"vieras"
Mulla on kaksi lasta, reilu 2v ja 3kk. Vauva itkee ihan kokoajan, aamulla aloittaa ja lopettaa joskus yöllä. Siinä välissä nukahtaa itkuunsa välillä, mutta unipätkät on ehkä max tunnin pituisia. Nytkin huutaa tuossa sitterissä kurkku suorana, on huutanut koko aamun. Vanhemmalla lapsella taas on kova uhma. Mulla ei ole tällä paikkakunnalla ketään sukulaisia, ei ainuttakaan ystävää tai edes tuttua, ja mies on paljon töissä. Mä olen sidottuna näihin lapsiin ihan 24h vuorokaudessa ja nyt tuntuu että raja on tullut vastaan. En vaan enää jaksa kuunnella tuota taukoamatonta itkua ja toisen uhmaa. Itkulle ei ole mitään selitystä löytynyt, muuta kuin tyytymätön vauva vaan. Välillä mun tekisi mieli vaan jättää nuo lapset ja lähteä johonkin, tai heittää tuo huutava vauva vaikka ikkunasta ulos. Tietenkään en sellaista tee, mutta välillä vaan tekisi mieli. Mä en jaksa enää yhtään, en koe minkäänlaisa rakkautta tai hoitoviettiä kumpaankaan lapseen, en sääli yhtään vauvaa kun se itkee, mua ei oikeastaan enää edes kiinnosta. siinäpähän huutaa.
Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä? haaveilen siitä että voisin vaan jättää nämä lapset ja lähteä pois. Toisaalta on niin epäonnistunut olo äitinä, eihän äiti saa tuntea näin omia lapsiaan kohtaan. Kuulostaa kamalalta sanoa etten vaan jaksa, kestä, enkä siedä enää omia lapsiani mutta niin se vain on. Mä olen ihan kurkkuani myöten täynnä tätä huutoa ja itkua etten enää kestä! Joka aamu herääminen vain ahdistaa. Mitä ihmettä mä voin tehdä?!
Mitä ihmettä tässä voi enää tehdä? haaveilen siitä että voisin vaan jättää nämä lapset ja lähteä pois. Toisaalta on niin epäonnistunut olo äitinä, eihän äiti saa tuntea näin omia lapsiaan kohtaan. Kuulostaa kamalalta sanoa etten vaan jaksa, kestä, enkä siedä enää omia lapsiani mutta niin se vain on. Mä olen ihan kurkkuani myöten täynnä tätä huutoa ja itkua etten enää kestä! Joka aamu herääminen vain ahdistaa. Mitä ihmettä mä voin tehdä?!