Erityishoitotuki kehitysvammaisesta lapsesta?!

  • Viestiketjun aloittaja seini
  • Ensimmäinen viesti
seini
Eli millä perusteilla olette saaneet?Meillä 3v.poju jolla kehitysvammaoireyhtymä diagnoosina.Pyörii lattialla itsekseen mutta ei esim.istu kauaa kuin vain hetkisen kun ei tule suojarefleksiä.Hypotoniaa myös.Ei puhu eli autettava ihan joka asiassa.Ei varaa jaloilleen kauaakaan eli ei seiso muuta kuin tuettuna jos sittenkään.Ei siis ryömi eikä konti.
Meillä nyt hoitotuki korotettuna ja nyt selvitellään että olisiko mahdollisuus tuohon erityishoitotukeen.
 
karatin
Kirjaa Kelan hakemukseen ylös arjessa kaikki asiat, mitkä lapsen vamman takia on haastavampia, raskaampia ja ei onnistu kuten sen ikäiseltä yleensä. Eli ihan meet päivän tapahtumat kohta kohdalta läpi ja kirjaat ne, sitten tiivistät tän kaiken yhdelle paperiarkille. Ja tietysti ne mahdolliset lisäkulut myös. Tämä on Kelan kouluttajan antama neuvo.
 
Meillä pojalla MEB oireyhtymä eli hypotoniaa, kehitysvammaa ja näkövammaa. EI liikku, syö tai istu tuetta. Me ollaan aina saatu korkeinta eli erityishoitotukea.

Seinin kirjoittama lapsen kehitys luulostaa melko samanlaisesta kun poikamme kehitys joten ilman muuta kannattaa hakea erityistukea.
 
seini
Kiitos vastauksestasi "nappinenä"!Kiva kuulla jotenkin että muillakin on vähän samantapaista juttua...Meillä on sitä pari tahoa suositellut ja meinannutkin että se kuuluisi meille ja nyt on tulossa lääkäri aika ja sitten kelaan hakemus,saas nähdä kuinka käy.
 
Meidän poika täytti tammikuussa 3 vuotta ;)

Mä olin kanssa pojan syntymän jälkeen eka tietty äitiyslomalla, sit kodinhoitotuella, omaishoidontuki meille myönnettiin viime toukokuussa. Nyt kun kodinhoitotuki loppui, sanoin itseni irti työpaikastani ja alan odotteleen ansiosidonnaista päivärahaa.

Onhan tää tällälaista ainaista pennin venytystä ja iloinen saa olla joka pienestäkin summasta mitä jostain saa ja irtoaa...Mut kun ei töihinkään haluttais mennä lapsen hoidollisuuden takia....

Verohallinnoltahan saa vielä kehitysvammadiagnoosin perusteella veronmaksukyvyn alentumisvähennystä, mikäli perheen vuositulot on muistaakseni alle 50 000. Me haettiin sitä takautuvasti kahdelta vuodelta ja mukavat 750? saatiin. Olithan tietoinen tästäkin?
 
seini
Kiva kiitos tuostakin tiedosta,empä ole tuollastakaan koskaan kuullut :kieh: Kyllä joskus niin vtuttaa kun kaikki pitää itse onkia mitä kuitenkin meille kuuluisi.
Ja sitten olisin vielä udellut tuosta ansiosidonnaisesta että kuinka sä rupeat sitä saamaan?Mun kun pitäis jotenkin taas keräillä niitä viikkoja vaiks ennen äippä-ja kotihoidontukikausia olen sitä saanut mutta siitä kylläkin aikaa nelisen vuotta.Mulla 8viikkoa kasassa ja paljon uupuu...Et kait sit rupeis kelasta saamaan sitä työttömyyspäivärahaa??!
 
Hei,

Hyödyllistä tietoa muun muassa omaishoitajan työttömyysturvasta on sivulla
http://www.omaishoitajat.com/top/tyossakayva_omaishoitaja.pdf

Kannattaa käydä tutustumassa, koska omaishoitajien työttömyysturva voi olla kyseenalainen asia.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.02.2007 klo 15:47 taiga kirjoitti:
Jos sanoo itsensä irti työpaikasta, seuraa 3 kuukauden karenssi! Ainakin mun miehelle kävi näin.
näinhän se menee.. mulle myös kävi näin kun kotihoidontuki loppui,duuni loppui (töitä olisi ollut 2pv/vko irtisanomisajan),sain sit om.hoidontukea. otin karenssin tietysti omaan piikkiin,omahan oli valinta (vaikka päivähoitopaikkaa ei ollut,haettu oli mutta meidän salamaa nopeammalle down-pojalle ei paikkaa ollut)..järkytys oli suuri kun ansiosidonnainen ei sitten alkanutkaan juosta.kun sain sitä omaishoidontukea... (toiseks alinta,putos alimpaan kun jätkä sai tarhapaikan) tän kanssa pitää olla tosi tarkkana.työkkäriin pitää ilmoittaa ett saa em. tukea,sitten lautakunta tekee päätöksen.
 
Seini: Jäin äitiyslomalle vakituisesta toimesta ja jatkoin suoraan hoitovapaalle. Siksi saan ansiosidonnaista.

Taiga: mulle tuli työvoimapoliittinen päätös: en joudu karenssiin.

D-mamma: en purematta nielisi sinuna päätöstä, mikäli olet työvoimatoimistoon ilmottautunut työttömäksi ja työmarkkinoiden käytettävissä. Vieraan linkissä paljon hyviä kohtia millä voit perustella oikeuttasi ansiosidonnaiseen Esim:

"
Sosiaalihuoltolain mukaista omaishoidon tuen
Palkkiota ei lasketa päivärahan perustana olevaksi
palkkatuloksi, eikä omaishoidon tuella
tehtävää työtä lueta palkansaajan työssäoloehtoon
luettavaksi työksi.
. Omaishoidon tuki ei vähennä työttömyyskassojen
jäsenilleen maksamaa ansiosidonnaista päivärahaa
eikä kansaneläkelaitoksen maksamaa
peruspäivärahaa."
 
Kyllähän Kelakin tekee virheitä tai vääriä päätöksiä. Tehtiin valitus erityishoitotuesta kun Kela ei sitä suostunut maksamaan, odoteltiin vastausta 1vuosi 4kk ja hahaa...joutuivat maksamaan erotuksen takautuvasti!! Oli ihan kiva saada isompi summa rahaa kerralla, varsinkin kun tuo mies sai pari kuukautta sen jälkeen 3 kk karenssin.
 
D-mamma: Nyt uteliaisuuteni todella heräs! Millä perustein sinulta evättiin ansiosidonnainen? voitko kertoa edes lyhyesti työkkärin perustelut? itellä oikein niskavillat nousee ärtymyksestä pystyyn!!

Niinku me ei jo tarpeeksi jouduta jokapaikkaan tekemään perusteluita ja selvityksiä erityislapsen vuoksi. :kieh:

Kysyitkö työkkäristä makstaanko ansiosidonnaista ja lopetan omaishoidon? Mulla ainakin se olisin kannattavempaa, ansiosidonnainen huomattavasti suurempi kuin omaishoidontuki.
 
Louna
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.02.2007 klo 12:22 Nappinenä kirjoitti:
Meidän poika täytti tammikuussa 3 vuotta ;)

Mä olin kanssa pojan syntymän jälkeen eka tietty äitiyslomalla, sit kodinhoitotuella, omaishoidontuki meille myönnettiin viime toukokuussa. Nyt kun kodinhoitotuki loppui, sanoin itseni irti työpaikastani ja alan odotteleen ansiosidonnaista päivärahaa.

Onhan tää tällälaista ainaista pennin venytystä ja iloinen saa olla joka pienestäkin summasta mitä jostain saa ja irtoaa...Mut kun ei töihinkään haluttais mennä lapsen hoidollisuuden takia....

Verohallinnoltahan saa vielä kehitysvammadiagnoosin perusteella veronmaksukyvyn alentumisvähennystä, mikäli perheen vuositulot on muistaakseni alle 50 000. Me haettiin sitä takautuvasti kahdelta vuodelta ja mukavat 750? saatiin. Olithan tietoinen tästäkin?
Hei! Ymmärsinkö oikein että jos lapsella on kehitysvamma-diagnoosi niin se oikeuttaisi automaattisesti tuohon verojuttuun? Siis jos perheen tulot jää alle tuon rajan.
 
Joo. kyllä riittää ihan kehitysvammadiagnoosi. Itsekin luin tästä Jaatisesta lähemmäs vuosi sitten, laitan alle tekstin miten löydät kohdan verohallinnon sivuilta.

Meille tuli eka kielteinen päätös kun huojennusta haettiin, mutta tehtiin oikaisuvaatimus ja se meni läpi. Oikaisua voi hakea viisi vuotta takautuvasti. Ja liitteeksi ei tarvi kun todistus lapsen diagnoosista (esim kuntoutussuunnitelma). Meillä verotoimistossa aluksi tivattiin kaikenmaailman kuitteja lääkkeistä yms. ennenkuin tajusivat, että haen diagnosin perusteella vähennystä.

Tässä ohje kannattaa käydä katsomassa:

Veronmaksukyvyn alentumisvähennyksen löydät veron sivuilta laittamalla
etusivun Haku-kenttään tekstin
veronmaksukyvyn alentumisvähennys
tuloksena saat linkit yhtenäistämisohjeisiin, joissa vähennyksestä kerrotaan

Näistä taitaa olla tuorein verovuoden 2005 ohjeistus esim. kolmantena näkyvä

2 HENKILÖKOHTAISEN TULON VEROTUS
Verohallituksen yhtenäistämisohjeet vuodelta 2005 toimitettavaa verotusta
varten, Dnro 1572/32/2005, 4.1.2006

ja siellä kohta 2.18
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.02.2007 klo 17:28 Nappinenä kirjoitti:
D-mamma: Nyt uteliaisuuteni todella heräs! Millä perustein sinulta evättiin ansiosidonnainen? voitko kertoa edes lyhyesti työkkärin perustelut? itellä oikein niskavillat nousee ärtymyksestä pystyyn!!

Niinku me ei jo tarpeeksi jouduta jokapaikkaan tekemään perusteluita ja selvityksiä erityislapsen vuoksi. :kieh:

Kysyitkö työkkäristä makstaanko ansiosidonnaista ja lopetan omaishoidon? Mulla ainakin se olisin kannattavempaa, ansiosidonnainen huomattavasti suurempi kuin omaishoidontuki.
siksi että sain sitä toiseksi alinta om.hoidontukea.se oli jotain 600e silloin ja työkkäri nimenomaan katsoi että hoidettavuus on sitä luokkaa etten voi ottaa töitä vastaan vaan työllistyn omaishoitajana.VAIKKA olin sanonut että heti jos töitä löytyy joutuu helsinki etsimään 2 viikossa paikan.silloin se olisi ollut ihan sama mihin menee,en vaan halunnut laittaa poikaa ihan mihin vaan paikkaan,etenkin kun töitä ei ollut..

ja siksi en vaihtanut omht pois kun käsittelivät sitä niin pitkään että siinä ajassa saatiinkin jo tarhapaikka ja tuki putosi alimpaan..mutta helmikuusta heinäkuun loppuun olin vain omaishoitajan "palkalla"

liitto yritti avittaa ja tehtiin ensimmäinen valitus mutta se tuli sieltä työkkärin lautakunnasta bumerangina takas.seuraava meni liiton lakimiehen tekemänä sinne vakuutusoikeuteen ja eipä ole mitään kuulunut.liitto oli kyllä kokoajan mun takana asiassa,mutta LAIN mukaan työkkärin päätös oli oiken..

saat kyllä ansiosidonnaista ja ALINTA omaishoidontukea päällekkäin.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2007 klo 21:32 seini kirjoitti:
Heips!
Ajattelin kaivaa tämän vanhan ketjun ja tulla sanomaan että meille myönnettiin se erityishoitotuki ilman taisteluja eli asia oli selvä :)
onnea :flower: ,kyllä aina on kiva kuulla että ilman taistelua jotain..
 

Yhteistyössä