Emetofobia eli järkyttävä oksentamisen pelko

Moikka kaikki!! Oon pelänny oksentamista, ja nimenomaan vatsatautia niin kauan kun muistan, mutta viime kuukausina pelko on käynyt aivan sietämättömäksi... Jos kuulen että yhtään missään kenelläkään, edes 100km säteellä on oksennustauti, tulen aivan hysteeriseksi. Mielikuvitus alkaa juosta, itkettää,ahdistaa, masentaa, oksettaa. Jatkuva käsienpesu ja desinfiointi alkaa. Tämä fobia häiritsee minun elämääni ainakin mielettömän paljon. Liioittelematta mietin vatsatautia vähintään 10 kertaa päivässä . Olen ollut todella kiitollinen ihanasta poikaystävästä, joka on todella ymmärtäväinen ja tukenut valtavasti. Toisin kuin yleensä emetofoobikoilla, minä oksennan hyvin usein. Fobia ei ole helpottanut oksentelun myötä, päinvastoin. Tuntuu että saan taudin aina pahimpana ja rankimpana versiona ja se lisää pelkoa joka kerta enemmän ja enemmän. Varsinkin nyt kun on taas noroa liikenteessä, niin tuntuu että pää hajoaa. Välillä tämä fobia on tuonut minulle myös todella itsetuhoisia ajatuksia, koska se on äitynyt niin pahaksi. Olen päättänyt mennä psykiatrille kokeilemaan jos siitä olisi hyötyä.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille, ette ole yksin <3
Ps onko kellään kokemusta minkäänlaisista ahdistus/masennus/jostain lääkkeistä joita olette kokeilleet tähän fobiaan?

 

Kertokaa omia kokemuksia, olisi kiva kuulla minkäkaltaisenne teidän kyseiset pelot ovat ja kuinka paha tämä teilöä on? ja jos olette hankkineet/saaneet apua niin miten ja mistä? KIITOS TUHANNESTI <3

 

eiköhän perusjuttu ole se, että fobian hoitona siedätys periaatteessa on paras. jos siis ei ole muutakin ongelmaa, joka jää sinne pelon taakse piiloon. ja mitä varhemmin hoidetaan, sen helpompaa.

 

Mikä siinä on kauheinta? Se pelko että saatat oksentaa, vai se että oksennat paraaikaa? Sun pitää kohdistaa se pelko tiettyyn hetkeen niin voi auttaa paremmin.

 

Moi
Varmaan psykoterapiasta vois sulle olla apua. Kannattaa mennä sinne psykiatrille. minulla on 9 vuotias tyttö joka myös pelkää todella paljon mahatautia ja siitä seurannutta oksentamista. Yritän aina kertoa lapselleni että jokapaikasta mahatautia ei saa ja rauhoitella häntä että jos tauti kuitenkin iskee niin sinä selviät siitä ja selviät vaikka joutuisit oksentamaan. Mutta kovaa kannustusta se vaatii ja rauhoittelua... voimia sinulle, sinäkin selviät asian kanssa

 

Sano myös itsellesi mielessä sinä selviät tästä.

 

Eli kummallisinta tässä onkin, että en oikein tiedä, mitä siinä pelkään. Osaksi sitä että se oksentaminen ei lopu, ja osaksi sitä hirveän pahaa oloa joka kesrtää pitkään ennen kuin oksennan. Tämä fobia juontaa juurensa lapsuuteeni, jolloin sairastin oksennustaudin parikin kertaa vuodessa, ja aina todella rajuna. Osasyy saattaa olla myös isoveljeni, joka joutui pienempänä sairaalaan, koska oksentaminen ei loppunut. Olen muutenkin sellainen luulosairas, että pelkään aina että minulla on joku todella paha tauti. Oksennustauti on minulle kuin kuolemantauti, vaikka ei siihen edes kuole. En oikein itsekkään ymmärrä saati osaa käsitellä fobiaani...

 

[QUOTE="vieras";27848373]Mikä siinä on kauheinta? Se pelko että saatat oksentaa, vai se että oksennat paraaikaa? Sun pitää kohdistaa se pelko tiettyyn hetkeen niin voi auttaa paremmin.[/QUOTE]

Joo ja siis se että saatan oksentaa. Kun tauti on päällä, se ei ole niin paha kuin muuten. En tiedäbmistävse fobia sitten aina pomppaa esiin...

 

Altistusterapia tosiaan on paras keino päästä fobioista eroon. Eli kognitiivinen psykoterapia. Siellä terapeutin kanssa käytte turvallisessa ympäristössä läpi sinua pelottavia tilanteita kunnes ne eivät enää pelota. Ensin aloitetaan ihan pienestä asiasta ja mennään koko ajan eteenpäin. Pointtina on se, että kun kohtaat turvallisen henkilön kanssa turvallisessa ympäristössä pelkosi, alat vähitellen tottua siihen ja pelko katoaa. Myös mielikuvaharjoitukset ovat tärkeä osa altistusterapiaa. Altistusterapia on useimmiten vaikea ja rankka kokemus, sillä joudut kohtaamaan pelkosi, mutta se on myös erittäin toimiva fobioiden hoidossa. Tulokset ovat todella hyviä, pelko vähenee yli 90% potilaista ja lähtee kokonaan pois suurella osalla.

 

Javaikka altistusterapia toimiikin, se on täysin normaalia että oksentaminen ei ole helpottanut tilannettasi. Altistusterapiassa tärkeää on mielikuvaharjoittelu ja sisäinen puhe, että olet saanut itsesi rentoon mielentilaan ja uskot pystyväsi siihen. Myös se, että tilanteet tapahtuvat tukihenkilön (terapeutin) läsnäollessa ja, että voit itse kontrolloida tilannetta ja sen kestoa ovat tärkeä osa altistusterapiaa.

 

Toi altistusterapia kuullostaa pelottavalta, mutta hyvältä. Oon vielä niin nuori nii en haluaisi heittää elämästäni hukkaan paljon tärkeitä juttuja tämän fobian takia. Kiitps vastauksista, oot huippuja!

 

Ja laittakaa yksityisviestiä samasta ongelmasta kärsivät, juttutuokio kohtalontoverin kanssa voisi olla suuri apu!

 

Mulla oli koko nuoruusikäni sama vaiva, olin tosiaan ihan hysteerinen. Mutta itse oksennan tosi harvoin, siinä mielessä erinlainen tilanne. Mulla se meni jo niin pahaksi että kun pelkäsin, että se tauti tulee jollekin perheenjäsenelle niin nukuin valehtelematta viis vuotta korvalappusterkat päässä (kuuntelin siis musiikkia yöt läpeensä, nukuin JOS nukuin). Sitten vasta kun muutin omaan asuntoon, pystyin siis noista luopumaan.

Mulla hoidon ja avun toi omat lapset. Heidän kanssaan ei auta pelätä tauteja, niitä kun silloin tällöin tulee väkisinkin. Ekan kerran kun esikoiselle tuli mahatauti, yllätin itsenikin olemalla ihan jäätävän rauhallinen ja varoin etten VARMASTI

 

JATKUU...

omalla käytökselläni aiheuta hänelle samanlaisia pelkotiloja oksentamista kohtaan, kuin itselläni oli. Kyllä vieläklin parhaani mukaan tautia välttelen, mutta enää se pelko ei hallitse mun elämää onneksi millään lailla.

Tsemppiä!

Muuten yhdessä vaiheessa pelkäsin myös sitä etten uskalla juurikin tämän pelon takia hankkia edes lapsia. Mutta sitten tulikin eteen lapsettomuus ja hoidot, kyllä siinä meni pääkoppa senkin osalta uusiksi.

 

Itselläni oli lapsena usein oksennustauti. Aikuisiällä ne jäivät jokisikin vuodeksi pois kunnes taas alkoivat. Inhoan ja pelkään niitä kamalasti.
Olin joskus kova reissaamaan, mutta nyt en pysty tekemään sitäkään vatsataudin pelossa. Tuntuu siltä, että vaikka olisikin kuinka tarkka hygieniasta vain, saan aina reissussa jonkin pöpön ja se on kahta kamalampaa kun ei voi sairastaa kotona. Sitkeästi yritin käydä matkoilla, mutta luovutin ja nyt ei tarvitse kuin lomaesitettä selata ja alkaa vatsassa kiertää (oikeasti).

Lasten saaminen ei ole minua helpottanut, koska pelkään myös heidän oksentamistaan. Jos kuulen lapsen yskäisevänkin yöllä olen samantien etsimässä sankkoa. Kun lapsella on tauti alkanut osaan kyllä olla rauhallinen ja oma olokin rauhoittuu kun voin valvoa tilannetta. Eniten jotenkin kai pelottaa, että tilanne pääsee yllättämään ja joka paikka on oksennuksessa (vaikka eihän sekään maailman loppu ole).

Luulen että pelkään oksennustaudissa kontrollin menettämistä. Menen vatsataudissa nopeasti huonoon kuntoon ja pelkkä huonovointisuus (vaikka en oksentaisikaan) saa minut ihan toimintakyvyttömäksi. Koen että todella moni asia on minun vastuullani, eikä mistään tule mitään jos en voi toimia. Kerran jouduin jo ensimmäisenä vatsatauti päivänä tiputukseen, niin nopeasti vointini voi heiketä. Pelkään sitä, että olemme koko perhe huonossa kunnossa samaan aikaan enkä voi auttaa ja lohduttaa lapsiani kun heillä on paha olla.
Jostain tälläisesta kai pelkoni johtuvat. Huonoista kokemuksista kai kaikki on lähtenyt ja sitten päässä paisunut.

Koitetaan kuitenkin pitää pelkomme kurissa. Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin joitain pelkoja.
Koitan aina hokea itselleni että vatsatauditkin ovat osa elämää, niitäkin kuuluu sairastaa...

 

Harva meistä nauttii oksentamisesta. Harva meistä myöskään sairastaa vatsatautia noin usein kuin ap kuvaa. Väitän, että ongelmasi ei todellakaan ole oksennuksen pelko -- (l. tietyn asian fobia, kuten harvoin kellään) -- vaan neuroottisesta/ahdistuneesta olosta johtuva "purkukäytös". Jos olisit puhtaasti vain neuroottinen, yrittäisit välttää pelottavaa asiaa. Sinä sen sijaan kerrot oksentavasi usein; olet oppinut lieventämään paineitasi oksentamalla. Teet sitä tahallasi.

Oletko saanut vanhemmiltasi erityishuomiota vain silloin, kun olit sairaana? Miten kuvailisit suhdettasi ruumiiseesi? Entä syömiseen tai juomiseen? Muihin ihmisiin? Kontrolliin?

 

Voisit vilkaista tätä joskus, kun sulla on aikaa

Pakko-oireinen häiriö – Wikipedia

 

Harva meistä nauttii oksentamisesta. Harva meistä myöskään sairastaa vatsatautia noin usein kuin ap kuvaa. Väitän, että ongelmasi ei todellakaan ole oksennuksen pelko -- (l. tietyn asian fobia, kuten harvoin kellään) -- vaan neuroottisesta/ahdistuneesta olosta johtuva "purkukäytös". Jos olisit puhtaasti vain neuroottinen, yrittäisit välttää pelottavaa asiaa. Sinä sen sijaan kerrot oksentavasi usein; olet oppinut lieventämää paineitasi oksentamalla. Teet sitä tahallasi.


Oletko saanut vanhemmiltasi erityishuomiota vain silloin, kun olit sairaana? Miten kuvailisit suhdettasi ruumiiseesi? Entä syömiseen tai juomiseen? Muihin ihmisiin? Kontrolliin?

Juu toi kyllä kuullostaa myös tosi osuvalta. Jotenkin pelkään tautia niin paljon että tulee "psyykkinen huono-olo" ja tuntuu että nyt on oksennettava niin helpottaa... Siinä vaiheessa sitte sormet kurkkuu ja tuleehan se. Välillä se auttaa mutta ei tervettä ole todellakaan... Tuntuu vain että se on ainoa apu... Ja kyllä se kontrollin menetyskin pelottaa, kun ei voi mitenkään hallita mitään. Ja tietääkseni sain vanhemmiltani ihan hyvin huomiota, mielestäni aika paljonkin huomioonottaen että meitä lapsia on 6. Olen nuorin eli siis "lellikki". Isosisaruksillani on nyt paljon lapsia ja pelkään nyt aina että he saavat taudin ja tartuttavat sen minuun. Yritän kaikkeni välttää puauja ja kosketuksia heidän kanssaan mikä on kamalaa, koska he ovat minullw niin rakkaita.

 

Voisit vilkaista tätä joskus, kun sulla on aikaa

Pakko-oireinen häiriö – Wikipedia

Luin tän ajatuksella läpi. Huh miten paljon natsaa muhun. Elikkä siis emetofobian sijasta mulla vois olla tämä? Enpä tullu ajatelleeks että se voi olla joku muu... Vau, oon tosi hämmentyny

 

Luin tän ajatuksella läpi. Huh miten paljon natsaa muhun. Elikkä siis emetofobian sijasta mulla vois olla tämä? Enpä tullu ajatelleeks että se voi olla joku muu... Vau, oon tosi hämmentyny

Mukavaa, että musta oli hyötyä! Eipä sitten muuta kuin ammattilaisen pakeille; OCD on suht yleinen vaiva, siihen pitäisi olla vakiintunutta kognitiivista hoito-ohjelmaa ihan rivipsykologillakin tarjota Ehdotan siis, että hankkiudut ammattilaisen pakeille asap. Elä huoli, kyllä susta vielä kalu saadaan l. tulee helpottamaan

 

Jotenkii jäin silti miettimään että voiko se olla pelkästään tuo pakko-oire koska jotenki todella vahvasti pelkään tota nimenomaan oksennustautia

 

Emetofobia monesti aiheuttaa pakko-oireen kaltaisia oireita kuten käsien jatkuvaa pesemistä, maitohappojen pakkosyömistä, tilanteiden välttämistä, paniikkikohtauksia. Itselläni on paniikkihäiriö mutta sen kanssa nykyään menee ihan hyvin, tämä oksentamisen pelko eli emetofibia on vallannut mun pään ihan kokonaan. Pelkään 24/7 sairastumista, että joku muu sairastuu tai että minä sairastun, tai että joku oksentaa ihan muuten vain. Mies oksensi kk sitten krapulassa ja minä juoksin kellariin itkemään ja olin siellä kolmisen tuntia piilossa ja itkin, kun lamaannuin täysin sinne ja en yksinkertaisesti uskaltanut tulla takaisin asuntoomme. En pysty olemaan samassa asunnossa jos se oksentaa, en pysty kuuntelemaan sitä. Samaten oli tilanne kun se sairasti vatsatautia ja oksensi yhden päivän aikana 8 kertaa. Pakenin aina parvekkeelle karkuun kun en kestänyt kuunnella ja samalla tunsin käsittämättömän huonoa omaatuntoa siitä että kun toinen oli jo ihan heikossa kunnossa enkä ollut pitämässä huolta ettei se esim pyörry sinne vessaan. Tän jälkeen aina hirmuinen desonfiointi ja peseminen. Tällä hetkellä kun taudit oikein liikkuu, en mielelläni poistu kotoa, enkä varsinkaan syö MITÄÄN kodin ulkopuolella. En voi käydä julkisissa vessoissa ja syön vain ns turvallisia ruokia. Sellaiset kommentit tekee mut surulliseksi mitä täälläkin on että eihän kukaan tykkää oksentaa tai muuta.. Sellaiset vois jättää kirjoittamatta. Tää on iso ongelma joillekin joka aiheuttaa paniikki, pakko ja masennusoireita ihmiselle itselleen ja todella vaikeita tilanteita myös heidän omaisilleen. Tällä hetkellä tilanne on se että kuolisin mieluummin kuin oksentaisin. Ja se että enää 10 päivää ja pääsen psykologille ensi kertaa elämässäni.

 

toi emetofobia.ei oo kyllä millään lailla mukava juttu! nytkin kaverin perheellä on oksennustauti niin olen hirvittävän kaukana heistä! kaikki aina sanoo että sehan voi tarttua mistä vaan! ei siihen kuole! se puhdistaa elimistön! jne. mutta silti pelkään! bakteerittomia voimahaleja teille muille!

 

Oma kokemus on poikaystävänä. Suhde tökkäsi suurimmaksi osaksi emetofobiaan, kun tyttöystävä ei hakenut lupauksista huolimatta apua siihen. En vain jaksanut sitä, ettei voinut elää normaalia elämää jos tauteja oli liikkeellä. Järkeilythän ei fobiaan auta. En ole psykologi, joten en voi ohjeita antaa.

 

Oma kokemus on poikaystävänä. Suhde tökkäsi suurimmaksi osaksi emetofobiaan, kun tyttöystävä ei hakenut lupauksista huolimatta apua siihen. En vain jaksanut sitä, ettei voinut elää normaalia elämää jos tauteja oli liikkeellä. Järkeilythän ei fobiaan auta. En ole psykologi, joten en voi ohjeita antaa.

Eipä se avun hakeminen olisi välttämättä mitään auttanut. Itse hain apua, mutta neuvontapsykologi, jonka kanssa minut laitettiin vain juttelemaan, ihmetteli vain, että miten tuollaistakin voi joku pelätä. Sen jälkeen häpesin pelkoani melkein enemmän kuin ennen "avun" hakemista. Myös muilta emetofoobikoilta olen kuullut saman suuntaisia kokemuksia, hyvin harvat ovat kokeneet saaneensa merkittävää apua mielenterveyshuollon puolelta. Onneksi mulla sentään mies hyväksyy ja tukee, se on suurin apua, mitä olen fobiaani ikinä saanut.