~Elokuiset 2020~

Te, joilla on useampi lapsi tai olette olleet ennen raskaana: milloin tunsitte ekaa kertaa potkut? Esikoisessa tunsin jo rv 13+2 (kyllä, ihan oikeasti!) ja siitä ehkä viikon päästä myös mies tunsi. Nyt jännään, jos tässäkin viimeistään parin viikon päästä tuntisin :love:
Mä olen tuntenut kakkosesta ja kolmosesta hipaisuja tosi aikaisin, vk 11-12. Nytkin on muutamaan otteeseen tuntunut juuri sellaisia pieniä hipaisuja (10+4), mutta en tietysti voi vannoa, etteikö mielikuvitus tekisi tepposia. Jos seuraavilla viikoilla jatkuu, niin alan uskoa asiaan. Sen sijaan alavatsalla tuntuu aamuisin selinmakuulla pieni kiinteähkö kumpu, varmaan sitten kohtu?! Muistan saman edellisestä raskaudesta, mutta vähän myöhemmillä viikoilla.
 
Pahoinvoinnista: mulla on ja on ennenkin ollut niin päin, että töissä olo on ok, mutta sen jälkeen kotona olo on ihan mahdotonta. Liittyy kyllä varmaan siihen, että pahoinvointi on mulla iltapäivä- ja iltapainotteista muutenkin. Eilen olin yksin lasten kanssa illan, ja en kerta kaikkiaan pystynyt ysin aikoihin enää muuta kuin vajoamaan sänkyyn ja toivomaan, että isommat vihdoin menisivät oikeasti nukkumaan ja mies tulisi pian ottamaan nuorimman haltuun. Kaikki voimat oli valuneet pois ja jalkoja särki pitkän päivän jäljiltä.
 
@merin toi sydänäänien kuuntelu tai kuuntelemattomuus liittyy varmaan siihen että on niin epävarmaa saada niitä alussa kuulumaan. Mullaki meni ekoilla kerroilla tunti että löysin ja se on tosi pieni kohta mistä ne löytyy ja äkkiä hukkuu taas. Meilläkin täällä kuunnellaan vasta rv16 neuvolassa.

Tasan viikon päästä nt-ultra. Mulla sillon 11+6 neuvolan mukaan mut pitkä kierto joten toivottavasti vauveli on tarpeeks iso jo turvotuksen mittaamiseen yms. Paha olo aaltoilee. Tänään ollu parempi olo ja eilen ihan hirveä. Huonaan että on helpompi olla liikkeellä ja menossa koska kotona ehtii liikaa keskittyä huonoon oloon. Huomenna vaihtuu jo viikko 12 joten toivottavasti tää tässä kuukauden sisään alkais helpottaa.
 
Heipä hei! Viime viikon alussa plussasin yllättäen, miehen kanssa menty ajatuksella "tulee jos on tullakseen". Tänään siis rv 7+2 ja esikoista odotellaan! Jännittää hirmuisesti, mitään oireita ei pieniä kramppeja lukuunottamatta ole ollut. Kaksi testiä kuitenkin näytti positiivista, niin toivon mukaan siellä sitten jotain on... Olemme melko nuoria, itse 21v ja mies 22v. Ensi viikolla eka neuvola ja sen jälkeen pohditaan kelle kerrotaan ilouutiset. La tosiaan 31.8. ainakin toistaiseksi!
 
  • Tykkää
Reactions: lyrae ja merin
Huhhuh mikä päivä takana! Pahoinvoinnin kannalta koko raskauden järkyttävin päivä. Oon vaan maannut sängyssä ja itkeny ja välillä oksentanuo_O Onneks mies teki ihanaa linssipataa kun tuli töistä ja sain sitä jopa syötyä eikä tullu yrjö. Nyt ootan jo huomista lounasta et voi syyä sitä lisää! Toinen on niiiin hyvä kokki:giggle: Onneks kohta voi alkaa laittaa simmuja kii ni voi taputella tän paskan päivän taaksee! :poop:

11+4:love:
 
@merin Okei! No sitten en oo aivan hullu, kun välillä tunnen vatsassa sellaisia muljahduksia, jotka on tosi samanlaisia kuin ekassa raskaudessa. Ei siis mitään suolen liikkeitä vaan selkeesti tyyppi heittää volttia tai vaihtaa asentoa. Jos hän on jo luumun kokoinen möykky, niin kai sellaisen liikkeet voi jo tuntua? Toki ne kunnon potkut tulevat myöhemmin. Voihan tää toki olla kuvitelmaakin :whistle:
 
@merin Okei! No sitten en oo aivan hullu, kun välillä tunnen vatsassa sellaisia muljahduksia, jotka on tosi samanlaisia kuin ekassa raskaudessa. Ei siis mitään suolen liikkeitä vaan selkeesti tyyppi heittää volttia tai vaihtaa asentoa. Jos hän on jo luumun kokoinen möykky, niin kai sellaisen liikkeet voi jo tuntua? Toki ne kunnon potkut tulevat myöhemmin. Voihan tää toki olla kuvitelmaakin :whistle:
Niin, miksi ei voisi? Mulla oli kakkosen neuvolatätinä aivan ihana, pian eläkkeelle jäämässä oleva hyvin rauhallinen ja kaiken nähnyt täti, ja hän ainakin piti täysin mahdollisena liikkeiden tuntemista jo tuossa 11-12. Sanoi jotenkin, että on huomannut, että sellaiset äidit, jotka on jotenkin hyvin kosketuksissa kehoonsa, saattaa tuntea hyvin varhain. Ja varmasti ruumiinrakenne, kohdun asema ym. kaikki vaikuttaa. Mä oon tällainen luuta ja nahkaa -tyyppi, jolla ei ole edes kunnon vatsalihaksia enää, kun sain erkauman viime raskaudessa ja sen kuntouttaminen (tuolta keskivatsalta) on jäänyt vähän vaiheeseen...:(
 
@merin No juuri tätä seikkaa ajattelin! Mielestäni tunnen hyvin kehoni ja olen myös melko hoikka. Ekassa raskaudessa tunsin varhaisessa vaiheessa liikkeet ja myös mies tunsi. Toki lapsikin oli silloin ja on vieläkin todella kova liikkumaan.
 
  • Tykkää
Reactions: merin
Paljon onnea plussanneille ja tervetuloa mukaan!

Ja kovasti tsemppiä pahoinvoinnista kärsiville. Itse en ole jaksanut pahoinvoinnin takia tehdä juuri mitään ylimääräistä ja illat on mennyt sohvalla maaten. Olen käynyt lukemassa teidän juttuja joka päivä, mutta en vain ole jaksanut kommentoida.

Sydänäänten kuuleminen ja liikkeiden tunteminen on varmaan ihmeellisen ihanaa! Dopplerin hankin ehkä sitten kun olen kuullut äänet ensin neuvolassa. En varmaan muuten edes tietäisi mitä etsiä. :sneaky:

Tänään 10+1 ja vielä kaksi viikkoa nt-ultraan.
 
Elokuiset 2020

1.8 lillans
1.8 Sunshine90, 1.lapsi, HUS
1.8 Pörröviltti
1.8 SwanDeSol, 1.lapsi
3.8 rosemarie, 1.lapsi, SATKS
3.8 Ilonjaonnen, 1.lapsi, EKKS
5.8 Karpalo88
5.8 Helema, 2.lapsi
6.8 Bubblemama
6.8. Nadine88, 2.lapsi, SATKS
7.8 Taimis, 3.lapsi
8.8. merin, 4. lapsi, NKL
9.8 Emilia.
10.8 Kettupieni, 1.lapsi, OYS
10.8 Hedvig
10.8 Marilainen
10.8 deeä
11.8 Evananna, 4.lapsi, KYS
11.8 MonaLisa33
11.8. heidihm, 2. lapsi, SATKS
13.8 Varpu88, 5.lapsi
14.8 Appelsiiniomena, 2. lapsi, NKL
14.8 Kyfi, 4.lapsi, PKSSK
14.8 KeepGoing, 6.lapsi, Espoon sairaala
15.8 Aileen, 2.lapsi
16.8 Aavikkokettu, 1.lapsi, OYS
16.8 Uusintayritys
17.8 susu90, 2.lapsi, PHKS
17.8 Emiliee
17.8. Emerentia, 2. Lapsi, Tays
18.8 Jmilla
20.8 PinskuPinsku, 3.lapsi
21.8 P1kkuMyy, 2 lapsi, Tays
21.8 Hipshops, 2.lapsi, NKL
23.8 Aurorials, 2.lapsi
24.8 Aava1216, 2.lapsi
24.8 mursutin
24.8 lyrae, 3.lapsi, Jorvi
25.8 najohanna
26.8 Jonsku88, 2.lapsi, Tays
29.8, Venlala, 1.lapsi, Tyks
30.8 Jenspa91, 3.lapsi
31.8 iiipa, 1.lapsi

korventyttö
Habib
 
Siis apua, meidän keksimmäinen tuli kylppäriin, kun olin suihkussa ja sanoi ihan järkyttyneenä:"Äiti!! Miten sulla on noin pullea maha??? Oletko sinä tulossa raskaaksi?!" :D

Totesin siihen, että "... kai me se sit huomataan, jos sieltä tulee vauva... tai ehkä oon syönyt ilmapallon..."

Mutta maha tosiaan pullottaa varsinkin aina iltaa kohden, joten ei ihme, että lapsikin huomaa. Ei vaan millään viitsisi kertoa ennen ultraa ja varmistusta siitä, miten siellä voidaan. Vielä 12 päivää ultraan. :unsure:
 
Puuh, mä kyllä alan olla niin kypsä tähän pahoinvointiin. Alkoi 5+5 ja siitä asti ollut yhtä kävelylenkkiä lukuunottamatta neljän seinän sisällä. Alkaa loppua tekeminen. Nyt on vasta 8+3 ja jos viimeks helpotti joskus viikolla 12, niin siihen on vielä hemmetin pitkä aika. :( Pitäis vaan jaksaa ottaa päivä kerrallaan, mut se on vähän vaikeeta, kun on liikaa aikaa ajatella... No, josko viikon parin päästä jo jaksais olla pidempiä aikoja vaikka ylhäällä ees ja pääsis vaikka ulos kävelylle...
 
Tasan kaksi viikkoa ultraan. Olo on edelleen aika kestokrapulainen, hyi:sick: Tuntuu että ei saa mitään aikaiseksi. No eilen kävin labrassa (y) niskat jumissa edelleen :confused: ihan perus kotihommat kuten ruuanlaitto ja pyykinpesu tuntuu haastavilta, lastenhoidosta puhumattakaan. No, tämän päivän ruoka on uunissa ja selvisin sen tekemisestä vain yhdellä oksentamisella ja pyykkikone piippasi just sen merkiksi että on valmis. Eli vielä kun saan pyykit kuivumaan olen hyvällä mallilla.
Lapset on olleet ihmeissään kun äiti on koko ajan niin väsynyt ja enpä jaksa komentaakaan joka jutusta entiseen malliin:ROFLMAO: nyt jo mietin että pääsiskö tänään hetkeksi päikkäreille nuorimman kanssa jos laittais toisille leffan siksi aikaa :alien:

Imetyksen lopetteluakin oon tässä miettinyt kun tuntuu että toi just 2v täyttävä ois koko ajan tissillä ja oon niin puhki ja se tuntuu välillä tosi kipeeltä. Mutta en jaksa ryhtyä siihenkään :D

Tsempit ja hyvää viikonloppua kaikille! :love:

KeepGoing 10+0
 
Me käytiin eilen kurkkaamassa ultrassa ja hän oli hienosti siellä kasvanut :love: kaksi kättä ja jalkaa löytyi. Saatiin mukaan videokuvaa kun hän liikkuu joten oon sitä tuijottanu eilisestä asti. :D kaksi viikkoa vielä nt-ultraan. Ja odotan myös että tää pahoinvointi helpottais.. :sick:
 
@lyrae, oijoi, tsemppiä kovasti, kuulostaa niin tutulta! Pitäisikö sun kuitenkin kokeilla lähteä jonnekin sieltä neljän seinän sisältä, jos se vaikka auttaisikin? Voisitko mennä vaikka kokeeksi kylään jollekin kaverille? Mun pahoinvointia ainakin joskus helpottaa olla jossain muualla kuin omassa kodissa.

Mulla on jäänyt nyt muutamaan otteeseen työpaikan salaatit syömättä. Niissä on (vihersalaatissa) näkynyt jotain ihan pieniä irtonaisia tummia hitusia, niin en ole sitten uskaltanut syödä loppuun. Vaikka edelleen olisin siinä uskossa, että pakkohan tuollaisten isojen puljujen on salaattinsa pestä, tai ehkä tulevat jo valmiiksi pestyinä heille... En millään kehtaisi mennä kyselemäänkään.
 
Täälläkin kestokrapula päällä. Muiden tunnemyllyjen lisäksi pitänyt sitäkin itkee kun on ihan rampa-olo ja ei jaksa eikä saa mitään aikaseksi. Onneksi raskaus on vain väliaikaista.
Joo-o, samaa aikaansaamattomuutta täällä. Tekisi mieli vain maata sikiöasennossa jossain hämärässä huoneessa. Nyt lasken sekunteja siihen, kun koululaiset ihan kohta saapuu ja kuopus varmaan herää samaan syssyyn eli hulabaloo alkaa taas. Ja niin, mäkin itkin ekassa raskaudessa miehelle, että kuolen jo pelkkään raskauteen, kun oli niin karsea olo... Ja on se kyllä nytkin.
 
@KeepGoing, olet kyllä aika sissi, kun vielä jaksat imettääkin! Mä vieroitin meidän kuopuksen kertalaakista raskaustestin näytettyä positiivista. Mun pää olisi hajonnut muuten enkä varmaan fyysisestikään olisi jaksanut. Ihme kyllä se meni superhelposti - tosin meillä oli enää iltaimetys jäljellä. Korvasin sen Mehukatin hedelmäsmoothiella (niissä pienissä annospusseissa), mikä oli hänestä tosi mielenkiintoinen uusi juttu. Sitten nekin jäi aika pian, kun olin lievästi huolissaan hampaistaan (pesu ennen - hampaat likaiset yöllä, pesu heti jälkeen - hammaskiille vaurioituu), mutta sekin meni hämmästyttävän helposti.

Mä alan olla seuraavaksi huolissani tästä vatsan kasvusta. Tää on ihan kuin jossain keskiraskaudessa, tai esikoisen kohdalla lähempänä loppuraskautta. Lihomistakaan se ei voi olla, kun syöminen on sen verran vaikeaa. Ehkä täällä on jotkut viitoset...? :LOL:
 
Oon niin onnekas ollut nyt pari päivää kun ollut hyvä olo ja saanu syötyä! Onkin sit vauvanhuoneen seiniä tullu maalattua ja tänään saan sen onneksi valmiiksi. Mies ei kyllä antanut lupaa vielä laittaa pinnasänkyä sinne, kun ei vauva sitä tule käyttämään aikoihin :D Mä olisin innokkaana jo halunnut laittaa pinniksen paikalleen xD tuo vauvan huone on siis tuollainen "lisähuone" meidän makuuhuoneessa, jossa on lähinnä vaatekaapit ja yksi ikkuna ja 1 ovi meidän rappukäytävään tai mikä se nyt on, aula (?) ja on tosi pieni. Vauva saa siellä nukkua ekat vuodet ja joutuu sitten aikanaan menemään pojan kanssa samaan huoneeseen kun on aika siirtyä pinniksestä pois. Siinä oven kohdalla ei vaan ole oikeeta ovea meidän makkarin puolelle niin mietin et mitähän meidän seksielämälle tapahtuu :D Mies varmaan muurauttaa sen oven kiinni tai asennuttaa siihen jonku oven haha :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: merin
@merin Emmää pääse mihkään, kun joka kerta, kun kävelen vessaanki ni alkaa huimata. Saa nähdä, miten pääsen parin viikon päästä neuvolaankaan...

Oon kahlannu kirjoituksiani kahden edellisen raskauden ajalta ja oon kirjoitellut viikolla 10 jotain, että osan ajasta on helpottanu, vaikka onki tullut takaisin. Esikoisen kohdalla kävin yliopistolla tentissä noilla viikoilla, eli jos vaan vanhat merkit pitää paikkansa, ni muutaman viikon päästä helpottaa ees osan aikaa.

En uskalla siinäkään pelossa lähteä enempää liikkeelle, että rupeaisin oksentamaan. Ekan 3-4pv silloin alussa oksensin ihan jatkuvasti ja vasta Primperanin avulla sain ruoan pysymään sisällä. Nyt pelkään, että jos oksennan, ni menee ruokarytmi sekaisin ja sit en taas saa mitään pysymään sisällä. Silloin alussa voin niin huonosti, että pariin otteeseen ihan vakavissani harkitsin raskauden keskeytystä. Kahdessa edellisessä en oo ikinä noin huonosti voinut.

Mä pidän hyvin todennäköisenä, että tää on mun viimeinen vauva sit. En tiedä, uskaltaisko enää uudestaan lähteä tähän rumbaan. Ehkä, jos keksitään supertoimiva lääkitys pahoinvointiin. :D
 
Ensimmäinen neuvola takana(n)
Ristiriitaiset fiilikset onko masussa ketään elossa, viikko sitten syke näkyi, mutta jotenkin vain vahva epäily nyt.. Eilen voin illalla työvuorossa pahoin ja jouduin kahdesti istumaan meinasi taju lähteä.
Tänään puolestaan melkein oireeton päivä, pientä nippailuja alavatsalla ja pahaa olo, mutta hyvin lievää..
2vko päästä olisi varhaisultra enkä tiedä miten päin odottaisin, varaa kun ei ole iha joka viikko siellä rampata.. On tämä tuskallista aikaa  :( Muita?
 
Tää on ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta mulla on valkovuoto vähän ollut kutisevaa pari päivää, ja tänään tuntuu pientä kirvelyä virtsarakossa. Pitäs varmaan mennä testeihin ettei oo mitään tulehdusta, mutta soitanko neuvolaan vai meenkö ihan lääkäriin? (n)
 

Yhteistyössä