~Elokuiset 2020~

Suosituksissa sanotaan, että teepensaan lehdistä tehty musta, vihreä, valkoinen ja keltainen tee on turvallista (määrää en nyt muista). Yrttiteet eivät. Sen sijaan mistään en ole lukenut, mikä on kanta näihin teepensaam lehdistä valmistettuihin teelajeihin, joissa on sitten joukossa yrttejä mausteena. Aiemmissa raskauksissa en ole näitä kyllä edes miettinyt. Nyt tilanne on se, että mikään oikea tee ei edes maistu, mutta teidänkin mainitsemia minttua ja kamomillaa voisin juoda, vaan en uskalla.

Ruokaepäonni jatkuu. Työpaikkaruokalassa ottamani ruoka oli tänään varsin viileää. Ajattelin sitten, että kai tää nyt on kuumennettu, oisko vaan linjastolla jäähtynyt... Siinä oli pastaa, joka olikin hyvin lopussa astiassa, ja se toki jäähtyy nopeasti. En sitten tiedä, miksi kastikekaan ei ollut kuumaa, ainakaan istumaan päästyäni. Jäähdyttikö pasta senkin vai eikö tosiaan ollut kunnolla kuumennettu. (n) Jotenkin olen ajatellut, että kai nuo ammattikeittiöt nyt osaavat hommansa.

En sitten kehdannut mennä kyselemäänkään, kun oli asiakkaitakin samassa pöydässä ja tilanne olisi mennyt kiusalliseksi. Toisekseen se oli vegaaniannos, missä ei käsittääkseni ollut mitään, mitä ei olisi voinut kylmänäkin syödä - ellei tietysti ole kontaminoitunut jossain kohden... Voi ärsytys.
 
Työviikko korkattu. En oksentanu työpäivän aikana kovin montaa kertaa. Tää on kyl järkkyä tää olo.
Suosittelen kuitenkin kokeileen närästyslääkettä. Ite kävin hakeen apteekista renniee ja se helpottaa ainakin välillä vaikkei silleen varsinaista närästystä ookkaan. Ruuan jälkeen kun ottaa yhen niin ei ainakaan hetki puske pihalle ruoka.
Tulin vaan tälleen pikasesti käymään.
 
@korventyttö Huh, kuulostaa rankalta! Oikein kovasti tsemppiä tuleviin työpäiviin!!

Noiden ruokien kanssa saa välillä kyllä olla aika tarkkana... Mä en ole kovin tiukkaa linjaa ottanut. Toki kaikesta selkeästi haitallisesti kieltäydyn, mutta just monet yrtit on kai sellaisia, että niiden vaikutusta ei ole tutkittu ja ne on siksi kiellettyjä. Että olen kyllä juonut maustettua teetä, mutta ei niitä varmaan voi suositella :censored:
 
Tsemppiä kaikille töissä oksentelijoille! Mullakin oli välillä tosi huono olo töissä tänään, mutta ei onneksi ulos tullut. Mietin kyllä, miten ihmeessä sellaisen tilanteen hoitaisin, kun työni on pääasiassa kahdenkeskistä asiakaspalvelua ja siitä on tosi hankala lähteä yhtäkkiä mihinkään.

Mun viime viesti teehen liittyen tulikin hassusti keskelle ihan muuta keskustelua. En tiedä, miksei ketju ollut mulla päivittynyt, vaikka sivun päivitin. Vai enkö sitten huomannut, että oli siirtynyt seuraavalle sivulle... Sori!
 
Meillä täällä tänään tuli tieto että miehen serkku saa vauvan heinäkuussa :)
Hauskaa myhäillä miehen kanssa Joo niin meillekkin Elokuussa :D:ROFLMAO:
Ei siis olla kerrottu vielä kellekään
Onpa kiva, tulee samanikäinen leikkikaveri! Milloin ajattelitte julkistaa? Mulla viime raskaudessa yksi pitkäaikainen asiakas kertoi olevansa raskaana lähes mun kanssa samoilla viikoilla jo aika varhain, silloin kun itse ei olisi tullut vielä mieleenkään kertoa ulkopuolisille. Loppujen lopuksi hänen ja mun vauvat syntyi päivän erolla. :)
 
Täällä oireet loppuivat kuin seinään. Nyt sit jännittää onko kaikki ok. Menin vielä tyhmänä lukemaan keskeytyneistä keskenmenoista :cry::cry:

Perjantain neuvola. Yritän jaksaa sinne asti. Melkein toivois että tulis nyt oireet takaisin. Tilasin myös dopplerin...
Joo, ei se tosiaan tarkoita välttämättä yhtään mitään! Kauanko oireet nyt ovat olleet poissa? Mulla ollut välillä parempia päiviä / iltoja, mutta sitten tullut takaisin ja korkojen kera. Olen miettinyt, että tottuisiko kroppa aina hetkellisesti hormonitasoon, ja sen lisääntyminen taas yli jonkun rajan tuo oireet takaisin.
 
Onpa kiva, tulee samanikäinen leikkikaveri! Milloin ajattelitte julkistaa? Mulla viime raskaudessa yksi pitkäaikainen asiakas kertoi olevansa raskaana lähes mun kanssa samoilla viikoilla jo aika varhain, silloin kun itse ei olisi tullut vielä mieleenkään kertoa ulkopuolisille. Loppujen lopuksi hänen ja mun vauvat syntyi päivän erolla. :)
Nämä sukulaiset asuu yli 100km päässä luulen että harvoin tulee nähtyä :)
Esikoisen kohdalla onkin ollu hyvin serkkuja leikkikaverina kun samanikäisiä on 3 syntyneet 4kk sisällä 4v yhteensä ja 2 syntyneet kk ikäerolla 6v eskarilaista
Nyt onkin outoa kun ei oo suurella todennäköisyydellä yhtään samanikäistä serkkua tulossa :)
Julkistetaan varmaan nt ultran jälkeen aikasintaan
Mä oon aatellu mun Äidille lähettää postikortin jossa lukee pulla uunissa valmistuu..... :LOL::ROFLMAO:
 
Mä kerroin tänään esimiehelle ja lähimmälle työkaverille (naisia ja äitejä molemmat). Heille kerroin syksyllä tuulimunastakin, niin tuntui luonnolliselta kertoa tästäkin jo nyt. En oikein ole valehtelevaa sorttia ja neuvolat pakko hoitaa työajalla, joten senkin vuoksi kerroin jo nyt. Lähisukulaisille olemme kertoneet ja minä omille ystävilleni.

Mun maha on aivan järkyttävän turvoksissa :eek: Aivan kuin olisin ilmapallon niellyt tai olisin yli puolenvälin. Mitenhän pitkään tää pysyy siis salassa muilta..? :rolleyes:
 
Tsempit pahoinvoiville! Itsehän tänään ennen lähtöä laitoin ripsiväriä, oksensin niin että kaikki ripsarit valui pitkin poskia, pesin sitten kasvot ja lähdin ilman meikkiä :ROFLMAO:

Mä kävin tänään neuvolassa, siellä ei mitään kummempia, terkkari oli oikein mukavan oloinen, hiukan sählä tosin:D esimerkkinä mittasi hb:n mutta ei sitä kirjannut korttiin eikä mulle sanonut, unohti antaa virtsanäytettä varten purkit kotiin mukaan (no pyysin ite ku olin lähdössä ja muistin) ja mun lapsissa sekoili kun olin varaamassa samalla nuorimmalle 2v aikaa niin meinas varata meijän nelivuotiaalle :LOL:
Nyt on sitten lähetteet (toivottavasti :whistle:) olemassa ja parin päivän päästä voi kuulemma varailla niitä ultra-aikoja. Labrat tietty käytävä noin 10 viikolla... Sain myös lähetteen sokerirasitukseen ja siellä pitäis käydä jo 12 vkolla kun mulla oli radi viime kerralla.

@Marilainen toi kuulostaa mun mielestä ihan normaalilta että oireet voi hävitä välillä ja jossain vaiheessa ihan kokonaankin. Toki ymmärrän että kaikki tällänen huolestuttaa. Kannattaa puhua neuvolassa asiasta, jos saisivat sun huolta hälvennettyä(y)

KeepGoing 8+4
 
Mä en ole varmaan taas viikkoon käynyt täällä ja pakko vastata Aavikkoketulle joka pohti pesimisrsuhan pyytämistä. Mun mielestä siihen on täysi oikeus ja kyllä läheisten pitää ymmärtää että uusi vauva ja uusi tilanne. Mä olen sitte taas halunnut että kaikki tulee heti katsomaan ja sairaalassa jo mun perhe kävi. Me ei oltu perhehuoneessa kun mies oli töissä ja sillä oli oma kauppa. Mä olin yksin sairaalassa, olin todella kipeä repeämän takia ja olin siellä neljä päivää ni todellakin halusin että kaikki tulee jo sinne käymään. Kotona sama juttu, mies meni töihin ja mä jäin kipeänä yksin vauvan kanssa kotiin, oli ihanaa ku äiti tuli käymään. Toisen kohdalla en ollut kipeä ja sitten tilanne olikin eri, kaikki sai tulla heti käymään myös silloin. Jossain sairaaloissa ei saa vierailijat edes käydä, TYKSissä osastolle pääsee illalla yhden tunnin ajan, mutta muuten voi mennä vauvan kanssa hissiaulaan ja siellä mä olen molempien kanssa käynyt. Toki siis vauvan isä ja sisarukset saa olla vaikka koko päivän.

Mulla on eka neuvola tänään aamulla, etukäteen olen täyttänyt jotain kyselyitä, herkkä laittoi linkin sähköpostiin silloin kun soitin. Mulla on nyt eri terkka mitä kahdella edellisellä kerralla. Tämä uusi oli lasten neuvolan puolella ennen ja ollaan hänen vastaanotolla käyty lasten kanssa. Ihan kiva terkka on ja tuskin mitään saarnaa on tulossa mistään :D

Mä olen mitannut sokereita vähän etukäteen ja yritän sillä välttää sokerirasituksen. Radi on ihan varmasti ni jotenki turhaa se rasitus. Painoa on yhtä paljon mitä kahdessa edellisessä raskaudessa ollut synnyttämään lähtiessä että se vähän jänskättää tuleeko sanomista. Ei sais paino nousta yhtään :(
 
  • Tykkää
Reactions: Hedvig
Ja imetyksestä. Mä en sitä etukäteen jotenki miettiny yhtään. Ajattelin vaan että mä imetän. Molempia lapsia olen täysimettänyt 6kk ja sitte reilu 1vuotiaaksi asti molempia. Alkuun esikoista imetin vain sängyllä kyljellään maaten koska repeämän takia en pystynyt istumaan. Ja istuvaltaan imetyksen joutui sitten opettelemaan joskus myöhemmin. Eli alkuun siis aina menin makuuhuoneeseen imettämään, eikä siinä mun mielestä ole mitään ihmeellistä että haluaa rauhassa imettää. Ainakin alkuun se on yhtä opettelua ja mulla oli rintakumi käytössä joten siinä oli oma asettelunsa. Rinnat vuotaa kokoajan ja on se aika sotkuista puuhaa. Aika nopeasti siihen kuitenkin oppii ja vauva oppii ja siitä tulee ihan tavallista. Sitte sitä voikin imettää jo missä vaan. Tai jos ei halua julki-imettää ni se on myös täysin ok ja oikein!
 
  • Tykkää
Reactions: Hedvig
@KeepGoing, olipa sulla tosiaan sählä siellä hommissa! :LOL: Muakin vähän pelotti, saiko vanhempi terkka laitettua lähetteet oikein, kun vaikutti olevan hieman hukassa koneen kanssa. Mutta tänään tuli vihdoin kutsu ultrien varaukseen ja sain sen hoidettua. Vielä kolme viikkoa, sain ajan 12+3. Tuntuu aivan iäisyydeltä. Edellisenä päivänä olisi ollut pari aikaa, mutta olivat mahdottomia töiden takia. Täytyy vielä katsella, jos vapautuisi aikoja edeltäviltä päiviltä.

Multa ei edes ottanut sitä hb:a, mikä vähän harmitti, ja myös sekoili aiempien lasten kanssa. Mutta mulla vaihtuu nyt terkka ja neuvolakin joka tapauksessa, ensikäynti laitettiin ekalle vapaana olevalle yksiköstä riippumatta, kun muuten olisi mennyt liian myöhään.

merin 9+4
 
@Marilainen, kiva, että pääsit taas oksentamaan! ;)

Mä olin ihan yllättynyt, kun terkka sanoi, etten tälläkään kerralla joudu sokerirasitukseen. Luulin, että se on nyt viimeistään automaatio jo iän perusteella. Mutta kuulemma ei, jos riskitekijöitä ei ole eikä aiemmin todettua raskauadiabetestä. No ei varmaan ole todettu, kun ei ole koskaan edes testattu! Tietty se neuvolan normaali virtaseuranta on tehty, mutta riittääköhän se nyt sitten. En oikein tiedä, ollako iloinen vai ei.
 
Heippa. Mä tulin kertomaan kuulumisia oon kyllä käynnyt lukemassa päivittäin täällä teidän kuulumisia. Mulla oli eilen ultra ja kaikki ei oo mennyt hyvin,kohdussa ei ollut sikiöö eli epäiltiin tuulimunaraskaudeksi.viikkoja oli 10+1 . Sit illalla aloin vuotaa oikeen kunnolla nyt sitten huomenaamulla sairaalaan tarkastukseen et kohtu tyhjentynyt .oon ollut tosi surullinen ku niin kauan yritettin vauvaa 1.3kk. Onneksi mulla on ihana mies joka lohdutti ja piti mut kainalossa kokoyön. Toivon teille kaikille tsemppiä ja ihanaa odotusta.tuun kyllä kertomaan sit jos onnistutaan raskautuu uudestaan.ja kattoo miten teillä menee.
 
@lolu Voi ei, oon tosi pahoillani! Voimia sinne ja tsemppiä jatkoon! :unsure:

Täällä on kolme päivää mennyt sairastaessa. Eilen hoitaja oli sitä mieltä, että ihan tavallinen virustauti, mutta onneks en uskonut. Kävin tänään uudelleen lääkärillä ja diagnoosina keuhkokuume. Kotisairaala tulee aluksi kotiin pistämään antibiootin suonensisäisesti, ei onneks tarvinnut mennä sairaalaan (y) Olo on kyllä kamalin ikinä.. Raskausoireetkin aikalailla väistyneet tän tieltä, mikä huolettaa. Tai no, pahoinvointia kyllä löytyy etenkin yskimisen jälkeen :sick:
 
Voi itkut @lolu olen niin pahoillani! :cry::cry: Voimia sinulle ja miehellesi kovasti! Nämä ovat aina niin surullisia asioita :(

@Emerentia huh! :eek: Paranemista sinulle ja toivottavasti pikkuisella kuitenkin kaikki hyvin! :love:

Minä komppaan aiempia tuossa vauvarauha-asiassa - on täysin ymmärrettävää ja perusteltua ottaa alkuun oma rauha vastasyntyneen kanssa (y)
 

Yhteistyössä