Ei ollutkaan oma lapsi

Risto iloitsi, kun pitkään odotettu lapsi syntyi – pari vuotta myöhemmin hän avasi tabletin ja perheonni mureni hetkessä

Vuosia toivottu lapsi ei ollutkaan Riston oma. Silti häntä uhkaavat kymmenientuhansien eurojen elatusmaksut.

RISTON oikeustaju on koetuksella. Myös hermot.

Häneltä vaaditaan 485,37 euron kuukausittaisia elatusmaksuja, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Lapsi on nyt reilut viisi vuotta vanha. Näin ollen Riston pitäisi maksaa vuosien saatossa ainakin yli 70 000 euroa.

Ongelma on kuitenkin siinä, että Risto ei ole biologisesti lapsen isä. Mutta Suomen lain mukaan poika on Riston, ja sekös häntä sapettaa.

– Vi****aa niin, ettei veri kierrä, Risto sanoo.

– Tämä menee täysin mun käsityskykyni ylitse.

RISTO ja hänen vaimonsa yrittivät lasta monen vuoden ajan. He turvautuivat myös hedelmöityshoitoihin.

Lopulta ilonpäivä, suuri ihme, koitti syksyllä 2013. Silloin Risto sai tietää, että hänen vaimonsa odotti lasta. Poika syntyi seuraavan vuoden kesällä.

– Se oli epäuskoista iloa, että asia onnistui vihdoinkin, Risto sanoo.

Risto vietti kertomansa mukaan ajoittain onnellista perhearkea. Olihan sitä toivottu. Joskin omiakin ongelmia oli.

– Ne ovat tunnetasolla aika helkkarin isoja juttuja, kun pikkupentu on kipeänä ja ainoa, missä se suostuu rauhoittumaan ja nukkumaan, on sun rinnan päällä.

ILLUUSIO perheonnesta mureni yhtenä tammikuisena päivänä vuonna 2016.

Risto avasi tablettitietokoneen kirjautuakseen sähköpostiinsa. Sähköpostiohjelma yhdisti Riston suoraan hänen vaimonsa sähköpostiin, josta paljastui karu totuus. Risto luki muutaman sähköpostiviestin, joista hän sai selville, että vaimolla oli ollut avioliiton ulkopuolinen suhde.

Vaimon sähköpostiviesteistä kävi ilmi, ettei Riston poika ehkä olisikaan hänen oma poikansa. Isyystesti vahvisti asian: Risto ei ollut lapsen biologinen isä.

Se oli avioliiton loppu.

Ex-vaimo joutui oikeuteen syytettynä törkeästä petoksesta. Syyttäjän mukaan nainen uskotteli Ristolle, että tämä olisi isä, minkä takia Ristolle aiheutui taloudellisia menetyksiä. Syyte kuitenkin kaatui, koska oikeuden mukaan ex-vaimokin sai varmuudella tietää lapsen biologisesta isästä vasta isyystestistä.

RISTO oli ikävästä lapsiuutisesta shokissa. Kriisi vaikutti hänen terveyteensä ja työkykyynsä, eikä hän kyennyt toimimaan rationaalisesti. Hän yritti kumota isyyden, mutta myöhästyi parilla kuukaudella. Lain mukaan kanne isyyden kumoamisesta tulee nostaa kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä.

– Asia harmittaa, koska mitään tästä viimeisen neljän vuoden paskasta ei olisi tarvinnut sietää, jos se paperi olisi ollut ajoissa käräjäoikeudessa.

– Mutta olen miettinyt asiaa niin päin, että se kertoo musta ihmisenä paljon, kun mun oli vaikea päästää lapsesta irti.

Risto on nähnyt pojan viimeisimmän kerran vuoden 2016 syyskuussa.

– Lapsi oli mulle tärkeä, Risto sanoo.

Lain ja virallisten pöytäkirjojen mukaan Risto on siten pojan isä. Tällä perusteella Ristolta vaaditaan nyt Helsingin käräjäoikeudessa elatusmaksuja. Kanne on jätetty lapsen nimissä. Häntä oikeudessa edustaa Riston ex-vaimo, joka käytännössä huolehtisi rahojen käytöstä lapsen hyväksi.

– Se on täysin kohtuutonta, Risto sanoo.

IS ei tavoittanut Riston ex-vaimoa kommentoimaan asiaa tiistaina. Helsingin käräjäoikeus käsittelee lapsen elatusmaksuasiaa ensi viikon keskiviikkona.

Jutussa on käytetty lähteenä oikeuden pöytäkirjoja. Jutussa esiintyvän Riston nimi on muutettu.

M
itä ajatuksia keissi herättää?

Koska Riston mielestä on kohtuutonta osallistua lapsen elatukseen, tarkoittaako se myös sitä, että Risto ei enää halua nähdä lasta eikä toimia hänen isänään?

Oma näkemykseni on se, että Risto on varsinainen kusipää, enkä varsinaisesti ihmettele, että suhde päätyi eroon. Kyse ei ole siitä, etteikö ex- vaimo olisi toiminut totaalisen petollisesti ja väärin. Sympatiaa minulta ei heru hänelle.

Mietin asiaa lähinnä lapsen näkökulmasta. Ihminen, jota lapsi on pitänyt omana isänään eikä ole koskaan muusta tiennyt, on halunnut kumota isyyden? Sen lisäksi tämä isä ei missään nimessä halua maksaa penniäkään lapsen elatuksesta. Millekköhän tämä kaikki tuntuu lapsesta?Äiti kusetti isää ja nyt isä haluaa kostaa lapselleen.
Mahtavaa.

Minusta myös Risto on itsekeskeinen kusipää.
Ristolle on tärkeämpää geenit ja kosto ex- vaimolle sensijaan, että hän haluaisi oikeasti olla lapselleen isä. Itse en usko, että vanhemmus on sidoksissa geeneihin vaan ensisijaisesti se on tunneside. En haluaisi olla missään tekemisissä Riston kaltaisen ääliön kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija

Sulla ei taida olla puhtaat jauhot pussissa...
 
Uskollinen nainen
Mun miehellä on kolme aikuista lasta joista yhden isyyttä mies epäilee. Täytyy kyllä sanoa, että niin epäilen mäkin. Tämä lapsi kun on erittäin paljon saman näköinen kuin eräs toinen ihminen ja voisivat olla melkeinpä kaksoset. Mies sanoo, että hän ei ole pettänyt exäänsä ja uskon kyllä sen. Exä on kuitenkin ainakin suhteen viimeisinä vuosina pettänyt miestä. Mutta onko pettänyt jo silloin kun alkoi odottaa heidän keskimmäistä lasta? Jos miehen exältä asiasta kysyisi, niin ei hän sitä tunnustaisi.

No mies kuitenkin pitää tätä lasta omanaan eikä ole vaatinut testejä. Eikä ole tälle lapselleen puhunut mitään epäilyistään. Ei halua pahoittaa lapsensa mieltä ja on siksi pitänyt suunsa kiinni. Tämä on varmaan asia johon ei ikinä saada selvyyttä.

Itselläni on entisen aviomiehen kanssa kaksi lasta joiden isä on tämä entinen aviomieheni. Ei ole muita mahdollisuuksia koska en ole pettänyt.

Se mua ärsyttää, että näiden juttujen perusteella tuntuu, että jotkut olettaa kaikkien naisten pettävän ja valehtelevan lastensa isyydestä. Kun se on kuitenkin pieni vähemmistö joka tekee noin. Miksi ison enemmistön pitäisi kärsiä pakollisten testausten muodossa joiden naisten löyhäperäisyydestä. Miksi pitäisi kaikkia naisia rangaista? Koska pakolliset testaukset ei tarkoittaisi mitään muuta kuin oletusta, että jokainen nainen pettää ja valehtelee.
 
vierailija
Ei taas tätä samaa paskaa (ja luultavasti taas sivutolkulla) . Testauta isyytesi jos olet asiasta epävarma tai muutoin haluat 100% varmuuden tai ole testaamatta. Tai mene kumppanis kans lääkäriin ja laita steriilissä ympäristössä putkeen runkatun mällin ja pipettisondin avulla jälkikasvu alulle. Mieluummin ole panematta.
 
vierailija
Mun miehellä on kolme aikuista lasta joista yhden isyyttä mies epäilee. Täytyy kyllä sanoa, että niin epäilen mäkin. Tämä lapsi kun on erittäin paljon saman näköinen kuin eräs toinen ihminen ja voisivat olla melkeinpä kaksoset. Mies sanoo, että hän ei ole pettänyt exäänsä ja uskon kyllä sen. Exä on kuitenkin ainakin suhteen viimeisinä vuosina pettänyt miestä. Mutta onko pettänyt jo silloin kun alkoi odottaa heidän keskimmäistä lasta? Jos miehen exältä asiasta kysyisi, niin ei hän sitä tunnustaisi.

No mies kuitenkin pitää tätä lasta omanaan eikä ole vaatinut testejä. Eikä ole tälle lapselleen puhunut mitään epäilyistään. Ei halua pahoittaa lapsensa mieltä ja on siksi pitänyt suunsa kiinni. Tämä on varmaan asia johon ei ikinä saada selvyyttä.

Itselläni on entisen aviomiehen kanssa kaksi lasta joiden isä on tämä entinen aviomieheni. Ei ole muita mahdollisuuksia koska en ole pettänyt.

Se mua ärsyttää, että näiden juttujen perusteella tuntuu, että jotkut olettaa kaikkien naisten pettävän ja valehtelevan lastensa isyydestä. Kun se on kuitenkin pieni vähemmistö joka tekee noin. Miksi ison enemmistön pitäisi kärsiä pakollisten testausten muodossa joiden naisten löyhäperäisyydestä. Miksi pitäisi kaikkia naisia rangaista? Koska pakolliset testaukset ei tarkoittaisi mitään muuta kuin oletusta, että jokainen nainen pettää ja valehtelee.
Mikä ihmeen rangaistus dna-testi on?
 
Lapsen äiti on puhdas pulmunen, jolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä?
no en sanonut näin. äiti suurin syyllinen. mutta lapselle ei saa silti aiheutua mitään kiusaa tästä. ja esim. jos itse olisin jo oppinut asiaan, että minulla on lapsi, ja vaikka osottautuis toisin. niin silti se olis minulle se minun lapseni edelleen
 
vierailija
Lapsen äiti on syypää koko sotkuun. Elättäköön itse petoksensa tuloksen. Riston kannattaisi pysyä lapsen elämässä mukana, mutta rahaa häneltä ei pidä vaatia.
 
vierailija
Koko tilanne on epäreilu lasta kohtaan ja molemmat vanhemmat tehneet väärin...ei ole lapsen syy mitä äiti on tehnyt ja miten ihmeessä isä voi katkaista tuosta noin vaan tunnesiteensä lapseen?
Ymmärrän Riston pettymyksen ja loukkaantumisen lapsen äitiä kohtaan täysin, mutta ei sitä kyllä lapseen pitäis noin purkaa.
 
Eihän Risto ole sen lapsen isä.
 
juuri näin minäkin ajattelen
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailija
Siis jos tulisi pakolliseksi testata kaikki lapset niin kyllä se on silloin rangaistus uskollisia naisia kohtaan. Oletetaan, että kaikki naiset pettää. Suuri epäluottamuksen osoitus. Lisäksi olisi kallista yhteiskunnalle. Tämä vain sen takia, että pieni vähemmistö pettää ja valehtelee.
Uskollisilla naisillahan ei ole mitään salattavaa joten heille se olisi yksi lysti. Testauslaskun voisi lähettää sille, joka osoittautuu isäksi niin ei tule yhteiskunnalle kuluja.
 
Ihan kauhea keissi!

On ihan hirveää, että Risto ei ole nähnyt enää lasta. Toivon, että hän tulee toisiin aatoksiin - voi olla että hän ei kykene ajattelemaan järjen kanssa vielä.

Tuo, että joutuu maksamaan elatusmaksuja voi olla sietämätöntä! Nyt kun biologinen isä on mitä ilmeisimmin tiedossa niin elatusmaksu täytyisi osoittaa hänelle!

Sen vuoksi, että Risto myöhästyy määräajasta 2kk, ei minun mielestäni voi joutua maksamaan 70 000€!
Ihan käsittämätöntä!

Empatiat on kovasti Riston puolella, mutta ennen kaikkea lapsen puolella. Voi lapsi parka.:(
Lapsen äiti on irvikuva (kävi mielessä muukin nimitys).

Olisikohan aika muovata tuota lakia jotenkin?
 
Yhteistyössä