~Elokuiset 2020~

Heippa!
Täällä kanssa yksi jolla laskettu aika elokuussa, tarkemmin 27.8 Ensimmäinen lapsi tulossa ja nt-ultra käyty muutama viikko sitten, kaikki oli oikein mallikkaasti! Pikkuinen vaan oli "päällään" ja jalat ristissä mikä teki tutkimisesta hiukan työlästä nyt menossa siis 15 + 1 ja eilen neuvolassa kuunneltiin dopplerilla sydän äänet ja tasainen 150 syke siellä pumppasi
 
Mäkin olen tosiaan (reippaasti ) yli 25, mutta ymmärsin että mut passitetaan siihen sokerirasituskokeeseen, koska toisella mun vanhemmista oli kakkostyypin diabetes. Ja tuloksesta riippumatta se vielä uusitaan joskus myöhemmillä viikoilla.
Käsittääkseni siihen myöhempään sokerirasitukseen ei tarvitse mennä jos jää kiinni jo ekassa. Sen sijaan sitten joskus synnytyksen jälkeen pitää mennä uudelleen.
 
Bonuspojalla oli eilen 6v synttärit ja hyvin meni ilta. Partyille oli tollanen lasten juhlatila varattuna jossa oli pomppulinnat ja pallomeret sun muut. Tosi hienosti meillä meni myös bonuksen äidin kanssa :)

saatiin myös suuri yllätys kun miehen (ja sen exän) kaveripariskunta tuli sinne ja tää nainen odottaa vauvaa! <3 Ollaan nähty heidät viimeksi keväällä kun ei olla muka saatu aikaiseksi ja heki on matkustellu paljon. Tiedettiin kyllä että yrittävät mut heilläki oli paljon keskenmenoja takana. Nainen on 42v ja mies 50v luokkaa. Heillä LA 2kk ennen meitä <3 mutta ihanaa kun nyt on sit ees yks kaveripariskunta kenellä on sit kans pieni nyytti :D Plus heilläkin sama tilanne että vanhemmat puhuu eri kieliä lapselle (saksa+espanja), mutta keskenään puhuvat enkkua! Ihan ku me paitsi saksan tilalla suomi :D

Aattelin kyllä muutenkin facebookissa huudella jos löytäisin mahollisesti muita mammoja kaveriksi. Olis sellanen vertaistuki aika tärkeää ja erityisesti suomalaisista hyötyisi ku lapsi kuulis sit jonku muunki puhuvan suomea ku mun.

Asiasta kukkaruukkuun, kyllä veetuttaa lievästi tälleen vkloppuaamuna kun saisi nukkua ja heräsin koiran haukuntaan 5.30 ja ei sit millään unta enää..-.-
 
  • Tykkää
Reactions: merin
@SwanDeSol Toivottavasti löydät suomalaisia mammakavereita! Meilläkin on yksi kaveripariskunta, joka odottaa samaan aikaan, mutta ei asuta samalla paikkakunnalla. Toivottavasti lähistöltä löytyisi vaunulenkki- ja höpöttelyseuraa.

Mitenkähän täällä verkostoituminen yleensä tapahtuu? Ehkä perhevalmennuksessa? Oon kuullut, että näitä pikkulasten vanhempien muodostamia rinkejä kuitenkin on eri asuinalueilla.
 
Asiasta kukkaruukkuun, kyllä veetuttaa lievästi tälleen vkloppuaamuna kun saisi nukkua ja heräsin koiran haukuntaan 5.30 ja ei sit millään unta enää..-.-
(y)Oliko oma koira? Täälläkin yöunet kortilla, kuopus nukkunut ihmeen huonosti viime viikon. Yhtenä yönä lopulta totesin, että mies saa nyt hoitaa loppuyön ja lähdin toisen lapsen huoneessa olevaan ylimääräiseen 120 cm pitkään sänkyyn loppuyöksi. Kello oli siis kaksi ja kuopus herätteli puolen tunnin välein. Mun on muutenkin vaikea nukahtaa uudelleen, jos herään yöllä, ja jos lisäksi on tunne, että kohta on uusi herätys, en pysty ollenkaan nukkumaan. Mieheltä tämä onneksi sujuu paremmin.

Meidän pitää vissiin alkaa jättää päikkäreitä pois. :(
 
Meidän kaikki perhekaverit on tulleet seurakunnan perhekerhosta ja päiväkerhosta. Varsinkin esikoisen ajalta on muutama tosi hyvä ystäväperhe jäänyt matkaan mukaan, ja kakkosellekin joku. Kuopuksen kanssa en ole ehtinyt käydä, kun kerho osuu mummon hoitopäivään, joten eipä hänellä oikein kavereita sitten vielä olekaan. Olen kyllä käynyt muskarissa kanssaan, mutta sieltä ei ole ketään kaveria tarttunut.
 
Heippa kaikki!
En oo pitkään aikaan muka ehtiny kirjoittamaan mutta oon edelleen tosi väsyny johtuen raskaudesta. En tiedä olisiko syynä alhaiset rautavarastot tms. Muistan kyllä että poikia odottaessa oon aina ollu alussa väsyny mutta onko sitä jatkunu näin pitkälle. Työpäivien jälkeen meinaa välillä itku tulla väsymyksestä eikä tietenkään mikään onnistu. Ens viikolla on neuvola niin siellä ainakin hb otetaan ja jos ei siinä oo vikaa niin varmaan voisin ehkä alottaa lisäraudan.

Tähän väliin pitää minunkin mainita että vähän outo tämä uusi keskustelualusta! Piti äsken keskenkaiken julkaista kommentti kun alkoi itestään hävitä teksti enkä mä saa hymiöitä pysymään.

Liikkeitä en vielä oo todistettavasti tuntenu nyt 17+4 vaikka kolmannen raskaudessa näillä viikoilla aloin tuntemaan. Esikoisesta ja toisesta vielä myöhemmin. Nyt mulla on istukka edessä että siitä johtunee ettei liikkeitä vielä tunnu. Pari kertaa oon tuntenu jotain liikkeen tapaista mut en osaa sanoa varmaksi onko sittenkään ollut.

Meillä lyötiin töissä kesälomat lukkoon ja vaikka meillä menee lomakaudet tiettyyn tyyliin niin onneks saan pitää sen 4 viikkoa ennen äitiysloman alkua. Eli 6.6 alkaa loma! Kiva ettei koululaisten tarvii olla kuin viikko keskenään kotona ennen mun lomaa.

Evananna 17+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hedvig
Elokuiset 2020

30.7 SwanDeSol, 1.lapsi
1.8 lillans
1.8 Sunshine90, 1.lapsi, HUS
1.8 Pörröviltti
1.8 Helema, 2.lapsi
3.8 rosemarie, 1.lapsi, SATKS
3.8 Ilonjaonnen, 1.lapsi, EKKS
3.8. merin, 4. lapsi, NKL
5.8 Karpalo88
6.8 Bubblemama
6.8. Nadine88, 2.lapsi, SATKS
7.8 Taimis, 3.lapsi
9.8 Emilia.
10.8 Kettupieni, 1.lapsi, OYS
10.8 Hedvig
10.8 Marilainen
10.8 deeä
11.8 Evananna, 4.lapsi, KYS
11.8 MonaLisa33
11.8. heidihm, 2. lapsi, SATKS
13.8 Varpu88, 5.lapsi
14.8 Appelsiiniomena, 2. lapsi, NKL
14.8 Kyfi, 4.lapsi, PKSSK
14.8 Emerentia, 2. Lapsi, Tays
15.8 Aileen, 2.lapsi
16.8 Aavikkokettu, 1.lapsi, OYS
16.8 Uusintayritys
17.8 susu90, 2.lapsi, PHKS
17.8 Emiliee
18.8 Jmilla
20.8 PinskuPinsku, 3.lapsi
21.8 P1kkuMyy, 2 lapsi, Tays
21.8 Hipshops, 2.lapsi, NKL
21.8 Marhis, 1.lapsi
21.8 Metsäntähti, 1. lapsi
21.8 Miiuli7
21.8 lyrae, 3.lapsi, Jorvi
22.8 KeepGoing, 6.lapsi, Espoon sairaala
23.8 Aurorials, 2.lapsi
24.8 Aava1216, 2.lapsi
24.8 mursutin
25.8 najohanna
29.8, Venlala, 1.lapsi, Tyks
30.8 Jenspa91, 3.lapsi
30.8 Marenkinen, 1.lapsi

korventyttö
Habib
Nappis_
 
Viimeksi muokattu:
(y)Oliko oma koira? Täälläkin yöunet kortilla, kuopus nukkunut ihmeen huonosti viime viikon. Yhtenä yönä lopulta totesin, että mies saa nyt hoitaa loppuyön ja lähdin toisen lapsen huoneessa olevaan ylimääräiseen 120 cm pitkään sänkyyn loppuyöksi. Kello oli siis kaksi ja kuopus herätteli puolen tunnin välein. Mun on muutenkin vaikea nukahtaa uudelleen, jos herään yöllä, ja jos lisäksi on tunne, että kohta on uusi herätys, en pysty ollenkaan nukkumaan. Mieheltä tämä onneksi sujuu paremmin.

Meidän pitää vissiin alkaa jättää päikkäreitä pois. :(

Joo ihan oma koira että itteänsä tässä saa syyttää :D onnistuin mä onneksi siinä hetkeksi torkahtaa vielä jahka olin muutaman tunnin valvoskellu.

Meillä kans bonus välillä herättää yöllä huutelemalla että tulkaa peitteleen jne ja sen jälkee en aina saa unta :( Tsemppii kuopuksen yöheräilyjen kanssa! Toivottavasti päikkäreiden loppuminen parantaisi yöunia ja sitten niitä päikkäreitä ei niin tarttiskaan enää
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Uuh, nyt mulla sitten on taas flunssa. Se, joka oli tulossa puolitoista viikkoa sitten, ei tullutkaan, mutta nyt on joku uusi tauti. Ja mä kun olen niin yrittänyt olla koskematta naamaani...

Meillä menikin kuopuksen kanssa iltayö Lastensairaalan päivystyksessä. Hänellä jäi sormenpää niin pahasti oven väliin, että näky ja vuoto oli aivan hirveä. Meidät vastaanottanut ja tarkistanut hoitajakin piti murtuneena, oli ihan litteä ja vinossa ja kiinni vain kynnen avulla. Parin tunnin odottelun aikana oli kuitenkin tapahtunut ihme ja lääkärille lopulta päästessä näytti jo hyvin normaalilta. Yhden tikin sai ja röntgenissä tarkistettiin - ei murtumaa. Helpotuksen ja kiitollisuuden tunne on suunnaton.

Vauvan liikkeet on eilen ja tänään olleet selkeämpiä. Kävin eilen sydänäänten kuuntelussa, oli valtavasti vahvistunut syke puolessatoista viikossa. Sain proteiinitkin nyt negatiiviseksi, kun join noin litran vettä ennen näytettä. ;)
 
Lauantaina purasin oliivinkiveä ja hammas halkesi kahtia -.- se on tollanen hammas mihin on tehty juurihoito joskus 12v sitten nii on heikompi tietty. Oon kahtena iltana joutunu ottaa parasetamolia et oon saanu nukuttua. Noh ei silleen huono että selvisin melkei puoleenväliin raskautta ottamatta yhtään lääkettä.

Aletaan nyt kohtapuolii soittelee hammaslääkäreitä läpi että pääsisin tänään hoidettavaksi! Kai ne vetää ton koko paskan ulos :( ei muuten mitään mut kauheen kallista hommaa siihen implantti ja jos ei hommaa nii hampaat alkaa liikkua sitä rakoa kohti.. huoh.

No mut vois olla asiat huonomminkin eli enpä valita enempää :D

Swan ja D 19+4
 
Viimeksi muokattu:
@SwanDeSol, olipa ikävä hammastapaturma, toivottavasti saat hyvän hoidon siedettävään hintaan. Näkyykö muuten korona teilläpäin arjessa jotenkin?

Meillä pohditaan kuun vaihteeseen varattua Tukholman-risteilyä. Emme kyllä uskalla lähteä, jos virus jatkaa leviämistään Ruotsissa nykyiseen tahtiin. Olkoonkin, että raskaana olevia ei ole määritelty riskiryhmään kuuluviksi, niin tuskin se mitään hyvääkään saa aikaan, jos pahana tulee. Onneksi isommat lapset ymmärtävät tilanteen ja pienin taas ei muutenkaan ymmärrä, milloin sitä villeviikinkiä on tarkoitus mennä katsomaan, vaikka usein siitä puhuukin.
 
Hui minkälaisia tapaturmia teille on sattunut @SwanDeSol ja @merin teidän nuorimmalle! :eek:

Mulla on täällä vaihteeksi huonosti nukuttu yö takana ja aamulla olisi neuvolalääkäri 9.40. Mä odotan kovasti liikkeiden vahvistumista, kun ne on vielä tosi kevyitä ja ei mitenkään säännöllisiä. Ei ole vieläkään kerrottu vauvasta esim isovanhemmille. Katotaan, missä vaiheessa asiasta viittii mainita.

Nyt lähden koiran kanssa ulos ennen kuin mies lähtee töihin.

KeepGoing 16+3
 
Onpa tosiaan ollut ikäviä tapaturmia! :(

Mä luulen, että olen alkanut tuntea liikkeitä. Ehkä. Näitä samoja oon tuntenut jo aiemminkin, mutta nyt ne on vähän vahvistuneet, enkä enää epäile kohdun elohiireksi... Tai ehkä siellä onkin juuri se, pieni "elohiiri". Mahakin on tullut selkeämmin esiin viimeisen viikon aikana. Ei tahdo kaapista enää löytyä sopivia paitoja, jotka yltäisi mahan kohdalta joko kiinni tai riittävän alas.

Tänään 18+0
 
  • Tykkää
Reactions: Hedvig ja merin
Ne repäs sen irronneen osan kokonaan pois ja peitti lopun hampaan ku sanoivat ettei nyt raskausaikana aleta koko hammasta poistamaan. Synnytyksen jälkeen tarttis sit mennä hoitaa toi kuntoon. Oli kyllä operaatiota ennen ja jälkeen ihan sairaat kivut ;( vieläkin se särkee ja sykkii inhottavasti, mut kai se tosta rauhottuu muutamassa päivässä. Parasetamolia otin kahtena päivänä ku oli vaan pakko. Nyt toivottavasti ei enää tarttisi.

Kauheeta mihin kuntoon kämppä kerkes räjähtää ku olin muutaman päivän pois pelistä :D Meillä siis mä hoidan (omasta halustani) kotityöt 95%, mies kokkaa. Tänään oon nyt sit rauhassa siivoillu ja tuli pakastinkin sulatettua.

Ei täällä varsinaisesti normielämässä korona näy.. mutta matkailuun se on vaikuttanut jo ja lentoja perutaan kokoajan. Mun sisko on tulossa tänne perheineen toukokuussa ja kyllä vituttaa jos ne ei pääsekään koronan takii tulee :/ odotellaan ja kattellaan.

Mulla on maanantaina rakenneultra! <3 Odotan niin innolla vaikka just nähtiin bebe ultrassa 4 viikkoa sitten. Liikkeet on kyllä alkanu tuntumaan paljon useammin, mutta vielä sais isommalla volyymilla tuntua että isä ja isovelikin tuntisi <3

Swan ja D 19+5
 
@SwanDeSol Siis mekö ollaan samoilla viikoilla, mullakin on tänään 19+5! Mutta laskettu aika 30.7. kun sulla 1.8.? Rakenneultra ensi keskiviikkona. Liikkeitä odottelen edelleen, jotain pientä on ehkä ollut mutten vieläkään ole varma onko vauva vai muita vatsan möyrinöitä.
 
Muakaan ei se korona muuten jännitä, mutta ehkä vähän se että jos sen saisi, että jos sillä olisi jotain vaikutuksia lapseen. Jostain luin, että lapsi voi synnytyksessä saada tartunnan, mikäli äidillä se on, mutta että ei ole näyttöä siitä, että tartunnalla olisi vaikutusta syntymättömään lapseen. Tiedä näistä nyt sitten.

Me ollaan muuten maanantaina lähdössä pienimuotoiselle viikon häämatkalle Dominikaanisen tasavallan lämpöön. :love: Onneksi ei ole vielä tullut mitään rajoituksia matkustamiseen. Silloin kun matkaa varattiin, ei tainnut vielä olla mitään juttua koko koronasta. Ai että mä odotan että pääsen sinne lämpöön tän orastavan pallomahan kanssa lötköttämään. Tänään oli varmaan eka kerta, kun joku vilkaisi mun mahaa, ja selvästi sen päässä meni että "jaahas, toi on raskaana". Tämä siis treeneissä, joita veti sellainen tyyppi joka ei hetkeen ole käynyt niitä vetämässä, ja se kyllä tajusi aivan heti. :D
 
  • Tykkää
Reactions: MonaLisa33
@SwanDeSol Siis mekö ollaan samoilla viikoilla, mullakin on tänään 19+5! Mutta laskettu aika 30.7. kun sulla 1.8.? Rakenneultra ensi keskiviikkona. Liikkeitä odottelen edelleen, jotain pientä on ehkä ollut mutten vieläkään ole varma onko vauva vai muita vatsan möyrinöitä.

Mulla on vanha LA tässä listassa mut se on mulla myös 30.7 :) Sain eri lääkäriltä ton 1.8 ku käyn kahdella eri lekurilla. Lasken ton aiemman mukaan
 
  • Tykkää
Reactions: Silmu75
No mä kävin siellä sokerirasituksessa sitte toistamiseenkin. Olin huonosti lukenu ohjeet ja syöny liian ison aterian just ennen päästoa, niin ne sokerit oli sitte just siinä rajalla paastoarvossa. Syön päivällä kevyesti ja iltaisin isomman ruuan noin normaalisti. Kävin sitten loppuviikosta uusiksi, niin oli paasto 4.7 ja muutkin reilusti rajojen hyvällä puolella, jälkimmäiset tosin oli aiemminki ok.

No, neuvolasta ne on kuitenki sitä mieltä, että olis hyvä mennä radi-ryhmään ja mittailla sokereita! Mä en käsitä... Kaks raskautta takana ilman ongelmia ja seulaanki jouduin vaan siksi, että alkoholisti-isäni sai sokeritaudin juomisesta... Tuntuu nyt kyllä kovin epäreilulta ja ahdistaa tää. :( En halua alkaa rajoittaa muutenkin vaikeita syömisiä turhanpäiten. Oon jo muutenkin jättäny makeiset ym. pois nyt raskausaikana. Liikuntaa olis hyvä tietty olla enempikin, mutta kun ei vaan enää töiden päälle jaksa. :( Tuntuu, että tää stressi on vahingollisempaa raskaudelle ku olematon sokeritauti. Olin ennen raskautta työuupumuksen takia saikulla ja edelleen tosi stressiherkkä.

Koronavirus jonkin verran pelottaa. Astma vois olla paremmassakin hoitotasapainossa, joten pelkään, että menis tehohoidoksi helposti, jos iskee. :(

No, olipa nyt negatiivinen postaus. Positiivisia puolia on, että harvoin enää on pahoinvointia ja sekin lievää. Ja maha pullottaa huolella. :D

Tossa listassa on muuten mulla väärä la, aikaistui 21.8. :) Vaikka ei se niin justiinsa, kummiski tulee myöhässä niinku sisaruoksensa. :D

lyrae 16+5
 
Jännä että ne ahistelee tolla! Sanoisin että ei oo aihetta epäillä kun sokerirasitukset tehty jne. Ei ne sua nyt pakottaakaan voi alkaa seurailee sokruja..
 
Yhteistyössä