Heissan,
Viime aikainen hiljaisuus täällä on johtunut siitä, että nuo torstai aamun oudot tuntemukset enteilivät sitten synnytystä ja eilen tultiin kotiin söpöisen poikavauvan kanssa :heart:
Tuo aamu jatkui epi-treenien jälkeen seuraavasti, menin mammajoogaan ja ihmettelin jo mennessä, että supistukset tuntuu enemmän kuin normaalisti. 90min joogan aikana supistukset voimistuivat ja mietin, että mitähän nyt... No siitä sitten joogan jälkeen bussilla kotiin ja ilmoitus miehelle, että supistuksia tulee melko säännöllisesti ja että ne tuntuu vähän. Klo 16 soitin miehelle ja pyysin tulemaan kotiin, kun kellotin supistuksia tulevan 1-3min välein ja supistusten kesto oli 30sek - 90sek, mut kipeitä ne ei vielä olleet. Sairaalasta pyydettiin näytille ja lähdettiin käymään, naureskelin et takaisin varmaan vielä tänään palataan, kun ei nää supparit ole tarpeeksi kipeitä... (klo 17 oltiin sairaalassa) No sairaalassa sitten "järkytys" oli melkoinen, kun olin 5cm auki.
Tähän ei järkytykset päättyneet, sillä oli raskauden puolivälistä asti kuvitellut ja neuvolalääkärin ultrassakin todettiin, että pää on alhaalla; mutta eipä ollut vauva oli perätilassa... No tutkimusten jälkeen lääkäri puoliksi suositteli alatiesynnytystä ja olin samaa mieltä, tosin hieman kyllä huolestutti, että mitähän tästä tulee. Aluksi supistusten kipeytyessä pärjäsin akvarakkuloilla, seuraavaksi meni akvarakkuluita ja ilokaasua; ja lopulta sitten otin epiduraalin. Epiduraali auttoi lepäämään pari tuntia ja sain valmistautua tulemaan. Koska perätilasynnytyksessä pitää olla täysin auki ja kohdun kaulaa ei saa olla yhtään, seuraava vaihe oli todella raskas ja kivulias: jokainen supistus painoi vauvaa alaspäin, mutta jouduin pitämään vastaan, etten alkaisi ponnistaa ilman lupaa.
Lopulta päästiin ponnistusvaiheeseen ja sain luvan aloittaa nelinkontin, kuten tuolla epi:lläkin treenatessa. Ponnistusvaiheeseen lääkäri laittoi pudentiaalipuudutuksen ja se helpotti painetta peräsuolen puolella. No mutta sitten itse asiaan, ponnistaminen oli todella rankaa, mutta nelinkontin sain aina supistuksen välissä hieman levättyä. Mun oli pakko kokeilla, että missä kohtaa vauvan peppu oli tulossa, ja se tuntui parin sentin päässä emättimen suulta - kätilön kommentti: ne on muuten pitkiä senttejä... Koska olin ensisynnyttäjä ja vauva perätilassa, tehtiin eppari, jotta lääkäri sai autettua vauvan hartiat ja pään ulos. Kuitenkin tuo oli ilmeisesti aika pieni, koska sain synnytyksen jälkeen istuttua. Tuon leikkausviillon lisäksi minulle ei
tullut yhtään repeämää tai nirhaumaa!!! Ja ponnistusvaiheen kesto oli 20min! Tuntui kyllä ikuisuudelta!! Nuori herra oli kooltaan 48cm ja painoa oli 3100g.
Kätilöt totesivatkin, että synnytys meni tosi hyvin ja ihmettelivät kuinka ensisynnyttäjänä osasin ponnistaa nelinkontin, on kuulemma yleensä vaikeaa. Kerroin heille epi-treeneistä.
Kaiken kaikkiaan, synnytys oli rankka mutta hieno kokemus ja olin sen suhteen tosi varma johtuen epi-treeneistä. Treenit antoi itseluottamusta myös tuohon perätilasynnytykseen. Jos ikinä/koskaan päädyn samaan tilaan uudestaan niin tuo laite on kyllä kullanarvoinen kapistus.
Tsemppiä teille tuleviin koitoksiin ja kiitos kannustuksesta matkan varrella. Tulen varmaan vilkuilemaan miten teillä treenit menee ja miten ne auttaa synnytyksessä. :hug:
