¤¤¤ELOMASSUT KESÄKUUSSA¤¤¤

Huomenta,

onko kukaan keksinyt mitään kikkaa, jolla edes hiukan saisi hillittyä yöllistä lonkkasärkyä? Nukun kyllä tyyny jalkojen välissä, mutta pitäisiköhän se vaihtaa astettaa paksumpaan vai mitä pitäisi keksiä. Kipu alkaa yöllä olemaan sitä luokkaa, että pystyy puolisen tuntia nukkumaan rauhassa toisella kyljellä ja sitten herää ja olisi tarvis vaihtaa kylkeä. Mutta lonkat ovat niin kipeät ja jumissa, ettei sitä tee mieli tehdä ellei käy välissä pienellä kävelyllä. Ainoa minkä olen huomannut auttavan on tuo käveleminen aina välillä. Tosin jos tässä saa jaloitella kaiket yöt seuraavat puolitoista kuukautta, niin entistä hullummaksihan tässä tulee :D

No niin, siinä alkavan viikon valitukset.

Eilinen oli niin sateinen päivä, että sain aikaiseksi tehdä inventaarion pikkuihmisen vaatteista. Yllättävän paljon olin säästänyt jätkän jäljiltä 50-56 cm vaatetta. Niitä ei taideta tarvita yhtään enempää. 62 cm löytyi myös jonkun verran, mutta siitä eteenpäin on ilmeisesti annettu joskus jollekin eteenpäin. Nyt vaatteet on pesty ja yksi kodinhoitohuoneen kaappi raivattu niille. Olin oikein tyytyväinen aikaansaannokseeni eilen B)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Säihke + pikkupossu 32+5
 
neitiperho
Hyvää alkavaa viikkoa taas kaikille!!

Se olisi taas kuukauden viimeinen päivä meneillään. Nyt kyllä kesäkuu meni ihan hujauksessa. Miehen kanssa eilen pohdittiin kuinka kuukauden päästä sitten voi alkaa olemaan jännittävät paikat, kun laskettu aika jo sen verran lähellä. Noh...kyllä tää aika alkaa tässä jo hidastumaan.

Oli kyllä taas viikonloppu. Pe isäntä tosiaan kotiutui reissultaan. Pientä kinaakin siinä sitten aikaiseksi saatiin. La taas kaikki hyvin ja mentii työkaverin luo grillijuhliin. Olikin sitten todella hauskaa olla ainoa selvinpäin oleva ihminen siinä porukassa. Innostuin silti vielä lähtemään oikein baariin mukaan..oli ihan pakko päästä kun siellä sitten esiintyi eräs bändi joka oli vuosi sitten esiintymässä meidän häissä. No sen jälkeen sitten olinkin ihan kypsä taas siihen hirveeseen meluun, humalaisiin ihmisiin ja älyttömään käytökseen. Onneks en mä koskaan sellainen ole...varsinkaan humalassa :LOL:

Niin tulihan viikonloppuna molempina päivinä juostua koiranäyttelyissäkin. Vieläpä ihan mukavasti koirieni kanssa pärjättiin. Nyt vaan taitaa olla paussi edessä..ei tää mamma oikein enää jaksa kehässä juosta. Muutenkin tuntuu että pää niin tyhjä nykyään ettei tajua mistään mitään.

Omasta navasta...no vointi ollu ihan ok. Närästää aina vaan, mutta sehän nyt ei uutta ollut. Supistuksia alkanut tulemaan reilummin, jopa huomaan ne. Mutta kivuttomia. Samoin niitä issias kipuja ollut jo monia kuukausia. Luetteloa voisi jatkaa vielä pitkän matkaa :D Mutta nyt jos vähän kämppää alkaisi siivoilemaan. Mies kun kotiutui niin alkoi mulla näköään siivoukset..viime viikko olikin niiiiiin siisti koti koko ajan. Nyt.....

Mutta jaksakaa mammat. Pitäkää masuista huolta. Äiti x9 Kiva kun kävit kertomassa kuulumisia. Jaksamista erityisesti sinulle ja perheellesi. Varmasti henkisesti rankkaa aikaa, kun vielä pikkuista niin vähän näkee. Voimia siis!!


 
neitiperho
Säihke Itsellä kans välillä todella kovat kivut yö aikaan ja sitten ei saa nukutuksi ollenkaan. Olen kylmästi alkanut toisinaan ottamaan Panadolia kipuun. Onneksi joka yö en tarvitse mutta ajoittain silti. Tyyny ei myöskään jalkojen välissä auta siihen vaivaan yhtään.
 
Huomenta!
Onnittelut aitix9:lle ja koko perheelle! Toivottavasti pikkuinen vahvistuu nopeasti ja saatte olla lahempana toisianne. Hyvaa jatkoa teille!
Tyossakaymisesta: edelleen vaan kayn eika loppua nay... todennakoisesti teen toita ihan synnytykseen asti, jos menee niin kuin edellisissa raskauksissa! Taalla kun tuo aitiysloma on niin lyhyt ettei sita viitsi kayttaa ennen synnytysta. Tyo on istumatyota tietokoneen aaressa eika ole viela kaynyt hankalaksi. Sairaslomaa tietty saa tarpeen vaatiessa, katsotaan tarvitaanko.
Vauva on onneksi kaantynyt raivotarjontaan, viela viikon 30 ultrassa istuskeli masussa, mutta jo saman iltana teki pyorahdyksen ja seuraavan paivan laakarikaynnilla varmistettiin etta oli paa alaspain.

Laakarin mielesta kohdun koko ei ihan vastaa viikkoja ja siksi lahetti minut ylimaaraiseen ultraan joka on huomenna. Viela ei huolestuta , toivottavasti kaikki on OK.
Kamalaa turvotusta valilla nilkoissa, saarissa ja sormissa, ei mahda mitaan kun mittari on jatkuvasti yli 30 asteen. Vetta tulee ihan pakostakin juotua hurjat maarat.
Lonkkasarkyyn en osaa sanoa mitaan mutta itsella tapahtui kumma juttu viime viikolla: silittaessani pyykkia puutui vasen lonkka ihan kokonaan. Sellaista en muista ennen tapahtuneen, ei ollut kovin kiva tunne. Pitaa siis valttaa pitkaan seisomista.

Mitaan en oikeastaan ole valmistanut vauvalle, paitsi pessyt rattaiden kankaat ja tuonut vintilta alas vauvanvaatteita. Ne pitaisi pesta. Sankya ei ihan viela kannata tuoda. Toisin kuin useimmat (ellei kaikki ?) muut, mina en ihan viela hingu synnyttamaan... :eek: siis ihan kivaa kun se paiva tulee, mutta ihan hyva myos ettei se ole viela tanaan! :) Haluan viela nauttia tasta vaiheesta... tosin kylla tama kuumuus vie kohta mehut joten varmasti elokuussa olen ihan kypsa synnyttamaan.

Mukavaa paivaa kaikille!

Helmi71 33+5
 
Hui! Täällähän on syntynyt vauva jolla ollut sama LA kun minulla! Tulipa väristykset!
En juuri kerkiä kirjotteleen enkä lukemaankaan, kun en ole paljoa kotona. Kaikki kuitenkin hyvin meillä pientä jäykkyyttä ja yöllisiä pissihätiä lukuunottamatta. Sokereiden kanssa mennään sillä normaalilla kaavalla, mittaillaan ja syödään.
Henkisesti olen aivan pohjamudissa ja itkua piisaa...psykiatrin mukaan ei hälyttävää ottaen huomioon elämäntilanteeni.

eccu ja poikanen 31+2
 
heip :wave:

helmi en määkään vielä hinkua synnyttämään :) vauva saa pysyä vielä monta viikkoa pesässään, jotta on sitte mahdollisimman valmis maailmaan putkahtaessaan :heart:

ecculle halaus, koeta saada hyvää mielenvoimaa tulevasta syntymästä! ja tosiaan, kun on rankkaa, niin sitten on - ei sitä auta ainakaan lähteä mitenkään feikkaamaan, että meneepäs tässä nyt niin loistavasti. joku päivä viel aurinko paistaa täysillä jokaiseen risukasaan, usko pois!

irtis hyvin nukutun yön jälkeen ja möyrivä 33+5
 
Äiti x9 Sylin täydeltä onnea pikkuisesta nyytistä! :flower: Toivottavasti pikkuinen voimistuu ja saatte hänet pian kotiin.

Talokaupat on sitten tehty. Tällä tai viimeistään ensi viikolla päästään muuttamaan. Itse en oikein pysty mitään nostelemaan tai repimään, mutta siellä on jo puoli sukua ja tuttavat lupautuneet auttamaan ihan kaikessa, ja vieläpä ihan pyytämättä :heart: Ihanaa päästä takaisin kotiin =)

terv. Jennika1983 rv 34
 
peeäs, heinäkuisilla on jo hirmunen vauvatahti! pakko joka kerta käydä lukemassa niidenkin ketju :D

ja juu, poni, onko elämää EM:n jälkeen??? oli hieno turnaus kyllä, vaikka kaikki omat suosikit putoskin jo alussa, mutta espanjakin oli sitten ihan mahtava joukkue, siitä tuli uusi suosikki :)
 
säihke, mulla auttaa yölliseen lonkkasärkyyn se että tukin peittoa tuonne selän alle toiselle puolelle että voin nukkua vähän silleen kenossa jotain kyljen ja selän väliltä, peitto pitää huolen ettei kierähdä kokonaan selälleen mutta tuo suuren helpotuksen ettei koko ruhon paino oo tuossa lonkan päällä. kyllähän se alkaa aikamoisen levotonta tuo nukkuminen olla.. peittoa siellä ja tyynyä täällä, hyvä että mies mahtuu sänkyyn ollenkaan:D ja se pissalla ramppaaminen... musta tuntuu että steve on aina yöllä niin alhaalla ku vaan pääsee ja painaa koko ajan rakkoa. päivisin ei oo ollenkaan niin paljon painetta ainakaan koko aikaa.

mulla tämä flunssa ei meinaa jättää rauhaan, eilen alko yskittää ja nyt aina kun yskii tuntuu et keuhkoputki räjähtää.

eilen siivosin kämpän eikä ees tullu yhtään hankala olo, saa nähä oonko mieki näitä joulukuun synnyttäjiä:D

no mutta hyvää ja toivottavasti aurinkoista viikkoa kaikille!

salamanteri&steve 34+3 :heart:
 
Irtosora & muut Espanjan kannattajat, onnittelut :D Minä jo yli 20 vuotta aktiivisesti Saksan värejä liputtaneena, soin kyllä voiton eilen punapaidoille. Sen verran parempaa futista pelasivat. EM:ien jälkeinen elämä on ainakin täällä hakusessa, onneksi pian alkavat olympialaiset :LOL:
 
hellöy masuttajat!

Yö meni levottomasti ja pari tuntia on nyt sit supistellu.. :|
selkään asti vetää..!! No, jospa se nyt viikon kaks pysyis sisällä..niin sit saa tulla vaikka vauhdilla! valmiina ollaan!
Ajattelin vähän siivoilla..jos sais aikaa jotenki isompia supppareita..
:whistle:
 
Juutuinkin tähän koneelle... mahan muodosta: mulla ensimmäiseksi levisi sivuille ja on edelleen sivusuunnassa ikäänkuin leveämpi kuin edessä, ja kuitenkin 100% poika tulossa, että se siitä legendasta.
 
Nukkumisesta: olenko minä ainoa, joka nukkuu kuin tukki, mitään puutumisongelmia sun muita ei ole. Tosin kuppaan valveilla herkästi puoleen yöhön ja herään viimeistään 8 ylös ja siinä välissä käyn yleensä kerran vessassa. Tuon vessareissun jälkeenkin nukahdan samantien kun sänkyyn takaisin pääsen.

Meidän vauva varmaan nukkuu metelissä paremmin kuin hiljaisuudessa, sillä meillä on koko ajan kamala älämölö, sillä koirat haukkuvat ja eilen illalla viimeksi huudatin fööniä, kun pesin noista yhden ja tuo meidän iso fööni ei ole niitä hiljaisimpia. Elikkä ääniin tottuu jo mahassa, hyvä vain.

shihtzu + pikku apina 34 tasan
 
Oho! Onpas tullut tekstiä ku en oo muutamaan päivään käynyt vaihtamassa täällä kuulumisia. Ja näköjään ensimmäinen pikkiriikkinen elokuinenkin jo syntynyt! Onnea vaan vauvaperheelle!! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja vauveli vahvistuu ja kasvaa hyvin! :flower:

Meillä oli viikonloppuna mieheni naispuolinen kaveri toiselta paikkakunnalta kylässä 2-vuotiaan tyttärensä kanssa. Hän oli ilman miestään reissussa. Olin luvannut toimia lapsenlikkana perjantai-illan, että mieheni ja tämä kaveri pääsevät käymään vähän viihteellä kun eivät ole piiiitkäään aikaan nähneet ja kuitenkin ovat kavereita olleet vuosia, jo ennen kuin mieheni ja minä tapasimme 4 vuotta sitten. Ilta menikin meillä ihan hyvin tämän 2-vuotiaan kanssa. Nukkumaankin hän malttoi käydä ajoissa =) Mieheni tuli kotiin joskus puolen yön jälkeen ja sanoi, että tämä meidän kaveri halusi vielä jäädä baariin että hän tulee sitten myöhemmin. Noh, tämä nainen tulikin sitten joskus aamuyöllä neljän aikoihin ja oli raahannut baarista jonkun miehen meille mukanaan! :eek: Heräsin koiran haukuntaan, kun se tietysti haukkuu tuntemattomat vieraat. Tämä meidän kaveri ja se vieras mies sitten aloittivat kauheen jyskytyksen (paneskelivat siis).

Aamulla tämä vieras mies olikin sitten jo kadonnut (onneksi). Nainen oli vielä vissiin vähän kännissä aamulla ja availikin jo tasoittavaa olutta.. Mua niinkun kävi aivoon niin mielettömästi sen naisen käytös, mutten sille suoraan kehannut sanoa. Valitin vaan miehelleni.. :ashamed: No kyllä se mun mielestä on vähän epäkohteliasta kutsua meille vieraita kylään tollee ominpäin. Ja jatkaa tissuttelua vielä baari-illan jälkeisenä päivänä, vaikka pieni lapsi mukana hänellä. Tämä nainen odotti koko ajan että minä vahdin ja hoidan hänen lastaan kun hän juo. Ei siinä muuten mitään, tämä 2-vuotias aivan ihana lapsi ja mielelläni häntä sen lupaamani perjantai-illan kaitsin. Mutta musta on vähän loukkaavaa olettaa, että mä hoidan lapsen koko tämän naisen kyläilyn ajan, että hän voi tissutella rauhassa. Sanoinkin naiselle, että mulla on selkä tosi kipee ja maha vähän painaa, liikkuminen vähän kankeeta, ei oo kauheen kivaa nostella ja juosta 2-vuotiaan perässä koko ajan. Hän ei oikein tuntunut välittävän. Kehtasi kysyä vielä illalla, että kattoisinko mä taas tyttöä jos hän lähtee taas viettään baari-iltaa. Sanoin että en, kun selkä kipee. Noh hän oli sitten kysynyt miestäni lapsenlikaks ja mieheni oli lupautunut. Naikkonen sitten taas lähti baariin. Mökötin vaan miehelleni ja valitin naisen käytöstä. Mieheni vaan tuntui vähättelevän asiaa... Suutuin tosi paljon. Lopulta miehenikin tajusi kantani ja soitti tälle kaverilleen sinne baariin, että mikä on homman nimi ja sanoi, että hän ja tyttärensä saavat aamulla lähteä.

Nainen tuli joskus aamuyöllä kolmen-neljän aikoihin ihan kännissä ku käki hakemaan kimpsunsa ja kampsunsa ja tyttärensä. Herätti tytön kesken unien ja tyttö itki. Mua kävi 2-vuotiasta niin kovasti sääliksi, kun on tommoinen äiti :ashamed: Mieheni ja minä sanottiin, että oishan tän lähdön voinut hoitaa aamullakin, ettei keskellä yötä tarvii tollee pienen lapsen kanssa lähteä. En sitten tiiä mitä tän naisen päässä liikkui... Tuntui tosi pahalta pikkuisen tytön puolesta. Meinasin eka, etten anna tyttöä äidilleen ollenkaan kun hän oli sen verran kännissä. Mutta en kehdannut. Hän oli kuitenkin tytön äiti ja oli hänellä sentään kuski, joka oli selvänä.
 
Äitix9, tosi mukavaa kun jaksoit käydä kirjoittelemassa kuulumisia. Kiitos ja onnea vielä kertaalleen, hienoa että vauva voi hyvin:)

Monilla alkaa olla jo jos jonkinlaista vaivaa ja kolotusta.. eikä ihme kun ajattelee, että kannetaan näitä pieniä ihmistaimia 24/7:) Minäkään en oikein ole saanut enää nukutuksi, mutta sama juttu oli viimeksikin loppuraskaudessa. Mulla on myös kaikenlaisia kolotuksia ilmaantunut, joku hermo särkee oikeassa lonkassa/lantiossa ja selässä. Kohdun sisäpinnassa tuntuu myös välillä kipua. Kivut ei kuitenkaan ole niin kovia että hirveästi haittaisivat touhuja:)

Noista supistuksista vielä... mulla ne oikeat supistukset tuntui selässä niin kovin, ettei vatsan kovettumiseen voinut enää kiinnittää huomiota tai sitten se ei kovettunut. Tiedän ainaskin että tunnistan ne oikeat supistukset sitten, kun niitä alkaa ilmaantua lopulta... yksi senkaltainen tulikin viime viikolla, mutta onneksi jäi vaan siihen yhteen.

Tänään on vauveli ollut hyvin hiljainen, mutta kohta syödään joten luulisi että heräilisi kun saa ruokaa:) Esikoisesta olen ihan huolissani, sille on tullut vaippaihottumaa... ei ole ikinä tähän mennessä ollut, eikä se meinaa parantua vaikka ollaan kaikki perinteiset konstit käytetty. Muutenkin se näyttää oudolta ihottumalta, on isoja näppyjä. Pelkään että on jotain allergiaa. :( No, yritän selvittää ja katsoa lähteekö paranemaan itsestään vai pitääkö mennä lääkärille.

Nyt tuli vauvelille taas hikka:)
 
Luin tuosta viime raskaudessani saamasta lehdykästä että sairaalaan pitää ottaa edellisen raskauden neuvolakortti mukaan? Voihan sen tuonne kassiin pakata varuiks..Mulla on jo varmaan pari viikkoa nippaaillu tisseistä. Rauhaset alkaa taas elää omaa elämäänsä :D Ja töhnää on nännit täynnä.. :snotty: Tulee taas mieleen se tuska kun maito nousee..Alkaa jo pelottaa kun lähellä h-hetki on..Ja meidän kylppäri ei ole valmis |O :ashamed: Noh, 5 viikkoa vielä aikaa..
Kävin eilen "lenkillä" saivojen kanssa, siis ulkoilutin niitä..Ei oo enää musta lenkkeilemään, alkaa niin satuun mahaan:(

Jaksuja kaikille vaivaisille :D

f ja p 35+1
 
heips...
ensiksi Fosfori: voikohan miten ennakoida toi tissien uudelleen kipeytyminen synnytyksen alkamista?? mulla noin viikon ollu tosi arat...en anna edes miehen niihin koskea...en muista edellisissä raskauksissa mitään tällaista..

Mie en olekaan moneen päivään (oliskos kahteen :LOL: ) käyny koneella.

mie päätin
lauantaina panna haisemaan, ja ensiks leikkasin etu ja takapihalta nurtsin (työnnettävällä ilman moottoria olevalla ruohonleikkaajalla)ja sitten siistin vielä trimmerillä , sitte vein petivaatteet ulos ja pesin 3 koneellista pyykkiä , tein ruokaa, ja raparperi-omena soppaa , pesin kummatkin vessat lattiasta kattoon , leikkasin/siistin pihalta pensaat , ja pesin olkkarin ikkunat (kaikki pinnat) ja sit lähettiin lasten kanssa karkkikauppaan ja käytiin abc:llä syömässä paniinit ja kaupassa ja sieltä tulon jälkeen lapset katto vähän aikaa lastiksia ja mie viikasin pyykit ja sit mentiin saunaan ja sit petasin pedit ja syötiin iltapuuro , jonka jälkeen oltiin kaikki aivan uuvuksissa ja mentiin nukkumaan (klo oli n.22.00)
Mutta, uskomatonta mutta totta, Mulla ei ollut YHTÄÄN supparia koko päivänä eikä seuraavana yönä. Eilen oli sitten ns. "lepopäivä" (kun meinas olla selekä kipee) niin johan taas alko suppailee(nyt ne tuntu vaan eripaikassa kuin aiemmin, ihan tuolla alhaalla )

Eli mitä tästä opimme: Ei kannata liikaa vaan lepäillä...vaan hommia vaan tekemään!!

Vauvasta en tiiä miten päin mahtaa kölliä, välillä olen varma että on pää alaspäin mutta välillä taas kovin epäillyttää..olis keskiviikkona neuvola, niin kuuleepa sen sitten missä sydämen syke kuuluu .

AE ja ukkeli 34+4

ainiin tuohon sairaalakassiin vielä hammasharja+ tahna (en nähnyt että niitä olis ollu listalla)
 
Tervetuloa kirjoittelemaan Picuri =) Täälläkin vauvan liikkeet on olleet ihan erilaiset jo tuon pari viikkoa. Enimmäkseen just tuota kuvailemaasi itsensä ulospäin tunkemista ja puolelta toiselle möyrimistä sekä satunnaisia potkuja. Välillä on tosi hiljaista ja sitten taas parin päivän jälkeen on kunnon melske päällä - Elmerin päivät vaihtelee vieläkin tosi paljon.

Voi äly melluli, että onkin osannut olla ärsyttävä vieras :eek: Meillä on pari kertaa käynyt miehen eno vaimonsa ja lapsensa kanssa yökylässä. Ovat molemmilla kerroilla tyhjentäneet hanapakkauksen viiniä kahdestaan, olleet ihan tillintallin ja lapsen hoito kokonaisuudessaan on jäänyt sitten mulle ja mun miehelle. Onneks eivät ole käyneet kun sen kaksi kertaa ja taidetaan olla vaikka matkoilla, kun seuraavan kerran suuntaavat Pirkanmaalle ;) :D

Tuohon öiseen lonkkasärkyyn en oo keksinyt tyynyjen lisäksi mitään muuta kuin vessareissujen yhteydessä venyttelyn ja jalan edestakaisen heiluttelun. Eipä sekään kovin pitkäksi ajaksi auta, mutta edes hetkeksi.

Pitäis änkee itsensä lenkille, kun on jäänyt pari päivää väliin. Tai jos tällä vauhdilla voi enää lenkistä puhua - lähinnä vartin lyllerrys metsäpolulla :D

Hyviä vointeja kaikille, kaneliomena ja Elmeri 34+6
 
mellulilla ollu kyllä tosi tylsä vieras.. sitä välillä ihmettelee miksi ihmiset tekee lapsia jos ne pysty kunnolla heistä huolehtimaan :( .

Mie soitin neuvolaan siitä Hb:stä ja terkka sano et ei kannata hakee viel rautaa, ku mitataa sit ens viikolla mitä näyttää. että tässä vaiheessa sikiö on muodostanu jo omat punasolut ja äidin hemppa alkaa yleensä nousta tässä vaiheessa.. että katotaan nyt mitä viikon päästä näyttää!!

Poitsun kanssa käytii vähä shoppailee, ja reissusta tuli katastrofi.. Kiitos ihanan 4.vuotiaan uhmaikäisen :kieh: .. hurjaa taistelua ja ei tottele miuta, no kannoin sen sit eläinkaupasta ulos, ku ei uskonu et ei saa räveltää niitä kaikkia myytäviä juttuja, ettei ne me rikki.. välillä inhottaa ku pitää nipottaa, mut jos antasin tehä mitä huvittaa, ni sillonhan vasta olisin pulassa, ku pitäs totella jossain.. on tää vaikeeta.. tulee välillä mieleen et apua, mihin oon pääni pistäny :eek: .. mut kaipa myöki selvitää ku muutkin on selvinny.. tuntuu vaan et muitten lapsilla ei oo pahaa uhmaa ikinä ja mein lapsi on jotenki epänormaali, ku se kokeilee koko ajan..

siinäpä tän hetkiset mietteet..

Nii ja yöt on täälläkin aika tuskaa.. menee paikat ihan jumiin, ku ei voi kenottaa ku just kahessa eri asennossa, ja pissalla pitää käyä, ja unta ei saa, ja on tosi kuuma, ja sit taas pitää vaihtaa kylkee, ja sit alkaa särkee lonkkaa ja mitäköhän vielä..

nyt vähäx aikaa sohvalle ja sit pitää lähtee poitsua leikittää kaverin pihalle.
 
Ohhoh melluli mikä vierailu miehesi kaverilta, ihan leuka loksahti auki kun luin tuon kertomuksesi :eek: Minä olisin viimeistään siinä vaiheessa repinyt pelihousuni kun tämä nainen alkoi hoitonsa kanssa paneskelemaan... Hänellä siis on oma mies joka ei ollut nyt mukana? A-pu-a!
Lasta käy sääliksi, voi pientä...

Kävin tänään siellä kampaajalla ja kyllä olenkin tyytyväinen lopputulokseen! Oikein pirtsakka :) Edellinen pitkä liehuletti oli kaamea :x Ei tämä nytkään mikään lyhyt ole, mutta onpa tuuheampi :)

Minuakin alkaa kauhistuttaa tämä vähäksi käyvä aika ennen vaavin syntymää! Aika on mennyt niin hurjan nopeasti! Eihän tämän viimeisen kuukauden näin nopeasti pitänyt tulla, ensi viikollakin jo viimeinen lääkärineuvola... Jänskättää kaikki synnytykset ja maidonnousut ja toipumiset ja miten poika reagoi kun vauva tänne tulee. Onko minulla tarpeeksi aikaa molemmille ja miten ehdin molemmat hoitamaan jajaja... Eiköhän kaikki omalla painollaan mene, luojan kiitos mies on kuukauden kotona kun vauva syntyy! Ei ehkä ole niin paha isku pojalle tuo vauvan syntymä kun isi ehtii hänen kanssaan olemaan. Tietysti minäkin yritän, mutta ekat päivät menee varmasti aika lailla vauvassa kiinni...
Minulla on jo nyt huono omatunto kun en poikaa pysty niin paljon sitten enää huomioimaan...

Eilisen Puuhamaan reissun jälkeen on tänään tuntunut kuin olisi meloni jalkojen välissä :LOL: En tiedä onko se sitten vauvan pää vai mikä, mutta aika vaappumista on kävely tänään ollut, ja masu on kipuillut ihan tuosta alhaalta aina kun pystyssä on. Mutta ei mitään kovaa kipua, ja jotenkin tuntuu että kipu on jossain lihaksissa?

Hyvää viikonalkua!

Lilli ja Tiitti 34+5
 
Hellurei!

Picuri71 tervetuloa mukaan kirjottelemaan. :wave:

Eilinen meni siellä Espoossa mun äitin ja niiden poppoon luona. Viikonlopun aikana tuli istuskeltua yhteensä reilu 5 tuntia autossa. Ihme, että hyvin jaksoin istua, ku välillä tuntuu kauppareissutki tuskasilta, kun pikkunen puskee takapuolta ylöspäin.

Suppareista ootte puhunu. Mulla ollu nyt monen peräkkäisenä iltana sitä sellasta menkkamaista jomottelua sekä kipuilua alaselässä ja -vatsassa. Tarkottaakohan ne mitä? Ja samalla on sellanen paineen tunne tuolla alakerrassa. Esikon odotusajalta en muista muunlaisia suppareita ku mahan kovettumisia, mitkä ei tehny kipeetä.

Poju on nyt kuukauden lomalla. Elokuun alussa jatkaa päiväkodissa 2pvä/vko. Oli ihan innoissaa aamul ku selitin oikein perinpohjasesti, ettei tarvi mennä kuukauteen hoitoon, vaan saa jäädä kotiin äitin kanssa. =)

Nyt jatkaa legoilla rakentelua. :wave:

Ainii, jee huomena jo heinäkuu! *tuulettaa*


 
Hui kamala, kun te saatte tekstiä niin paljon aikaiseksi, että nyt jo olen unohtanut (taas) 99% jutuista, mitä piti kommentoida! Ensiksi kuitenkin onnea ensimmäiselle elovauvalle ja koko perheelle! Tervetuloa maailmaan, pikkuinen!

Ainakin hikiongelmasta olette keskustelleet. Siihen minulta löytyy ongelmanratkaisu! Olen heti esikoisen syntymän jälkeen alkanut käyttää Triple Dry -merkkistä dödöä, jota saa apteekista. Nyt olen sitä siis käyttänyt reilun vuoden ja se todella auttaa! Synnytyksen jälkeen hormonit sai aikaan ihan kamalan hikoilun, ja joku tuota jossain suositteli. Olihan se aika kallis, mutta kestää kauan, sillä sitä ei käytetä joka päivä. Itse käytän sitä nykyisin aina saunan jälkeen, muuten käytän ihan tavallista dödöä. Mutta testatkaapas!

(.) omaan napaan ei kuulu kummempia. Kävimme juhannuksen jälkeen äitiyspolilla kontrolliultrassa (sen tuumorin vuoksi), jossa kaikki oli hyvin. Vaukkelin painoarvioksi saatiin 2 kiloa. Onneksi vatsanympärys vastasi hyvin viikkoja (keskikäyrällä) joten diabetes ei ainakaan vielä ole vaikuttanut vauvan kokoon. Edelleen siis mittaan kotona arvoja ja Guarem on käytössä. Ja ainakin vielä on sokrut pysyneet kiitettävästi aisoissa. Neuvolassa kaikki arvot ovat olleet hyvät, hemppakin 125. Sf-mitta oli viikolla 33+0 29 cm, mikä on -kuvitelkaa!- 5 cm pienempi mitta kuin esikoisen odotuksessa juuri samaisena hetkenä. Selitys tähän kyllä voi olla se, että vaukkeli köllöttelee poikittain! Ei sillä ole aikomustakaan tulla ulos! Vaikka ne ennenaikaiset supparit toukokuussa säikyttelikin... No, olenpas sitten viime aikoina kyllä ihan urakalla touhunnut raskaitakin hommia. Painoa on nyt lähtenyt 5 kiloa alkuraskaudesta. Olivat ihan tyytyväisiä ä-polilla. Eipä sen puoleen, kyllä itsekin olen tyytyväinen moiseen painonkehitykseen! Parhaimmillaan sitä on lähtenyt 7 kiloa, mutta viime punnituksessa olikin yhtäkkiä tullut kilo viikossa takaisin. Kiitos juhannuksen!

Sairaalakassi? Mikä se on? Täytyykö sellainenkin pakata? :LOL: Jotenkin en vain ole edes jaksanut (enkä ehtinyt) ajatella, että synnytys ihan oikeasti lähestyy! Mitään en ole vielä pessyt vauvalle, enkä laittanut valmiiksi. Tuplarattaatkin on vielä kaupassa. Onhan ne kyllä jo varattu, mutta ei olla vielä tajuttu, että kohta niitä tarvii... Mihin tämä aika oikeasti menee näin äkkiä??? Mutta onneksi tuo esikko on vielä niin pieni, että suurin piirtein kaikki tarpeellinen löytyy helposti varastosta.


Plääh, mitähän vielä... raskausdementia on iskenyt oikein kunnolla! Kauppaankin kun menee, ei yksinkertaisesti muista ovella enää yhtään mitään, mitä pitää ostaa. Helppo ratkaisu tähän olisi kirjoittaa lista, mutta kun sekin jää aina kotiin. Olenkin ajatellut, että kaipa sitä muistaa ne tärkeimmät asiat elämässä: laittaa nukkumaan illalla ja herätä aamulla, syödä ja hoitaa esikoista. Muulla ei kai niin väliä?

Uusille tervetuloa joukkoon somaan!

Sitä piti kysymäni, oletteko miettineet, alatteko käyttää kesto- vai kertäkäyttövaippoja pienelle? Moni taisikin jo kyllä kirjoittaa, että on hommannut kestiksiä. Itse olen ajatellut siirtyä esikoisellakin käyttämään kestiksiä, jospa tuo kuivaksi opettelu olisi niillä helpompi juttu. Ja nyt heinäkuun ajattelin niihin siirtyä, niin tuleepahan sitten tutustuttua niihin ennen vaukkelin tuloa.

Osa oli jo käynyt viimeisessä lääkärineuvolassa. Ja meillä ei olla vielä neuvolassa sellaisesta edes puhuttu! Ihan tavallinen aika ainakin vielä seuraava aika ensi viikolla (rv 34+5). Mutta jospas sitten seuraava aika olisikin jo lääkärille? Meidän kunta tarjoaa sen kolme lääkärikäyntiä raskausaikana. Olen tosin menossa viikolla 36 taas kontrolliin ä-polille, mutta eiväthän ne siellä sisätutkimusta tee. Ja se onkin oikeastaan ainoa asia, mitä lääkäri täällä meillä tekee!

Nukkumisestakin teillä oli ollut puhetta. Outoa, että tässä raskaudessa pystyn nukkumaan ihan tavalliseen tapaan, mitään vaivoja ei ole ollut. Esikkoa odottaessa nukkuminen oli tuskaa varmaan jo puolesta välistä lähtien!

Mutta nyt lopetan, ettei tästä ihan kamalan pitkää romaania paisu! Ja yritän käydä kirjoittamassa pikkuisen tiheämmin kuulumisia, niin kommentointikin teidän juttuihin olisi helpompaa!

Oikein ihanaa kesäkuun viimeistä päivää ja otetaan heinäkuu iloisin mielin vastaan! Viimeinen (ainakin toivottavasti) täysi kuukausi raskaanaoloa tältä erää!

-Madison rv 33+4
 
Kiva ,kun täällä on nykyisisn niin paljon lukemista :)

Mua on ruvennun myös ärsyttämään tämä raskausdementia. Kaupassa on varsinkin tosi ikävä käydä ,kun ei koskaan muista mitä oli kotoa lopussa. Tai sit on sellainen olo ,että jotain piti muistaa. Mekin asutaan maalla ,joten kauppaa ei viitsi joka päivä edes lähteä. Nyt on kyllä välillä ollut pakko.

Nytkään ei millään muista mitä piti kommentoida tai yleensä oliko minulla mitää asiaa :eek: .

HooÄs En minäkään muista ,että esikolta olis ollut kaikkia vaivoja mitä nyt. Silloin oli vain suppareita ja nukkumisvaikeusia. Nyt vihloo milloin mistäkin ja tulee ihme heikotuksia. Lonkkia särkee ja koko lantiota välillä niin ,että pysätyy miettimään ,että mitähän olen oikin rehkinyt ,kun näin paikat jumissa. Sitten tajuaa ,että enhän mä voi edes normaalisti kävellä, että raskausvaivoja vaan.

Nyt pitää mennä maate ,jos meinaa keritä vetäistä nokoset ennen kuin tyttö herää.
-Poni ja Manteli 32+5
 
Sone
Miks minuu on alkanut jännittää ja jollain tapaa pelottaa synnytys nyt!?!? Esikoisesta ei jännittänyt ja kaikki meni hyvin eikä edes ollut ihan älyttömän kivuliastakaan. Mieli kyllä tekee mennä synnyttämään ja en haluas että menee ylite, mutta välillä iskee sellanen olo ihan kun tyhjästä et VOI HELVETTI MIE JOUDUN OIKEESTI SYNNYTTÄÄ TÄN PALLON! APUVA! :eek:
 

Yhteistyössä