Olemme eläneet uusperheessä 5 vuotta. Alku oli helppoa. Kaikki Tuntui muuttuvan pikkuhiljaa, se asenne exän puolelta aina kun elämässämme tapahtui muutoksia: yhteenmuutto, lapsiemme odotus ja syntymä, kihlaus, rahatilanteen paraneminen, jne. Exä eli alkuhuumaa ilmeisesti itse uudessa parisuhteessaan suhteemme alussa, nyt kun se on heillä vakiintunut on tarvinnut puuttua meidän elämäämme. Lähes järjestäen on tullut tekstiviestejä lapsensa tapaamisviikonloppujen jälkeen isälle. Milloin on valittanut tarjotusta ruuasta lapselleen, milloin huonon esimerkin antamisesta vanhempana, milloin suoraan sanottuna LIIOITELLUT värikynällä meillä tapahtuneista asioista... Nyt olen alkanut miettimään, alkaako exä tahallisesti yrittää erottavansa meidät, että meillä menisi huonosti tai eroaisimme. Exä kyselee yhteisiltä tuttaviltamme meneekö meidän parisuhde huonosti. Sekä saavansa tietää meidän naapurien kautta mitä meillä tapahtuu?? Minusta alkaa kuulostamaan jo todella sairaalta kyttäämiseltä!
Itse äitinä aloin miettimään, että kyllähän minuakin kiinnostaisi lapseni hyvinvointi isänsä luona, mutta tämä alkaa mennä liiallisuuksiin.... en koskaan kykenisi tekemään isän vointia huonoksi tiedostaen, koska lapset aistivat ja kärsivät jos isä ei olisi onnellinen elämässään ja pääsisi erosta yli.
Tätä ei monet exät osaa ajatella. Ihan kuin ex etsisi virhettä isästä ja halventaa isyyttä, eikä koskaan lapsella ole ollut aihetta olla meillä kurjissa oloissa. Iloisin mielin on aina meillä, saa ruokaa ja meillä on rajamme ja sääntömme.
Isä on vuosien saatossa muuttunut paljon, eli ne huonot piirteet ovat karsiutuneet ja ikä tuonut kokemusta. Ja sitten minut leimataan hulluksi, miksi olen sen miehen kanssa kun se on tommonen ja tämmönen.. mitä ennen meidän suhdetta on tapahtunutkaan.. mitä jos meillä synkkaakin kemiat paremmin ja siksi pidämme yhtä.
Mutta näiden tekstiviestien ja meidän elämämme kyttäämisen takia, olen alkanut miettimään kauanko jaksan tällaista... Mutta toisaalta en tahdo erota ex-vaimon takia, koska sehän sitä juuri haluaa näköjään. Exä tulee jo mun uniin ja olen itkenyt neuvolassa tätä uusperhe-elämää. Ja niin helpolta kuin se kuulostaakin, todella moni sanoo: "Anna sen exän touhottaa, älä välitä", kyllä mä välitän kun olen niin tunne ihminen enkä tahdo kellekään pahaa. Ja syytön MINÄ ja LAPSET heidän väleihinsä ovat. Haluaisin keskustella ex-vaimon kanssa asioista, mutta aina kun olen puuttunut niin saan siipeeni kun "olen avannut suuni". Ja sitten tuntuu, jos en puuttuisi niin mua pidetään asiassa tossuna.
Onneksi heidän yhteinen lapsensa on murrosiän kynnyksellä, ja niin toivoisin elämän alkavan helpottamaan kun lapsi saa tehdän päätöksiä pikku hiljaa kummankin vanhemman välillä eikä niin että vanhemmat tekevät päätökset lapsen puolesta.
Itse äitinä aloin miettimään, että kyllähän minuakin kiinnostaisi lapseni hyvinvointi isänsä luona, mutta tämä alkaa mennä liiallisuuksiin.... en koskaan kykenisi tekemään isän vointia huonoksi tiedostaen, koska lapset aistivat ja kärsivät jos isä ei olisi onnellinen elämässään ja pääsisi erosta yli.
Tätä ei monet exät osaa ajatella. Ihan kuin ex etsisi virhettä isästä ja halventaa isyyttä, eikä koskaan lapsella ole ollut aihetta olla meillä kurjissa oloissa. Iloisin mielin on aina meillä, saa ruokaa ja meillä on rajamme ja sääntömme.
Isä on vuosien saatossa muuttunut paljon, eli ne huonot piirteet ovat karsiutuneet ja ikä tuonut kokemusta. Ja sitten minut leimataan hulluksi, miksi olen sen miehen kanssa kun se on tommonen ja tämmönen.. mitä ennen meidän suhdetta on tapahtunutkaan.. mitä jos meillä synkkaakin kemiat paremmin ja siksi pidämme yhtä.
Mutta näiden tekstiviestien ja meidän elämämme kyttäämisen takia, olen alkanut miettimään kauanko jaksan tällaista... Mutta toisaalta en tahdo erota ex-vaimon takia, koska sehän sitä juuri haluaa näköjään. Exä tulee jo mun uniin ja olen itkenyt neuvolassa tätä uusperhe-elämää. Ja niin helpolta kuin se kuulostaakin, todella moni sanoo: "Anna sen exän touhottaa, älä välitä", kyllä mä välitän kun olen niin tunne ihminen enkä tahdo kellekään pahaa. Ja syytön MINÄ ja LAPSET heidän väleihinsä ovat. Haluaisin keskustella ex-vaimon kanssa asioista, mutta aina kun olen puuttunut niin saan siipeeni kun "olen avannut suuni". Ja sitten tuntuu, jos en puuttuisi niin mua pidetään asiassa tossuna.
Onneksi heidän yhteinen lapsensa on murrosiän kynnyksellä, ja niin toivoisin elämän alkavan helpottamaan kun lapsi saa tehdän päätöksiä pikku hiljaa kummankin vanhemman välillä eikä niin että vanhemmat tekevät päätökset lapsen puolesta.
Nämä konstit on meillä käyneet mielessä, vaikkakaan emme ole niihin vielä joutuneet turvautumaan. Paitsi tuohon ensimmäiseen...