Ekaa kuumeilevat, joiden mies ei ole vielä valmis.

Olen 31-vuotias nainen joka kovasti kuumeilee ensimmäistä vauvaa. Jarruna kuitenkin mies, joka ei vielä halua, eikä osaa sanoa milloin haluaa.

Ikää minulla siis alkaa jo olemaan ja aikahan on rajallista. Olen aina halunnut lapsia (monikossa, ainakin kaksi) "sitten joskus", kunnes tajusin sen ajan olevan nyt! Mies ei valitettavasti ole nyt samalla aaltoviivalla ja tämä tuska on ihan sietämätön. Varmaan ymmärrättekin, muut kuumeilijat.

Iän lisäksi, minulla ei ole mitään tietoa raskautumismahdollisuuksistani ja olisi kiva tietää, jos ongelmia ilmeneekin, ennen kuin on liian myöhäistä. Kuukautiset minulla ovat hyvin säännölliset ja ovulaationkin tunnistan jokaisessa kierrossa, mutta eihän se vielä paljon kerro.

Minua pelottaa, että miehellä asian kypsyttelyyn menee vielä useampi vuosi. Kuinka kauan on järkevää odottaa häntä, ennen kuin lähden omille teilleni ja mahdollisesti yritän lasta yksin? Olen tainnut nyt viime viikkoina puhua tästä vauva-haaveesta jo niin paljon, että häntä jo ahdistaa. Meillä on loistava suhde ja mieheni on paras mies, mitä voin kuvitella ja tiedän, että hänestä tulisi mitä parhain isä. Hän ei vaan tunnu itse sitä ymmärtävän. :(

Mitä tehdä? Mitä sanoa hänelle tai jättää sanomatta? Löytyykö kohtalotovereita? Entä sellaisia, jotka ovat selvittäneet tämän dilemman?
 
Moi Naturamama!

Ikävä tilanne, meillä naisilla kun tosiaan tulee tää ikä jossain kohtaa vastaan ja olishan se tosiaan kiva tietää hyvissä ajoin mikäli raskautumisessa onkin jotain ongelmia, niin ehtis hoitojakin miettiä... Kauanko ootte olleet miehesi kanssa yhdessä ja minkä ikäinen miehesi on? Suhteenne ainakin on siis kunnossa, miten muu elämäntilanne? Voisiko miestäsi ahdistaa esim. asunto, taloudellinen tilanne, työtilanne tms.? Sellasia asioita, mitkä monen mielestä "pitää" olla kunnossa ennen kuin lasta edes harkitaan.
Niin, ja onko miehesi kuitenkin sanonut, että haluaa ylipäätään joskus lapsia?

Mun piti tulla lukemaan tätä ketjua, koska mä olen "miehesi asemassa". Mulla on ikää 32, mies on vuoden nuorempi. Ite olen sanonut aina, etten halua lapsia koskaan, mut viime vuosina oon alkanu miettiä, että kadunko sitä joskus. Tätä pohdintaa on edesauttanut se, että oon tutustunut aivan ihaniin lapsiin sekä töissä että vapaa-ajalla viime vuosina. Pelottaa kuitenkin hurjasti se, että lapseen sitoudutaan loppuelämäksi.
Miehen mielestä lapsi sais tulla vaikka heti, vaikka meillä onkin ollut tällanen hyvin nopeasti etenevä suhde :) Ja hän on ensimmäinen, kenet voisin haluta lapseni isäksi.
Elämäntilanne meillä ei ole sopiva, mun raskaus olis riskiraskaus kohdunkaulan syövän takia ja itteä pelottaa tosi paljon... Mut tässä sitä ollaan kokeilemassa, onko tullakseen :-O

Olen 31-vuotias nainen joka kovasti kuumeilee ensimmäistä vauvaa. Jarruna kuitenkin mies, joka ei vielä halua, eikä osaa sanoa milloin haluaa.

Ikää minulla siis alkaa jo olemaan ja aikahan on rajallista. Olen aina halunnut lapsia (monikossa, ainakin kaksi) "sitten joskus", kunnes tajusin sen ajan olevan nyt! Mies ei valitettavasti ole nyt samalla aaltoviivalla ja tämä tuska on ihan sietämätön. Varmaan ymmärrättekin, muut kuumeilijat.

Iän lisäksi, minulla ei ole mitään tietoa raskautumismahdollisuuksistani ja olisi kiva tietää, jos ongelmia ilmeneekin, ennen kuin on liian myöhäistä. Kuukautiset minulla ovat hyvin säännölliset ja ovulaationkin tunnistan jokaisessa kierrossa, mutta eihän se vielä paljon kerro.

Minua pelottaa, että miehellä asian kypsyttelyyn menee vielä useampi vuosi. Kuinka kauan on järkevää odottaa häntä, ennen kuin lähden omille teilleni ja mahdollisesti yritän lasta yksin? Olen tainnut nyt viime viikkoina puhua tästä vauva-haaveesta jo niin paljon, että häntä jo ahdistaa. Meillä on loistava suhde ja mieheni on paras mies, mitä voin kuvitella ja tiedän, että hänestä tulisi mitä parhain isä. Hän ei vaan tunnu itse sitä ymmärtävän. :(

Mitä tehdä? Mitä sanoa hänelle tai jättää sanomatta? Löytyykö kohtalotovereita? Entä sellaisia, jotka ovat selvittäneet tämän dilemman?
 
Olen 31-vuotias nainen joka kovasti kuumeilee ensimmäistä vauvaa. Jarruna kuitenkin mies, joka ei vielä halua, eikä osaa sanoa milloin haluaa.

Ikää minulla siis alkaa jo olemaan ja aikahan on rajallista. Olen aina halunnut lapsia (monikossa, ainakin kaksi) "sitten joskus", kunnes tajusin sen ajan olevan nyt! Mies ei valitettavasti ole nyt samalla aaltoviivalla ja tämä tuska on ihan sietämätön. Varmaan ymmärrättekin, muut kuumeilijat.

Iän lisäksi, minulla ei ole mitään tietoa raskautumismahdollisuuksistani ja olisi kiva tietää, jos ongelmia ilmeneekin, ennen kuin on liian myöhäistä. Kuukautiset minulla ovat hyvin säännölliset ja ovulaationkin tunnistan jokaisessa kierrossa, mutta eihän se vielä paljon kerro.

Minua pelottaa, että miehellä asian kypsyttelyyn menee vielä useampi vuosi. Kuinka kauan on järkevää odottaa häntä, ennen kuin lähden omille teilleni ja mahdollisesti yritän lasta yksin? Olen tainnut nyt viime viikkoina puhua tästä vauva-haaveesta jo niin paljon, että häntä jo ahdistaa. Meillä on loistava suhde ja mieheni on paras mies, mitä voin kuvitella ja tiedän, että hänestä tulisi mitä parhain isä. Hän ei vaan tunnu itse sitä ymmärtävän. :(

Mitä tehdä? Mitä sanoa hänelle tai jättää sanomatta? Löytyykö kohtalotovereita? Entä sellaisia, jotka ovat selvittäneet tämän dilemman?


Moikka! :)

No löytyipäs ihan täysin kohtalotoveri täältä. Paitsi ikää mulla on reilut 29- vuotta, mutta muuten tilanne on juurikin kuvailemasi myös tällä suunnalla. Ollaan avopuolisoni kanssa oltu nyt kuutisen vuotta yhdessä, tosin välillä ehdittiin pariksi kuukaudeksi erotakin. Nyt kuitenkin suhteessa pitäisi mennä hyvin paitsi....tuo vauvakuume! Joka siis piinaa yksin minua.

Valitettavaa on vaan se, etten yhtään itesekään tiedä, mitä hittoa tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Varmasti antaa toiselle aikaa. Tosin ärsyttää suunnattoman paljon tämmöinen yrittämisen aloittamisenkin odottelu. Molemmat kuitenkin haluaa lapsia (mies: "joskus"),opiskelut on takana molemmilla ja miehellä toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Pelottaa vielä tuokin, että miten helposti tai huonosti loppujen lopuksi tulee edes raskaaksi. Itsellä on takana reilun kahdeksan vuoden syömishäiriö, jonka myötä kuukautiset ovat olleet useita vuosia poissa.

Kaikesta olen yrittänyt puhua avopuolisolle, mutta ei kuulemma "jaksa vielä huolehtia lapsesta". Tulee vaan mieleen, onko mahdollisesti semmoista aikaa tulossa ikinä, kun olen joutunut suhteessa muutenkin odottelemaan milloin mitäkin (reissutyön lisäksi aktiivisesti ensimmäiset seurusteluvuoden kului miehellä harrastusten parissa).

Huoh, todella masentunut ja ahdistunut fiilis. Kerrankin, kun itse tietää, mitä haluaa, niin ei tiedä, koska pääsee edes tavoittelemaan tuota äitiyden mahdollisuutta.

Tällä hetkellä olen uupumiseen saakka jaksanut keskustella ja suostutella, joten seurauksena on ollut tää, että yksin lueskelen kaikkea mahdollista tietoa raskaudesta, synnytyksestä, vauvoista. En enää jaksa/uskalla alkaa puhumaan aiheesta, kun pelkään painostavani liikaa.

Täytyy vaan odottaa..mutta kuinka kauan? :(
 
Kiitos vastauksista!

JenPen: Mieheni on minua kaksi vuotta nuorempi ja kuusi vuotta ollaan kohta yhdessä oltu. Mies oli alkuaikoinamme ihan pojankoltiainen vasta ja olen tavallaan pakottanut hänet kasvamaan mieheksi näiden vuosien aikana. Toki se on ollut hänelle varmasti hyväksi. Hän on valtavan lapsirakas ihminen ja kaikki lapset rakastavat häntä. Aivan kuin hänessä olisi jotain maagista, josta lapset ovat aivan haltioissaan. :D Joskus aiemmin saatoin sanoa, etten ole varma haluanko lapsia ollenkaan, niin mies ihan pelästyi ja sanoi, että "älä sano noin". Ja on hän aina sanonut, että haluaa lapsia. Häntä vaan ahdistaa kesken olevat opiskelut ja se, ettei ole taloudellisesti aivan vakaalla pohjalla, vaikka yhdessä taloudellisesti pärjäämmekin. Toki uskoisin, että myös vastuu pelottaa. Hän ei koe olevansa valmis. Mutta en minäkään! Uskon, että raskausaika valmistaa ja lapsi tekee vanhemmista vanhempia. Olen yrittänyt pelotella, että minulla on ikää jo sen verran, ettei raskautuminen välttämättä kohta enää onnistu. Minusta tuntuu vaan ettei hän usko...

Matilda87: Meillä on tosiaan ihan sama tilanne! Olen yrittänyt sanoa miehelle, että en yritä ärsyttää tai piinata, vaan tämä kuume on todella kuin jokin sairaus! Onhan lisääntyminen lajimme kannalta meidän tärkein tehtävä ja siksi myös voimakkaimpia tarpeitamme. Tätä ei voi oikein verrata mihinkään muuhun. Se on niin paljon enemmän kuin halu tai kaipuu. Se on tarve, jonka toteutumattomuus todella masentaa ja ahdistaa. :( Minua myös pelottaa, että mieheni on valmis vasta kymmenen vuoden päästä. Hänet tuntien, se olisi mahdollista. Entä jos saan hänet suostuteltua, eikä hän haluakaan sitä täydestä sydämestään?
 
Moikka kaikki! Ihan pakko kommentoida, ollaan melkein samassa tianteessa. Mulla on ollut jo vuoden aivan jäätävä vauvakuume, tuli ihan puskista eikä osoita lientymisen merkkejä. Puolisen vuotta olen pehmitellyt miestä, että jätettäisiin ehkäisy pois. Meillä on molemmilla koulut käyty, yhteinen asunto, taloudellinen tilanne hyvä (minulla ei tosin vakiduunia:/) ja yhdessä ollaan oltu jo vuosia. Minusta nyt olisi hyvä hetki olen aina halunnut lapsia ja mieluiten haluaisin saada ne nuorena (nyt 27v) mies lupaili jo, että voidaan lokakuussa jättää ehkäisy, mutta jänisti sitten kuitenkin. Nyt ollaan puhuttu, että jättettäisiin ehkäisy vuoden vaihteessa, mutta miehen työnkuva saattaa muuttua reissutyöksi.. Eli ei varmaan aloiteta yritystä, jos niin käy. :(
Minä haluaisin jättää ehkäisyn pois ja selvittää miten kroppa lähtee 10v ehkäisyputken jälkeen toimimaan, vaikka sitten laskettaisiinkin varmoja päiviä tai jotain.

Tuntuu kauhean pahalta ettei molemmat halua tätä yhtä paljon ja perustelut on, ettei vaan vielä halua, eikä jaksa huolehtia vauvasta. Kuulemma villi nuoruus vielä kesken. (Ei ole kyllä ollut enää vuosiin, jos minulta kysytään) Entä jos ei ikinä halua? Toisaalta tämä on niin iso asia ettei siihen halua toista painostaakkaan.
 
@Matilda87 teen muuten ihan samaa, että luen netistä kaikkea mahdollista vauvoihin ja raskautumiseen liittyvää. (Nytkin, kun en saa unta) Yritin pari kuukautta lopettaa vauvakuumeen ja välttelin kaikkea sellaista, muttei se auttanut kyllä yhtään:ROFLMAO: Foolihappoa vedän toiveikkaana naamaan.

En mäkään aio nyt ottaa koko asiaa esille, miestä stressaa se työnkuvan muutos ja minua stressaa kuinka pahasti mä tulenkaan taas pettymään tässä.:cry: Melkoinen tabu on koko aihe. Sitten on tuplasti paha mieli, kun tuntuu että mies ajattelee, että sitä painostaakseni suren tätä vauva-asiaa. Minkäs teet, kun surettaa.
 
Hei, @eevas ! Ihan kamala tilanne sinullakin! Minua tosiaan pelottaa tuo, että mies jänistää nyt sovitusta "vuoden päästä"-ajasta. Sekin tuntuu kyllä ihan mahdottomalta ajalta odottaa. Meillä mies on ollut ärsyyntynyt vauvatujuilleni, mutta tuntuu että olen hiljalleen saanut hänet ymmärtämään, etten koita ärsyttää, vaan että tämä vauvankaipuu on jokin minua paljon suurempi voima.
 
@Naturamama me saatiin miehen kans puhuttua tämä homma ja se meni paremmin, en joutunutkaan tällä kertaa pettymään. Aloin olla niin kiukkuinen, että oli pakko ottaa puheeksi, että mites nyt tämä työhomma vaikuttaa näihin sovittuihin juttuihin...

Toivottavasti se sun mies ei sitten vuoden päästä jänistä, se ois ihan kamalaa kyllä:cry: Sun täytyy kertoa sille kuinka väärin se on, jos ensin lupaa ja sitten peruu. Ne ei kaikki vaan taida ymmärtää kuinka suuri se tarve saada vauva on. Itsellänikin kävi pari kertaa mielessä, että mulla on väärä mies, mutten kovin tosissani sitä ajatellut sentään.. Aina välillä vaan harmittaa niin paljon, että sitä ajattelee kaikenlaista. Ja kyllä sen toisaalta ymmärtää, että toinen ei halua. Onhan se iso muutos.

Minun mies ei tunnu ihan olevan perillä siitä, että se ei välttämättä käy hetkessä. (Mulla oli nuorempana monta kuukautta kuukautiset pois, kun vaihdoin ehkäisyä, eli meidän yritys voi ihan hyvin alkaa oikeasti vasta huhtikuussa:()

Jatkakaa keskusteluja ja se on kyllä minusta tärkeää saada toinen ymmärtämään ettei kukaan sitä vauvaa kiusallaan ala haluta. Se vauvankaipuu vaan tulee joillekin eikä vaan millään mene ohi:D
 
Moi kaikki!
Mulla sama tilanne, ite kuumeillu yllättävän paljon kesästä asti (sillon se jotenkin alko vaan yhtäkkiä), mutta mies sanoi, ettei ole vielä valmis. Ollaan kuitenkin puhuttu, että joskus loppukeväästä tms. voitais alottaa yrittäminen, joten toivon, että ehtii siihen mennessä valmistautua tarpeeks asiaan.:)
Ollaan molemmat vielä opiskelijoita, mutta valmistutaan ensi vuonna, mies todennäköisesti keväällä jo. Luulen, että osittain jarruttelu on juuri siksi, kun kummallakaan ei ole töitä vielä ja opiskelutkin siis osittain kesken. Mä vaan tykkään suunnitella asioita pitkälle, niin se, että ei tiedä olisiko vuoden päästä raskaana vai ei, on aika raastavaa!
Oon jo ehtiny miettiä raskaana oloa ja vauvan saantia tosi tosi paljon! Oon jo suunnitellu ottavani ainakin greippimehut ja foolihapot käyttöön, ehkä jopa ovisliuskat heti alusta asti :ROFLMAO: Kaikkia söpöjä vaatteita tietty oon ehtiny katella kanssa, mutta en pysty kyllä mitään ostamaan ainakaan ennen ku oikeesti on raskaana, ehkä sitten pitää oottaa johonkin viikolle 12.
Jännittää kyllä tosi paljon ja tosi malttamaton olo! Olispa jo kevät!:LOL:
 
@Naenne ihanaa, että kuitenkin on yrittäminen edessä:LOL: Jotenkin se aika, kun minä halusin ja mies ei yhtään oli niiin raskasta. Mua kyllä huolettaa, että kun olen jo näin kauan odottanut yritystä, että miten pää kestää sen odottamisen odottamiseno_O Mun kropan toiminta on välillä vähän vähemmän timanttista, että odotukset ei ole kovin korkeella, että kävis nopeesti..

Kaiken soutamisen ja huopaamisen jälkeen oon kuitenki ihan tyytyväinen, että tää on venynyt. Olisin varmaan aiemmin pelännyt, mitä mies sanoo jos plussa tulee. Ettei se sitten oliskaan iloinen. Nyt on luottavainen mieli, että on yhteisymmärrys asiasta.
 
@eevas joo, mua vähän pelottaa kans se yrittämisen alottaminen ja mitä fiiliksiä se tuo mukanaan :LOL: Jos siis sitä tarkoitit. Tähän kun tuo vielä mahdollisuuden raskaudesta, sen kaiken odottamisen, jännäämisen, tunteet laidasta laitaan, niin huhhhuh:ROFLMAO: Tai kyllä sitä nyt varmasti kestää pari kuukautta, mutta sen jälkeen voi rueta pää hajoilemaan..
Ja mulla on vähän sama fiilis, toisaalta toivon, että tärppäis ihan heti ku yrittää, mutta toisaalta toivon, että ehkä ei, koska sitten mieskin ehtii varmasti henkisesti mukaan. Vaikka en usko, että se näyttäis vihreetä valoo ennen kun on oikeesti valmis, mutta eihän sitä tiedä...
Mitä muuten sovitte sitten miehen kanssa? Vuoden vaihteen jälkeen?:love:
 
Heippa hei, pitkästä aikaa!
Meillä päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että vuoden päästä jätetään ehkäisy ja itsellä tuo raastavin vauvankaipuu on onneksi mennyt taustalle. On tehty vuodeksi nyt reissusuunnitelmat, joten tekemistä ja muuta ajateltavaa riittää. Pari kertaa olen tuonut esiin vauva-asian, että sitten reissujen jälkeen, kuten on sovittu... Aika paljon siis pelottaa, että mies vielä sitten jänistääkin. Jos niin käy, niin olen nyt päättänyt, että meidän suhde on sitten ohi. Että jos sentyyppiseen henkiseen väkivaltaan toinen kykenee, niin hän ei ole minun arvoiseni.
Sitten minulla on kai kuitenkin vielä aikaa löytää uusi mies, jonka kanssa vauva on vielä mahdollinen.

Vauvakuume nyt taisi nostaa päätään kuitenkin, kun tänne tulin lueskelemaan juttuja, mutta kyllä kai tässä jaksaa vielä odottaa...
Nyt kuitenkin elämä vaikuttaa valoisalta ja tuntuu, että tästä vuodesta tulee kaikin puolin ihana ja onnellinen.

@eevas näinkin tuolla haaveilijoissa. Yritys on siis alkanut! Tsemppiä ja tarrasukkia!
 
@Naturamama hienoa, että on tullut muuta ajateltavaa ja olette löytäneet jonkun yhteisen aikataulun asialle. Toivon ettei mies sitten perukaan, koska tiedän miltä se tuntuu, mutta toisaalta on ymmärrettävää ettei näin isoa päätöstä voi tehdä, jos ei itsestä siltä tunnu.

Meillähän kääntyi nyt koko homma ylösalaisin, kun olisin ehkä saamassa tosi kivan työpaikan tässä jonkun ajan kuluttua ja en sitten haluaisi siitä heti jäädä äityslomalle. :ROFLMAO: Ehkäisyyn ei kuitenkaan nyt palata, että on se pieni raskautumisen mahdollisuus jäljellä.

Tässähän kävi juuri kuten ennustin, että mun kroppa ei osaa toimia ja nyt ollaan jo kohta 60-päiväsessä kierrossa...:( Että joo, jos nää muutkin kierrot on tällasia niin tässä saattaa meillä ihan hetki mennä. Onneksi on muutakin ajateltavaa nyt paljon. Otamme sitten iloisen yllätyksen, jos sellainen ihme käy, että plussa tulee:love:

Ois aina välillä kiva kuulla mitä teille kuuluu, että liity vain sitten kuumeilijoihin, kun siltä tuntuu. Mäkin liityin jo monta kuukautta ennen yrityksen alkua, kun oli tarvetta asiasta puhella. Sain tukea ja ymmärrystä:)
 
Hei! Mitäs teille kuuluu?

Meille kävi viime viikolla "vahinko", eli loppuun asti mentiin ovulaatiopäivän yönä ja siitä astihan minä olen ollut aivan hermoheikkona toiveissani, että olisi käynyt niin hyvä flaksi, että olisi heti tärpännyt. Noh, tietysti ymmärrän, että ehkä ei nyt ihan yhdestä ja ainoasta kerrasta kovin helposti raskauduta. Koskaan ei ole moista vahinkoa sattunut, eli en ole koskaan päässyt "testaamaan hedelmällisyyttäni" aiemmin. Ekan testin ajattelin tehdä maanantaina, eli dpo 10. Tuntuu kyllä ihan järkyttävän pitkältä ajalta tuo viisi päivää!

Kysyin mieheltä, että mitä hän ajattelisi jos vauva tulisi, niin vastaus oli, että "olisihan se ihan kivaa".
Tietenkin toivon, että jos tästä ei vauvaa tule, niin mies innostuisi tämän odotuksen pohjalta yrittämään.
 
Moikka!

Meille kuuluu sellaista, että aktiivista yritystä on ollut nyt neljän kierron verran. Tärppiä ei ole vielä tullut ja ihan huvittaa itseäkin huomata kuinka piinapäiville sitä keksii olevia ja olemattomia oireita ja on ihan varma, että on raskaana. Sitten pudotaan kovaa ja korkealta, kun menkat alkavatkin. Kuinka ihmeessä tässä voi enää luottaa intuitioonsa?! :)

Ja kylläpä se yksikin kerta riittää, jos muut asiat loksahtaa paikalleen! ;) Tsemppiä!
 
Tosiaan, @Toive-Anki , nämä piinapäivät on ihan kidutusta! Voin kuvitella vaan miten hajottavaa on sitten kun aloittaa aktiivisen yrittämisen ja kuukausi toisensa jälkeen sama edessä! Huhhuh! (n)

Itselläkin on nyt koko ajan alavatsassa jomotusta ja välillä pahoinvointia ja huimaustakin. Mutta tiedän jo kokemuksesta, miten sitä saa itselleen ihan vaikka mitkä oireet kuviteltua! Aiemmin ei ole tietenkään sattunut ihan selkeetä vahinkoa. Kerran tai pari ollaan mietitty, että pääsiköhän pari uimaria sisään, mutta todennäköisesti ei päässyt. Tällä kertaa pääsi ihan satavarmasti kaikki uimarit sisään. :LOL:

Kiitos tsempistä ja myös teille tsemppiä yritykseen ja toivotaan, että teillä pian tärppää! :)
 

Yhteistyössä