~Elokuiset 2020~

Mua pelottaa nuo liikkeiden vähyydet :(
Ekassa raskaudessa ne tuntuivat muistini mukaan tässä kohtaa jo päivittäin. Nyt liikkeet on välillä tosi vaisuja ja vaimenneet entisestään. Eka lapsi oli ja on edelleen tosi kova liikkumaan, mutta tää tuntuu olevan vaan sellainen kyljenkääntäjä. Ultrassa kuitenkin polski menemään kamalaa vauhtia, mutta ihmettelen miksi en niitä liikkeitä tunne :unsure: Ulospäin ei tunnu mitään, joten mieskään ei pääse kokeilemaan. Toisaalta mahakin on pienempi kuin ekassa raskaudessa.
Eiköhän kaikki ole oikein hyvin. Sitä paitsi ihmisen muisti on niin valikoiva... Mäkin varmaan muistaisin, että liikkeitä tuntunut jo paljon useammin tässä vaiheessa ennen. Mutta - tuskinpa tuntui. Viime raskaudessa mulla oli yksi asiakas, jolla oli hyvin persoonallinen puhetapa ja kimakka ääni, ja koska vauva varhaisilla viikoilla provosoitui muutamaan otteeseen aina hänen äänestään, odotin joka kerta häntä tavatessani, että no varmaan edes nyt tapahtuu jotain liikettä. Mutta eipä se niin mennyt... (Tapaan siis saman asiakkaan yleensä kerran, joskus kahdesti viikossa.)

Tilaahan tuolla on, vaikka kuinka, ja jos nyt vauvan pituus on esim. viikolla 14 10 cm, niin ei raajoissa hirveästi voimaa voi vielä olla. Mutta tokihan se nyt olisi kiva, jos toinen antaisi taas jotain havaintoa itsestään...;)
 
Tai lähinnä ehkä se, että vielä pari viikkoa sitten tunsin niitä muljahduksia ja nyt ne ovat hellittäneet. Voihan se toki olla, että niihin on myös tottunut eikä jokaista muljahdusta huomaa. Jos en ois viime viikolla nähnyt omin silmin, millainen pyöriminen vatsassa on, niin pelkäisin jo pahinta. Toisaalta ei ole kyllä yhtään ikävä sitä, kuinka jossain kohtaa ne potkut tekee tosi kipeää ja vatsanahka oikein natisee liitoksistaan, kun toinen tunkee kantapäätä ulos :LOL:

Olen antanut nyt luvan itselleni tehdä hankintoja. Kauhea syyhy ostaa kaikkea ihanaa vaatetta, mutta koitan hillitä itseni. Aika varma sukupuoliveikkaus saatiin (nub-teoria), niin nyt sit entistä enemmän tekisi mieli shoppailla.
 
Huhhuh, no onpa nyt sitten oksennettu vielä tälläkin viikolla. Pahoinvointi oli jo monta päivää poissa, mutta ehkäpä tämä yskiminen ym. huonovointisuus laukaisi sen taas... Kakkosesta oksensin vielä viikolla 20, mutta silloin oksensin muutenkin koko ajan ja kaikkialla.
 
Tai lähinnä ehkä se, että vielä pari viikkoa sitten tunsin niitä muljahduksia ja nyt ne ovat hellittäneet. Voihan se toki olla, että niihin on myös tottunut eikä jokaista muljahdusta huomaa. Jos en ois viime viikolla nähnyt omin silmin, millainen pyöriminen vatsassa on, niin pelkäisin jo pahinta. Toisaalta ei ole kyllä yhtään ikävä sitä, kuinka jossain kohtaa ne potkut tekee tosi kipeää ja vatsanahka oikein natisee liitoksistaan, kun toinen tunkee kantapäätä ulos :LOL:

Olen antanut nyt luvan itselleni tehdä hankintoja. Kauhea syyhy ostaa kaikkea ihanaa vaatetta, mutta koitan hillitä itseni. Aika varma sukupuoliveikkaus saatiin (nub-teoria), niin nyt sit entistä enemmän tekisi mieli shoppailla.
Vauvahan voi olla missä tahansa asennossa, ja potkia esim. selän suuntaan. Mulla tuntuu vain silloin, kun hivelee kohdun seinämää vatsan suuntaan. Ehkä jotain potkua joskus... Nyt on ollut kyllä tosi hiljaisia päiviä, joten tavallaan Yrjö oli ihan tervetullut. :rolleyes:
 
Just kun pääsin hätäilemään, niin nyt alkoi kuplinta ja selkeesti hän alkoi koputtelemaan :love: Ehkä hän ei halua häiritä äitiä päivällä, kun on muutakin tekemistä. Ootan kyllä paljon sitä, että tuntuu ulkopuoleltakin. Voi esikoisenkin ottaa paremmin mukaan tähän odotukseen. Nyt hän jo välillä käy silittämässä mahaa ja sanoo ”ihana vauva” :love:
 
Ultrassa kaikki oli kunnossa, huh! :love: Neuvola olikin laskenut lasketun ajan eri tavalla, mitä käynnillä puhuttiin. No vauva vastasikin mitoiltaan jopa vielä yhden päivän isompaa kuin neuvolan laskettua mut pienellä heitolla ei sitä vaihdettu. Eli mun nykyinen ja lopullinen laskettu aika on 14.8. Sen saa päivittää listaan :love:
 
Paljon onnea @Emerentia !

Ai että kun mulla syyhyttäis päästä ostelemaan vauvatarvikkeita, mutta koitan vielä malttaa itseni. Ajattelen, että kiva vähän lykätä hankintoja, että on jotain kivaa tiedossa tässä kevään mittaan. :) Vaikka onhan tässä vaikka mitä; odotan ensimmäisten liikkeiden tuntemista kuin kuuta nousevaa, vatsan pyöristymistä (nyt on vain jäätävä turvotus), sydänäänten kuuntelua, rakenneultraa...

Ensimmäinen kolmannes meni lopulta tosi nopeasti! Nyt on alkanut oma vähän normaalimpi olo palautua ja energiaa tuntuu olevan enemmän. Pahoinvoinnin keskellä tämä päivä tuntui kaukaiselta, mutta nyt on pakko todeta, että olo on hyvä suurimman osan aikaa. Edelleen paha olo yllättää toisinaan, mutta on lievempää.

Joku kyseli nukkumisesta. Unet on mullakin välillä katkonaisia ja iltaisin on välillä ollut levottomat jalat. Toivon hartaasti että se vaiva ei pahene.

Tsemppiä kaikilla! Ihanaa että täällä on ollut paljon keskustelua :)

Tänään 13+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: lyrae ja Helema
Heipsan!

Juu tosiaan se ipana äitiys on tuollainen "digineuvola", joka on käytössä meidän kunnassa, mutta ei varmaankaan koko Suomen laajuisesti. Tässä on linkki sinne, jos tahtoo kurkata: https://www.ipana.fi/ Sinne tarvitsee kirjautumistunnuksen omasta neuvolasta.

Ihana kuulla, että joillain on tuntunut jo vauvan potkuja, ja osalla myös olot ovat helpottaneet! (y) Minustakin tuntuu, että saattaisi pikkuhiljaa olla jo vähän parempi ja energisempi olo. Yöt menevät edelleen parilla "valvomiskierroksella", mutta kokonaisuudessaan nukun hyvin koska laitan niin aikaisin nukkumaan :) Mahakin taitaa olla kasvusuunnassa, kun navasta on tullut jotenkin hassu :ROFLMAO:

Me ei olla vielä ostettu lapselle mitään, mutta ehkä pian jotain pientä voisi uskaltaa hankkia :barefoot: Pinnasänky, vaatteita ja jotain muuta vauvantarviketta ollaan saamassa ystäviltä.

Tuleva isukki on ihan onnessaan ja muistaa sanoa sen joka päivä :love::love:

Hedvig ja nappula 13+0/13+1
 
  • Tykkää
Reactions: lyrae ja MonaLisa33
Meillä kans mies on ihan onnessaan ja innoissaan uudesta tulokkaasta. Oltiin tosi pitkään sitä mieltä, että meille yksi lapsi riittää, mutta kyllä se kelkka siitä kääntyi ja nyt odotetaan jo innolla tulevaa. Annettiin jo iso osa vauvatarvikkeista ja äitiysvaatteista pois ja nyt joutuu ostamaan kaiken uudestaan.

Onneks jotain on säilynyt (pinnasänky, amme, syöttötuoli, vaunut, itkuhälytin ja pieniä vauvatarvikkeita), mutta esim. turvakaukalo ja sitteri joudutaan ostamaan. Ja varmaan kaikki tuttipullot tai ainakin tuttiosat, kun en tiedä voiko noita yli kolme vuotta vanhoja käyttää..? :cautious: Luulisin, että ne imuosat ainakin on haurastuneet.

Tää tuleva vauva aika isolla todennäköisyydellä on eri sukupuolta, joten vaatevarastoa saa ainakin ihan huolella uusia. Tai aion mä entisiäkin ottaa käyttöön, mutta en malta olla ostamatta uutta :rolleyes: Tiedän jo nyt, että sekoan vaatekaupoilla. Se siitä ”en osta yhtään uutta vaatetta tänä vuonna” -lupauksesta... :ROFLMAO::oops:
 
Mulla oli tänään neuvola. Terkka totesi labroista, ettei niissä ollut mitään poikkeavaa, mutta rautakuurille tosiaan määräsi. Uh, olin toivonut, että sen voisi säästää lähemmäksi loppuraskautta, mutta käski aloittaa heti.

Muuten oli yllättävän vähän asiaa siellä. Liuskatestissä sokeri normaali, mutta proteiinit sain plussalle. Jostain syystä se on mulla ennenkin mennyt helposti vihertäväksi aina välillä, vaikkei mitään syytä ole keksitty. Tällä kertaa se kyllä saattoi johtua siitä, että sain aikaan niin niukan näytteen, ettei varmaan ollut ihan luotettava. Käski tehdä toisen kotona, ja jos on tummanvihreä, olla yhteyksissä. No, tietysti unohdin ottaa liuskan mukaan, täytyy käydä sieltä loppuviikosta hakemassa.

Syke saatiin kuuluviin, vähän lyhyesti, kun vauva karkasi aina alta, mutta pariin otteeseen sellaiset 160. Oli harjoittelijakin paikalla, hän yritti ensin, mutta ei se ihan helppoa ollut. Eipä siellä sitten juuri muuta ollutkaan, tuntui vähän hassulta käynniltä.

Olisin halunnut kertoa, että mua on nyt alkanut ahdistaa se, kun menin kuumeisena sinne saunaan istumaan - onko siitä voinut olla haittaa? Mutta ei siellä edes ollut oikein tilaisuutta viritellä keskustelia. Mies on yrittänyt rauhoitella, että eihän siellä ollut asteitakaan kuin vissiin 60, enkä heittänyt löylyä, joten ei kai siitä nyt mitään voi tulla...
 
@KeepGoing Ääks, mä sitten unohdin soitella sinne. No, pitää tänään yrittää. Eipä täs vielä kai hirveä kiire ole, toivottavasti.

@Helema Jos ne tuttiosat on joustavan tuntuisia keittämisen jälkeen, niin kyllä mä käyttäisin varmaan. Tosin meillä kumpikaan aiemmista ei koskaan suostunu pullolle (tai tutille), joten ite tuskin hankin nytkään varalle.

@merin En mä usko, että saunasta haittaa olis, jos sulla ei tullut huono olo, eikä ilmeisesti kuume noussu lisää? Kyl mä uskoisin, että se samantien tuntuis olossa.

Mulla on edelleen paha olo ja iltaisin reipas mahan turvotus pahentaa oloa. Mut mä jaksoin tänään imuroida kämpän! Oon edelleen levossa suurimman osan päivää heikotuksen ja pahoinvoinnin takia. Vähän jalat rupes täristämään ja heikotti imuroinnin päätteeks, vaikka mitään valtavaa lukaalia ei meillä oo. Mut alkoi niin ärsyttää kissankarvan ja -hiekan määrä.:D Ens viikolla olis tarkoitus palata töihin, varmaankin ensin aika paljon etänä (teen asiantuntijahommaa, jota onneksi voi tehdä aika paljon kotoa).

lyrae 11+1
 
  • Tykkää
Reactions: KeepGoing ja merin
@lyrae, kiitos, ei tosiaan tullut huono olo vaan paras kahteen päivään, kun ei tarvinnut palella! Ja heti, kun tulin ulos, sama palelu alkoi, eli tuntui kuin ei oma lämpö olisi muuttunut miksikään. Paljon "pahempi" ja kuumempi olo mun tulee normaalisti terveenä saunoessa.

Ihanaa, että sait imuroitua! Mullekin on tullut niin voittajafiilis siitä parina viime viikkona. Kissankarvoihin suosittelen kyllä lämpimästi robotti-imuria. Meillä kaksi kissaa, eikä saada niitä karvoja ja pölyjä lähtemään isolla imurilla yhtään samalla tarkkuudella. Robotit nuolee tosi tarkkaan joka paikan ja mahtuu sohvien ym. alle ongelmitta. Itselle jää vain tavaroiden järjestely ja isojen roskien lakaisu.

Hiekka onkin sitten oma lukunsa... Meillä auttoi lopulta se, että ostettiin eläinkaupasta sellainen isohko koirankuivauspyyhe :LOL:, jonka pinta koostuu sellaisista noin sentin mittaisista kangasnyppylöistä, ja laitettiin se isomman vessan eteen. Siihen "hiekat" pysähtyy aika hyvin. "Hiekat", koska käytämme omaa sekoitusta, jossa on puolet sitä paperipohjaista pellettiä, joka kevyenä leviääkin kyllä tosi kivasti...
 
@merin Meillä on kans matto tuossa edessä, mutta ei se kyllä pysäytä tarpeeksi. Ton tyyppinen matto kyllä kuulostais tehokkaammalta! Ja robotti-imurista luulin, että ne menis tukkoon kissankarvoista, pitääpä harkita. Meillä tosin ei oo kauheasti vapaata lattiapintaa, vaan sohvien, tuolien ym. kanssa suht sokkeloinen sisustus. Ja liian matalat sohvat. :ROFLMAO:

@KeepGoing Soitin sinne sikiöseulontakeskukseen ja eihän ne olleet saaneet ees mun lähetettäni vielä käsiteltyä. Sain sit kumminki ajan, tosin meni siihen kohtaan, kun on jo 13+0. Pitää toivoa, että sikiön ikä ei kauheasti heitä. Mut puolisen tuntia sain jonottaa. Ja mikä siinäki on, että kaikki odotusmusat kuulostaa aina niin kauhean huonolaatuisilta? (n) Sattuu korvaan kuunnella semmosta puol tuntia. :LOL:
 
Wyää eipä oo pariin päivään tuntunu vauvan liikkeet! Malttaisi millään odottaa että ne alkaa tuntumaan taas:love: Kerrottiin tänään nyt sit bonuslapselle ja hän oli kyllä niin innoissaan:LOL: Ja ihan yhdentekevää tuleeko tyttö vai poika ku hänelle kelpaa kumpi vain :love: Oli kyllä itkussa pidättelemistä ku juteltii asiasta illallisella! No mut nyt ei tartte enää salailla häneltäkään joka on kyllä niin kiva juttu.

Nyt on menny jo monta päivää siitä ku viimeks oon oksentanu, toivottavasti se olis nyt taakse jäänyttä elämää vihdoin!:rolleyes:

Ps. Ku kirjotin tätä ni taisin tuntea potkun :D äkkiä luuri pois ja tunnustelemaan
 
@lyrae joo mulla sama juttu, jonkun puoli tuntia jonotin ja kun viimein vastasi niin sanoi että "mulla on yks toinen työ tässä kesken, voitko odottaa siellä linjalla pari minuuttia" :ROFLMAO: huono kun ei ole takaisinsoittosysteemiä!

Mun iltapahoinvointi on pahentunut entisestään, nyt on saanut oksentaakin taas:sick: ja sitten toi meidän ihana kuopus valvottaa öisin, nytkin oon noin 4 asti ollut hereillä kun hän päätti että äiti ei saa nukkua. Joka ilta toivon että jospa tänä yönä saisi nukkua ja joka aamu huomaan että se yö ei ollut ainakaan nyt:D
Ja toi imetys, se sais alkaa kans kohta loppumaan, oon niin puhki! Vähän väliä hän kyselee ja suorastaan vaatii tissiä. Ehkä jaksaisinkin jos ois tyyliin iltatissi ja aamutissi tai jotain tollasta vaan tällä ei oo mitään rajaa tässä! Huh, anteeksi tämmönen aamuavautuminen:LOL:

KeepGoing 11+5
 
@KeepGoing Voiskohan se pahentaa, kun ei saa nukkua? Mulla ainakin väsyneenä on pahempi olo.

Parina iltana myös närästäny niin kovasti, että on ollu pakko ottaa samarinia, että saa nukuttua. Sitä ei kai kyllä kauheasti suositella raskauden aikana, mut muuta en tuoteselosteesta keksiny ku natriumpitoisuuden, miks ehkä ei. Rennietä en uskalla, ku aiemmin ne on tulleet bumerangina ulos pahoinvoinnin takia.
 
@lyrae joo väsymys tekee kyllä varmaan oman lisätwistinsä tähän. Ai hitsi, oon mäkin ottanut samarinia välillä närästykseen, enkä ollenkaan tajunnut edes miettiä saisiko:eek: No, tuskin muutamista yksittäisistä kerroista mitään vahinkoa on koitunut...
 
Lueskelin tosta Samariinista ja ilmeisesti voi lisätä turvotusta, kun siinä on sitä natriumia. Eli ite ainakin meinaan nyt alkuvaiheessa käyttää satunnaisesti, kun ei oo vielä yleisesti sitä turvotusta, paikallisesti mahassa vaan. Loppuraskaudesta sit Rennietä, ettei pahenna raajojen turpoamista. Vissiin se vatsan turvotus mulla sitä närästystäki aiheuttaa, kun on vasta loppuillasta.
 
@KeepGoing, on sulla siellä jaksamista!

Mä kyselin nukkumisista viime viikolla, kun en ollut nukkunut aikoihin kunnolla. Jatkuvaa heräilyä ja valvomista pitkin yötä. Nyt viime yönä sain vihdoin nukuttua jotenkin normaalisti pitkästä aikaa, ja on kyllä ihan eri fiilis tänään. Toivottavasti normaalit unet nyt jatkuu - muuten siirryn varmaan nukkumaan makuupussissa parvekkeelle, kun teltassa ja maalla nukun yleensä sikeästi.

Oma flunssa on jo niin paljon parempi, että meinaan mennä illaksi töihin. Lapsista kaksi on olleet kuumeessa ja ovat tänään vielä kotona, mutta luulen, että ovat huomenna jo kunnossa. Sen verran energistä on meno jo molemmilla, ja kuume vaikuttaa hellittäneen. :) Toivotaan nyt, että loppuperhe ei sairastu ollenkaan.

Syömisessä on uusi ongelma: vatsa tulee täyteen ihan pienestä, ja joutuu taistelemaan saadakseen edes jonkinlaisen annoksen alas. Pikkaisen outoa, kun ei kai tuo kohtu tässä vaiheessa vielä vatsalaukkuakaan paina?

Liikkeitä tuntui illalla pitkästä aikaa kunnolla. :love: Yöllä näin sitten unta, että pienet kädet ja jalat tuntui jo päältäpäinkin... Mutta se oli (kaiketi?) vaan unta.
 
@merin Mulla myös vatsa tulee täyteen tosi pienestä. En tiedä, johtuisko sit siitä, että ruoansulatus laiskistuu raskauden aikana (että enempi ravintoaineita ehtii liueta käyttöön) ja ehkä siitä johtuen vatsan vetoisuuskin pienenee?

Mä söin äsken pizzaa! Yli kuukauden oon himoinnu pizzaa, mutta en oo pystynyt syömään mitään mausteista tai missä on juustoa (tai ylipäätään muuta ku leipää margariinilla, päärynäpilttiä, riisiä ja keitettyjä pakastekasviksia tai kaurapuuroa). Vähänkö siistiä, vaikka jaksoinkin vaan vajaa puolet pizzasta ja senki pidemmän ajan kuluessa. :LOL:
 
Mua ahdistaa ihan huolella nämä vähäiset liikkeet. Tuntuu, että päivä päivältä on vähemmän liikkeitä :( Vasta viikon päästä neuvola. En tiedä, miten jaksan sinne asti. Miks tämä raskausaika on koko ajan yhtä huolta ja harmia..? :(
 
@Helema, mä niin ymmärrän tuon stressin, kun itsestäkin tuntuu, että liikkeitä on viimeisen viikon ajan tuntunut paljon vähemmän kuin sitä edellisinä viikkoina. Mutta olen ajatellut, että kohdun korkeuden noustessa sikiökin voi olla enemmän sellaisissa paikoissa, joissa ei vaan ole niin herkkä tunto. Tai sitten se on tykästynyt liikkumaan selän suuntaan. Tai istukka voi olla edessä ja vähentää liikkeiden tuntumista huomattavasti edellisiin raskauksiin nähden tässä vaiheessa. Tai vaikka kaikki tekijät yhdessä... Ei tässä nyt masentua kannata. (y)

merin 14+4
 
Pääsin onneksi nyt heti käymään neuvolassa. Sydänääniä ei löytynyt mutta luojan kiitos neuvolassa on ultra, jolla katottiin, että sydän löi ja vauva liikkui normaalisti. Oli kyllä pelottavaa, kun niitä ääniä ei kuulunut mutta onneksi kaikki kuitenkin oli hyvin :love: Vauva vaan on aika paljon selin vatsaan nähden eli potkut osuu selkään. Huhhuh! Pääsi itku neuvolassa vaikka nt-ultrassa ei itkettänyt yhtään.
 

Yhteistyössä