Ero? Mies jota rakastan ei halua lasta

  • Viestiketjun aloittaja Vauvakuume32
  • Ensimmäinen viesti
Vauvakuume32
Tämä on iänikuinen ongelma, mutta pakko avautua. Erotako rakastamastani miehestä joka ei halua lapsia?

Olemme seurustelleet nyt yli 7vuotta ja huomaan "biologisen kelloni" alkaneen tikittää huolella: haluan lapsen. Olen aina halunnut, ja olen sen tehnyt myös selväksi miehelleni alusta asti. Vauva ei ole kuitenkaan ollut ajankohtainen. Nyt minulla alkaa olla ikää jo sen verran (olen 32, mies 35), että lapsen yrittäminen kannattaisi ylipäätään aloittaa, koska ei sitä tiedä, jos raskaus ei onnistukaan muitta mutkitta.

Mieheni kuitenkin ahdistuu jos yritän edes ottaa aihetta esiin kysymällä, mitä hän haluaa tulevaisuudelta. Hän sanoo, että "katsotaan tilannetta parin vuoden päästä". Mutta en voi odottaa ikuisuuksiin.. tuntuu, että hän on sanonut noin viimeiset vuodet.

Mitä teen: rakastan miestäni, mutta en voi vain odottaa että jospa hänelle iskeekin joskus "vauvakuume" tai että hän keksii haluavansa lapsia 10 vuoden päästä, jolloin voi olla jo liian myöhäistä, ainakin minulle. Pelottaa.

Kannattaako erota ja yrittää löytää kumppani joka haluaa lapsia? Tuhlaanko aikaa mieheni kanssa? Vai onko vaarana, että menetän elämäni rakkauden kun haluan lapsia? :( Ahdistaa kirjoittaakin tästä. Onko täällä muita jotka kamppailevat saman ongelman kanssa?
 
vierailija
Tämä on iänikuinen ongelma, mutta pakko avautua. Erotako rakastamastani miehestä joka ei halua lapsia?

Olemme seurustelleet nyt yli 7vuotta ja huomaan "biologisen kelloni" alkaneen tikittää huolella: haluan lapsen. Olen aina halunnut, ja olen sen tehnyt myös selväksi miehelleni alusta asti. Vauva ei ole kuitenkaan ollut ajankohtainen. Nyt minulla alkaa olla ikää jo sen verran (olen 32, mies 35), että lapsen yrittäminen kannattaisi ylipäätään aloittaa, koska ei sitä tiedä, jos raskaus ei onnistukaan muitta mutkitta.

Mieheni kuitenkin ahdistuu jos yritän edes ottaa aihetta esiin kysymällä, mitä hän haluaa tulevaisuudelta. Hän sanoo, että "katsotaan tilannetta parin vuoden päästä". Mutta en voi odottaa ikuisuuksiin.. tuntuu, että hän on sanonut noin viimeiset vuodet.

Mitä teen: rakastan miestäni, mutta en voi vain odottaa että jospa hänelle iskeekin joskus "vauvakuume" tai että hän keksii haluavansa lapsia 10 vuoden päästä, jolloin voi olla jo liian myöhäistä, ainakin minulle. Pelottaa.

Kannattaako erota ja yrittää löytää kumppani joka haluaa lapsia? Tuhlaanko aikaa mieheni kanssa? Vai onko vaarana, että menetän elämäni rakkauden kun haluan lapsia? :( Ahdistaa kirjoittaakin tästä. Onko täällä muita jotka kamppailevat saman ongelman kanssa?
 
Ei tuota voi kukaan muu tietää, kun sinä.
Jos mies on luonteeltaan sellainen jahkailija ja huono tekemään päätöksiä, niin onnistut todennäköisesti potkimaan hänelle vauhtia persuksiin, jos oikein otat asiaksesi.

Mutta jos kyse on jostain muusta, eikä esim ehkä ollenkaan halua lapsia, niin tilanne on vaikeampi.
 
vierailija
Sellasta ei oikeasti yksikään mies päätä, koska nehän eivät niitä lapsia varsinaisesti tee.
Jos se kuitenkin haluaa seksiä, on se oppinut biologian tunneilla mitä se tarkoittaa.
 
vierailija
Ei ainakaan huijaamalla raskaaksi tietenkään.
Kyllähän on etsittävä uusi mies jos tuo ei lapsia halua ja itse haluat. Ei kannata katkeroitua.
Itse olen aina tehnyt heti selväksi ettei ikinä lapsia.
 
Miten sitä sitten "etsitään uusi mies"? Jos nykyinen suhde on muuten toimiva ja rakastaa nykyistä miestä, niin miten sitä pystyy noin vaan kiinnostumaan jostain uudesta tyypistä? Ja kun ei niitä sopivia ja oikeasti kiinnostavia muutenkaan ihan jatkuvasti osu kohdalle, niin luulisi sen olevan vielä vaikeampaa, jos on tunteita nykyistä kohtaan.

Hankala tilanne. En tiedä, mitä itse tekisin. Ehkä ehdottaisin miehelle, että voisimme olla parisuhteessa, mutta asua erillään ja itse hankkisin lapsen yksin. Eihän ketään saa painostaa hankkimaan lasta tahtomattaan, mutta toisaalta olisi väärin myöskään itsensä takia pyytää toista luopumaan lapsihaaveista.
 
Miten sitä sitten "etsitään uusi mies"? Jos nykyinen suhde on muuten toimiva ja rakastaa nykyistä miestä, niin miten sitä pystyy noin vaan kiinnostumaan jostain uudesta tyypistä? Ja kun ei niitä sopivia ja oikeasti kiinnostavia muutenkaan ihan jatkuvasti osu kohdalle, niin luulisi sen olevan vielä vaikeampaa, jos on tunteita nykyistä kohtaan.

Hankala tilanne. En tiedä, mitä itse tekisin. Ehkä ehdottaisin miehelle, että voisimme olla parisuhteessa, mutta asua erillään ja itse hankkisin lapsen yksin. Eihän ketään saa painostaa hankkimaan lasta tahtomattaan, mutta toisaalta olisi väärin myöskään itsensä takia pyytää toista luopumaan lapsihaaveista.
Miten se ap lapsen yksin aikaan saa? Jos isänä on nykyinen mies, on hän isä (myös juridisesti) riippumatta siitä, asuuko hän samassa asunnossa. Jos isä on joku muu mies, on hänkin taas ihan juridisesti isä, vaikka olisi vieraillut anonyyminä sperman luovuttajana. Lapsi voi vaikka kaksikymppisenä hakea isän selville (ja pakottaa dna-analyysiin).
Ainoa keino välttää tuo isä muodollisesti on hankkiutua virallisiin hedelmöityshoitoihin. Epäilen ettei siellä kovin innostuneesti suhtauduttaisi siihen, että äiti kertoo elävänsä parisuhteessa mutta haluavansa (yhteiskunnalle kallista) hoitoa siksi, ettei mies halua lasta.
 
Miten se ap lapsen yksin aikaan saa? Jos isänä on nykyinen mies, on hän isä (myös juridisesti) riippumatta siitä, asuuko hän samassa asunnossa. Jos isä on joku muu mies, on hänkin taas ihan juridisesti isä, vaikka olisi vieraillut anonyyminä sperman luovuttajana. Lapsi voi vaikka kaksikymppisenä hakea isän selville (ja pakottaa dna-analyysiin).
Ainoa keino välttää tuo isä muodollisesti on hankkiutua virallisiin hedelmöityshoitoihin. Epäilen ettei siellä kovin innostuneesti suhtauduttaisi siihen, että äiti kertoo elävänsä parisuhteessa mutta haluavansa (yhteiskunnalle kallista) hoitoa siksi, ettei mies halua lasta.
Ajatuksenani oli, että ihan vaikka Väestöliitosta luovutetun sperman avulla. Eli kirjaimellisesti ei "yksin", mutta siinä mielessä yksin, että kuvioissa ei olisi ketään ulkopuolista miestä eikä sen oman kumppanin tarvitsisi ryhtyä isäksi, kun ei kerran halua. Ja mitä tulee hedelmöityshoitoihin, niin yksin hoitoihin hakeutuvahan joutuu maksamaan ne itse.

Yritän vain keksiä vähän luovempia vaihtoehtoja kuin sen, mikä aina tarjotaan, että muuten kenties hyvinkin toimiva suhde lopetettaisiin tai että asia jäisi jomman kumman mieleen kytemään, kunnes jonain päivänä siitä tulisi kriisi.

Ja anonyymiä spermanluovuttajaahan ei voida velvoittaa juridiseksi isäksi, jos kyseessä on virallinen hedelmöityshoito eikä esim. yhden illan juttu.
 
Ajatuksenani oli, että ihan vaikka Väestöliitosta luovutetun sperman avulla. Eli kirjaimellisesti ei "yksin", mutta siinä mielessä yksin, että kuvioissa ei olisi ketään ulkopuolista miestä eikä sen oman kumppanin tarvitsisi ryhtyä isäksi, kun ei kerran halua. Ja mitä tulee hedelmöityshoitoihin, niin yksin hoitoihin hakeutuvahan joutuu maksamaan ne itse.

Yritän vain keksiä vähän luovempia vaihtoehtoja kuin sen, mikä aina tarjotaan, että muuten kenties hyvinkin toimiva suhde lopetettaisiin tai että asia jäisi jomman kumman mieleen kytemään, kunnes jonain päivänä siitä tulisi kriisi.

Ja anonyymiä spermanluovuttajaahan ei voida velvoittaa juridiseksi isäksi, jos kyseessä on virallinen hedelmöityshoito eikä esim. yhden illan juttu.
Tuskin tuo suhde sen vauvan jälkeen enää toimii - mies luultavasti haluaa säilyttää nykytilanteen. Se, että mies ei halua lasta, ei välttämättä johdu lapsen aiheuttamista kustannuksista tai velvoitteista. Ehkä mies ei halua lapsiperhe-elämää, hjaluaa yksin olla kiinnostuksen kohde tai pelkää (usein aiheellisesti) lapsen vaikuttavan naisen seksihaluihin.
 
Tuskin tuo suhde sen vauvan jälkeen enää toimii - mies luultavasti haluaa säilyttää nykytilanteen. Se, että mies ei halua lasta, ei välttämättä johdu lapsen aiheuttamista kustannuksista tai velvoitteista. Ehkä mies ei halua lapsiperhe-elämää, hjaluaa yksin olla kiinnostuksen kohde tai pelkää (usein aiheellisesti) lapsen vaikuttavan naisen seksihaluihin.
Niin, ehkä se ei toimi. Ja ymmärrän, että kaikki eivät halua lasta. Mutta siksi ehdotinkin, että asuisivat erillään, ettei miehen tarvitse elää lapsiperhe-elämää. Jos oikeasti on sellainen ongelma, että toinen haluaa lapsen ja toinen ei, mutta kumpikin haluaisi jatkaa yhdessä, kannattaa mielestäni keskustella ne syyt, miksi toinen haluaa lapsen ja miksi toinen ei - ja myös miettiä, mitä kaikkia (kenties outojakin) ratkaisuja voisi löytyä. Voihan olla, että ne oudot ratkaisut eivät ole toteuttamiskelpoisia, mutta en minä ainakaan pidä omaa suhdettani niin yhdentekevänä, että haluaisin ihan noin vaan heittää sen menemään - edes miettimättä, löytyisikö jokin keino, joka mahdollistaisi sen, että molemmat voivat saada haluamansa (eli nainen lapsen ja mies ei lasta), ja että silti voisi jatkaa yhdessä. Sitten jos ei löydy, niin sitten ei - mutta itse miettisin ensin muita vaihtoehtoja kuin heti suoraan eroa. Ainakin minulle rakkaus, kiintymys ja halu toista ihmistä kohtaan ovat asioita, joita ei niin vaan voi suunnata kehenkään toiseen, sattumanvaraiseen tyyppiin.
 
vierailija
Vaikea tilanne! Olin itse valmis jättämään mieheni, jos hän olisi sanonut, ettei koskaan halua lapsia. Se vaara oli, mutta lopulta lapset tehtiin. Lapset ovat minulle elämäni tärkein saavutus ja mieheni on loistava isä. Ihmiset eivät kuolinvuoteellaan kadu asioita, joita ovat tehneet, vaan asioita, jotka on jääneet tekemättä. Lastensaamista en koskaan kadu (Noh ehkä leikitään joskus...) mutta jos olisin toisen tahdosta jättänyt tekemättä, niin todennäköisesti katkeroituisin ja pahasti. Biologialle ei vaan mahda mitään. Tietääkö miehesi ajatuksistasi, siis miten pitkälle olisit valmis menemään lapsen saamiseksi? Ei tietenkään pidä kiristää/painostaa, mutta ei myöskään pitää sisällä näitä tunteita. Yksin lapsen tekeminen ei ole huono vaihtoehto! Tsemppiä!
 
vierailija
Olen ollut samassa tilanteessa. Jotta voit oikeasti tehdä päätöksen erosta, niin miehen pitää tehdä päätös lapsesta. Omalle miehelleni annoin 6 kk aikaa antaa vastauksen minulle ja sanoin, että sen jälkeen teen päätöksen parisuhteen jatkosta.

Miehen vastaus oli 6kk päästä ei (ja se piti puristaa ulos). Pohdin asiaa nelisen kuukautta ja kerroin haluavani erota. Asia oli liikaa välissämme. Mies meni ihan paniikkiin, eikä halunnut menettää minua ja oli valmis lapseenkin. En halunnut, että hän katuu myöhemmin nopeasti tehtyä päätöstä, joten menimme pariterapiaan.

6kk päästä tästä ensimmäinen raskaus, joka päätyi keskenmenoon. Tuntui, että se vahvisti miehen päätöstä lapsesta entisestään ja hän suri menetystä paljon. Nyt meillä on ihana 2-vuotias. Parisuhde voi myös paremmin kuin ennen raskautta.


QUOTE="Vauvakuume32, post: 31478231"]Tämä on iänikuinen ongelma, mutta pakko avautua. Erotako rakastamastani miehestä joka ei halua lapsia?

Olemme seurustelleet nyt yli 7vuotta ja huomaan "biologisen kelloni" alkaneen tikittää huolella: haluan lapsen. Olen aina halunnut, ja olen sen tehnyt myös selväksi miehelleni alusta asti. Vauva ei ole kuitenkaan ollut ajankohtainen. Nyt minulla alkaa olla ikää jo sen verran (olen 32, mies 35), että lapsen yrittäminen kannattaisi ylipäätään aloittaa, koska ei sitä tiedä, jos raskaus ei onnistukaan muitta mutkitta.

Mieheni kuitenkin ahdistuu jos yritän edes ottaa aihetta esiin kysymällä, mitä hän haluaa tulevaisuudelta. Hän sanoo, että "katsotaan tilannetta parin vuoden päästä". Mutta en voi odottaa ikuisuuksiin.. tuntuu, että hän on sanonut noin viimeiset vuodet.

Mitä teen: rakastan miestäni, mutta en voi vain odottaa että jospa hänelle iskeekin joskus "vauvakuume" tai että hän keksii haluavansa lapsia 10 vuoden päästä, jolloin voi olla jo liian myöhäistä, ainakin minulle. Pelottaa.

Kannattaako erota ja yrittää löytää kumppani joka haluaa lapsia? Tuhlaanko aikaa mieheni kanssa? Vai onko vaarana, että menetän elämäni rakkauden kun haluan lapsia? :( Ahdistaa kirjoittaakin tästä. Onko täällä muita jotka kamppailevat saman ongelman kanssa?[/QUOTE]
 
vierailija
Sama tilanne ja kaipaisin vinkkejä siihen, miten ihmeessä päästään emotionaalisesti irti siitä rakastamastaan ihmisestä, jos suhteessa ei muuten ollut mitään vikaa, kuin että toinen ei halunnut lasta? :( Tuntuu ihan tosi mahdottomalta tässä nyt etsiä saati löytää sitä uuttakaan miestä, joka sitten asap haluaisi alkaa lisääntyä. :/
 
vierailija
Meillä oli aikanaan sama tilanne, mies sanoo että sitten joskus, sitten parin vuoden päästä jne. Lopulta totesin että tämä on minun suurin unelmani, tulla äidiksi, haluan aikataulun joka pitää milloin lasta aletaan tekemään tai sitten jatkan matkaa yksin. Ei painostamista vaan ihan vaan kylmänä faktana. Koska tämä oli asia jonka vuoksi olisin ollut valmis jättämään mieheni.
Mies mietti tilannetta pari kuukautta ja aloimme yrittämään.

Puhukaa, Puhukaa, puhukaa. Tuo epätietoisuus haluaako toinen ikinä lapsia on raastavaa.
 
vierailija
Jos mies epäröi, hänen on helppo lykätä pohdintaa jatkuvasti vaan eteenpäin... Jolloin voi lopulta olla naiselle liian myöhäistä.

Itse en olisi ollut valmis jäämään lapsettomaksi miehen takia. Joten minusta tuo vakava keskustelu aiheesta ja muutaman kuukauden harkinta-aika olisi ihan hyvä vaihtoehto. Ei sitä aihetta voi vuositolkulla vaan vältellä, kieltäytyä puhumasta, pitäisi käydä läpi se asia että onko siellä taustalla jo päätös että ei oikeasti halua lapsia, vai olisiko asia keskustavissa ja neuvoteltavissa.
 
vierailija
Pelkääkö vain isäksi tuloa? On itsekäs ja haluaa pitää sinut kokonaan. Kerro, että lapsi ei ole aina vauva, vaan siitä kasvaa kalastus- ja pyöräilykaveri yms. Hän myös välittää teistä, kun olette vanhoja. Muuten olette yhteiskunnan armoilla.
 
vierailijaolen
Vastaus ap:lle tulee vähän myöhään, mutta vastaava ongelma on itsellänikin. Mies ei ole koskaan halunnut lasta, ei edes yksikössä. Oma mieleni on vaihdellut. Ihan alle parikymppisenä mielikuvissa siinsi perinteinen 1-3 lasta, kultainennoutaja ja punainen tupa ja perunamaa. Myöhemmin tätä mielikuvaa analysoituani olen kuitenkin tullut tulokseen, että en vain osannut haaveilla muunlaisesta elämästä. Välillä olin jo vakaasti sitä mieltä, etten lapsia halua, kunnes suhde ajautui kriisiin osin lapsikysymyksen takia. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei lapsi ole niin tärkeä, että jättäisin sen takia mieheni.

Nyt kolmenkympin kolkutellessa ovella, olen huomannut hiljalleen heräileviä ajatuksia omasta lapsesta. Ympärillä ihmiset ovat alkaneet lisääntyä, mikä tietenkin vain vauhdittaa näitä pohdintoja. Mies on tullut vastaan ja luvannut kompromissilapsen sitten joskus. En vain tiedä, voiko lapsen suhteen tehdä kompromissia, toinenhan joutuu kuitenkin taipumaan tekemään vastoin tahtoaan oli lopputulos lapsi tai ei. Pelkään, miten tämä vaikuttaisi suhteeseen ja että jäisin kuitenkin lapsen kanssa yksin, enkä halua lasta (ainakaan vielä) yksin, vaan nimenomaan tämän miehen kanssa.

Miehen jättäminen tuntuu edelleen kaukaiselta. Se olisi pitänyt tehdä silloin nuorempana kun meni muutenkin lujaa. Nyt ollaan niin kasvettu yhteen, että ero tuntuisi vielä vaikeammalta kuin muutama vuosi takaperin. Sitä paitsi toipuminen eron mukanaan tuomasta surusta veisi aikaa, eikä ole mitään takeita että löytäisi enää ikinä ketään, jonka kanssa haluaisi jakaa arjen saati pykätä lapsia. Tai että löytäisi sellaisen ennen kuin tulee biologinen seinä vastaan.

Sympatiat aloittajalle, täällä jahkaillaan luultavasti hamaan tulevaisuuteen asti.
 
Haluan isäksi
Mulla tuntuu olevan vastaava ongelma, tosin nais ystäväni ei halua lasta ja minä haluan. Olen jo kerran eronnut samasta syystä ja nykyisessä suhteessani törmännyt samaan ongelmaan. Minä kun haluaisin olla vastuuntuntoinen isä rakastaa lapsiani, huolehtia heistä ja ennenkaikkea viettää lasteni kanssa aikaa. Kysessä ei ole mikään hetken päähänpisto, olen aina halunnut lapsia.
 

Yhteistyössä