Esikoisen odottajia Jyväskylästä?

Samaa ikäluokkaa siis ollaan. Piti ihan miettiä että olinkos mä 27 vai 28, mutta kyllä pitäis itelläkin 28 v tulla täyteen. :) Asutaan Kuokkalassa tällä hetkellä, hakusessa oma asunto mutta aika toivottomalta näyttää.. Palokan seudulle haluttais.
 
Kyllä sitä itekkii joutuu aina välillä laskeskeleen ikäänsä, ei vaan enää pysy perässä. Toista se oli sillon, kun ootti täyttävänsä 18 vuotta, sillo ikä tiiettiin melkei minuutilleen :D

Palokka on kyllä kivaa aluetta, sopivan lähellä keskustaa, mutta kuitenki tarpeeks kaukana. Ja kaikki peruspalvelut löytyy ihan likeltä. Onko teillä millanen asunto haaveissa?

Mites sun raskusaika on sujunu?
 
Joo-o, kaukana takana on ne ajat milloin vanheneminen oli vielä hyvä asia :D

Sitä perinteistä rivarikolmiota ollaan etsiskelty syksystä asti ihan aktiivisesti. Tuntuu vaan, että kaikki myyntiin tulevat asunnot on joko tosi vanhoja tai sitten uudiskohteita. No, etsinnät jatkuu.. Puuppola on muuten jonkin verran tuttua seutua :)

Raskaus on sujunu oikein hyvin. Ainoastaan flunssakierre poskiontelontulehduksineen ja lääkeallergiakohtauksineen vaivasi tossa loppu-alku vuodesta ja nyt on jalassa rasitusvamma ja linkutan. Mutta ei siis varsinaisesti mitään raskauteen liittyviä ongelmia (vielä!) oo ollu. Mitenkäs sulla on odotus sujunu? Tiedättekö kumpi teille on tulossa?
 
Tuo asunnon metsästäminen on sit niin hienoo. Aina ku tuntuu, et nyt löytys sopiva, ni sit se kosahtaakii hintaan. Meillä meinas käydä vähä hassusti, ku etittiin tätä Puuppolan torppaa, entinen asunto menikii kaupaks nopeemmi ku oltii varauduttu eikä sit oltu löydetty viel uutta tilalle. Onneks tää talo löyty sit ja saatii muutto suoritettua, mut ei tainnu jäähä ku vajaa kuukaus "ylimäärästä" aikaa. Vähä turhan pienellä aikataululla, mut ei sentää tarvinnu sillan alle mennä elelee :).

Täällä on menny raskaus sinänsä Ok, muuten ei mitää ihmeellisiä, paitsi et rv 27 jäin sit saikulle ja töistä pois loppuajaks supistelujen takia. Työ ku on hyvinki fyysistä ja vaikka miten helpotti ja keventi, ni viimesinä päivinä tuli supistuksia vaikka vaan istu rauhassa. Nyt sit vaan hengaillaan kotosalla ja yritän pysyä järissäni. Muuteha täs ei ois mitää, mut isäntä on aina viikot pois kotoota, ni tuntuu et seinät kaatuilee päälle. Onneks on tuo koiraeläin, ni on ees vähä jotai elämää kotona.
Meijän juniorin pitäs todennäkösemmin olla tyttö, selkeitä pojan vehkeitä ei ainakaa ultrassa näkyny.

Joko teillä on kaikki valmiina vauvan tuloo varten? Ja onkos teillä sukupuoli tiedossa?
 
Juu eipä oo mitään herkkua tää asunnon etsintä. Tuntuu, ettei kohta enää ees viitti innostua mistään kivasta kämpästä kun kuitenkin joutuu pettymään kun tajuaa, että siinä on jokin huono puoli mikä estää ostamasta. Esim. viimeisin mitä käytiin kattomassa oli ihan unelma ja hintakin ois vielä ehkä ollu jotenkin siedettävä, vaikkakin ihan siellä budjetin ylärajoilla, mutta sitten vuokratontin takia siinä asunnossa on niin korkea yhtiövastike ettei mitään järkeä. Sitten taas jotkut kämpät ehtii olla ehkä sen päivän ilmoitettuna jossain kunnes ne katoaa, eli toisin sanoen on myyty saman tien. Nytkin piti mennä huomenna yhden asunnon ensiesittelyyn ja eilen vielä katottiin, että se esittely on edelleen voimassa, mutta tänäänpä ei enää koko kämppää näy ko. sivustolla. Suututtaa!!

Teillä kyllä kävi hyvä tuuri, että saitte sitten nopeesti uuden katon pään päälle :) Asutteko ihan omakotitalossa? Meillä on tällä hetkellä asumisoikeusasunto ja tässä 3 kk irtisanomisaika, joten kauheella kiireellä tästä ei pääse lähtemään.

Voi ei, uskon että on rankkaa olla yksin kotona vaan :/ Harmillista, että oot joutunut noin aikasin jäämään jo pois töistä. Itse mietin jo, että miten saan sen normaalin 1,5 kk kulumaan ennen kuin vauva syntyy.. Tylsistyn tosi helposti. Mutta eihän sille mitään mahda jos saikulle joutuu, tietysti pitää vauvan parasta ajatella. Onneks et ihan vuodelevossa taida kuitenkaan olla, että saa ees jotain touhuilla siellä kotosalla?

Meille veikattiin rakenneultrassa poikaa, kuulemma joku tökötin näkyi siellä :) Ens viikolla on lääkärineuvola ja ultra, niin pitää kysyä näyttääkö edelleen samalta. Tyttöä ensin ite veikkasin, mutta sitten taas olin nähnyt monta unta jossa vauva oli jo syntynyt ja se oli poika. Hankintoja meillä ei oo vielä muuta kuin vaatteita ja niitä onkin aika reilusti. Äitiyspakkaus otettiin ja oon ostanu pari vaatepakettia huuto.netistä ja sit yksittäisiä vaatteita ihan kaupoista ja vähän kirppariltakin. Vaunuja käytiin viime viikolla katsomassa ja nyt mietiskellään mihin päädytään. Aika paljon hankaloittaa noiden hankintojen ostamista se kun ei tiedä missä tullaan asumaan kesällä..

Mites teillä nuo hankinnat? Millaset vaunut teille tulee?
 
Juu, omakotitalossa asutaan. Tää on tällänen mukavan rauhallinen alue, neljä taloo melko lähekkäin ja kaikissa asuu lapsiperheitä (tai siis kohta kaikissa :) ).

Nuo rivariasunnot taitaa mennä aika nopeeta kaupaks. Toivottavasti teille löytyy mieluisa koti piakkoin :) Osassa rivarikämpässä on kyllä nuo yhtiövastikkeet ihan järettömän korkeet, siihe ku tarvii laskee päälle viel kaikki lainan lyhennykset yms pakolliset menot, pääsee melko hävyttömiin summiin. Onneks kuitenki niitä kaikkinensa järkevän hintasia asuntoja löytyy kans.

Joko työ ootte saanu sen äitiyspakkauksen? Mitä tykkäsit niistä tavaroista/vaatteista? Me viellä ootellaan sitä pakkausta, toivottavasti tulis piakkoin, ni pääsis hypisteleen niitä. Vaunut meillä on viel hankkimatta, saadaan varmaan isännän siskolta keväämmällä. Onneks niillä ei viel hirvee kiire oo, eipähä ainakaa tarttee miettiä, missä säilyttää niitä.
Välillä tuntuu, et on ihan hukassa, ku yrittää miettiä, mitä kaikkee sitä oikein tuleekaa tarviimaan vauvan kanssa. Tulee mietittyä, et onko nyt vaatteita tarpeeks, montako tuttipulloo sitä tarvii ja suostuuko juniori ees syömään pullosta. Onneks kaikkee pystyy hommaamaan sit vauvan synnyttyä, ei tarttee ihan kaikkee olla just nyt tähän hätään.
Meinaatteko muuten käyttää kertisvaippoja vai kestoja? Oon ite miettiny jos ainaki kokeilis noita kestoja, tiiä miten sit todellisuudessa tulee käymään. Varmaan tarvii vaan hankkia muutama lisää, ei ehkä ihan sillä äitiyspakkauksen setillä tuu pärjäämään :).

Hyvä, et sulla on menny odotua-aika hyvin :)
Ihan vuodelepoon en onneks joutunu, rauhallisesti vaan pitää ottaa ja kyl sen aina huomaa, jos meinaa touhuta liikaa. Kyllähä nää päivät on välillä pitkiä, pitää vaa kehitellä jotain kevyttä puuhastelua ja nähä mahollisimman paljon kavereita, ni ei ihan mökkihöperöidy. Mut onneks ei oo enää kauheesti jälellä, ni eiköhän tän rauhallisen elon kestä, nukkuu nyt varastoon niin paljon, ku mahollista, unet saattaa jäähä tulevaisuudessa vähä vähemmälle :D.

Teetkö muute mitä työkses?
 
Moi!
Ilmoittautuisin mielelläni mukaan ketjuun, olen tänä vuonna 30-vee täyttävä ensiodottaja Kortesuolta. Laskettu aika on toukokuun lopulla, vielä neljä viikkoa olisi töitä jäljellä ennen äitiysloman alkua. :)
Tulokkaan sukupuolesta ei ole tietoa, salamatkustaja on hienosti kunnioittanut äitinsä toivetta.
Sain vasta eilen vietyä äitiysrahahakemuksen postiin, joten äitiyspakkausta pitää alkaa sitten odottelemaan. Oli muistaakseni reilu viikko siihen deadlineen, millon hakemus piti viimeistään lähettää.
Muutkin vauvahankinnat on ihan alkutekijöissään. Luotan siihen, että se pesänrakennusvietti pamahtaa päälle kohta ihan kunnolla ja sit alkaa tapahtumaan. :)
 
Tervetuloa mukaan Pääskyli! Kiva saada lisää vahvistusta joukkoon :)

Ja hei vaan taas Garnetillekin! On ollut aika kiirettä viime päivät ja nytkin ehdin vain pyörähtää koneella ennen kuin kaadun sänkyyn, jotenka kirjoittelen lisää huomenna paremmalla ajalla ja kun ajatuskin kulkee selkeemmin :)
 
Nonniin, josko sitä nyt ehtis kirjoitella tänne. Töissä on ollut yhtä hullun myllyä tää viikko ja lisäks flunssa meinaa taas iskeä kimppuun ja miljoona muuta asiaa meneillään.. huoh, viikonloppua odotellessa!!

Garnet, teidän asuinolot kuulostaa kyllä mukavilta :) Meilläkin mies on ehdottanut jos muutettais Tikkakoskelle, kun siellä asunnot huomattavasti halvempia.. Itse vaan oon niin kaupunkilaistyttö ja viihdyn tässä keskustan lähettyvillä enkä välittäis autolla ajella jatkuvasti niin en oo vielä lämmentynyt ajatukselle. Mutta saa nyt nähä mihin päädytään, ainahan mieli voi muuttua.

Saatiin jo äitiyspakkaus tuossa parisen viikkoa sitten. Oli kyllä ihana päästä sen kimppuun! Äiti ja siskokin tuli heti seuraavana päivänä sitä innoissaan tutkailemaan :) Itse tykkään kyllä kovasti, siinä oli kaikki vaatteet sellasia kivoja mitä tulee varmasti käytettyä. Ei siis yhtään sellasta mistä en ois tykännyt. Vähän enemmän se on mun mielestä ehkä poikamainen.. Mutta eihän se pienellä vauvalla oo niin tarkkaa, varmasti teiän tytöllekin sopii ne kaikki :) Toivottavasti saat paketin pian! Kerro sit mitä tykkäät.

Me ollaan nyt noita vaunuja mietitty viime päivät kovasti. Ostetaan varmaan uutena, kun ei nyt tunnu tässä lähipiirissä olevan hyviä käytettyjäkään tarjolla. Yhdet vanhat carenan yhdistelmävaunut saatais 50 eurolla, mutta niistä tulis sit varmaan vaan kakkos/parvekevaunut enkä tiiä tarvitaanko sellasia.. Brion vaunuja (travel system) ollaan nyt ensisijaisesti mietitty. Vaunut tulee meillä varmasti kovaan käyttöön kun tykätään liikkua ja matkustella paljon niin halutaan niihin panostaa.

Muut hankinnat on edelleen vielä kaupassa.. Hoitopöydän kans ollaan pähkäilty, että ostetaanko sellanen vai ei. Tuntuu, että se veis vaan hirveesti tilaa tässä kaksiossa ainakin ja käyttöikä on lyhyt, mut sit taas meillä ei oikein saa kylppäriinkään viriteltyä hoitotasoa niin pakko olis jokin vaipanvaihtopaikka kyllä olla. Kaikki hoitopöydät vaan tuntuu olevan aika matalia, kun itse ollaan molemmat pitkiä niin pitää sekin huomioida.

Ei ajateltu kestovaippailla. Meillä on nyt jo niin vähän tilaa kuivattaa pyykkiä ettei kiinnosta yhtään lisäpyykkäily.. Kannan ekologisen korteni kekoon sit muulla tavoin ;) Hattua nostan sulle kestoilun yrityksestä! Joo ehkä tosiaan muutaman vaipan tarvii lisää, voipi olla että sitä tavaraa tulee junioreilta aika tiuhaan tahtiin :D

Oon tilitoimistossa töissä, toimistosihteerinä ja ostoreskontraa hoidan myös. Opiskelen siinä samalla taloushallinnon ammattitutkinkoa, kun päätin vaihtaa alaa. Ammatiltani oon restonomi. Nyt nuo opinnot on tosin tauolla vauvan takia. Jatkan sitten kun joskus palaan töihin. Suht siisti sisätyö siis, istumatyötä enimmäkseen mut aika paljon tulee kyllä liikuttuakin päivän aikana asiakkaita palvellessa ja millon mitäkin puuhaillessa. Alkuvuosi on meiän alalla rankkaa aikaa aina ja oonkin nyt tehnyt ihan kamalan paljon töitä. Lisäks meillä on vähän henkilöstöstä pulaa ja välillä tuntuu ettei meinaa jaksaa kun on liikaa töitä. Tääkin viikko on ollu tosi rankka ja ylityötunnit paukkuu.. Toivoisin jaksavani ihan loppuun asti töissä mut kohta pitää kyllä alkaa miettimään omaa ja vauvan parasta ihan tosissaan.

Ootko itse millä alalla töissä?

Pääskyliini, kerrohan toki lisää itsestäsi :) Millasia töitä teet? Ja miten on raskaus sujunut? Sulla ei enää ookaan paljoa odotusta jäljellä, oijoi! Eiköhän se pesänrakennusvietti iske sitten viimeistään äitiyslomalla kun on aikaa. Ja näin kevään tullen siivousintoakin ehkä riittää tavallista enemmän, ainakin itsellä :)
 
Heippa vaan!

Olin mun porukoiden luona alkuviikon palloilemassa ni jäi tuo koneella oleskelu vähiin.

Pääskylille tervetuloo vaan tähän suuurensuureen joukkoon :)

Eipä meilläkään oo mitää erikoista hommattu juniori varten, pikkuhiljaa ku hommailee ni riittääpähä puuhasteltavaa. Tosin itteni tuntien kaikki jää viime tippaan, mieluiten viellä niin, että isäntä käy hommaamassa jotain turvaistuinta, ku tulee hakemaan meitä sairaalasta kotio :D. Hoitopöytää ei varmaan sen kummempaa hommata, just sen käyttöiän lyhyyden takia.
Saa nähä mitä siitä kestoilusta tulee, kokeilee eka miten se lähtee sujumaan ja jos tuntuu hankalalta, ni sit voi unohtaa sen, kuha kokeilee.
Hyvä, et äippäpakkaus on mieleinen :) Parin viikon päästä viimestään pitäs meijänki saaha se.

Koulutukseltani oon ravintolakokki, tosin kokin hommia en oo tehny viiteen vuoteen. Tarjoilijana olin kolmisen vuotta ja nyt pari viimeistä vuotta Metro tukussa osastovastaavana. Saa nähä miten pitkään tuolla tukku-maailmassa viihtyy, hirveesti houkuttelis palata takasin ravintola-alalle. Ainut "ongelma" ravintola-alalla on vaa nuo työajat, lapsukaisen hoitopaikka voi olla kivenalla. Noh, onneks siihen on viel hetki aikaa ennen ku tarttee niitä miettiä.

Onko teillä muuten mitää tietoo tuosta sairaalan tilanteesta? Siis synnärin tilat menee toukokuussa kiinni (?) mut missäs sitä sit synnytetän ja ollaan osastolla? Onko ollu neuvolassa mitään puhetta asiasta? Ois ihan kiva päästä tutustumaan synnytysosastolle paremmin, mutta se ei kait oo mahollista, eikös se "luento" sairaalan auditoriossa korvaa tutustumiskäynnit? Meinasitteko muuten mennä sinne/ootteko jo käyny?
 
Huh, onneksi huomenna on perjantai! :D
Ja loma lähenee, tosin vähän jänskättää, et miten ehdin kaiken saamaan töissä valmiiksi sijaista varten. Oon opettajana töissä ja jään tosiaan pois just kuus viikkoo ennen kesälomia, joten arvioinneista mun pitää tehdä suurin osa valmiiksi ennen äitiyslomaa.

Me saatiin ostettua vaunut pari viikkoa sitten, kun mun äiti bongasi Hobby Hallin tarjouksen. Oli siis viime vuoden mallia Brion Happy Mixed mustana alle viiden sadan. Vähän jänskättää, että tuleeko ongelmia tuon värin kanssa kesällä. Että onko vauvalla sairaan kuuma vaunuissa... No, enpä oo kyllä itsekään mikään auringonpalvoja. Vaunut oli just se, minkä halusin uutena ostaa, kun tutuilla on käynyt ihan sairaan huono tuuri käytettyjen vaunujen kanssa. Parillakin eri tyypillä oli melkein heti hajonnut osia vaunuista ja varaosia saa sit jo tosi huonosti muutaman vuoden vanhoihin vaunuihin.
Meillä taas seuraava pähkäilyn aihe olis turvakaukalo. Niitäkin on niin älyttömällä hintahaitarilla ja valikoimalla että ihan päätä huimaa. Onko teillä hyviä vinkkejä?

Meillä on myös vähän tilan kanssa haasteita, kun makkari on niin pieni, että sinne hädin tuskin mahtuu pinnasänky meidän sängyn viereen. Vaatesenkki pitää siirtää sieltä kuitenkin sit pois. Onneksi meillä taas on sit kylppärissä tilaa, että saadaan pyykkikoneen päälle hoitotaso. Toinen vaihtoehto olis ollut, että laittaa hoitotason pinnasängyn päälle. Mut siinä olis ollut hoitajalla huomattavan vähän liikkumistilaa.

Uskon, että käytäntö sit opettaa, missä on kätevintä vaihtaa vaipat ja vaatteet. Luulen, että kun vauva on tullut taloon, sen tavaroille kummasti löytyy paremmin tilaa. Nyt vielä ollaan vähän itsekkäitä kaikkine tavaroinemme eikä raskita luopua mistään. :) Meillä ainakin työhuone natisee liitoksistaan kaikkee "tärkeetä" tavaraa. Ei puhettakaan, että siitä ihan heti lastenhuonetta sais. :)

Kestovaippailua ajattelin kokeilla kotioloissa. Meillä taas on mahdollista pestä ja kuivata hyvin, joten en usko siitä tulevan ongelmaa. Yks kaveri sanoi, että kestoilu pitäis aloittaa heti, jos meinaa. Myöhemmin sitä ei tuu kuulemma aloitettua, jos kertseillä menee ekat kuukaudet. ;) Reissuun otan sit kertisvaipat, ettei tarvi haisulivaippoja jemmata kylässä.


Tulipas paljon asiaa. Huomenna tulee salamatkustajalla 31 viikkoa täyteen. Jei.
Hauskaa viikonloppua!
 
Hei, vastaan heti Garnetille, kun ollaan näköjään samoihin aikoihin kirjottelemassa...
Sen moduulisairaalan rakennus on just alkanut. Eli ne palikat tulee sinne nyt vissiin tämän kuun loppuun mennessä. Se tulee sinne sairaalan taakse Gravidan sisäänkäynnin lähettyville. Tehän ootte kans käyny siellä ultrat..?

Mä kans kyselin sitä synnärin tutustumista, et miten pitkälle mä uskallan sitä lykätä, kun sen uuden sairaalan pitäis tulla toimintaan pari viikkoa ennen mun laskettua aikaa. Ni mustakin olis ollu kiva käydä tutustumassa siellä, minne oon sit oikeesti menossa.
Mutta neuvolan täti vaan tuumasi, että ei sinne saleihin oo päässy enää moneen vuoteen tutustumaan. Ja ne osaston huoneetkin on niin pieniä, ettei sinne isompi porukka ees mahdu. Eli auditoriohommia siellä vaan on.
Mä aattelin, että me kuitenkin mennään sinne. Ihan sen takia, että meillä jäi noin perhevalmennukset väliin ja mua on pikku hiljaa alkanut huolestuttaa tuon miehen henkinen valmistautuminen synnytykseen. ;) Se heittää vitsiksi kaiken aina kun mä vähän aikaa puhun siitä. Se ei sit toivottavasti kehtaa luennolla vitsailla niin paljon ja joutuu oikeesti kuuntelemaan loppuun asti.
 
Heissan!

Vkonloppu meni taas vauhdilla, toivottavasti ois viikollla hyvät kelit, ni vois olla ulkona ihan kunnolla.

On aivan varmasti totta, että kaikki vaipanvaihdot yms selkiintyy vasta sitten kun vauva on oikeesti menossa mukana. Suummitelmia nyt aina on, mut sittenhän sen näkee, mikä tulee toimimaan parhaiten. Kyllähä sitä löytys kaupoista kaikkee hienoo ja ihanaa (=turhaa) tavaraa, mutta ehkäpä sitä kuitenki pärjää ilmanki. Ihastelin just Kodin Ykkösella tumman ruskeeta ovaalin-muotoista pinnasänkyä, mutta hintalappu ei sit ollukkaa enää niiin ihana, ni jostain kumman syystä joutuu meijän juniori "tyytymään" ihan tavalliseen ja käytettyyn sänkyyn.

Ai teilläkin on Pääskyli vähä saman tilanne, kun meillä tuon miehen huumorin suhteen :) . Välillä tullu mietittyä, että miten synnytys tulee oikein menemään, jos isäntä heittää vieressä herjaa ja kun ei tuo oma hermopuoli ole aina niin hirvittävän pitkä.

Ootteko jo mitenkä paljon miettiny synnytystä? Entä ootteko saanu kuulla kaikenmaailman kauhukertomuksia?
 
Oijoi, jopas taas viikonloppu hurahti nopeesti ohi. Sainpas kerrankin levättyä. Ja lisäks sain aikaseks tehtyä inventaarion tähän mennessä hankituista vauvan vaatteista :) Näyttäis siltä, että kokoa 62 cm ei ainakaan tarvii enää yhtään mitään vaatekappaletta! Siitä ylöspäin sit ja ehkä pari ihan pientä bodya vois vielä ostaa. Ja sit kaikkee pientä, kuten sukkia, pikkuhousuja yms.

Mielenkiintoiset ammatit teillä molemmilla :) Kokki ja opettaja on sellasia mitä voisin itekin kuvitella tekeväni. Tosin jos kokki oisin, niin paino karkais varmaan ihan täysin käsistä, kun oon niin perso ruualle :p Garnet, mitä kaikkea teet siellä tukussa? Pääskyli, minkä ikäisiä opetat? Itseäni kiinnosti aikoinaan kielten opiskelu, kun ne on aina ollut vahvin aine mulla koulussa, ja mietin jos ois esim. enkun opeks lähteny opiskelemaan. Mutta sitten päädyinkin matkailualalle ja totesin valmistuttuani, että eihän sillä alalla täällä töitä ole.. En tiedä onko tuo taloushallintokaan mun juttu, sen verran tylsältä välillä tuntuu.. Mut näitä juttuja pitää sit miettiä äippäloman jälkeen, nyt ei jaksa stressata!

Tuosta sairaalan tilanteesta en kyllä tiedä yhtään mitään. Tai siis sen tiedän, että siellä jokin remppa on alkamassa mut siinä kaikki. Neuvolassa ei oo vielä puhuttu siitä mitään. Täytyykin seuraavalla kerralla ottaa puheeksi. Täytyy kyllä myöntää, ettei ihan hirveesti herätä luottamusta lähteä ensisynnyttäjänä johonkin parakkiin ähertämään.. :/ No, minkäs teet. Joo luulen kans niin kuin olittekin jo molemmat kirjoittaneet, että se synnytysvalmennuskäynti on aika teoreettinen. Tyhmää sinänsä, koska käytännön oppiahan siinä ennen kaikkea tarviis ja ois tosiaan kiva tutustua niihin tiloihin etukäteen ja sillä lailla valmistautua tulevaan. Aiotaan silti kyllä ehdottomasti sinne synnytysvalmennukseen mennä, meillä se on ajankohtainen joskus toukokuun alussa (rv 32 jälkeen suositellaan), joten saa nähdä sit missä se silloin pidetään. Muita perhevalmennuskertoja meillä on ollut vasta yks, se hammashygienia + liikenneturvallisuus-osio. Seuraava kerta on vasta huhtikuun lopulla ja sit niitä onkin tiuhaan tahtiin keväällä.

Synnytykselle en oo vielä suonu kovin montaa ajatusta. Helpommin olla vaan ajattelematta koko asiaa :D Mut pakko kai se ois pian alkaa sitäkin miettimään. Pelottaa kyllä, että miten siitä selviää. Meillä mies suhtautuu synnytykseen ihan "järkevästi", jos nyt niin voi sanoa. Ei tosiaan olla vielä keskenämmekään siitä hirveästi keskusteltu. Mukaan mies on joka tapauksessa tulossa, sanoin heti alussa jo että pois jääminen ei oo ees vaihtoehto.. Luulen että mies pärjää synnytyksessä ihan hyvin. Luulenpa että osaa ottaa tilanteen vakavissaan eikä turhia vitsaile, on vähän sen luonteinen niin kuin minäkin :) Taitaa teidän miehiä jännittää synnytykset, ehkä siks on vielä tässä vaiheessa helpompi heittää vitsiksi kuin oikeasti keskustella asiasta. Oma mies tekee tuota samaa joissain muissa asioissa joskus, se voi kyllä olla ärsyttävää. Jospa se synnytysvalmennus sit auttais! Kauhukertomuksia ei oo onneks vielä tullu juurikaan vastaan, pitää yrittää vältelläkin niitä loppuun asti.. hui.

Meiän vaunut tuli tänään ja ne on iiiiihanat! Päädyttiin siis ostaman Brio Go:t ruskean värisenä. Se on siis se travel system, eli mukaan tuli ratasosa, vaunukoppa ja turvakaukalo. Tuo meidän vaunu on viime vuoden mallia ja ollut liikkeessä näytekappaleena, joten lisäks saatiin siihen ns. kaupan päälle erikoisvärinen metallinruskea runko normaalin mustan sijaan ja toinen, kullanruskea/beige, rataskuomu sen alkuperäisen ruskean lisäksi. Voi sit vähän tuunailla :) Oon kyllä nyt vielä ainakin tosi tyytyväinen tuohon pakettiin. Kivan kevyet työntää ja menee suht pieneen tilaan.

Pääskyli, Brion Happyjä mekin alussa mietittiin, ne on varmasti myös todella hyvät. Enkä usko, että musta on liian kuuma kesälläkään. Varjossahan se vauva niissä enimmäkseen muutenkin hengailee :) Me päädyttiin tuohon Go:hon ihan vaan siks kun siihen saa sen kaukalonkin kiinni. En tiiä tuleeko sille ees hirveesti käyttöä sillein viritettynä, mut miehen mielestä se oli hyvä juttu olla olemassa ja onhan se toki plussaa. Kaukalona meillä on siis nyt myös Brio Go-kaukalo ja se on myyjän mukaan kevyemmästä päästä. Omasta mielestäni se on näppärän tuntuinen ja hyvin on pärjännyt arvosteluissakin. Muista kaukaloista en valitettavasti osaa sanoa mitään, kun ei niihin nyt sit keretty perehtymään. Vaihtoehtoja tosiaan riittää..

Me katottiin Garnet joskus kans Kodin 1:llä sitä Stokken ovaalipinnasänkyä, ihan järkky hinta! Luulen kans että meiän pikkuinen saa tyytyä vähän halvempiin uniin :D Me ollaan kans kateltu jos käytettynä löytyis jostain tai sitten joku hyvä tarjous uutena. Nuo vaunut kun nyt tuli melkoisen kalliiks niin pitää sit yrittää muissa jutuissa säästää. Sitä hoitopöytää oon nyt etsiskelly myös käytettynä ja yks hyvä vaihtoehto löytyikin jo. Sitteri saadaan Vauva-lehden tilaajalahjana, sellanen Baby Björnin ergonominen sitteri. Siinä alkaakin sit olla isoimmat hankinnat onneks jo kasassa.

Ootteko vielä miettineet vauvalle nimiä? Onko ollut haastavaa? Meillä on tällä hetkellä 11 pojan nimeä listalla mut ei hajuakaan mihinkä niistä päädytään. Tytön nimi ois jo valmiina, mut poikahan tuon pitäis olla.

Entäpä ootteko kummeja jo valinneet?
 
Moikka!

Mä oon kans bongannut sen ovaalisängyn. :) Sitähän sai muuteltua sitten myöhemmin lastensängyksikin. Mutta hinta tosiaan on aika suolainen.
Meidän pitäis saada käytetty sänky tutuilta, pitäis ehtiä vaan hakea se joskus.

Synnytyksestä sen verran, että mä oon ehkä jo alusta asti miettinyt sitä aika paljon. Mulla on semmonen pieni pelko, että oon ihan avuton siellä synnyttämässä ja joudun kaiken maailman laitteiden ja puudutteiden keskelle makaamaan. Sen takia mä oon ottanut selvää erilaisista lääkkeettömistä kivunlievennyskeinoista, josko olis sit mahdollista kokeilla useampaa eri vaihtoehtoa ennen puudutteita. Sillon ehkä pysyy itekin aktiivisempana ja säilyy semmonen oman tekemisen meininki. Lueskelin alkuun kaikkia kauhutarinoitakin ja oon kuullutkin niitä. Tässä vaiheessa tosin yritän enemmän lukea niitä hyviä tarinoita psyykatakseni itseäni sellaseen hyvään meininkiin. :) Kannattaa muuten käydä lukemassa Voimaannuttavat synnytyskokemukset -blogia.

Mä oon töissä yläasteella, joten 13-15-vuotiaat on se mun pääasiallinen "asiakaskunta". En osaa siitä sanoa muuta kuin, että tässä vaiheessa tuntuu, että olen täysin omalla alallani. Työ on kyllä tosi mielekästä ja sen takia varmaan onkin niin harmillista lähteä pois kesken lukukauden.

Nimiä on mietitty ja vaihtoehtoja on, mutta en osaa vauvaa näkemättä päättää. Tietty sitä ei voikaan, kun ei tiedetä, kumpi on tulossa, mutta sama vaikeus se kai olis, vaikka tietäisikin.

Mun on ihan pakko kysyä, että miten paljon teillä oikein on yhtä kokoa vaatteita? Mä en osaa yhtään ajatella, miten paljon niitä pitäis hommata... Alkuraskaudesta en uskaltanut ostaa mitään, kun olin taikauskoinen. Sitten mä aloin uskomaan siihen, että kaikki läheiset ja kaverit kuitenkin ostaa vauvalle kaikenlaisia vaatteita. Mä en oo tähän mennessä ostanut vielä yhtään vaatekappaletta ite. Ehkä se shoppailuvimma sitten alkaa (kaiken muun pesänrakennusvietin ohessa), kun äitiysloma alkaa ja on aikaa miettiä.

Hauskaa viikonalkua!
 
Se rupeis olemaan pääsiäinen pikkuhiljaa ovella, tais jäähä tänäkin vuonna rairuohot kasvamatta, ikinä opi laittamaan tarpeeks ajoissa niitäkään. Saa nähä tuleeko tänä vuonna virpojia. Viime vuonna oli innokkaimmat virpojat oven takana jo ysin maissa, toivottavasti nyt tulis vähä myöhemmin.

Noista vaatteista, joitain bodyja saattaa olla kokoo 62 joku 10 kpl, pienempiä joku k. Housut on sit samoissa lukemis, potkuhousuja sit ihan muutamat kokoonsa. (Tohon tulee sit äippäpakkauksen sisältö lisäks) Isännän siskolta ollaan saatu juurin osa vaatteista, muutamia on pitäny ite ostella, et pääsee vähä hypisteleen ja fiilisteleen :). Mut hirveen vaikee on arvioida miten paljon sitä vaatetta oikein tulee tarviimaan. Ei kuitenkaa liikaakaa viittis ottaa kaappeihin noita ihan pienempiä vaatteita, ku ei ne kauaa oo kuitenkaa käytössä.

Nimiä ei olla viel mietitty juurikaa, pitäs varmaa jossai vaiheessa miettiä niitäkii. Kuha näkee millanen juniori on, ni eiköhän se nimikii sit löydy. Neuvolasta antovat tänään sen esitieto-lomakkeen synnytystä varten ja siihe sit tarviis pistää nimet hätäkastetta varten. Onko muuten tapana laittaa siihen ne nimet, mitä on aikomus antaa (siis sikälimikäli, jos on nimet tiedossa) vai vaan jotkut nimet?

Pääsyli, ootko sä jonku tietyn aineen opettaja?
Nemesis, miten sä päädyit restonomin opinnoista taloushallinnon puolelle?
Hirveesti ei tarvinnu ravintola ajoilla pelätä lihomisia, taukoja ei juurikaa tarvinnu pitää eikä sit vapailla kiinnostanu enää keittiös juurikaan puuhailla, kuha vaan sai jotain ruokaa eteensä mahd nopeesti ja pienellä vaivailla. Nyt tuol tukussa mä hoitelen hedelmä- ja vihannesosastoo, sinänsä ihan kivaa hommaa, heti ku sais vaan kristallipallon, ni hommat helpottus huomattavasti :D.

Onko teijän vauvat muuten miten kovia liikkumaan ja joko niille on kehittyny jonkulainen päivärytmi? Meijän junnu on näköjään yökyöpeli (tulee selkeesti vanhempiinsa :) ), kasin jälkee alkaa sellanen myllytys ja aamusin ollaan melko pitkään ihan rauhaksiin.
 
Heipähei ja terkkuja tk:n päivystyksestä/äitiyspolilta, tuli siellä vietettyä eilisilta.. Eilen aamulla alkoi mystiset vatsakivut, jotka iltaa kohden paheni sen verran tuskaisiks, että oli pakko lähteä käymään näytillä. Paikoillaan kun makas, niin pysty joten kuten olemaan mutta vähänkin jos käänti kylkeä ja yritti liikkua niin heti iski kauhee kipu. Enemmänkin tuohon ylävatsalle kuin koko vatsan alueelle tai alavatsaan. Vauvan liikkeet tuntui tosi voimakkaasti koko päivän enkä oikeestaan missään vaiheessa pelännytkään, että olisi jotain vauvaan liittyvää tuo kipu. Päivystyksessä tutkivat, ottivat verikokeita yms. ja äitiyspolilla sit vielä yöllä varulta ultrattiin. Vauva oli eloisa ja sydänkäyrä otettiin ja se näytti hyvältä. Myös yksi supistus tallentui, kun niitä mitattiin myös vähän aikaa ja sain varmistuksen että välillä tuntevani mahan kovetukset tosiaan on niitä harjoitussuppareita. Mitään syitä tuolle kivulle ei löytynyt, lääkäri epäili että saattaisi olla jotain sappikivien tyylistä mutta ei sitäkään varmaksi tiedä. Tänäänkin kipua on vielä tuntunut enkä ole pystyny muuta kuin makoilemaan koko päivän. Toivottavasti menis pian ohi, ei oo yhtään kivaa ja pakostikin sitä kuitenkin huolehtii että jos sitten kuitenkin tästä on vauvalle jotain vaaraa.. :/

Tuntui muuten todella oudolta olla siellä äitiyspolilla. Siellä oli ilmeisesti juuri syntynyt 3 vauvaa 15 minuutin sisään! Vauvojen itkua vaan kuului :) Koko ajan vaan mietin että muutaman kuukauden päästä mekin ollaan siellä (tai jossain parakissa..) omaa vauvaa hakemassa. Tuli ihan ikävä tuota pikkuista, voi kun sen saisi jo syliin! Ai niin, ultrassa muuten edelleen vauva näytti pojalta, kun mies kysyi, ja lääkärin mukaan on pitkät sääret tulokkaalla. Ihan niin kuin äidilläänkin (pituutta 175) :)

Mutta joo muihin aiheisiin. Kiitos Pääskyli tuosta blogi-vinkistä, täytyypä kurkata sitä tässä sitten kun tosissaan alan miettiä tuota synnytystä :) Mä yritän pitää mielen mahdollisimman avoimena sekä lääkkeettömille että lääkkeellisille kivunlievityksille. Luotan siihen, että ammattilaiset tietää siellä sairaalassa mitä tekevät. Oma jaksaminen kyllä huolestuttaa, kun tuntuu että eilenkin olin jo niin väsynyt sen vaivaisen viiden tunnin jälkeen tuolla päivystyksessä ja hermotkin meinas nälkäsenä mennä. No, pitää yrittää tässä tsempata itseään kesää kohti..

Vaatteita meillä on vielä aika epämääräisesti eri kokoja. Kokoa 62 on jostain syystä kertynyt tosi paljon, sen kokosia bodeja ja potkuhousuja on jotain 20 kpl molempia eli reilusti kyllä. Kokoa 50 cm ja 56 cm on sitten ehkä jotain 5 kpl bodeja ja potkujousuja, samoiten kokoa 68. Yöpukuja/potkupukuja taitaa kans olla 5 kpl kaikissa koissa. Sitten on tavallisia housuja koosta 62 ylöspäin joitakin kappaleita ja paitoja kans muutamia. Loput onkin sit yksittäisiä kappaleita haalareita, fleece-asuja, haalaripöksyjä, myssyjä, sukkia, tumppuja yms. Pitäis vielä ihan käydä kunnolla läpi, että mitä tarttee vielä ostaa. Hirveen vaikeeta on kyllä munkin mielestä arvioida! Parhaitenhan sen näkee varmaan sitten kun vauva on syntynyt, että millasia vaatteita sillä tulee käytettyä ja miten paljon. Itse pyrin noita vaate- ja muita hankintoja tekemään mahdollisimman paljon jo nyt, koska oon huomannut että jo nyt parin-kolmen tunnin kaupoissa kiertelyt ottaa kunnon päälle. En halua ottaa sitä riskiä, että sitten loppuvaiheessa en enää jaksakaan mitään.

Nimi mekin varmaan päätetään lopullisesti vasta sitten kun vauva on syntynyt. Onhan siinä parikin kuukauttaa aikaa miettiä vielä ennen ristiäisiä :) Mun mielestä siihen esitietolomakkeeseen ei tarvii tulla ne nimet, mitkä varmasti haluaa antaa vaan jos jostain syystä hätäkaste joudutaan tekemään niin sen nimen voi vielä muuttaa jälkikäteen. Näin oon kuullut, mutta ihan varma en ole. Me pyritään laittamaan siihen sellaiset nimet, jotka on aika lähellä niitä mitkä oikeestikin voitaisiin antaa.

Garnet, päädyin vaihtamaan alaa ihan vaan siks kun matkailualan restonomeille on täällä niin huonosti töitä :) Ravintolapuolesta kun mulla ei juurikaan oo kokemusta, niin vaihtoehdot mitä töitä hakea, oli aika rajalliset. Kun hain tätä nykyistä työpaikkaani, päällimmäisenä oli vaan mielessä että sais tehdä asiakaspalvelutyötä. Siinä samalla sitten tarjosivat (tai oikeestaan se oli vähän niin kuin ehto..) mulle mahdollisuutta opiskella taloushallintoa oppisopimuksella työn ohessa ja ajattelin että voihan sitä kokeilla. Edelleen mun työ on aika pitkälti asiakaspalveluun, henkilöstöhallintoon, tapahtumajärjestelyyn ym. liittyvää, mikä on ihan kiva juttu. Jatkossa sit ehkä enemmän sitä varsinaista kirjanpitoakin tulee mukaan kuvioihin, jos vaan kiinnostus on riittävää. Sun työ kuulostaa kyllä aika kivalta! :)

On meiän vauvelilla jonkinlainen rytmi, yleensä aamupäivällä heräilee tuossa 10-11 maissa ja sitten iltapäivän taas on hiljaisempaa. Illalla 19-20 maissa sitten on taas hereillä. Viikoloppuisin onkin sit ihan eri rytmi, sillon tuntuu olevan koko ajan hereillä :D Aika jänniä juttuja kyllä noi. Tällä viikolla vauvan liikkeet on tuntunu kovasti voimistuvan, siellä se kasvaa ja vahvistuu :)

Pääsiäistä odotellaan täällä, ihan vaan sen 4 päivän loman vuoksi :) Aion levätä oikein kunnolla. Ja ehkä vähän kevätsiivousta yrittää.. Mitäs pääsiäissuunnitelmia teillä on? Ja kävikö tänään virpojia? Meillä ei, höh! No sainpahan syödä itse yhen Kinderin mikä tuolla kaapissa pyöri ;)
 
Moi!

Nemesiss, onneksi ei oo vaavilla mitään hätää, vaikka kipuja olikin! Ja toivottavasti se nyt asettuis loppuajaksi tai löytyis joku hoidettavissa oleva syy.

Mä täällä alan kohta muuttua kärsimättömäksi, kun siitä äitiyspakkauksesta ei oo kuulunut yhtään mitään. Onko teillä jo tullut se? Mä jotenkin luulin, että Kela vois tehdä siitä päätöksen nopeesti, vaikka sitä äitiysrahapäätöstä joutuiskin odottelemaan.

On täälläkin tällä kyytiläisellä jo selkeät rytmit, jotka ajoittuu selvimmin niihin hetkiin, kun mä huilaan. Eli aamulla, kun oon just päässy töihin, niin jos satun ensin istumaan vähän aikaa, niin sillon alkaa karuselli. Samoin iltapäivällä neljän-viiden aikoihin ja illalla vielä yhdeksästä eteen päin aina siihen asti, et nukahdan.
Mun nukahtamista ei oo toistaiseksi häirinnyt se, että kaveri potkuttelee samaan aikaan. Tosin nyt viikonloppuna kaveri tais kasvaa 10cm pituutta yhdessä yössä, koska se muljahtelee välillä mun kylkikaarta vasten. Muutenkin sillä alkaa selkeesti olla ahtaampaa, kun kaikki liikkeet tuntuu heiluttavan mahaa näkyvästi.

Pääsiäisenä aattelin kyllä ihan vaan huilata, kun viime viikonlopun olin reissussa. Syön vaan hyvin ja ehkä moikkaan kavereita. Pari pääsiäismunaa pitäis kai käydä ostamassa. En ehtinyt virpojia nähdä, kun tulin kotiin vasta eilen illalla. Täällä olis voinut käydäkin, kun tässä asuu tenavia aika paljon.

Huomisaamuna taas neuvola. Pitiköhän mun täyttää sitä varten joku lappu..? Pitääkin mennä katseleen.
 
Heipähei!
Toivottavasti Nemesissillä on nyt parempi olo. Tuollaset kipukohtaukset säikäyttää ja varsinkii ku on pieni matkassa. Saiko lääkäritselville mitää syytä, mikä tollasia kipuja aiheuttaa?

Pääskyli, mulla se pakkaus tuli noin kolmessa viikossa (siis laskettuna siitä ku laitoin hakemuksen menemään). Outoo, ettei teille oo viellä tullu. Oiskohan joku puoltoista viikkoo menny siihe päätökseen ja loppuaika ooteltiin sitä pakkausta saapuvaks.

Jebbis, tervetuloa joukkoon! :) Asusteletko missä päin?

Jei, me saatiin pinnasänky! Pitää vähän hioo ja maalailla sitä, ni sit rupeis olemaan lastenhuone pääsääntösesti kunnossa. Viellä kun ne vaunut sais hommattua ja sen turvakaukalon.. Onko teillä muuten minkälaisia kaukaloita/istuimia?
Pitäs uskaltautua käymään kaupassa piakkoin, "ihana" mennä sinne ryysikseen. Jos ois ollu tosi fiksu, ni ois menny heti ku kauppa aukee, ois saattanu olla vähemmän porukkaa. Iltapäivällä on ihan turha ees ajatella menevänsä lähellekkää kauppaa. Nyt ku viellä keksis, et mitähä sitä haluis sit syödä pääsiäisenä.
 
Asun Vaajakoskella.

Mä ostin uutena Britaxin viime vuoden mallin telakalla. En tiedä, millainen tuo on sitten käytännössä, mutta ajatuksena tuo telakka on ainakin ihan huippu, ettei tarvitse joka kerta tapella turvavöiden kanssa :)

Mulla ois kanssa edessä pinnasängyn maalaus, mutta se saa jäädä jonnekin kevääseen, kun pääsee terassilla aurinkoon ähertämään :)

Kelan äippäpaketin saantiin meni hakemuksen toimittamisesta tuloon joku 3-4 viikkoa.

Jännittävää, kun uutisissa tuli tästä uudesta sairaalasta juttua, minne sitten ilmeisesti mekin jo päästäis synnytteleen :)
 

Yhteistyössä