~Elokuiset 2020~

@lyrae, kuulostaa hölmöltä, voisitko pyytää vielä lääkärin mielipiteen?

@KeepGoing isovanhemmille kertomisesta, kyllä se on niin, että mitä myöhemmin, sen parempi. Viime raskaudessa kerrottiin (tai pikemminkin huomasivat) vasta n. 3 kk ennen laskettua aikaa, ja sen raskauden sainkin olla rauhassa. Nyt erehdyttin kertomaan toisille jo 5 kk ennen (tai siis mun maha ei ollut peitetty kunnolla), ja harmittaa. Ensireaktio ei ollut mikään mukava, ja sen jälkeen alkanut hössötys suhteessa ensireaktioon vasta ärsyttääkin. Toisille ei olla vielä kerrottu.

Viime yönä tuntui potkuja niin, että mieskin jo tunsi ne päältä päin. Kuopus oli lähtenyt harhailemaan makkarista keskellä yötä - onneksi mies havahtui oven kolinaan ja tajusi mennä perään. Heräsin siinä sitten itsekin, enkä saanut taas unta pariin tuntiin. Mutta jotain positiivista siinä valvomisessa sitten oli tällä kertaa. Kuopus nukkuu nyt taas meidän sängyssä, kunnes tikki sormesta on poistettu. Olen halunnut kontrolloida, ettei ala kuumeilla yöllä (tulehdusriski) tai telo sormeaan omissa puuhissaan lisää, kun nukkuu yöt ilman mitään käärettä, jotta haava saa hengittää.

merin 19+3
 
Ja kyllä korona alkaa nyt vähän huolettaa täälläkin. Ei itsen, mutta vauvan kannalta. Kun joillakin noilla aiemmilla vastaavilla viruksilla on ollut ikäviä seurauksia sikiöön. Tästähän nyt ei vielä tiedetä, miten vaikuttaa jos vaikuttaa paitsi että ihan loppuraskaudessa ei ole ilmeisesti vaikuttanut. Olen menoss ylihuomenna töiden puolesta yhteen isompaan seminaariin, ja mietin, peruisinko sen ihan vaan ihmisjoukkoja välttääkseni. Ja onhan mulla tätä flunssaakin.

Muuten olen siivonnut kaappeja ja lajitellut vaatteita säilytettäviin, varastoitaviin (lasten kasvu / oma raskauden jälkeinen aika) ja keräykseen. Jotain uuttakin olen hommannut selvästi puuttuvien / loppuun kulutettujen asioiden tilalle. Menee vaan vähän vaikeaksi, kun just on katsottu sitä ylen Verta, hikeä ja t-paitoja, ja kovasti nyt miettii kaikkea eettisyyttä ja ekologisuutta ihan siitä materiaalin keruusta ja värjäyksestä lähtien. Toisaalta on ollut positiivinen yllätys, miten paljon pieniä suomalaisia toimijoita on tullut, jotka ovat jo tehneet paljon näille asioille. Verkkoputiikkien sivuja siis tullut kahlattua ja lueskeltua.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hedvig
@merin oispa joo ihanaa jos sais pidettyä noin pitkään salassa. Vaan vahvasti epäilen että tää piilottaminen on kohta niin hankalaa, mutta yritetään :LOL: Huomaavat sitten kun huomaavat!

@lyrae onpa tosi erikoista toimintaa neuvolassa! Mä kyllä varmaan sanoisin että en lähe tollasen koska sitä radia ei ole ja sillä selvä. :unsure:

Mulla on alkanut tulla supistuksia, rasituksessa mutta myös ihan levossakin välillä. Harkkareita ne on selkeesti, ei mitenkään kipeitä mutta kyllä tahtia hidastaa kuitenkin(n)

Koronaa en hirveesti oo miettinyt, ehkä kannattais välttää just isoja väkijoukkoja jollei ihan pakko ole mennä. Saa nähdä mitä kaikkea sen vuoksi perutaan... Mies oli lähdössä vanhimman pojan kanssa kesäkuussa Pietariin jalkapalloa katsomaan mutta näinköhän kisat perutaan/siirretään/pelataan tyhjille katsomoille. :unsure:Tämän kuun lopussa ois ollut yhdet polttarit joihin muutenkin kyllä vastasin että en osallistu mutta nyt he miettivät kannattaako niitäkään pitää. Eskarista tuli viesti että ensi viikon tärkeän ihmisen päivä on peruttu. Jotenkin en omasta tai oman perheen puolesta ole ollenkaan huolissani mutta en todellakaan haluaisi tartuttaa ketään, kun se voi toisille olla tosi iso riski. :(Mun äiti kävi eilen meidän eskarilaisen kanssa elokuvissa ja siellä oli kuulemma heidän lisäksi vain kaksi ihmistä, johtuikohan vaan näytöksestä vai onko noin että kaikkialla hiljenee:unsure:

KeepGoing 16+5
 
@lyrae Tuntuu varmaan kummalliselta tuo neuvolan kanta. Ehkä minäkin kysyisin vielä lääkärin mielipidettä, olisiko siitä ryhmästä ja arvojen seurailusta sun kohdalla oikeasti hyötyä. Ehkä ajattelisin niin, että jos lääkäri sitä seurantaa kuitenkin kovasti suosittelee, niin varmaan hän myös osaa perustella sen jotenkin järkevästi ja ymmärrettävästi, eikä lähetä ketään turhaan "naamakertoimen" perusteella. Kysyisin siis perusteluja vielä.

@KeepGoing Miltä harjoitussupistukset tuntuu? En tiedä, osaisiko huomata vielä mitään...

Muakin jännittää toi koronavirus. Olen astmaa sairastavana kovassa flunssassa ennenkin mm pyörtynyt hapenpuutteen vuoksi, niin nyt mietityttää, saisiko sitten riittävää hoitoa ja riittävän nopeasti, jos sairastuisin. Ihan kehon alhainen hapetus ja sen vaikutus vauvaan on mielessä. Olen tehnyt nyt etätöitä mahdollisuuksien mukaan ja tuleva ulkomaanmatka taitaa jäädä välistä ihan varmuuden vuoksi. Välillä vaikea hahmottaa, onko tässä nyt sitte liian varovainen vai ei...
 
@MonaLisa33 harjoitussupistukset tuntuu mahan kovettumisena ja hetkellisenä kiristämisen tunteena. Esikoista odottaessa en niitä ite huomannut ja muistan esim neuvolassa sykkeiden kuuntelussa kun terkkari sanoi että nyt näköjään supistaa ku maha meni ihan kireeksi ja kovaksi ja ite olin vaan että Ai jaa:D
 
  • Tykkää
Reactions: MonaLisa33
@lyrae Ei sullekaan varmaan tulisi kuin se viikon sokerien mittaus, ja jos siinä ei ole kuin max yksi ylitys, niin jatkossa pari testipäivää viikossa. Ei tarvitse rajoittaa syömisiä jos ne ei nosta sokereita! Mulla näkyy herkut aamun paastoarvossa, tavallinen ruoka pitää tosi hyvissä lukemissa. Ja mulla tosiaan tuli radidiagnoosi luultavasti tuntia liian lyhyen paaston takia, eli mun mielestä vähän turhaan, mutta olin kyllä syönyt turhan paljon makeaa siihen asti ja yritän nyt tsempata sen suhteen.
 
Just tuli viesti, että Helsingissä perhevalmennuksen fysioterapiaryhmät on peruttu elokuun loppuun asti... Ja ilmeisesti HUS:in palveluihin olis syytä mennä yksin (paitsi synnytykseen tukihenkilön kanssa). Saa nähdä saako mies tulla rakenneultraan mukaan reilun 2 viikon päästä. :confused:

Tänään 18+3.
 
Jaahas, meidän reissu sinne Dominikaaniseen tasavaltaan sitten peruuntui tänään, kun Aurinkomatkat jäädytti käytännössä kaikki matkat 12.4. asti alkaen tästä päivästä. :cautious: Noh, rahat saa kyllä takaisin, että ei siinä, mutta olisihan se ollut kiva käväistä lämmössä. :cool:

Jotain hyvääkin silti tässä päivässä: sokerirasituskokeen tulokset oli luettavissa OmaKannassa, eikä niissä ole mitään raskausdiabetekseen viittaavaa. :)
 
No toi on vielä aika inhimillistä että lomamatka peruuntuu. Mut jotkut ihmiset ei pääse palaamaan esim koteihinsa jos on ollu vaikka työmatkalla tai lomalla jne. Tääl Espanjassa julistettiin tänään hätätila ja huomenna saadaan tietää mitä se sit käytännössä tarkottaa. En yllättyis ollenkaan vaikka tulis ulkonaliikkumiskielto :/ me mennään tänään vielä kyl ulos syömään vaikkei sitä nyt suositella et liikkuis yhtään ylimääräistä ihmisten ilmoille. Mut ties miten pitkäksi aikaa tässä joutuu kotiin linnottautuu jatkossa
 
  • Surullinen
Reactions: KeepGoing
Meillä oli tänään rakenneultra ja kaikki oli hyvin. Tyttö tulossa, kuten NT-ultrassa veikkailtiin <3

Ahdistaa tuo korona todella paljon. Tekisi mieli jäädä etätöihin mutta ainakaan toistaiseksi se ei oo mahdollista tai työnantaja ei ole suostumusta antanut. Olen lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, joten ahdistaa, jos he ei pese käsiään kunnolla ja korona leviää. Muutenkin kaikki taudit kerään aina töistä. Mietityttää myös, että uskaltaako huomenna lähteä sukulaisiin vai jäisikö vaan suosiolla kotiin.
 
Meillä oli tänään rakenneultra ja kaikki oli hyvin. Tyttö tulossa, kuten NT-ultrassa veikkailtiin <3

Ahdistaa tuo korona todella paljon. Tekisi mieli jäädä etätöihin mutta ainakaan toistaiseksi se ei oo mahdollista tai työnantaja ei ole suostumusta antanut. Olen lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, joten ahdistaa, jos he ei pese käsiään kunnolla ja korona leviää. Muutenkin kaikki taudit kerään aina töistä. Mietityttää myös, että uskaltaako huomenna lähteä sukulaisiin vai jäisikö vaan suosiolla kotiin.

Kiva kuulla että terve tyttö tulossa! <3

Ei sitä kyllä suositella sukuloimaan nyt, ku ite voi virusta levittää eteenpäin vaikkei oireita olisikaan :/ Me käytiin tosiaan hampparimestassa syömässä ja aika autio oli fuengirola näin perjantai-iltana.. rannat ja lasten leikkipaikat kaikki huomionauhoin suljettu, surullinen näky!
 
Onnea rakenneultrasta @Helema! Mulla vielä reilu viikko siihen.

Olen sellaisella alalla, että etätyö ei ole mahdollista, ainakaan vakavissaan ja pidempään. Toivonkin, että tämä mun flunssa kestäisi vielä sen verran, että voisin huomenna perua maanantain työt sen nojalla...

Lasten lähes kaikki harrastukset on peruttu viikoiksi tai toistaiseksi, jopa kuopuksen päiväkerho, joka on olennainen osa hänen päivähoitoaan. Vain yksi harrastusjärjestäjä ei ole perunut, mitä suuresti ihmettelemme, päinvastoin aikovat pitää vielä tavallista isommat ryhmätreenit tänään. Ovat sisällä suljetussa tilassa, joka on pieni tuolle joukolle, joten ilmoitimme oman lapsemme jäävän pois toiminnasta toistaiseksi. Vastaukseksi sain kuvakaappauksen, jossa toiminnasta vastaavan johtajan tiedotteessa vahvistettiin toiminnan jatkuvan edelleen normaalisti. Ihmettelen asennetta ja vastuuttomuutta. Toisen lapsen ratsastusta ei ole peruttu myöskään, mutta eipä siellä nyt suurissa joukoissa lähikontaktissa ollakaan.

Eilen illalla nukkumaan mennessä tuli kova kipu vasemmalle alavatsalle, kutsuisin kohtaa kohdun reunaksi. Mikään asento ei helpottanut, lopulta loppui aikansa kestettyään.
 
Noo, mä en oo saanut nyt neuvolasta enää viestiä takas, kun kyselin, onko radi-dianoosi vai ei. Neuvolalääkäristä vois kyllä kysäistä kantaa kyllä.

Meilläkin on peruttu nyt lasten kaikki harrastusryhmät. Helsinki ei ainakaan sulkenut kouluja vielä, mitä ihmettelen, kun Virossakin suljettiin ja siellä on vähemmän sairastuneita... Harkitaan, josko pidettäisiin lapset vapaaehtoisesti kotona silti vähän aikaa. Esikoisella vielä näin tokaluokalla on koulussa kaikki tosi helppoa. Ja eskarilainenkin lukee ja laskee jo. Tietty haluaisivat olla kavereiden kanssa, mutta parempi yrittää nyt rajoittaa, kun tilanne ei oo vielä paha. Meillä työpaikka määräs jo viime viikolla kaikki etätöihin ja riskiryhmille suositeltiin jo aiemmin. Mieskin on ollut pari viikkoa kotona tekemässä, ettei mulle tarttuis.

Mut kyllä toi virus sen verran stressaa, että viime yön näin erilaisia painajaisia ja heräilin pitkin yötä. Ehkä yritän nyt viikonloppuna keskittyä kaikkeen positiiviseen, niinku ehkä neuloa jotain kivaa tulokkaalle. :love:

lyrae 17+1
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Tää korona on kyllä ihan painajainen. Mies on lentäjä ja ei paljon etätöitä voi tehdä. Mikä myös siis tarkoittaa sitä, että koko ajan altistuu tuohon tautiin. Yhdellä lennolla oli ollut jo koronaepäily matkustajalla, mutta se vissiin ei ollut kuin epäily. Toisaalta paljon lentoja nyt perutaankin, että eiköhän sitä kohta olla kotona koko sakki. Meillä työnantaja ei ole vielä antanut etätyömahdollisuutta, mutta ehkä täytyy maanantaina vähän tiedustella.
 
@MonaLisa33 mä ymmärsin että se on just noin että ultriin mentävä yksin. Mulla vajaa kolme viikkoa siihen ja oon nyt asennoitunut menemään yksin sinne.

Vanhin poika etäopiskelee ensi viikon, kun lukiosta tuli viesti. Muut jatkaa normaalisti, mennään ohjeiden mukaan. Palloliitto infosi että harrastukset tauolla nyt tämän maaliskuun loppuun näillä tiedoilla.

@SwanDeSol hurjasti tsemppiä sinne Espanjaan! Mulla on yks kaveri siellä ja sanoi että oli jo kaduilta ajettu ihmisiä pois ja just kaikki lasten leikkialueet yms nauhoin suljettu. Ja että vaan kaupassa ja apteekissa saa käydä ja kauppaan päästetään vain muutama ihminen kerrallaan.

KeepGoing 17+0
 
No onpas harmi. Meillä on siihen rakenneultraan vielä kolme viikkoa aikaa. Ajatella, jos siinä löytyykin jotain poikkeavaa, ja lapsen isä ei ole paikalla. Toki jotkut valitsevat joka tapauksessa mennä tutkimukseen yksin, mutta mä olisin kyllä ehdottomasti halunnut jakaa sen kokemuksen puolison kanssa.
 
Nyt on meidätkin komennettu etätöihin, vaikka se on... todella outoa meidän alalla. Olen ollut asiakkaisiin yhteydessä, ja muutama haluaa kokeilla etäyhteyttä, mutta suurin osa haluaa mieluummin olla yhteydessä ei-synkronisesti. Vaikuttaa siltä, että hekin haluavat välttää tiettyihin aikoihin tietyissä paikoissa olemista, mitä live-yhteys edellyttäisi.

No, mulla on joka tapauksessa flunssan jäänteitä ja lapsetkin jäävät kotiin, joten oikein hyvä näin. Toivottavasti tämä flunssa nyt sitten hellittää siihen rakenneultraan mennessä...

Hassua, että potkut tuntuvat lähes aina tuolla vasemman nivusen lähistöllä. Siellä on ollut aika ajoin kovasti elämää jo viikosta 11 asti, mutta olen luullut suolen liikkeiksi. Ehkä se onkin oikeasti ollut vauvan tekosia. Näistä ainakaan ei voi enää erehtyä.
 
@Helema Paljon onnea ultrasta!

Kyllä on niin harmi tuo ultra. Ois niin ihana jakaa se miehen kanssa. Mulla vielä kolme viikkoa siihen, eikä tää tilanne varmaan tästä helpota.

Nyt jännitän, perutaanko perhevalmennus muiltakin osin kuin vain fysioterapiaryhmät. En kyllä tiedä, oliko tää tautitilanne syy fysioterapian perumiseen, mutta oletin vain niin.

Kaikki harrastusryhmät on peruttu ja etätöitä teen. Hiljaisia päiviä tiedossa!
 
Onneks meillä oli tuo ultra just ennen tuota kieltoa ja mieskin pääsi vielä paikalle

Mulla potkuja tuntuu vähän enemmän, mut hyvin vähän tunnen hentoa liikettä vaikka tyyppi kyllä ultrassakin mylläsi paljon. Jännä, kun istukka takana. Esikoisessa se oli edessä ja silti potkut oli kovia.
 

Yhteistyössä