F83.0 Monimuotoiset kehitysongelmat

Hei! Tästä on ollut useita ketjuja tässä osiossa. Saattaa löytyä vielä, jos jaksaa kelata alaspäin.

Mutta kuitenkin: Kokemukseni on, että F83 on "yleisdiagnoosi", joka voi pitää sisällään aika monia asioita. Diagnoosi on yleensä lapsen ensimmäinen, kun lapsi on vielä sen verran pieni, että tarkempaa diagnoosia ei saada. Ongelmia voi olla motorisessa kehityksessä, puheen kehityksessä, toiminnan ohjauksessa jne jne. Yleensä diagnoosi tarkentuu seuraavilla tutkimuskerroilla ja lapsen kasvaessa (kun lapsi itse kykenee osallistumaan tutkimuksiin).

Diagnoosinumerolla ei nyt ole muuta merkitystä kuin että mitä tarkemmin lapsen ongelmat tunnetaan, sitä paremmin hänelle voidaan tukitoimia kohdistaa. Ja toisaalta diagnoosinumero voi olla pääsylippu eri terapiamuotoihin.

Meillä poika sai tuon diagnoosin ensin n. 4-vuotiaana ja 7-vuotiaana ennen koulun alkua ADD:hen liittyvät diagnoosit eli ongelmia on toiminnan ohjauksessa, tarkkaavaisuudessa, hahmottamisessa, käden ja silmän yhteistyössä. Nyt poika on ekalla erityisluokalla, on saanut fysioterapiaa, sittemmin toimintaterapiaa ja 4-vuotiaana lyhyen aikaa puheterapiaa.
 
Äippä jatkaa taas
Meillä oli alkuviikolla lastenosastolla suunnittelupalaveri ensi vuodeksi. Siellä sain myös palautteen psylogin tutkimuksista. Niissä kävi ilmi että poikamme jää koko ajan enemmän ikäisiään jälkeen. Ikää nyt 5,5 vuotta ja on alle 3-vuotiaan tasolla.

Minkälainen tulevaisuus tälläisellä lapsella on? Saako ja pystyykö hän koskaan elämään ns. normaalia elämää? Saako hän koskaan ikäisensä kehityksessä kiinni? Onko hän koko elämänsä minun "vastuulla" vai pystyykö elämään itsenäistä elämää aikuisena?
 
moikka!
Noi kysymykset olen itsekkin käynyt monet kerrat läpi mutta vastauksia kukaan ei tiedä..voi kunpa oiskin lasipallo mistä katsoa...mulla on 5-vuotias poika jolla on dg84.6 määrittelemätön dg.mutta suurimmat ongelmat ovat puheessa ja ymmärryksessä.ehdottaisin teidän menevän sopparille me olimme siellä viime vuonna ja sieltä saa paljon tietoa ja vertaistukea..mitä nuorempana kuntoutus aloitetaan sen paremmat mahdollisuudet on kuntoutua...voimia ja jaksamisia teille ja hyvää äitienpäivää!
 
Meilläkin pojalla tuo f83, syksyllä täyttää 5 ja odotellaan psykologin papereita, joissa kuullaan tämän hetkinen "taso". Selvästikin jäljessä ikäisiään, mutta me ei anneta asian häiritä. Uskotaan vahvasti siihen, että kuntoutuksella ja kärsivällisellä opastuksella lapsi oppii kyllä.

Ehkei hänestä tohtoria tule isona, mutta varmasti jonkin ammatin saa. Älä suotta murehdi etukäteen. Jos elämää on 80 vuotiaaksi asti, mitä väliä jos esim. oppii lukemaan 5 vuotta myöhemmin kuin muut?
Jokaisen lapsen kohdalla on tärkeää kannustaa lasta käyttämään hyväksi omia vahvuuksiaan, mutta näiden erityislasten kohdalla se on mun mielestä erityisen tärkeää.

Tiedän itsekin joskus valvoneeni öitä ja miettiessäni tulevaisuutta, mutta murehtiminen vie mua syvemmälle mutaan. Voin kuulostaa kyyniseltä ja kylmältä näine mielipiteineni, mutta mulla on kohta viisi vuotta ollut erityislapsi ja joskus tuntuu itsestäkin ettei mikään enää voi satuttaa mua.


 
Hei.
Meillä myös pojalla f83 ja parhaillaan osastojakso (5pv) lasten neurologisella käynnissä. poika on myös ikäisiään jäljessä, mutta odottelen nyt perjantain palautekeskustelua, missä selviää toivottavasti tarkempi diagnoosi ja "käyttöohjeet" B)

Olen jonneki aiempaan ketjuun kirjoitellut jo tästä meijän tilanteesta, mutta joka tapauksessa meidän tilanne on seuraava:

poika ei ymmärrä "miksi"- kysymyksiä , on motorista kömpelyyttä ja mm. änkytystä, silmän ja käden yhteistyön heikkoutta ynnä muuta.

toivon, että saadaan hoitotukea ja että poika saisi puhe- ja toimintaterapiaa.

Voimia kaikille! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äippä:
Onko muiden lapsilla vastaavaa diagnoosia? Haluaisin meilikaverin vertaistueksi.

Pojallani (5,5v) on kyseinen diagnoosi.
Moikka!!

Olisin kysellyt, että vielläkö kaipaat meili kaveria?
Meillä poika (4.8v) dg r62.
Syksyllä aloittaa toimintaterapian ja erityis paikalla pien pk-ryhmässä.
 
Meillä tytöllä (5,3 v.)on ollut aikaisempana diagnoosina kehityksen monimuotoinen häiriö (dg 83) , johon on meillä sisältynyt kehitysviivästymää, lihashypotoniaa, aistiyliherkkyyttä, jonkin asteista tuntoyliherkkyyttä ja mutismia päiväkodissa. Osastojaksoilla ollaan oltu 3 kertaa. 04/06 diagnoosi muuttuikin lieväksi älylliseksi kehitysvammaisuudeksi. Pitkä oppivelvollisuus alkaa nyt syksyllä erityiseskarina. Käydään toimintaterapiassa väh viikoittain ja musiikkiterapia arviot pitäisi alkaa, kun saadaan maksusitoumus. Tyttö on tällä hetkellä kehityksessään 3-v tasolla. Päiväkodissa meillä on ryhmäavustaja ja tyttö on kahden lapsen paikalla norm päiväkodissa. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä, vaikkakin menemme omalla tahdilla pikkuhiljaa eteenpäin. :)
 
Kersantti Katariina: meidän pojat taitavat olla aikalailla samanikäisiä - täytti tänään 4 v 8 kk. Diagnoosi: F83 Monimuotoinen, laaja-alainen kehitysongelma, puheen- ja kielenkehityksen erityisvaikeus ja kontaktiongelmat, autistiset piirteet. Lastenlinnaan päästään marraskuussa, toivottavasti. Päiväkodissa on avustaja, pidennettyä oppivelvollisuutta on haettu eli eskarin pitäisi alkaa ensi kuussa päiväkodissa. Puhe- ja toimintaterapiaa kerran viikossa. Poika on tällä hetkellä juuttunut tosi paljon leikkivene-juttuihin. Niitä ajattelee varmaan päivin ja öin, eikä kiinnostanut edes pelata muistipeliä tänä iltana :(
 
Meilläkin saatiin lokakuussa dg : f83, aika pihalla oon asioista, kun mulle ei kerrota mitään.. Koulu pitäsi aloittaa nyt syksyllä, mutta sekin vielä ihan auki, että missä/millaisessa muodossa..?

Toimintaterapiassa käydään, ja on ihan normaalieskarissa.
 

Yhteistyössä