Elokuu 2017

Mitäs teille kuuluu? :) Onnea sokeripalalle vielä uutisista!
Mulla alkanut nyt murhetuttaa taas kun on pari viikkoa kun ne sykkeet kuuli viimeksi. Jännä että vaikka oli jo niin itsevarmoilla mielin, niin sieltä se epävarmuus taas iskee. Kolme viikkoa seuraavaan neuvolaan (n) en malta odottaa, että liikkeet alkaa tuntua, niin jäisi tämä epävarmuus. Toivottavasti sitä ei hirveän pitkille viikoille tarvitse odottaa.
 
Täällä eletään tavallista arkea eikä raskautta muuten huomaa, kuin että masu on jo kivasti pyöristynyt. Nt ultrassa kaikki mallikkaasti, niskaturvotus 0,9 ja riskiluvut 1:100 000, vastasi myös päivälleen neuvolassa laskettuja raskausviikkoja.
Mites onko pahoinvoivilla jo pahoinvoinnit hellittäneet?
Meille rantautui alkuviikosta aivan järkyttävä mahatauti koko perheelle, nyt onneksi jo terveenä.
Onko muuten kenelläkään mitään mielitekoja ruokien suhteen? Mulla ei ole vielä tullut mitään, esikoisen aikaan saatoin syödä kilon mandariinejä päivässä.:D

Amijo 13+1
 
Kiva, että ultrassa hyviä uutisia :) auts tuo mahatauti! Hyvä, jos hellitti äkkiä.

Mulla ei kyllä myöskään ole ollut mitään erityisiä mielitekoja. Pahoinvoinnin aikaan sitä yritti keksiä aina jotain, mitä vähän tekisi edes mieli, mutta eipä mitään varsinaisia himoja ole ollut missään vaiheessa o_O
 
Hei, olen jo tuolla syyskuun ryhmässä, mutta tän viikon uutisten mukaan olisi ehkä aiheellista siirtyä tänne. Nimittäin alkuraskauden ultra paljasti että kaksoset on tulossa, ilmeisesti identtiset ja vielä samassa pussissa (ns. mo-mo kaksoset). Ja tälläiset raskaudethan leikataan viimeistään ulos RV32-34. Mutta mulla on lisäksi epänormaali kohtu (kaksihaarainen), ja esikoinen syntyi RV33+3 (lapsivedet meni tasan RV32). Joten jos päästään edes elokuulle saakka tämän raskauden kanssa, olen todella onnellinen!

Täällä näkyy olevan muitakin kaksosia odottavia, bongasin jo sinut Sokeripala, taisi olla joku muukin? Ja Naistenklinikalle olen myöskin menossa synnyttymään/tehovalvontaan.

Viikkoja on siis vasta kasassa 8, mutta vatsa juuri 'pullahti' ulos, eli näytän samalta kuin n. rv 12-16 viime raskaudessa, vähintäänkin. Paljon tuntuu painetta tuolla mahassa kun kohtu kasvaa, on pahoinvointia ja väsymystä (enkä saa nukuttua hyvin). Ja huoli painaa kun tästä tuli vielä edellistäkin riskimpi raskaus, mutta yritetään olla positiivisella mielellä.

Kiitos että pääsen vielä mukaan porukkaan!

8.8.??/Lehtoleinikki/38/NKL/2.&3. lapsi
 
Hei, olen jo tuolla syyskuun ryhmässä, mutta tän viikon uutisten mukaan olisi ehkä aiheellista siirtyä tänne. Nimittäin alkuraskauden ultra paljasti että kaksoset on tulossa, ilmeisesti identtiset ja vielä samassa pussissa (ns. mo-mo kaksoset). Ja tälläiset raskaudethan leikataan viimeistään ulos RV32-34. Mutta mulla on lisäksi epänormaali kohtu (kaksihaarainen), ja esikoinen syntyi RV33+3 (lapsivedet meni tasan RV32). Joten jos päästään edes elokuulle saakka tämän raskauden kanssa, olen todella onnellinen!

Täällä näkyy olevan muitakin kaksosia odottavia, bongasin jo sinut Sokeripala, taisi olla joku muukin? Ja Naistenklinikalle olen myöskin menossa synnyttymään/tehovalvontaan.

Viikkoja on siis vasta kasassa 8, mutta vatsa juuri 'pullahti' ulos, eli näytän samalta kuin n. rv 12-16 viime raskaudessa, vähintäänkin. Paljon tuntuu painetta tuolla mahassa kun kohtu kasvaa, on pahoinvointia ja väsymystä (enkä saa nukuttua hyvin). Ja huoli painaa kun tästä tuli vielä edellistäkin riskimpi raskaus, mutta yritetään olla positiivisella mielellä.

Kiitos että pääsen vielä mukaan porukkaan!

8.8.??/Lehtoleinikki/38/NKL/2.&3. lapsi
Tervetuloa, mulle on tulossa di-di kaksoset :)
 
Tervetuloa @Lehtoleinikki!
Onpas teille sattunut monta asiaa. Toivotaan parasta, että kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin. Varmasti sinua tuo raskaus kyllä pohdituttaa, mutta hyvä, jos pystyt kuitenkin myös vähän nauttimaan.
Toivottavasti pahoinvointi ei veny sinulla kovin pitkäksi, vaikka kaksosraskaus onkin.
Esikoisen kanssa teillä toivottavasti on mennyt kaikki hyvin, vaikka hänkin vähän etuajassa tuli? :)
 
Kiiltokuva, kiva että on muitakin kaksosten odottajia täällä, sulla onneksi vähän turvallisempi tilanne kuin mulla :)

Jennikp, esikoinen oli 10 päivää keskolassa, nenä-maha letku otettiin pois 3 vk ikäisenä mutta kuukauden ikäisenä uudestaan viikon sairaalassa (kestosuuteen liittymätön mahanportin ahtauma, joka piti leikata kun portti oli täysin tukossa). Samoin oli melkein viikon n. 10 kk iässä sairaalassa kun RS virus laukaisi astman. Mutta nyt on erittäin reipas 4-vuotias, astma kurissa lääkkeillä eikä mitään muita terveysongelmia :) Mutta siis jonkin verran on tuttua nää keskos/sairaala-jutut, joita ilmeisesti on tulossa taas jos niin pitkälle päästään.
 
Tervetuloa uudet! Huomenna nt-ultra,jännittää! Olot on tasaantuneet jo sen verran että pystyy jo melkein normaalisti liikkumaan. Pitkän levon jälkeen kunto on kyllä melko olematon mut mukava että pystyy jo vähän touhuileenki :)

ginga ja Pirpana 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: Jennikp
Tervetuloa uusille :)
Ja onnea @Sokeripala hyvistä ultrakuulumisista, nyt vaan shoppailemaan!

Tänne kuuluu ihan hyvää, oksentaminen jäi tuohon yhteen kertaan ainakin näillä näkymin. Etovaa oloa on kyllä välillä ollut mutta tuntuu että sekin on menossa ohi. Mutta tää väsymys ei. Alotin tänään rautamehulla, jospa se vähän piristäisi. Tosin mulla on kyllä nyt alkamassa flunssakin kaiken lisäks joten sekin vaikuttaa olotilaan.
Maha on täälläkin kivasti pompsahtanut ja kävin ostamassa pari mamma t-paitaa. Ne oli kyl sellasia h&m paitoja ettei ne ison mahan kanssa mitenkään mee, kun se kangaskin oli aika venymätöntä. Mutta täytyy toki vielä täydentää vaatevarastoja:) ja vauvanvaatteita tekis mieli lähteä kirppareilta katsomaan joku päivä.

Meilläkin oli tällä viikolla nt-ultra ja siellä kaikki hyvin, turvotus oli jotain 0,9 luokkaa. On se niin ihmeellistä kuinka nää kehittyy muutamassa hassussa viikossa ihan ihmisen näköisiks, kun ar-ultrassa se oli vaan sellanen pieni toukka. Hän siellä imi sormea ja haukotteli, niin söpöä!

Tsemppiä @ginga huomiselle! Tuuhan sit kertomaan kuulumiset.

Unimaa 13+0
 
  • Tykkää
Reactions: ginga
Tervetuloa @Lehtoleinikki ja muutkin uudet!
Hauskaa kun saadaan lisää kaksosten odottajia porukkaan. On tää jotenkin tällä kierroksella niin erilaista ja jännää vaikka jo kolmas raskaus menossa :)

Mä olin jotenkin jo ehtinyt ajatella ettei mun raskauksissa muka tartte pelätä ennenaikaisuutta kun molemmat aikaisemmat on menneet laskettuun aikaan tai sen yli. Mutta nythän tässä eletään riskiraskautta (vaikka mulla onneksi di/di) ja pitäis oikeasti muistaa ottaa kaikki supparit jne vakavasti sitten jos niitä tulee. Oon kovasti innostunut puutarhanhoitoon ja tiedän jo nyt että kevät tulee olemaan mulle hankalaa kun veri vetäis pihalle kyykkimään ja maata kuopimaan mutta pitäisi malttaa tehdä tosi hissukseen ja vähän kerralla. Nyt sen sijaan on mitä helpointa ottaa rauhallisesti kun en oo talviurheilun ystäviä yhtään. Köllöttelen sohvalla huovan alla ja odotan kevättä...

Pelkäättekö te muut noroa? Meillä oli joskus vuosia sitten se tosi rankkana ja nyt huolestuttaa jos iskisi samanlaisena. En ole kuullut että olisi raskauden kannalta sinänsä erityisen vaarallinen, mutta silti hirvittää...puhumattakaan siitä, miten heikkoon kuntoon sitä menisi! Pahoinvointi on nyt enimmäkseen helpottanut ja tilalle tullut huutava nälkä ja huono heikottava olo jos ateriaväli pitkittyy. Tuohon ei noropaasto oikein sopisi :eek:

Sokeripala ja tuplat 13+2
 
Nt-ultrassa kaikki hyvin! :love: siellä se pikkuinen kölli ja pienen hätistelyn jälkeen potkiskeli ja käsiä heilutteli! On se hullua ja ihanaa nähdä kun toinen siellä liikkuu, jotenkin aivan käsittämätöntä että siellä minun sisällä on oikeesti elävä pieni ihminen :love::love:... Kyllä se varmaan hyvin todelliseksi siinä vaiheessa muuttuu kun toinen tamppaa rakon päällä :D:ROFLMAO: Nytkin se siinä oikein venytteli jalkojaan mutta ei vielä mitään tuntunut :LOL:. Pikkunen vastasi kooltaan hieman isompaa mutta laskettua ei ainakaan vielä muutettu, katsotaan sitten rakenneultran jälkeen. On kyllä niin onnellinen olo nyt :barefoot:. Käytiin eilen sitten vähän juhlistamassa uutisia ravintolaillallisella. Ja toinen isoäiti oli kotona avannut shamppanjapullon :). Hänelle ensimmäinen lapsenlapsi tulossa.

ginga ja Pirpana 12+5
 
@Sokeripala täällä toinen puutarhahirmu. Nyt ei vaan oo jaksanu samalla innolla taimia kasvattaa, tässä vaiheessa yleensä ollut jo chilit ja paprikat kasvamassa. Mietin että karsin vähän tänä vuonna kun en usko että sitä intoa ja energiaa samalla tavalla riittää kuin aikaisempina vuosina. Mutta tomaatit, yrtit ja kesäkukkaset täytyy laittaa! :) Lisäksi vähän häirittee kun luin jostain että raskaana ollessa pitäisi välttää mullan kans läträämistä ja välttää hengittämästä multapölyä toksoplasma(vai mikä se olikaan) riskin vuoksi o_O Meneeköhän jo vähän liiottelun puolelle vai onko riski oikeasti todellinen?

Noroa en osaa oikein pelätä, tulee jos on tullakseen. Se mitä itse voi tehdä on huolellinen saippuakäsipesu ja välttää lääppimästä itseään esim. kasvoihin kun on julkisilla paikoilla johonkin koskenut. Oon ollu töissä sairaaloissa monta vuotta ja siellä ollut jos jonkin tartuntataudin ja kosketuseristyksen kanssa tekemisissä niin tähän asti olen niiltä välttynyt kun nuilla ohjeilla olen mennyt. Mutta eihän se sitä sano ettei noro voisi silti tulla vaikka yrittäisi olla kuinka huolellinen. Tosi ikävähän se olis, terveitäkin vie tiputukseen :confused:. Muistakaa se ainakin että käsidesistä ei ole noron kans mitään iloa vaan nimenomaan huolellinen saippuakäsipesu. Ja ite välttäisin julkisia vessoja niiden kauheiden puhalluskuivureiden kanssa niin pitkään kun mahdollista. Eräänkin tutkimuksen mukaan se puhalluskuivuri levittää bakteerit n.3m päähän kun alkaa puhaltaan. Valmistaja on kylläkin asiasta eri mieltä ja ne ovat heidän mukaan erittäin hygieenisiä kuivaajia. Ja tässä tarkoitetaan nimenomaan niitä alhaalta päin puhaltavia kuivureita joita nykyisin joka paikassa on. Suurinosa ihmisistä nimittäin pesee kätensä niin huonosti että mekaaninen käsienkuivaus (esim. paperiin hankaaminen) on se mikä ne bakteerit poistaa eikä se käsien pesu. :sick:. Tulipa melkoinen valistuspläjäys sit kerralla :ROFLMAO:
 
En usko, että toksoplasmoosi ihan herkästi maaperästä tarttuu :) jos haluaa varoa, niin käyttää sitten vaikka aina hanskoja ja hyvä käsienpesu hommien jälkeen.
Minua ei ainakaan pidättele tuolta pihalta mikään! :LOL: Ostettiin omakotitalo kesällä, muutettiin loppusyksystä ja nyt ei malta odottaa, että pääsee laittamaan oman näköiseksi tuota pihaa. Nää aurinkoiset kevätpäivät helmikuussa ei yhtään auta tuota intoa...

Tuo noro kyllä vähän jännittää. Eihän se nyt vaarallista pitäisi olla, mutta jos se iskee, niin eihän se mikään nautinto ole. Itsekin työssä aika hyvin aina välttänyt sen. Nyt alotan huomenna kuuden viikon työt tk:ssa. Sopivasti noroaikaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: ginga
Hei, olen jo tuolla syyskuun ryhmässä, mutta tän viikon uutisten mukaan olisi ehkä aiheellista siirtyä tänne. Nimittäin alkuraskauden ultra paljasti että kaksoset on tulossa, ilmeisesti identtiset ja vielä samassa pussissa (ns. mo-mo kaksoset). Ja tälläiset raskaudethan leikataan viimeistään ulos RV32-34. Mutta mulla on lisäksi epänormaali kohtu (kaksihaarainen), ja esikoinen syntyi RV33+3 (lapsivedet meni tasan RV32). Joten jos päästään edes elokuulle saakka tämän raskauden kanssa, olen todella onnellinen!

Täällä näkyy olevan muitakin kaksosia odottavia, bongasin jo sinut Sokeripala, taisi olla joku muukin? Ja Naistenklinikalle olen myöskin menossa synnyttymään/tehovalvontaan.

Viikkoja on siis vasta kasassa 8, mutta vatsa juuri 'pullahti' ulos, eli näytän samalta kuin n. rv 12-16 viime raskaudessa, vähintäänkin. Paljon tuntuu painetta tuolla mahassa kun kohtu kasvaa, on pahoinvointia ja väsymystä (enkä saa nukuttua hyvin). Ja huoli painaa kun tästä tuli vielä edellistäkin riskimpi raskaus, mutta yritetään olla positiivisella mielellä.

Kiitos että pääsen vielä mukaan porukkaan!

8.8.??/Lehtoleinikki/38/NKL/2.&3. lapsi
Huii ja ihanaa!:love: Toivotaan että kaikki sujuu hyvvin ja pääsette ainkin sinne elokuulle.

Norosta, meillä mitä ilmeisemmin oli norovirus tuo viimeviikkoinen mahatauti, oireet ainakin täsmäsi ja ystäväperheellä oli samaan aikaan juurikin noroa. Aivan kamalankamala tuti, pahimmat oireet kestivät sen 12h, veti täysin sängynpohjalle mutta sitten pikkuhiljaa alko toipumaan, toki pari päivää vielä myöhemmin oli vatsa herkkänä ja ruokahalunpoissa ja kaikki voimat ihan poissa. Onneks miehen kans sairastettiin peräkkäisinä päivinä, niin pystyttiin tuo lapsi hoitamaan. Tyttö tuntui onneksi päässeen taudista helpommalla kun me aikuiset.

Oi mäkin odotan kevättä ja lähinnä yrttien kasvatusta. Pihaa ei noin kukkien osalta kiinnosta laittaa, kun nykyinen asunto on vähän väliaikainen ollut alunperinkin. :ROFLMAO:

Olin ehkä tuntevinani tänään liikkeitä mutta en osaa varmaksi sanoa. Päivällä tein pitkän vaunulenkin ja koko ilta tuli touhuttua kaverin muutossa siivousapuna,nyt särkee selkä ja tuntuu vähän supistelevan. o_O

-amijo 13+4
 
Noniin, nyt on vähän epävarmat tunnelmat: olin eilen taas ultrassa (7+6) ja molemmat pikkuiset voivat edelleen hyvin ja olivat kasvaneet (molemmille saatiin pituudeksi 14 mm, 7w5d vastaava). Mutta edelleen näytti että erottavaa kalvoa ei ole, eli ovat ns. mo-mo kaksoset. Tämä ultraus siis 'omalla gynekologillani' yksityisellä puolella ja vaikka hän olikin erittäin positiivinen asian suhteen, sanoi esim. että ei kannata matkustella mihinkään kauemmaksi enää edes viikon 12 jälkeen. Mutta tänään sitten kävin juttelemassa ihan spesialistin kanssa, ja hän taas oli matkustuksen tms suhteen paljon rennompi MUTTA ongelmana tässä on että edes tämä asiantuntija ei ole koskaan nähnyt kaltaistani tapausta, eli mo-mo raskauden lisäksi kaksihaarainen kohtu. Eli oikeastaan kukaan ei siis tiedä mikä tässä on ennusteena ja missä vaiheessa joudun lepoon/tiheämpään tarkkailuun/tms. Paras varmaan ottaa varovaisemman mukaan ja pysytellä sitten lähellä Helsinkiä jo varhaisessa vaiheessa, ja unohtaa toukokuulle suunniteltu reissu.
 
H12-uä:ssä käyty ja kaikki oli kuten pitääkin. Vilkkaasti vauva liikkui siellä. Huh, jokohan nyt uskaltaisi ottaa rennommin ja kertoa vanhemmillekin.
Olihan se uskomatonta nähdä tämän 4 vuoden odotuksen jälkeen oikean näköinen vauva minikoossa, joka on minun ja mieheni aineksilla tehty. Tätä osaa arvostaa entistäkin enemmän.

Mites muilla, onko vielä pahoinvointia tai närästystä? Minulla lievää pahoinvointia vielä aamuisin ja yleensä joudun aamupalat oksentamaan. Iltaisin ollut myös pahoinvointia, mutta nyt päällimmäisenä 24/7 närästys. Kipu ylävatsalla on kovaa, vatsa rolisee ja on huono olo. Harkitsin jo sairaslomalle jäämistä. Niin on kurja olo. Ensin ajattelin tämän olevan vatsatautia, mutta on kestänyt nyt näin kovana jo viidettä päivää. Renniestä ja Gavisconista ei ole mitään apua. Nyt kokeilussa on toista päivää Ranixal eikä siitäkään vielä juuri ole apua ollut. Ihan kauhea vaiva kyllä. Aivan kuin olisi paha vatsatauti koko ajan menossa. Vie voimat kokonaan. Närästystä minulla oli jo ennen raskautta vuosien ajan, mutta helpotti kun sai syödä tiettyä närästyslääkettä kuureina. Nyt ei saa sitä närästyslääkettä syödä. En ole oikein osannut nauttia viime päivinä tästä raskaudesta, kun olo on ollut niin kurja. Toivon todella, että alkaisi jo helpottamaan ja saisin alkaa elää normaalia elämää.

Jennica H12+4
 
@Jennikp Hyvin tähdätty :ROFLMAO: Toivotaan kuitenkin että ei nyt noro tarttuis!
@Lehtoleinikki teillä onkin jännät paikat jo heti alusta!Toivotaan että kaikki menis hyvin :)
@-jennica- Yökötystä ja heikotusta on jos ei pidä huoli ruokailuista. Mutta ei sentään enää tunnin välein tarvi kuitenkaan syödä!
Tsemppiä oloihin! Jospa se sinullakin alkaisi helpottaa :)

ginga ja Pirpana 12+6
 
@Lehtoleinikki hyvä että kaikki tällä hetkellä hyvin :) ei siitä varmaan ainakaan haittaa ole että ottaa nyt jo heti alkuun vähän rauhallisemmin. Harmi tietysti jos olitte jo sunnitelleet reissua.
@-jennica- onnea ultrakuulumisista:) ja jaksamista pahoinvointiin ja närästykseen.

Mulla on ollutkin päällä ihan vuosisadan flunssa, järkky olo koko viikon ja saikulla olen ollut. Jos siis flunssa jo saa olon näin kamalaksi ja heikoksi niin en todellakaan toivo mitään noroa jatkoksi. Hyi kamala. Että kyllä aion pestä todella huolella käsiä. Ja kuivata vaan paperiin :D

Meillä on myös omakotitalo mutta en tiedä kuinka niitä piha- ja puutarhatöitä sitten kesällä jaksaa tehdä. Oon ihan varma että tulee kuuma kesä ja tuskailen sitä sitten ison mahan kanssa :LOL:

Unimaa 13+4
 
Heips!

Uskaltaudun ilmottautumaan joukon jatkoksi!
Ensimmäisiä ketjun sivuja lueskelin jo muutama viikko sitten, mutta aattelin hypätä mukaan vasta nt-ultran jälkeen (josta siitäkin jo pari viikkoa).
Faceryhmäkö on suljettu jo? Onko kukaan perustanut toista?
Esikoisen fb-ryhmä on nimittäin ollut korvaamaton, ja harmi jos kakkosen kohdalla ei sellaiseen pääsekään :(

Huomenna 16+0, LA siis 13.8.
Perheeseen kuuluu ennestään yksi 12/15 syntynyt tyttönen.


Kitsune
 
Moikka :)

Yksi Facebook-ryhmä on ollut ja suljettu. Minun tietojen mukaan toista ei ole perustettu.


Täällä jännitetään! Torstaina on vihdoinkin tuo seuraava neuvola/lääkäri. Saa sitten kuulla sykkeet ja toivottavasti kaikki on hyvin vielä! Maha kyllä kasvaa, että toivoa on. ajoittain olen tuntenut jotain pieniä värinöitä tuolla navan alapuolella, mutta en voi olla yhtään varma vielä, ovatko olleet liikkeitä, sillä ovat kyllä voineet olla myös mitä vaan muuta tai sitten mielikuvituksen tuotetta :LOL:

Oispa jo kesä!

Jenni ja ei-enää-ehkä-niin-pikkuinen 18+2 (17+4)
 
Moi taas pitkästä aikaa, täällähän on hiljaista.
Huh, olipahan pitkä flunssa! Parisen viikkoa pahin vaihe ja vieläkin tässä toivutaan. Toivottavasti ei uutta tällaista tulisi enää, on ollut välillä niin kova huoli vauvastakin kun alkuraskauden oireet jotakuinkin loppuivat eikä liikkeitä (selviä ainakaan) vielä tunnu. Mutta vatsa on täälläkin kasvanut eikä muuta aihetta huoleen ole ollut niin täytyy yrittää luottaa, että kaikki olisi hyvin. Vaikka lääkärit kuinka sanoo ettei flunssasta ole sikiölle haittaa niin silti ei ole osannut olla murehtimatta.

Mulla on muuten kans tuntunut sellaista värinää ja hipsutusta ja jotenkin olen ajatellut, että niiden olisi pakko olla liikkeitä. Mutta kun mitään selvää liikehdintää ei ole vielä tuntunut niin täytyy vielä odotella. Ekassa raskaudessa aloin tuntemaan liikkeitä kait joskus 16/17+ eli ei siihen enää kauan olisi. Voihan malttamattomuus!

Toinen neuvola olisi ensi ma 16+1, sitä odotellessa. Jos siellä sitten vihdoin pääsisi kuuntelemaan sydänääniäkin. Tuntuu ihan hurjalle, kuinka nämä viikot vaan menee, puolivälikin alkaa oikeasti jo häämöttää.

Unimaa 15+3
 

Yhteistyössä