Ensimmäinen pienokainen tulossa 2012

Merywind Joo mä uskon että oot kans kypsä jo, mulla alko olemaan samoilla viikoilla sellanen "jokojokojokojoko" fiilis :D Mulla kans turvotus niin törkee et tuntuu et mut vois puhkoa neulalla. Painokin noussu päivän aikana 3kg kiitos turvotuksen jeij!

um91 Millaista siellä on ollut (valmennuksissa meinaan), kun itse en halunnut niihin mennä eikä mieskään joten ei menty. Ei sen puoleen ei mies olisi varmaan kauheasti ymmärtänytkään kun ei ole tuo synnytyssanasto hirveen hallussa ;D
Mä en vaan jostain syystä innostunut ollenkaan asiasta, musta on "kivempi" mennä synnyttämään ihan niin ettei tiedä asiasta ns."liikaa" ja ala uskomaan liikaa noihin kurssien höpinöihin, kun eihän koskaan voi sanoa kuitenkaan kenellekkään että "sun synnytys menee juuri näin" :)

Jokainen toki menee jos kokee tarpeelliseksi, minä en kokenut/koe.

Neuvolakuulumisia vähän. Verenpaineet edelleenkin koholla niinkun mulla onkin ollut koko raskauden ajan. Sokerit mulla on pysynyt suht tasassa, ei mitään hirveempiä nousuja/heittoja ja hyvä niin :) Sf-mitta 34cm ja menee ton viivan mukaan ainakin vähän yläkäyrällä, mut kuitenkin ylärajan alapuolella :> Äitiyskortissa ainakin lukee, että olis vauva raivotarjonnassa edelleen ja toivon tosiaan että pysyykin "oikeinpäin".

Nyt pakko mennä syömään ja siivoomaan jos siivous sais jotain aikaan ;)
Jakselkaa :heart:

Sanyo&Katkarapu rv 38+1 :heart:
 
Eli siellä valmennuksissa oli pääsääntöisesti terveydenhoitaja (äitiysneuvolasta) kertomassa ja vetämässä niitä kokoontumisia, sekä siellä vieraili vuorollaan fysioterapeutti, hammashuoltaja, lastenneuvolasta terkkari, sekä jokin mielenterveystyöntekijä. Asioita mitä siellä käsittelivät oli juurikin synnytys, imetys, vauvan hoito, synnytyksestä palautuminen, vauvan/pienen lapsen suun hoito(aikalailla siitä kun tulee eka hammas, millon on ensimmäiset käynnit hammashoitajalla jne), miten lapsi muuttaa arkea ja parisuhdetta, sekä mahdolliset synnytyksen jälkeiset masennukset jne.. :) Eli oli paljon muutakin asiaa kuin vain synnytys ja lapsen hoito :D

Ite sai kuitenkin hyviä vinkkejä, ei oo kuitenkaan semmonen olo että ihan tarpeeton ois ollu. Oli kuitenkin kiva kuunnella niitä aktiivisempiakin pareja jotka uskalsivat kommentoida ja kysellä vetäjiltä kaikkia juttuja, niin keskustelujakin syntyi jonkin verran :)

Tänään tosiaan kävimme myös siellä synnytyssairaalassa, kiva oli nähdä ja tietää semmosetkin että mistä ovesta mennään sisään ja mihin ilmottaudutaan jne, vaikka olen käynyt siellä joskus kauan sitten kaverin lasta katsomassa, mutta tulipahan varmuus moneenkin asiaan :) Saatiin kurkata synnytyssaliinkin, oli pienemmän kokoinen mitä oli kuvitellut, sitä on aina kuvitellut että ne on jotenkin avaria ja suuria saleja.. :D

Ei lisännyt tieto tuskaa minun kohdalla, päinvastoin.
Tokihan kaikki ei sitä koe tarpeelliseksi, kukin tavallaan :)

Onko täällä muita jotka ovat osallistuneet näihin valmennuksiin? Minkälaista teillä on ollut?
 
Onko täällä muita jotka ovat osallistuneet näihin valmennuksiin? Minkälaista teillä on ollut?
Me käytiin eilen lastenhoito ja synnytys osiossa omassa neuvolassamme. Meinasin nukahtaa ekan tunnin aikana. O___O Meidän porukalle kyseiset asiat vetivät harjoittelijat (toinen kätilöharjoittelija ja toinen vissiin terkkariharkkari? + apuna neuvolanterkkari) tasaisella äänellään powerpointtiin tukien ja sieltä suoraan lukien. Kysymyksiä tietysti sai heittää mihinkä väliin tahansa ja se toi edes vähän elävyyttä tuntiin. Tulihan sieltä hyvää asiaa mutta mielestäni ei ole oikein siistiä että sinne meinaa nukahtaa. Säikähdin jo ensinnäkin sitä kun alussa sanottiin että tähän menee sitten kaksituntia.. ÄäääÄÄääÄää.

Parisen viikkoa sitten kävin yksinäni Imetystä koskevalla valmennuksella. Sen veti neuvolanterkkari ja lisäksi sinne oli tullut nuori nainen vauvansa kanssa kertomaan omia kokemuksiaan yleensä kaikesta vauvan ymprillä liikkuvasta asiasta. Itse siis odotin että meille olisi näytetty jotain hyviä imetys otteita mutta ei. Ei nähty imetystä. Se puolitoistatuntinen oli itseasiassa aika mielenkiintoinen kun siinä oli vasta synnyttänyt ihminen edessä keltä sai kysellä asioita jotka itsellä olivat vasta edessä.

Jäljellä valmennusta on enää meitsillä parisuhde ja vanhemmuus. En ainakaan ole kuullut mistään noin hienouksista tulevan kuin um91 teillä.

Selväksi tuli myös asia joka on vaivannut minua. Tarvitsemme sittenkin sen samperin turvakaukalon. Meillä ei ole autoa joten en ole nähnyt mitään järkevää syytä hommata turvakaukaloa. Kuulema kun vastasyntynyttä ei saa pukata puoltatoista kilsaa kesällä kotiin sairaalasta (paitsi jos sairaalassa olisi tullut hengattua ekana se viikko) tai kuljettaa bussissa niin ainot vaihtoehto on taxi. Ja taxeissahan ei ole vakiona turvakaukaloita. Anuksesta!

Muuten menee oikein jees. Kävin taas eilen äitipolilla, vauva on alkanut nyt kasvaa paremmin. Siellä se sätki ja aiheutti ultraajalle ongelmia esim. hikallaan. Voin vähentää sokerien seuraamista ja insuliinin voin unohtaa!! :D HAHAHHAHAHA! Toissaviikolla näytti siltä että nyt alat pistään ittelles heti pitkävaikutteista insuliinia mutta viikon extra seurannalla ja taas erilaisilla ruoka-ajoilla saatiin sokeriarvot kohdilleen. Se on nyt vaan oikeasti syötävä kolmen tunnin välein eikä esim. neljän.

rv36+2
 
Viimeksi muokattu:
Me käytiin eilen lastenhoito ja synnytys osiossa omassa neuvolassamme. Meinasin nukahtaa ekan tunnin aikana. O___O Meidän porukalle kyseiset asiat vetivät harjoittelijat (toinen kätilöharjoittelija ja toinen vissiin terkkariharkkari? + apuna neuvolanterkkari) tasaisella äänellään powerpointtiin tukien ja sieltä suoraan lukien. Kysymyksiä tietysti sai heittää mihinkä väliin tahansa ja se toi edes vähän elävyyttä tuntiin. Tulihan sieltä hyvää asiaa mutta mielestäni ei ole oikein siistiä että sinne meinaa nukahtaa. Säikähdin jo ensinnäkin sitä kun alussa sanottiin että tähän menee sitten kaksituntia.. ÄäääÄÄääÄää.

Parisen viikkoa sitten kävin yksinäni Imetystä koskevalla valmennuksella. Sen veti neuvolanterkkari ja lisäksi sinne oli tullut nuori nainen vauvansa kanssa kertomaan omia kokemuksiaan yleensä kaikesta vauvan ymprillä liikkuvasta asiasta. Itse siis odotin että meille olisi näytetty jotain hyviä imetys otteita mutta ei. Ei nähty imetystä. Se puolitoistatuntinen oli itseasiassa aika mielenkiintoinen kun siinä oli vasta synnyttänyt ihminen edessä keltä sai kysellä asioita jotka itsellä olivat vasta edessä.

Jäljellä valmennusta on enää meitsillä parisuhde ja vanhemmuus. En ainakaan ole kuullut mistään noin hienouksista tulevan kuin um91 teillä.

Selväksi tuli myös asia joka on vaivannut minua. Tarvitsemme sittenkin sen samperin turvakaukalon. Meillä ei ole autoa joten en ole nähnyt mitään järkevää syytä hommata turvakaukaloa. Kuulema kun vastasyntynyttä ei saa pukata puoltatoista kilsaa kesällä kotiin sairaalasta (paitsi jos sairaalassa olisi tullut hengattua ekana se viikko) tai kuljettaa bussissa niin ainot vaihtoehto on taxi. Ja taxeissahan ei ole vakiona turvakaukaloita. Anuksesta!

Muuten menee oikein jees. Kävin taas eilen äitipolilla, vauva on alkanut nyt kasvaa paremmin. Siellä se sätki ja aiheutti ultraajalle ongelmia esim. hikallaan. Voin vähentää sokerien seuraamista ja insuliinin voin unohtaa!! :D HAHAHHAHAHA! Toissaviikolla näytti siltä että nyt alat pistään ittelles heti pitkävaikutteista insuliinia mutta viikon extra seurannalla ja taas erilaisilla ruoka-ajoilla saatiin sokeriarvot kohdilleen. Se on nyt vaan oikeasti syötävä kolmen tunnin välein eikä esim. neljän.

rv36+2
Ai siis se on ihan oikeasti pakollinen? Kyllä meiltä sellanen löytyy, mutta en uskonut sen ihan pakollinen olevan. Mitäs jos jollain ei ole rahaa tms tulla taksilla pois? :D Liftatako sieltä sitten pitää (meillä tosin ihan oma auto :D)

Mä olen jo niin kypsä tähän odottamiseen ja haluan vaan pian lapsen ulos ! Tosin ei kyllä kamalan lupaavalta vaikuta kun ei tapahdu MITÄÄN. Ei suppareita tms. Ei mitään mikä kertoisi jotain. No jossain vaiheessahan se ulos tulee kuitenkin, mutta mun puolesta sais tulla mahd. pian. *huoh*

Sanyo&Katkarapu rv 38+3 kuittaa :heart:
 
Hei. Meijän osalta nuo valmennukset jäävät synnytysvalmennukseen joka olis viikon päästä lauantaina, arkena pitävät niin myöhään etten jaksaisi valvoa niin myöhään ku olis sit vielä tunnin kotimatka... Muitakin valmennusjuttuja ehdoteltiin mut miehen kolmen lapsen kokemuksella päätettiin jättää välistä.

Keskiviikkona oli ylimääräinen ultra keskusneuvolalla ja siellä voitiin tosi hyvin. Siro pää on pienellä mut sit taas maha on pullea. Jäivät kuitenkin sallittujen mittojen alapuolelle joten ei aiheuta sen suurempaa huolta. Sokeriseuranta jatkuu ja kuinka ollakkaan eilen sokeri ruuan jälkeen pomppasi 7,8 ja senhän pitäisi olla alle tuon... Hemoglobiini sen sijaan oli viikon takaisesta noussu hurjasti 114 :) Sain kuitenkin ohjeen ottaa 100mg päivässä niin saisi tuon nousemaan vielä yli 120. Miulla on ollu viimeks 120 hemppa rv9 joten vähä mahdottomalta tuntuu... Muuten kaikki oli hyvä siirryn nyt äitipolin seurantaan...
 
Ai siis se on ihan oikeasti pakollinen? Kyllä meiltä sellanen löytyy, mutta en uskonut sen ihan pakollinen olevan. Mitäs jos jollain ei ole rahaa tms tulla taksilla pois? :D Liftatako sieltä sitten pitää (meillä tosin ihan oma auto :D)
No niimpä! Mulla ja poikkiksella ei todellakaan ole mitään rahaa takseihin niin miten sitten random turvakaukaloihin yhdelle käyttökerralle? :D Meille tuli sopivasti viimeviikolla neuvolaan terkkari-sijainen ja hän kyllä puhui siihen malliin että mies voi vaikka pukata vauvan rattailla kotiin kun on noin lyhyt matka. Tai sitten sinne bussiin suosiolla. Niin se vaan riippuu ihmisestä joka sanoo. Perhevalmennuksessa tuntui kun porukka hyökkäisi kimppuuni kun ihmettelin sitä turvakaukalo asiaa.

Pikkusenko ottaa päähännuo äitipolin maksut. Eilen ilmestyi postilaatikkoon kaksi . Onnekseni sokeriarvot ovat pysyneet kurissa nyt tiuhalla kolmen tunnin välein syömisellä. Sovimme että jatkans euraamista nyt ihan neuvolan kanssa ja ilmoitan vaan heti jos arvot menevät liian suuriksi. Kelpaa! Menen vararikkoon noiden sairaalamaksujen kanssa. Onneksi tulee vielä viideltä päivältä palkka.. Sitten alkaa suunnaton köyhyys. En uskalla edes ajatella miten he ketkä ovat olleet pidempään työttöminä/opiskelemassa pärjäävät rahallisesti jos on jotian ongelmia ja on tehty paljon lähetteitä sairaalaan. Tietty ne "ylimääräiset" rahat haluaisi käyttää vauvaan ja meneehän sinne synnytys päivillekkin rahaa. Lapsien teko ei ole köyhien hommaa, silti tässä sellaisen aijon tehdä. Luultavasti myöhemmin toisenkin jos miestä on totteleminen (haluaako se jatkaa läskikauttani ikuisuuden vai mitä?).

Itse kävin nyt sitten nuo meidän neuvolassa järjestettävät perhevalmennukset kaikki. Kyllä niistä jotain irti sai. Ei hirmuisesti mutta jotain. Riippuu täysin vetäjästä tuntuuko aika haaskatulta turhuudelta vai ihan järkevälle.

jauhopeukalo, kiitos vinkistä. Vakuutusyhtiöltä voiskin kysäistä koska yksi ystävä töissä sellaisessa. Jos saisi sitä kaverialennusta vaikkapa.. Öhöm hehe. Mll:lta ei turvakaukaloa ainakaan saa vuokralle Tampereella. Helpoin tietty olisi jos taksista saisi kyseisen kapineen.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä alkaa olo käydä todella tukalaksi. Viimeisen viikon vauva on puskenu itteesä alas päin ja tämä on tuntunu. Mies elättelee vielä toiveita että lapsi syntyisi just 2.7. (hänellä ja siskollani sillon synttärit) mutta joutuu todennäkösesti pettymään ku olo alkaa käydä selläseks ett hyvä jos juhannukseen selvitään.

Aamusokerit ruvennu miulla kans kohoilemaan mut vielä onneksi rajojen sisällä ollaan.

37 viikolle tuli kutsu lääkärille äitipolille ja syynä on just nuo sokeriseurannat. Jäi vaa nyt hieman mietityttää ett onko tuossa nyt sit se synnytystapatutkimus samalla. Kiukuttaa jos on, rakenneultrassa sanoivat tutkimuksen olevan 34 viikon tietämillä ja mielellään olisin halunnut tuollon jo tietää mitenkä meinasivat tämän ulos saattaa. Itselleni tulee ulkopuolinen olo ku ei tiedä mitään. Toisekseen pelkään hätäsektiota! Siinä ku on ne riskit suuremmat kuin suunnitellussa.

l.love Ite oon ollu työttömänä tammikuun puolivälistä lähtien ja mieheni palailee sairaslomalta takaisin työelämään 11kk:n sairasloman jälkeen, nyt siis työkokeilussa työnantajallaan. Ja itseasiassa meillä on jääny nyt enemmän rahaa käyttöön kuin miehen ollessa töissä. Syynä tähän ovat kolmen lapsen elatusmaksut jotka tippuivat reilusta 400e:sta 135e:n ja toisekseen työmatkat tippu kerralla 2000km/km nollaan, lisäksi oman säästönsä tuo se ku mies ei syö tiliä työpaikan kahviossa :)


jauhopeukalo rv 32+4
 
Mikä täällä on meininki?
Tänään rv 40+0 ja lapsivedet meni noin tunti sitten. Pelottaa niin et tekis mieli itkeä... :/
Jännittävimmässä lykyssä olet nyt jo synnyttänyt tai synnyttämässä! Iiks. Jäädään me muut tänne jännittään vielä kuulumisia sinusta.

Meille ei mitään kummempaa. Eilen meni jalat totaalisesti alta ulkona ja kaaduin sivuttain. Tuntuu niin typerälle vaan kaatua. Iskin polveni, mahan sivustani, lonkkani, olkapääni ja poskeni maahan. Voi näitä lonksuvia lonkkia.

ps. Mahani on uskomattoman kokoinen. Oikeastaan tämän päiväinen neuvolakäynti pelottaa ihan sen sf mitan ottamisen takia. Muuten siellä onkin tuuraaja joka oli ainakin viimeviikolla rento ja asiallinen. Ei naputtanut syömisistäni tai mistään ja kaikki oli ok.

Lisa Love + pikku ketale rv 38
 
Olin viikolla 34 kun sain painoarvioksi 3,2 kiloa. Lääkäritäti vain tuumasi, että kaveri vastaa kokonsa puolesta viikkoa 38. Mun maha on niin järjettömän hervoton, etten edes pysty syömään ja juomaan normaalisti. Lisäksi mä olen aika sairaan väsynyt koko ajan.

Nyt on "vasta" 35+2. Olen aika kypsää kauraa. Välillä ottaa todella kipeää ja lonkat kiukkuilee täälläkin. Mä alan koko ajan enemmän tosissani epäilemään, että mun jalat irtoavat vielä.

Sanyolla taitaa olla siellä pikkuinen jo sylissä :) Aika hyvin osui LA, jos kerran vedet meni 40+0 :)
 
moikka kaikille pitkästä aikaa. käytiin viimeviikol synnytystapa ja paino arviossa äitipolilla. arvio paino oli 2,9kiloa ja normaali synnytys viel ois mahdollinen mutta kuulema ei saisi enään paino nousta.. jotenkin tympäsee nuo neuvolahoitajat ja kaikki ku ensin mulla paino laski niin käskettiin syyä enemmän jne tuntuu et mikään ei näille käy. sitten en ymmärrä miten ne laskee tuon painon nousun , jos joku tietää niin voisiko kertoa .ite kun yrittää laskee et paljon on noin tullu painoa lisää niin en pääse lähellekkään nuitten neuvolan ja äippäpolin tulokseen .... (alku paino mulla oli 76,6. 7 viikon aikana tippu paino 73.2 sit alko nouseen ja nyt paino mulla 80.1 (oman pään mukaan painoa on tullu sellanen 4-5 kiloa lisää ut nuitten mielestä 14kiloa. niin mietityttää miten se oikein lasketaan..) anteeks tää valitus mut tuntuu et pää ja hermot menee nuitten hössöttäjien kans ..

Pamppa88 ja asukki 35+5
 
Se että neuvolassa (ja ilmeisesti myös joissain äippäpoleilla) jankutetaan siitä etät paino ei saisi nousta luo meille odottajille vaan hulluja paineita. Uskaltaako sinne puntarille enää astella? Itse olen sen verran onnellisessa asemassa että painostani ei ole enää naristu. Sf mittakin tipahti tänään keskikäyrälle yläkäyriltä. :D Ihme on tapahtunut.

Miten ne ovat voineet pamppa edes laskea että sulle olis tullut tuon verran kiloja kun se alkupainohan on merkattu siihen neuvolakorttiin. Ainakin itsellä on.
 
sitä minäkin ihmettelin ku nuo arcot on just neuvolakortista ja tänään tuli sit äippäpolilta lappu jossa luki tuo 14 kiloa ja sit lopussa et pitää olla loppu aika tiukalla dietillä... et joo kiva homma ku ei mee mun järkeen tuo paino. ja sit ku eivät kertoneet et millaselle dietille täs nyt pitää mennä... arg nousee vaan stressi näistä asioista huoh...
 
sitä minäkin ihmettelin ku nuo arcot on just neuvolakortista ja tänään tuli sit äippäpolilta lappu jossa luki tuo 14 kiloa ja sit lopussa et pitää olla loppu aika tiukalla dietillä... et joo kiva homma ku ei mee mun järkeen tuo paino. ja sit ku eivät kertoneet et millaselle dietille täs nyt pitää mennä... arg nousee vaan stressi näistä asioista huoh...
Erityisen hienoa! Mitä ihmen toheloita siellä ollut töissä kyseisenä päivänä? Kiv akun tulee vielä lasku perästä aina noilta äippäpoli käynneiltä eivätkä he näköjään osanneet auttaa sinuu yhtään muuten kuin sekoittamaan pääsi. Saitko sieltä mitään mahdollista puhelinnumeroa jonne voisi soittaa? Tai mailiosoitetta? Ärsyttää sun puolesta. :I

Eihän ne nyt voi möhliä noin pahasti!
 
no mul on uus aika sinne parin viikon päästä ja neuvola aika on lähellä niin aattelin siel vähän avata suutani.. tuntuu et kummassakin paikassa möhlivät , viime lääkäri kerran jälkeen laittovat sen lähetteen tuone ku lapsen syke oli korkeella mut niilla ei tullu mieleen sinäsenä käynillä et siit tökki 2 ihmistä ja sit kun en pysty makaan enään selällä niin aikas pitkään piti siin maata , sit et tollasen möhlimisen takia joutuu tiukalle dietille jne niin ärsyttää ihan.... luki lapussa et jos tämä motivoisi äitiä. just joo kaikki sit mun syytä. et tällasta tääl oulun suunassa on.. kiva ku miettii tulevaa synnytystä et miten sit käy ja mitä tapahtuu..
 
On kyllä todella ikävä kuulla miten sua on siellä pamppa kohdeltu. Koska monesti asiat ovat selitettävissä helposti. Niinkuin nyt keksit heti mistä korkea syke voisi johtua. Huh huh sanompa vaan.

Omaakaan neuvolaa en kyllä kiitellyt silloin kun minunkin syömisiäni vaan vahdittiin ja käskettiin vähentää. Lolz. Painoa ei tullut tyyliin yhtään 2kk aikana ja sitten ihmeteltiin äitipolilla ultratessa että miten sokerivauvani on niin pikkuruinen. 2 viikon uudella ruokavaliolla tuli 500grammaa lisäpainoa vauvalle ja kaikki näytti hyvälle.

Oletteko muuten miettineet vaippa-asioita? Itse tässä huomasin että pärjäämme varmasti mainiosti kestovaipoilla + harsoilla. Tietty reissuilla varmasti tulee käytettyä kertakäyttöisiä vaippoja mutta jos nyt mahdollisimman paljon yrittäisi pärjätä kestoilla. Tarkoituksena nyt alkuun ainakin vain bambuharsot ja kuorivaippa meiningillä. Tässä esimerkiksi helppo harson taitteluohje.

Musta vähän tuntuu että jotkun ottavat tyyliin harrastuksena tuon ´vaipatuksen´. Ehkäpä se onkin vähän elämänasenne kysymys. :)
 
Viimeksi muokattu:
miekin aattelin kokeilla nuita kestovaippoja .ostin kaverilta kun se ei enään niitä pienimpiä tartte niin pois. mut oon paketin kertakäyttösiä ostanu jos tulee joku pitempi reissu nii laittaa sen sit. mut uskoisin et nuissa kestovaipoissa säästää hyvin vaik ovatkin vähän työläämpiä niinku jotku sanoo et ne on niin työläitä mut samanlaillapa nuo tulee pestyä sit ku muunkin pyykin .
tuossa on tieto kestovaipoista jos jotakin kiinostaa : Kestovaippainfo • Tietokannat
 
Onnea Sanoy!

Eilen ja tänään ollaan pihalla puuhailtu ja laitettu vähä siistimmäks. En ite vaa kovin kauan jaksa haravan varressa olla alkaa väsyttämään. Tämän vklopun osalta pihan laitto saa nyt unohtua ku jalatkin alkaa olla sen näköiset että lepoa kaivataan.

Vaippa-asiaa mietittiin miehen kanssa ja tultiin siihen lopputulokseen ett kestoilemaan ei lähetä. Miehen tuttava pyöritti aikoinaan vaipparumbaa yhden lapsen kanssa ja sivusta seuranneena mieheni totesi ett hänestä ei siihen ole, eikä kyllä miustakaan. Itse käytän kuitenkin siteen sijasta kuukuppia nii ajattelin saavani käyttää vauvallani kertakäyttöisiä vaippoja säästääkseni aikaa ja vaivaa. Panostan sit vaikka niihin helpommin maatuvampiin :)
 
Juupasejuu. Huomasin tuossa että mullahan on ilmeisesti tissit alkanu erittään jo nyt. Viime yönä säpsähin hereille täydestä unesta kun lakanassa oli märkä läntti, samaten topissa. Rintsikoissa kans näyttää olevan valkoset tahrat... En tykkää!
Mulla on odotusaikaa kuiten viel 3 kk jäljellä.

Ja vaippa-asiaan, en meinaa kestovaippoihin lähteä. En jaksa alkaa kakkavaippojen kanssa värkkäämään. Suoraan roskiin vaan! :D Kertakäyttövaipat siis tulee olemaan.

Huh. Sairaslomalla ollaan 26.5 asti. Sitten pitäis vissiin pari päivää käydä asemalla näpräämässä jotain ja pääsis äippälomalle! :) Pomo soitti että oli hommannu mulle jo sijaisen parille viimisellekin päivälle, joten mulle jää paperinpyöritystä yms. On tosiaan selkä ja perse juntturassa. Meinas pomokin että parempi jos pysyn poissa ambulanssista jo.

Mulla ei vieläkään oo kaikkea tarvittavaa muksulle.. Turvaistuimen saan, samaten matkasängyn. Pinnasängyn aiko isä hommata kaveriltaan. Ja öö.. Rattaat saadaan. Muusta en sit tiiäkkään. Mut pääsen kuiten hipeltämään äitiyspakkausta tänään!! :)

Taruolento ja rv 26+3
 
Alan pelottaa itseäni. Olen naureskellut ukolle, kun se on hätäillyt sairaalakassin vuoksi, mutta tänään tuli jotenkin sellainen olo, että pakkaanpas sen. Ei mulla vieläkään ole kuin 36+2 ja varmaan rutkasti luulotautia, mutta kuitenkin..

Oon yhden yön viettänyt puhisten ja ravaten ympäri kämppää, alaselkää jomottaa koko ajan. Mua ei ole tippaakaan kiinnostanut laittaa kämpillä mitään kuntoon tai nähdä ketään, nyt taas on ollut niin levottomat jalat enkä ole saanut ihmisistä tarpeekseni. Mahakin on ollut sekaisin nyt jo useamman päivän ja ruokahalu kadoksissa, kuulemma toisinaan niin käy synnytyksen lähestyessä. Masukki laskeutui viime viikolla ja nyt sillä on pää oikein mukavalla hollilla tuolla.. sattuu niin perkeleesti kun se kääntelee päätään.

Noh, ylihän tämä kuitenkin menee. Yleensä vain olen tämän raskauden aikana huomannut, että kyllä mä vaan jotenkin tiedän. Mä tiesin, ettei se vuoto ollut vakavaa. Toisella sairaalareissulla tiesin, että on vakavampi paikka. Kolmannella reissulla tiesin taas kuvion. Ehkä nyt vaan on jo sitten omat toiveet niin kovat, että ne sotkee mun loistavan vainun, mutta.. noh, nyt alkaa olemaan kamppeet valmiina. Varmuuden vuoksi.

Mulla on tosi outo olo :attn:
 
mullakin on sellanen tunne tullu et pitäs laukku pakata valmiiksi.. en vaan tiedä mitä sinne pakkaan, vauvan vaatteet oon katsonu mut omia en .. mitä sie merywind pakkasit :) ens viikolla ois taas äippäpolille meno koko tarkistukseen . kysyin neuvolassa siit paino jutusta kun viimekerralla laskivat mun mielestä väärin ja samaa mieltä oli hoitajakin. ihmetteli vaan että miten ne niin ison virheen teki ja sen mielestä just tää syöminen eli dietti juttu voi unohtaa koska se tulee tästä väärästä painosta minkäne sai siellä äippäpolilla..
pamppa ja asukki 36+6
 
Lähinnä vain lätkin kassiin kaikenlaista :D Itselle otin oikein lököt ja lokoisat vaatteet, harjan, shampoon, hammasharjan sun muut sellaiset perusjutut. Puhelimen laturin, kameran latureineen, lukemista varmuuden vuoksi kun olen tällainen lukutoukka.. Vauvan vaatteet on vielä pesussa, ne pitää vielä kassiin laittaa.. En oikein tiedä mikä olis tarpeellista ja mikä ei, niin ihan perustavaralla mennään :D Kai tuonne vielä avokki jotain tunkee, mutta pääasia että voin sanoa pakanneeni sen laukun :D

Mietin, että ottaisinko läppärinkin mukaan mutta vedin rajan siihen :D
 
Morjestaa!

Meitsi kävi sitten synnyttämässä ylläristi viikolla 38+6. Tyttöhän sieltä tuli iloksemme (ja kauhuksemme) erikoistuttamaan arkeamme. Pituutta 50cm ja painoa 3190g eli aika peruspaketti. :)

Perjantai iltana kotiuduimme ja ollut mukavaa mutta rankkaa. Unta minulle ma-su välillä vain n.14 tuntia. Mikä kummallinen voimavara meissä äideissä oikein piileekään että tälläiseen pystyy? Isosisko kertoi että hänellä meni ensimmäiset pari kuukautta enemmän tai vähemmän sumussa josta hän ei juurikaan muista. Varmaan univajeen vuoksi. Onneksi kirjoitan itse blogia josta voin tsekata tekemisemme. :D Hahhaha.

Sairaalasta saa onneksi kaikki vaatteet siellä olon ajaksi. Jotenkin se oli jopa helpottavaa kulkea siellä verkkopikkareissa "vaipat" jalassa koska kaikilla muillakin oli iha samat meinigit yllä. Omat vaatteet olisivat ainakin omassa tapauksessa kastuneet läpimäriksi verestä vähän väliä.
 

Yhteistyössä