Elokuisia varovasti huhuilen..

Hei kaikille! Täällä tuli plussa testiin maanantaina ja pikaisesti katsottuna LA olisi 3.8.2018. Aika hauskaa että ainakin muutamalla muullakin näkyi olevan sama päivä.
Meillä on entuudestaan yksi poika 04/2016 ja toivottu pikkukakkonen päätti nyt sitten ilmoittaa tulostaan. Tuota meidän poikaa tehtiin pitkään ja hartaasti, kolme ja puoli vuotta ehti kulua ennenkuin yhtäkkiä luomuna tärppäsi! Tätä toista on alettu puuhaamaan suunnilleen vuosi sitten ja nyt toivonkin että kaikki menisi hyvin.
Täällä ei tällä hetkellä isompia oireita, välillä kuvotusta ja palelen herkemmin.
Uskaltaisko siihen fb ryhmään liittyä vai paljastunkohan sitten heti? Asia ei sinällään ole mikään kauhea salaisuus mutta tällä hetkellä ottaa päähän joidenkin henkilöiden reaktio tähän uutiseen niin en haluaisi että yhtään enempää kukaan fb kaveri saa vihiä asiasta.
 
Onnea uusille plussanneille! Täällä etominen palannut muutaman päivän tauolta. Toisaalta jees, että tietää et jotain siellä tapahtuu, mutta toisaalta taas... mulla haju on niin älyttömän herkillä ja kaikki yököttää. Tänään pyöräkellarissa jokin haisi aivan kauhealle, että ei meinannut pystyä pulkkaa sinne viemään.

Fb ryhmä on siis salainen, eli sitä ei löydä haulla, eikä kukaan muu näe, että olet sellaisessa ryhmässä.
 
Hei kaikille ja onnea plussista :love:

Kai sitä vihdoin uskaltaa tännekin kirjoitella. Plussasin vähän reilu viikko sitten, nyt menossa 4+4. Esikoinen tulossa ja la 8.8. Varhaisultran uskaltauduin jo varaamaan joulunalusviikolle päivälle 7+0, kun haluan ennen joulua nähdä mikä siellä on tilanne. Tuleville isovanhemmille olisi ajatuksena kertoa jouluna, jos kaikki on ultrassa hyvin.

Oireina on ollut lähinnä palelua, mahatuntemuksia, kipeät nännit, turvotusta ja muuttunut unirytmi (uskomaton väsymys jo alkuillasta ja aamulla herään pirteänä neljän-viiden aikaan). Kireimmät farkut jäi jo käytöstä pois, kun lisäävät istuessa kohdun nipistelyjä. Joko te muut ootte vaihtaneet löysempiin housuihin? :LOL:
 
Heippa ja onnittelut kaikille plussanneille!

Mä plussasin viikko sitten yllättäen, luulin vain menkkojen alkavan myöhemmin. Ovulaatio on kyllä tapahtunut myöhään, jotain kp 16-18 ja itelle oli positiivinen raskaustesti aika ylläri. Nyt 5+2, laskettu aika elokuun alkupäivillä, olikohan 3.8.

Meillä on esikoistyttö 1v11 kk ja ollaan yli vuoden verran yritetty toista lasta. Mulla on 3 keskenmenoa taustalla, viimeisin tammikuulta, joten tosi varovaisin mielin oon nytkin liikkeellä.

Oireita ei ole, rinnatkin on ihan normaalit, vaikka aiemmissa raskauksissa olleet arat ja turvonneet. Väsymys ja palelu ainoita oireita tällä hetkellä.

Laitoin Facebookiin TittaTeelle kaveripyyntöä, ryhmään voisin liittyä myös. :)
 
Moikka! Mäkin nyt liityn tänne, tänään siis plussasin ja vaikka oon nuori (18v) niin oli ihan suunniteltu mulla pitäis vau sovellukseen mukaan olla la 17.8 ja viikkoja pitäis olla 3+4 mutta saa nyt nähdä pysyykö tämä mukana vai ei... uskaltaako sinne varhaisultraan varata aikaa jos meneekin kesken? itellä ei muita oireita ku kylmä/kuuma, nipistelyjä mahassa ja tänään ollut vähän etova olo
 
@Kaijaa miksipäs ei, sen vaan voi joutua sitten perumaan jos huonosti käy. Vaikka toki kesken voi mennä vaikka vasta päivää ennen varattua aikaa, eihän sitä koskaan tiedä. Minä varasin ajan sit kun näki ettei menkkoja tullut, vaikka vahva viiva oli jo melko varhain :)

Laitan Titta Teelle kaveripyyntöä minäkin!
 
@Kaijaa miksipäs ei, sen vaan voi joutua sitten perumaan jos huonosti käy. Vaikka toki kesken voi mennä vaikka vasta päivää ennen varattua aikaa, eihän sitä koskaan tiedä. Minä varasin ajan sit kun näki ettei menkkoja tullut, vaikka vahva viiva oli jo melko varhain :)

Laitan Titta Teelle kaveripyyntöä minäkin!
Joo niin mäkin ajattelin ootteko te muuten kertonu vielä kenellekkään? Ite kihlatulle tietenkin ja kolmelle läheiselle kaverille ku oon tosi huono pitää suutani kiinni :whistle:
 
Ehkä minäkin nyt uskallan tänne tulla. Ollaan miehen kanssa 24v molemmat ja ensimmäistä kovin toivotaan.:love: Vau-sovellus käytössä, jonka mukaan la 9.8. ja viikot nyt 4+6. :)

Varhaisultraan ajateltiin miehen kanssa mennä tossa joulunalusviikolla jolloin 7+ olis. Kumpa siellä jotain toivottua näkyisi.. :love:

Mun sisko ja ystävä on tietoisia raskaudesta, kun meillä oli aikaa jo sovittuna viime viikonlopulle puuhaa (baariin meno siis:D), niin oli pakko heille kertoa. Toisaalta hyvä, että voi heidänkin kanssaan ajatuksistaan nyt puhua.
 
Viimeksi muokattu:
Mieki voisin varovasti liittyä tänne.. laskurin mukaan laskettu aika olisi 6.8 mutta ovulaatio oli viikkoa myöhemmin niin todennäköisesti 12.8 :sneaky:

aika oireetonta on ollut.. lähinnä pientä mahajuilintaa, vähän rintojen arkuutta ja lievää kuvotusta :cautious: niin ja esikoinen tosiaan tulossa :love:
 
Heippa kaikki!

Täällä tuli positiivinen tulos toissapäivä raskaustestiin ❤ Laskettuaika sijoittuisi elokuun puoliväliin suunnilleen. Tänään viikot 4+4 jos oikein olen laskenut.

Olen 31-vuotias ja toista lasta odotan. Hän ilmoitti tulostaan nopeammin kuin osasin odottaakaan.

Ennestään meillä on 06/2016 syntynyt poika.

Liittyisin mielelläni fb-ryhmään mukaan, enemmän aktiivinen siellä Laitoin kaveripyynnön titalle
 
Heippa kaikki!

Täällä tuli positiivinen tulos toissapäivä raskaustestiin ❤ Laskettuaika sijoittuisi elokuun puoliväliin suunnilleen. Tänään viikot 4+4 jos oikein olen laskenut.

Olen 31-vuotias ja toista lasta odotan. Hän ilmoitti tulostaan nopeammin kuin osasin odottaakaan.

Ennestään meillä on 06/2016 syntynyt poika.

Liittyisin mielelläni fb-ryhmään mukaan, enemmän aktiivinen siellä Laitoin kaveripyynnön titalle
Meillä taitaa sitten olla la aika samaan aikaan kun mulla on 17.8?
 
Heippa.
Mie tuun kanssa tänne. Tänä aamuna sen verran vahva plussa että alkaa uskoa itsekkin. Ikää 23 ja nyt syksyllä alkoi lapsettomuushoidot ja jo toiseen hoitokiertoon inseminaatio ja nyt sitä odotetaan lasta. 15.8 ois alustava laskettu aika. Facebook pyyntöä laittelin kanssa jo menemään.
Pahimpina oireina nyt ollut turvotus ja viimeyönä oli ihan kovia kramppeja, varmaan kohdun kasvukipuja. Väsymystä olen kanssa huomannut ja makeasta tulee paha olo.
 
Heippa.
Mie tuun kanssa tänne. Tänä aamuna sen verran vahva plussa että alkaa uskoa itsekkin. Ikää 23 ja nyt syksyllä alkoi lapsettomuushoidot ja jo toiseen hoitokiertoon inseminaatio ja nyt sitä odotetaan lasta. 15.8 ois alustava laskettu aika. Facebook pyyntöä laittelin kanssa jo menemään.
Pahimpina oireina nyt ollut turvotus ja viimeyönä oli ihan kovia kramppeja, varmaan kohdun kasvukipuja. Väsymystä olen kanssa huomannut ja makeasta tulee paha olo.
Mulla myös ollut noita kramppeja varsinkin sillon kun nousen ylös, mutta kai ne ihan normaaleja on? Tuntuu ihan menkkakivuilta
 
Täällä myös edellispäivänä aika kovia kramppeja ja ny pari päivää iisimpää ollu. Turvottaa kovin ja sellanen jännä olo kokoajan, et ei huono olo, mutta jotenki semmonen et ei toisaalta tee mieli syödä ihan kauheasti kerrallaan. :coffee:
 
Täällä näyttää siltä ettei hyvältä näytä... toissapäivän testasin siis cb digitalilla raskaana 1-2 ja eilen kohtalaisen vahvan viivan aamulla rfsun testillä (pissa oli ollu rakossa noin 12h) mutta tänään kun testasin tuli tosi haalea viiva ja pelkään että on kemiallinen :unsure: nyt pissa oli kyl ollu rakossa vasta n 8h niin voiko se selittää sen? Ja pitäis olla rv 3+6 niin miten vahvat viivat silloin ees pitäisi olla?
 
Olen käynyt jo muutaman päivän täällä silmäilemässä, ja näköjään nyt itsekin mukaan uskaltaudun. Pääseehän sitä aina pois, jos raskaus ei jatkukaan. Eka, hento plussa tuli viikko sitten ja eilen 4. testi näytti kaksi vahvaa viivaa. Lapsi on toinen ja raskaus pas alkuinen. Parivuotias esikoinen on saman hoitokierroksen tuoresiirrosta. Ja tämä nyt alkanut 3. pas.
Laitan kaveripyynnön fb ryhmään :notworthy:
 
  • Tykkää
Reactions: Kaijaa
Tein juuri yhen cb digital testin joka näytti vieläkin samaa eli raskaana 1-2 ja yhen liuskatestin mikä oli suunnilleen yhtä vahva kun toissapäivänä eli ehkä se aamuinen heikko viiva johtui vaan siitä että olin juonut paljon (n) taidan olla himotestaaja:whistle:
 
Onnea kaikille plussanneille ! :love:

Täältä ilmoittautuu varovasti mukaan yksi elokuinen!

Tänä aamuna sain testiin haamujen haamun mutta selvästi värillisen ja erottuvan viivan <3
Laskurin ja tuntemusten mukaan ovis oli 17.11. eli nyt olis hedelmöittymisestä 3 viikkoa, kuukautiset viikon myöhässä :)

Laskettu 10-14.8.18 riippuen mistä laskee :rolleyes:

Meillä ennestään yksi lapsi joka olisi tämän toisen tulokkaan syntymähetkellä hieman vajaa 2v. Niminerkki jäi ajoilta kun vasta kuumeiltiin ekaa enkä osaa vaihtaa sitä :LOL:
 

Yhteistyössä