Epäonnistunut äiti

Voisko joku täällä auttaa?

Meil on kaksivuotias tyttö. Heti syntymän rytäkässä ja jälkeen jouduin pariin inhottavaan ja pelottavaan leikkaukseen ja iskä hoiti lasta paljon.

Tyttö on ollut iskän tyttö. Olen ajatellut että saan osani lapsen hyväksynnästä kun vaan extratsemppaan äitinä ja kompensoin hoivallani mm. sen etten pystynyt imettämään leikkausteni takia. Mutta ei, lapsi oli, on ollut ja on pysynyt iskän tyttönä. Seuraavaksi mietin pysyykö aina?

Olen lukenut että lapsilla on isä- ja äiti vaiheita. Meillä on aina ollut isävaihe. Kelpaan tosin silloin kun iskä on töissä eli viikolla. Pienempänä kun lapsi heräsi yöllä, vain iskän antamana pullomaito kelpasi (tunsin oloni silloin karmeaksi). Kun lapsella on pipi, vain iskän syli kelpaa (ja tunnen oloni karmeaksi). Kun jos nyt istahdan illalla iskän viereen, kuuluu: "äiti pois"! (kamala olo.)

Asioita joita olen ajatellut:
- Isä on pitkät päivät töissä. Iskä tekee usein työmatkoja ja on putkeen poissa jopa viisi päivää. Tytöllä on varmasti kamala ikävä.
- Minusta tuntuu usein että olen aina se kamala äiti joka "pakottaa" vaipanvaihtoon, ruoka-aikaan, lääkkeenottoon jne. Olen myös luonteeltani sellainen joka joskus raivostuu nollasta sataan sekunnissa, ja on aika ajoin tosi tyhmä äiti. isä on lempeä ja antaa tehdä. Toisaalta yleensä myös hellin ja hoivaan ja rakastan lasta ylenmäärin (tai yritän jos hän sen sallisi). Oikeastaan en tiedä olenko liian ilkeä, vai ylihoivaava ahdistava äiti. Olen hukassa.

Mulle tätä oloa usein kuvaa äidinrakkaudessa torjutuksi tuleminen ja epäonnistuminen äitinä.

 

Hei

Valitettavasti en osaa auttaa enkä neuvoa. Tuntuu varmaan kurjalle- ja tuli mieleeni, että tuolta samalta varmaan useista isistä tuntuu, kun äiti on lapselle usein aluksi ykkönen.

Muista, että sinä olet joka tapauksessa lapsesi kaikkein tärkein ja rakkain äiti .

 

Hei Blue sky.

Minun ystävälläni on takan samantapainen tarina. Siihen ei kyllä liittynyt edes mitään leikkausta tms poissaoloa, lapsi vaan oli jotenkin isän perään enemmän. Äiti ei voinut imettää ja jotenkin vaan isä tuli hoitaneeksi syötöt suurimmaksi osaksi etenkin öisin koska äiti oli kipeä. Etenkin taaperoiässä asia korostui huimasti. Äiti ei kelvannut mihinkään. Se äiti suri ihan samalla tapaa asioita Ja itki olevansa epäonnistunut. Ja kuten teillä, asia korostui siinä että äiti oli kurinpitäjä ja isä lepsumpi. Vanha kätilö oli kerran sanonut hienosti. Että tulee vielä aika kun äidin "kurinpito" ja rutiinit kääntyy äidin eduksi. Ja näin kävikin. Nyt lähempänä kouluikää poika on todella vahvasti "äidinpoika", luottaa äitiin kuin kiveen ja isiä taas pompotetaan herkemmin, hänen kanssa otetaan yhteen jne.
Että tämä vaan vertaistarinana. Uskon etä susta tuntuu pahalle, mutta muista ettei lapsen toiminta tarkoita sitä, että olisit epäonnistunut!! Sä olet paras äiti lapsellesi.
Ja muoks, sen haluan vielä sanoa, että jatka samaan tapaan. Itse Ajattelisin, että älä ainakaan lähde "kilpailemaan" lapsen kiintymyksestä tai suosiosta. Ole sellainen kuin olet, suojeleva, tulistuva tai hellivä äiti kuten nytkin .

 

Kiitos vastauksista. Ja arvatkaa, nyt tilanne on lähtenyt muuttumaan. Olen jonkinverran käynyt läpi omaa lapsuuttani ja jotain vapautui ja näen monta asiaa selvempänä omasta toiminnastani aikuisena ja tunteistani, myös tuosta epäonnistumisen tunteesta äitinä. Olen jo paljon itsevarmempi ja rauhallisempi äiti. Niinkuin Asriel sanoit että ei kantsi lähteä kilpailemaan lapsen kiintymyksestä. Luon edelleen iskää enemmän lapselle rajoja, ja vaikka vielä joku aika sitten tuntui että se on inhottavuuttani, mutta nyt ymmärrän sisuksissani että se luo lapselle myös turvaa.

Alan nähdä asian niin että hienoo että lapsella on niin hyvä isä, jota lapsi rakastaa, enkä niin paljon aina kuvittele että minä vaan olen huono äiti, jota lapsi haluaa paeta. Lapsikin hakeutuu paljon enemmän mun luo. Luulen että hän tosi paljon luottaa siihen että olen luotettava, reilu, läsnäoleva, hellä, kuunteleva, tarpeen tullen määrätietoisesti rajoittavakin, turvallinen, HYVÄ Äiti =)

 

Hei blue sky,

On kuin olisin itse voinut kirjoittaa aivan saman asian. Meillä on meidän esikoinen, nyt 26kk, poika aivan mahdoton isinpoika. Silloin kun isi on kotona, useimmiten vain isi kelpaa pojalle. Varsinkin vielä muutama kuukausi-6kk sitten. Nyt, kuten teilläkin, on tasoittunut paljon tuo pojan isinpoikana oleminen myös minun "edukseni".

Mutta se todellakin oli sydäntäsärkevää se, miten poika aina hakeutui isille, ja että vain isin syli kelpasi ja että vain isi saa vaihtaa vaipan jne.

 

Moi pitkästä aikaa. Meille menee jo paljon paremmin. Olen tosin äitinä(kin) käynyt läpi aika voimakkaita tunteita ja prosesseja. Melkoista epätoivoa, sisuskaluja repivää vihaa, suurta surua ja repivää rakkautta.

Kirjoitan siksi jos joku tuntee samaa. Asiat voi muuttua. Lapsi tukeutuu myös minuun paljon nyt. Hän varmasti on vaistonnut että olen ahdistunut, mutta tietää toisaalta monessa tilanteessa että olen luottamuksen arvoinen. Minä en jätä häntä koskaan yksin. Fyysisesti tahi tunnetasolla (...niinkuin minut on jätetty):

Olen tullut tulokseen että epäonnistumisen tunteeni taustalla on ollut oma äitisuhteeni. Kuten sanon itsestäni aiemmassa viestissäni "

Mulle tätä oloa usein kuvaa äidinrakkaudessa torjutuksi tuleminen ja epäonnistuminen äitinä.

" niin sitä se juuri on kun luen tekstini nyt uudelleen!!! Olen tullut itse torjutuksi äitini rakkaudessa ja se heijastuu omaan äitiyteeni. Kirjaimellisesti noin. Mutta minä olen yrittänyt olla lapselleni aina niin lähellä ja rakastava kuin olen vain osannut ja jaksanut. Niin kuin tietysti äitinikin, mutta hän on pystynyt ikävä kyllä vähempään. Hän ei kykene läheisyyteen.

Menen eteenpäin lapsen kanssa, osittain rikkinäisenä; mutta tietoisena nyt siitä ja valmiina edelleen korjaantumaan ja korjaamaan.

Tämän takia olo on helpottunut jo paljon. Toivon voimia kaikille äideille jotka taistelevat vaikeiden tunteiden kanssa <3

 

Minna seiskaseiskalle ja Asrielille haluun sanoa isot kiitokset, sain teidän vertaisviesteistä silloin paljon voimaa. Kiitti ja pus jos näette tän.

 

Kiitos kiinnostavasta keskustelusta Blue sky!

Ihan kuin olisit miettinyt asioita mll.fi sivulta ladattavien "epätäydellisten vanhempien lapsi" ja "vanhemman työkirjan" avulla. Itsekin olen hyötynyt niistä todella paljon. Ymmärsin yllättäen, että itse olen kantanut pelkoa epäonnistua äitinä oman isäni esimerkin vuoksi. Että toistaisin hänen virheitään. Minulla on onneksi ollut sellainen äiti, jonka jokaiselle lapselle toivoisin. Mutta juuri voidakseen vapautua siitä, että toistaa oman vanhempansa tai molempien virheitä lämpimästi suosittelen nuita työkirjoja toisillekin.