Ekaluokkalaisen painon seuranta

Lapsemme on aina ollut normaalipainoinen, mutta loppusyksystä ensimmäisessä terveydenhoitajan tarkastuksessa terveydenhoitaja totesi lapsemme huomattavan ylipainoiseksi (128cm/32kg) lapsen kuullen. On hyvä, että lihavuusasiaan puututaan ajoissa ja neuvoja annetaan ruokailun ja liikunnankin suhteen, mutta haluaisinkin kuulla miten muiden ylipainoisten lasten painoa ja laihtumista on seurattu. Onko tavoitteeksi otettu laihtuminen vai painon tasaaminen ettei sitä enää lisää tulisi? Ja kuinka usein painoa tarkkaillaan? Meillä on noita kontrolleita kuukausittain ja asia on muutenkin aiheuttanut lapsellemme stressiä.

Meillä terkka otti ylipainon ensinnäkin sen verran tökeröllä tavalla esille, että lapselle on kehittynyt hieman lapselle epätavallinen tapa ajatella painoasioita. Hän mm. Puhuu, että "onkohan hän laihtunut" ja "tänään on liikkunut paljon" yms. Meillä on aina syöty aina aika terveellisesti kotiruokaa, salaatteja ja kasviksia. Tottakai joskus syödään roskaruokaakin, mutta ei välttämättä edes kertaa kuukaudessa. Karkkipäivä on kerran viikossa ja ruoka-annokset pieniä. Liikunnan määrää on lisätty, kun entiset harrastukset on saatu taas aikataulutettua. Pientä pyöreyttä kieltämättä on ollut, mutta huomattavasta ylipainosta en noin ulkomuodollisesti puhuisi ja ihan oman ikäluokkansa kokoisia vaatteitakin käyttää. Painonnousu on kotona huomioitu ja tottakai syömiseen ja liikuntaan on keskitytty viime aikoina paremmin.

Minusta vain on aika ihmeellistä kytätä kasvavan lapsen painoa kuukausittain ja aiheuttaa lapselle ylimääräisiä paineita laihtumisesta. Tässä on jo aika hyvät ainekset syömishäiriön kehittymiselle, vaikka tarkoitus on alunperin ollut hyvä painonhallinta. Haluaisinkin kuulla, että miten muilla lapsen mahdolliset painonpudotusasiat hoidettu kouluterveydenhuollossa?
 
Nykyisin kyttäävät sokeasti niitä käyriä, kun eivät muuta osaa. Toki nykyisin selkeästi ylipainoisiakin lapsia löytyy, mutta monesti sitten vouhkataan myös turhasta.

Esim jos molemmat vanhemmat ovat tosi pitkiä/rotevia/lyhyitä, niin yleensä lapsikin "jää käyrillä kiinni", kun ei ole keskiverto, ja näin aletaan seuraamaan. Vaikka pikemmin pitäisi seurata sitä, että lyhyet vanhemmat saisivat järkkypitkän, rotevat hintelän ja pätkävanhemmat hongankolistajan.
 

Yhteistyössä