihan hirveää, että miehellä jota rakastin oli perhe jonkun toisen kanssa. Siis miehen lapsista tykkään kovasti, negatiiviset tunteet eivät kohdistuneet heihin. (Ehkä siksi että olen itsekun uusperheestä ja ymmärsin, että tilanteet ovat heillekin vaativia. Lisäksi näin että lapset kovasti toivoivat että minä en katoaisi heidän elämästäään, joten sympatiaa kyllä riitti.) Kun mies ei oikein innostunut yhteisestä lapsesta, yllätyin itsekin siitä tuskan määrästä jota koin. Todella repivä tunne, ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunne. Ja juuri sitä surua, että tämä vain jatkuu isovanhemmuuteen saakka. No, lopulta tulin raskaaksi, kesän lopussa odotellaan tulokasta. Aika haastavaa kyllä ollut tämäkin, kun minulle tilanne on uusi, miehelle taas odotuksessa ei ole mitään ihmeellistä tai kiinnostavaa.

Mutta älä ihmeessä lyö hanskoja tiskiin. Uusperhekuviot ovat oikeasti haastavia ja siihen jakamiseen liittyy repiviä tunteita. Keskenmenon tuskaa en voi kuin kuvitella ja kun se vielä liittyy tällaiseen kuvioon, niin ei ihmekään jos olet rikki tai tunnet halua lähteä. Mutta silloin kun asiat ja ihmiset ovat merkityksellisiä, ne voivat myös sattua eniten. Mutta älä katkeroidu, sillä se on varmin keino tuhota oma mahdollinen onni. Anna itsellesi aikaa, hengittele ja koita ajatella, että todennäköisesti saatte vielä yhteisen lapsen. Voimia kovasti!