vierailija
En mä tahtoisi kuolla, mutta en löydä yhtään syytä elääkkään. Tai no, ainoa syy miks mä nyt edelleen olen täällä niin on että kuvittelen kaiken muuttuvan paremmaksi vuoden päästä ja että oon taas onnellinen. Taustoja sen verran että Oon aika yksinäinen ihminen eikä mulla oo ollu ikinä tarvetta luoda "jonninjoutavia" ystävyys suhteita. Pidän kyllä ihmisistä ja sosiaalisista kontakteista mutta viihdyn yksin. Oon päälle parikymppinen ja mä rakastan liikuntaa varmaan eniten maailmassa. Alotin tammikuussa 2016 työt. Kaikki tää paska alko päälle vuos sitten. Erosin huhtikuussa 2016 6vuotta pitkästä parisuhteesta, joka oli jo aika kova paikka silloin. Asuin alkoholisti vanhempien luona kuukauden, ja jo sekin oli riittävästi paskaa lyhyen ajan sisällä. Jokatapauksessa olin kuitenkin pääpiirteittäin onnellinen. No toukokuun loppupuolella sain ihanan asunnon ja elämä tuntu olevan taas ihanaa. Olin luonteeltani sellanen positiivinen ja elämäniloinen. Pikkuhiljaa totuttelin elämään yksin. Sitä onnee ei kauaa kestänyt sillä kesäkuussa jäin 3kuukautta kestävälle sairaslomalle kun tapahtui pieni tapaturma. Makasin siis käytännössä sängyssä koko kesän YKSIN. Palasin takasin töihin syyskuussa. Töissä oli muodostunut mukavia pikku juoruja ja en mä tiedä voiko sitä nyt kiusaamiseksi kuhtua kun mua haukuttiin ja arvosteltiin ihmisenä, mutta eipä tuo hyvältä tuntunut. No Kivut jatkui joulukuulle asti ja ajattelin että VIHDOIN mä pääsen tammikuussa elämään mun elämää ja harrastamaan taas liikuntaa. No empäs päässyt kun heti perään tapahtui toinen tapaturma. En jäänyt sillon sairaslomalle koska en uskaltanut, syystä että Pomo oli aikasemmin uhkaillut mua potkuilla. Luulin että toipuminen onnistuisi silti, mutta pariviikkoa sitten (eli puolivuotta toisesta tapaturmasta) mun kivut paheni niin paljon etten pystynyt TAASKAAN kävelemään.Mun elämässä on ollut nyt vuoden ajan pelkkää kipua, vahvoja kipulääkkeitä ja no siis pelkkää paskaa. Nää kivut tulee jatkumaan vielä n.puoli vuotta vähintään enkä mä jaksa. Tänään lääkäri sit soitti ja kertoi että mulla on lonkissa kulumaa. Mä en tiedä pystyykö kukaan ymmärtämään jossei ole kokemusta siitä että koko sun elämä muuttuu. Mun koko vuosi on ollut pelkästään kotona makoilua tai töissä käymistä. Jopa kauppareissut on pitänyt suunnitella koska oon halunnu välttyy kivuilta. Mulla loppuu työ sopimus joulukuussa,(vaikkakin pomo yrittää tehdä kaikkensa et sais mut ulos aikasemmin) ja lääkäri sanoi etten kestä fyysistä työtä. Ja kaikista pahinta on että luultavasti tuo työ on mulle nää tapaturmat aiheuttaneet. Mitö mä sit teen. Mä en edes kaipais mitään muutakun että olisin terve, eläisin ilman kipuja ja voisin harrastaa liikuntaa. Oon yrittänyt löytää muita harrastuksia (sisustus, meikkaus, leivonta, ompelu) mut mikään ei tuota samaa iloa. Tää kuulostaa todella tyhmältä kun tän on kirjoittanut. Kaveri sanoo että etsi mies, mut enmä halua tutustuu kehenkää niin hyvin tällähetkellä kun mun koko elämä on ihan sotkussa. Ja jossei tää paska lopu niin miten voin ikinä edes ajatella parisuhdetta. Mä mietin jokapäivä että olisimpa vaikka 50vuotias niin ehkä osaisin suhtautua tähän eri tavalla tai että jos mä en olis eronnut en ois 24/7 yksin niin vois olla helpompi käsitellä tätä.en mä edes tiedä. Ainoo asia mikä mut pitää hengissä on kun kuvittelen että vuoden päästä mä voin harrastaa liikuntaa. Mutta en edes tiedä voinko. Mä en ymmärrä miten tää voi vaikuttaa näin paljon koko elämään. En haluais kuolla mutta mitä hiton järkee tämmösessä shiti elämässä on kun sä vaan oot olemassa mut et oikeesti voi elää.
Voimia sulle olet vahva ihminen, ja olet kestänyt kovia, mutta muista se että asioilla on AINA tapana järjestyä !! Yritä löytää elämääsi iloisia ja positiivisii juttuja, kyllä se siitä !! ♡♡