Esikoishaaveiden taaperot

TB ja EM Onnittelut ja tarrasukkia :) <3

Me ollaan nyt pari viikkoa asuttu uudessa kodissa ja elämä alkaa palautua omiin rutiineihinsa pikku hiljaa. Viime viikonloppuna Niialla oli ilmeisesti vauvarokko. Kuume nousi 39,9 lukemiin pahimmillaan, ja perjantaina kun se alkoi en uskaltanut lääkärikäynnin jälkeen enää mitata vaikka selvästi tunsin että tyttö on vielä kuumempi kuin lähtiessä. Stä kesti sitten se 3 päivää ja loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tiistaina sitten oli pieniä punaisia pisteitä ympäri vartaloa.

Meillä on kauhea äiti/kiukku kausi. Yksi oli jo reilu pari kuukautta sitten mutta nyt on ehkä vielä pahempi. Jos ei saa olla minun kanssa niin itkee vaan, isä ei saa syöttää eikä tehdä yhtään mitään ilman huutoja. Myös ihan kaikesta mistä joutuu kieltämään saa kauheat raivarit. Alkaa sillä että rupee itkemään ja heittää päätä taaksepäin jolloin tasapaino horjahtaa ja kaatuu eteen päin korjatessaan tasapainoa ja sitten kellahtaa selälleen ja itkee entistä enemmän kun sattuu/harmittaa tuo kaatuminen. Eilen itki 15 min mahallaan lattialla tämän takia. Tulee mietittyä että onko meidän neiti kamalan voimakastahtoinen vai onko muilla samanlaista... Ja sitten Niia ihan tahallaan etsii sellaista tekemistä mitä ei saa tehdä ja sitten kiellosta taas huutaa. Toivottavasti tänään ois parempi päivä ettei taas mene koko kotona olo pelkkään huutamiseen : /

Varmaan johtuu osittain tuosta muutosta, kun se on menny Niian osalta suht kivuttomasti, pari huonoa yötä vain. Meneehän se ohi, mutta on aika raskasta olla jatkuvasti kiukkuavan lapsen kanssa, kun ei saisi antaa periksi jottei opi itkulla saamaan kaikkea haluamaansa, mutta itku taas tuntuu niin raskaalta.
 
alley kiitti! :)

Tuosta kiukusta... meillä tyttö osaa kans kiukuta. Mä olen toistaiseksi käyttänyt hämäämismenetelmää: kiellän tekemästä sitä mitä ei saa ja koitan hämätä heti seuraavaan puuhaan. Usein se toimii, mut ei aina. Meillä kiukkua myös aiheuttaa se kun ei osaa tai äiti ei ymmärrä... tai kun ei saa enempää suklaata kuin yhden suklaakalenterista tai kun ei saa mennä maitomukin kanssa olkkariin tai kun ei saa vääntää hellan nappuloita tai kun pitää laittaa vaippa tai kun pitää syödä... näitähän riittää. Uhma alkamassa siis. Mut suosittelen et koitat heti keksiä seuraavan jutun, et tavallaan se kiukku unohtuis. Jos ei saa hakata telkkarinruutua niin anna sille käteen kattila ja kauha mitä saa hakata jne. Ja joo, helppohan se on neuvoa, en mä itsekään aina pysty toiminaan omien neuvojen mukaan. heh. Varsinki nyt ku on raskaana ja kaamee väsy ja pitäis vielä jaksaa neidin kiukkua... hoh. :rolleyes:

Mulla paha olo on onneks vihdoin loppunut. Masu on aika iso jo, hitsit, yritän vielä pitää tän salassa töissä mut saa nähdä kauan pystyn pitää. :D Muuten menee oikein hienosti.

Mitäs muitten elämään kuuluu? Hiljainen pino, kaikilla taitaa olla joulukiireitä. :)

EM ja Myy 1v 7kk ja mönttinen rv 11+0
 
No onkos kaikki ollut kilttejä? Tulikos paljon paketteja?
Meillä ollaan oltu kilttejä. Poitsu saikin paljon lahjoja. Myös minä. Tuli duploja, traktoreita, muumijuttuj, vaatteita ja mopon. MInä sain pyyhkeitä, karkkia, rahaa,kynttiläsomisteija, itsetehtyjä koruja, kämmekkäät jne.

Ale, Ale. Olettekos käyneet koluumassa ale rekkejä? Me ollaan poitsun kanssa jo kaksi kertaa. mitään en oo löytänyt. Pitäis vissiin mennä johonkin isoon kauppaan esim. Jumboon.

Mites aijotte viettää Uutta Vuotta?
Me ei vielä tiedetä. Pojan mummo kovasti toivoo poitsua yökylään. Mutta en tiedä vielä raaskinkos antaa...jotenkaan ei enää huvita baareissa hilluminen, eikä meillä oikein oo ketään kavereita, jotka pitäis kotipippaloita. Eikä mulla oo oikein mitään vaatteitakaan,heh!Kaksistaan uuden vuoden viettäminenkin tuntuu sangen oudolta...saattaisi kyllä tehdä ihan hyvääkin??? ;)

Me ollaan poitsun kanssa nyt joululomalla. Ihanaa!! Ollaan koluttu kauppoja, tehty lumilinna, lumi tunneli, lumitöitä ja pulkkailtu. Tehtiin omaan pihaan pieni mäki! siitä on kiva laskea pulkalla.Eilen käytiin kokoperheen voimin lasten ilotulitus näytöksessä. Mentiin kävellen ja Poitsu istui pulkassa. Matkaa yhteen suuntaan 1km. Kivaa oli!
 
ElinaMaria, mäkin koitan aina tota hämäämis tekniikkaa, mut se ei meinaa enää auttaa...Välillä on vaan otetta poika syliin ja puettava, vaikka itku tulee pojalta.Ja minun on pidettävä aika kovaa kiinni kun rimpuilee. Rauhottuu kuitenkin heti kun tajuaa ettei se nyt niin kamalaa ollutkaan.

Meillä ei onneksi kiukuta ku pukeutumisesta, toistaiseksi!

Ihanaa Uutta Vuotta sinulle ja sinun perheellesi.
 
Hyvää Uutta Vuotta kaikille.. :)

Täällä kävellään jo kovaa vauhtia, oppi taidon siin 1v.. :D Poskihampaitakin puskee sen 4kpl kerralla.. :/ hiukan kiukkunen on siis neiti, mut muuten menee hyvin. 1v nvlassa n.10kg ja 75,5cm pitkä. :)

Ostettiin ennen joulua omakotitalo ja aika on menny siellä sitten. Ja muutenkin ku töissä jo on niin ei ole sitä omaa aikaa niin paljoa.. :D


TB, Kiira 1v 1kk ja pikkuinen 11+5 :heart:
 
Moikka kaikille!
Töitä, töitä ja vielä kerran töitä- No onneksi nyt on viikonloppu. Poitsu on oppinut hirveesti uusia sanoja ja ihan poikkeuksetta puhelee 2 sanan lauseita. esim. Isin hattu, Iiso mummo, Yömään kissa, tuu äiti. Tänään sanoin "Bussi ajaa etä" eli tarkoitti bussia ajaa setä. :D

teddybear82 Onnea uudesta kodista ja lapsosen uusista taidoista. Toivottavasti hammaskiukuttelut menee pian ohitse.:heart:


Vink, Vink. Blogissani on pikkuinen arvonta meneillään. TinyAngelin puuhailuja


TinyAngel ja Poitsu 1V9kk
 
oho! tämä ketju on vielä olemassa! Tulin pitkästä aikaa palstalle, oon pitäny taukoa tässä...

Onnea vauvis! :)

Meillä kävi huonosti tuon edellisen raskauden kanssa... mutta uusi yritys lähtee käyntiin tuossa syyskuun jälkeen. Malttamattomana odottelen että päästään toimiin. Pelottaa ja ahdistaa ja vaikka mitä, mut kaipuu toiseen lapseen on pelkoa suurempi.

Meidän taaperotkin on jo ihan isoja!
 
Vauvis no se on surullinen tarina....

meillä jo kaksi raskautta on keskeytetty vakavien kehityshäiriöiden vuoksi. Keihtyshäiriöitä munuaisissa ja muualla, sen takia ei lainkaan lapsivettä eikä vauva voi kehittyä normaalisti. Eli vauvalla ei mitään elinmahdollisuuksia. :( Toinen keskeytys siis viime helmikuussa rv 21... Ilmeisesti meillä on sellainen periytyvä sairaus joka voi ilmetä tällä tavalla näissä vauvoissa. :( Ongelma on ettei sitä pystytä tutkimaan, geeniä ei ole vielä löydetty että voisi tehdä mitään geenitestejä tai muuta. Meillä on 5-50% uusiutumisriski, eli ei vaan tiedetä ennen kuin rakenneultrassa että kuinka tulee käymään.

Joillain se lapsen saanti ei ole niin helppoa kuin toisilla. :/
 
Heippa!

Reilu vuosi on edellisestä kirjottelusta aikaa, paljon muuttunu sillä aikaa.. Välillä oon ikävöiny teitä plussa-kavereita, kun poistuin viime keväänä facebookistakin enkä ole kenenkään kuulumisia sen koommin tiennyt. Tosi kurjaa kuulla ElinaMaria teiän pikkukakkosen odotuksesta, ihan hirveästi voimia teille!!

Meille syntyi toinen tyttö maaliskuussa 2011. Vipinää ja vilskettä riittää. Ei näillä näkymin oo perheentäydennystä tiedossa, jos sais loppuopinnot nykästyä kasaan.. eihän mulla kun vajaa puolet ole enää jäljellä :D Pikkuneiti on 9,5kk ja mulla hirveä koulunaloitusstressi... Tai lähinnä kunnalliseen hoitoon vieminen tökkii... Ens viikolla pitäis hoitouraa aloitella maltilliseen tahtiin.

Isommasta neidistähän mä täällä palstalla olenkin kirjoitellut ja voi että mikä ihana 2,5v taapero hänestä onkaan tullut. Niin ylpeä olen mun ihanista lapsista :heart: Ois kiva, jos täällä viriäis keskustelu uudelleen!

Terkuin Talvis ja tytsyt
 
Talvis: Ihana kuulla teidän kuulumisia :)

Meillä arki rullaa eteen päin kovalla vauhdilla. Niia on jo reilu 2-vuotias reipas tyttö, joka puhua pälpättää tai laulaa lähes kaiken hereillä olo aikansa. Elokuussa aloitettiin uudessa päiväkodissa, kun perhepäivähoitaja irtisanoi meidät ennen lomia. Niia tykkää päiväkodista kovasti. Siellä on aika paljon -09 syntyneitä tyttöjä, joista tällähetkellä paras kaveri on yksi Meeri. Tytöt menee peräkanaa ja keksii tyhmyyksiä :)

Meillä oli myös kova sairastelukierre syksyllä 6 antibioottia korviin ja 4 silmiin ennen kuin saatiin putket ennen joulua.

Tänään kävin ekaa kertaa kurkkimassa vauvakuumeilijoiden pinoon, tekisi kovasti mieli alkaa sinne kirjoittelemaan, mutta mies ei ole vielä ihan suostunut ja meillä on häät toukokuussa että ootellaan varmasti ainakin sinne ennen ehkäisyn pois jättöä. Kuume vaan on jo kova, ikävöin sitä vauva masua, liikkeitä mahassa ja kaikkea ihanaa suunnittelua uutta tulokasta varten.

Olisi ihana jos keskustelu täällä heräisi taas.
 
Kappas..tää pinohan on heränny henkiin:wave: mäkin olen elossa..mutta kierjottelen tuolla lapsettomuus puolella.

Meillä siis tahkottu kohta 2-vuotta pikkukakkosta. Ollaan lapsettomuuspolillahoidoissa, vielä ei ole kummastakaan vikaa löytynyt. Nytpiikitän itseeni hormoonia ja ensiviikolla olisi eka inssi=)

Ja tosiaan meilläkin on häät tulossa syyskuussa.Niitä tässä tohinalla järjestelen:heart: Isot häät tiedossa niin paljon hommia.

Talvis mä olen suo kaipaillukkin aina välillä:hug: ja viimeeksi tänään mietinkin että mitä sulle kuuluu. Ihana kuulla susta!
Alley teilläkin häät :heart: ihanaa..joko on paljon suunniteltu ja ootko mekon löytäny? Mä olen jo ostanu oman mekon, mutta jos tuun raskaaksi enne häitä niin pakko ostaa toinen puku. En tuu nimittäin mahtuu tohon.
Elina Maria paljon paljon voimia teille :hug: mä aijemmin huomasinkin sut jo odottajien puolella, joten todella olen pahoillani että teille kävi uudestaan niin kurjasti ettei pienellä ollut mahdollisuuksia elämään. Toivon teille kaikkea hyvää.

Meidänkin neiti tulee parin päivän päästä tasna 2,5-vuotiaaksi. Mulla on ihan sairas vauvakuume ollu jo pitkään..meijänki tyttö jo kaipailis leikkikaveri ja se niin tykkää vauvoista. Mä olen työtön tällähetkellä ja tytön kanssa kotona.Olin viime vuonnapuoli vuotta töissä, mutta mulla todettiin reuma selässä niin ei ole hoitsun hommia liikeny. kukaan ei ota duuniin kun joudun saikulla olee vähä väliä. Lääkitystä en voi alottaa, koska ne pilais meidä nalpsettomuushoidot. Joten..haine nyt johkin kouluun ja meinaan kouluttautu lisää/ uuden ammatin.

Nyt vaan muutkin lisää kuulumisia!
 
Tyty: Kiva kuulla teistäkin! Meillä on tosiaan häät reilu 3kk päästä ja hiukan alkaa paniikki hiipimään :) Kutsut pitäis postittaa maaliskuun alussa, ne on kyllä tehty mutta voi olla että hienosäädän niitä vielä. Sormusta käytiin kattomassa lauantaina ja huhtikuussa sitten rahan kanssa uudestaan. Vielä pitää tehdä pöytäkoristeet, käydä suunnittelemassa/tilaamassa morsiuskimppu ja heittokimppu. Niin ja puvun löysin netistä ja se tilattiin eilen, saa nähdä millanen on kun saa kotiin asti. olkaimeton 2-v yks kaveri lupasi tehdä Niialle puvun. Niiasta tulee meidän morsiusneito. Aika paljon on kaikkea tehtävää, kaason kanssa juuri eilen palaveerattiin ja laitettiin ylös mitä kaikkea tarvii tehdä. Mites teillä, ootteko kuinka pitkällä?
 
Alley meillä on häät syyskuun ekapäivä ja meinasin postittaa kutsut jo tässä kuussa. meillä kun suku on lapissa, helsingissä ja parikkalassa.Niin voivat hankkia majoituksen jne. Halutaan olla hyvissä ajoin liikenteessä ettei kukaan voi märistä, että kutsut tuli liian myöhään. Mullakin on jo hääpuku http://morsiuspuvut.net/files/2011/02/md0040.jpg tollanen, mutta jos tuun raskaaksi pukeudun varmaan lakanaan:LOL: kun olen jo etukäteen katellu noita raskaana oleville olevia mekkoja ja ne on kaameita kaapuja. Et en todellakaan tiiä mitä puen jos olen raskaana sillon.

Sormus käytiin tilaamassa viime viikolla:heart: kukatkin tulee liikkeestä. Hääkarkit on melkein tehty ja kaikki muutkin koristeet. Mä olen ollu ajoissa liikenteessä=) Ollu aikaa puuhastella kun töitä ei ole ollut.

Vauvahaaveita onnea kolmosen odotukseen:heart: kohtahan sä jo poksut ja saat pikkusen syliin. Teillä kyllä riittää hulinaa:D
 
heippa! Mä tunnistan teitä tuolta esikoispinosta ja nyt mullaki on taapero <3

Vauvakuumetta ei vielä oo tullu tän ekan jälkeen, ehkä se vaikuttaa ku kesti 2 vuotta tulla raskaaksi viimeksi. Kaikki on menny kyl kuin unelma ihan raskaudesta lähtien ja tyttö on nii sulonen ku tuo kenkiään kokoajan et ne pitäs saada jalkaan.

mun piti kyl kattoo onko meiän huhtikuisten -11 pinoa tehty taaperopuolelle mut tää pisti heti silmään :D
 
No niin, mulla kesti kauan tulla takaisin :D Ihanaa kun joku muukin oli löytänyt tänne! Tosi kiva kuulla teiän kuulumisia! Vauviksella on varmaan pikkukolmonen jo syntynyt ja alleylla häätkin vietetty.. :)

Viimeksi märisin hoidon aloittamisesta mutta on se kiva jatkaa koulua.. Tytötkin viihtyvät vaikka aika rankalta tuntuu se 7-8h hoitopäiväkin. Illalla kiukutellaan ja kotona on ihan hirveä meteli. Tytöt on perhepäivähoidossa ja saman kadun varrella asuu toinen pph jonka luota Minja on löytäny ikätoverin, jonka kanssa leikit ja jutut natsaa. Moonalla onkin omassa ryhmässä suht samanikäinen kaveri.

Vauvakuumetta ei mulla ole, joskus nostaa päätään pinnalle. Kun valmistun ni vois jokusen vuoden olla töissä ja sit ehkä yks, kaks lasta lisää. Talolainaa täytyy maksella :/ Moonakin on niin temperamenttinen ja äiti-riippuvainen tapaus että miten sitä jonkun vauvan vois tähän ottaa.. Mulla on kapseliki vielä pari vuotta, oon haaveillu siitä et sitte ku sen poistattaa ni olis "tjot"-meiningillä. Niinku ihan oikeesti :D (kumminki sit alkaa samanlainen vouhotus ku Minjaa toivoessa..) Kapseli ei vaan tainnu loppupeleis olla mulle parhain valinta joten välillä mietin sen aiempaa poistattamista.. Noh, toi tulevaisuus tullessaan mitä vaan ni nyt olen tyytyväinen ja onnellinen.

Talvis
 

Yhteistyössä