G: Mielestäsi ihanin/parhain/koskettavain runo jonka olet kuullut/lukenut?

Kirjoita tähän sanat, jos vain suinkin jaksat/viitsit/löydät jostain

 

Isän suuret, karheat kädet
sanoivat pitkin päivää:
rakastan sinua, lapsi.
Ne olivat teon sanoja,
niin vahvoja,
että kantavat läpi elämän.

Sekä muut Maaria Leinosen runot

 

Isän suuret, karheat kädet
sanoivat pitkin päivää:
rakastan sinua, lapsi.
Ne olivat teon sanoja,
niin vahvoja,
että kantavat läpi elämän.

Sekä muut Maaria Leinosen runot

 

Naapurin tytöltäkö mallin kysyt,
naapurin tytöllä on oma tausta ja olot.
Sait toiset perintötekijät,
suunnista niiden mukaan,
oma lukunsa on jokainen,
oma biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa
kolmiyhteisyys itsekukin

Tutkimusta voi tehdä ryhmätyönä,
Ihmiskuvausta ei,
ja näytelmässä johon jouduit
saat ihmiskuvasi tehdä yksin,
hyvin, hirveän yksin.

Älä yritä miellyttää muita,
hukut muiden virtaan,
joskus ajastaan jäljessä oleva
voi olla edellä aikaansa.
Pahinta, mitä ihminen itselleen teki
on että hän väärensi itsensä.

Aina on oltava niitä joiden päälle saa sylkeä:
punikit, juutalaiset, romanit,
nyt tuli individualistin vuoro.
Ei yksi voi olla niinkuin kaikki,
eivät useimmat kaikistakaan ole
vaikka luulevat olevansa
tullakseen hyväksytyiksi.

Älä mene sukupuolten välisiin sotiin,
ole ihmisen puolella,
rakkauteen kuuluu ystävyys,
ystävyyteen rakkaus,
eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan,
ei lapsi, ei mies, ei nainen.
Meille annettiin tunto mielen sormenpäihin,
se on annettava eteenpäin:
ainoa silta toiseen ihmiseen
on virittyminen toisen mukaan.

Kun lapsen saat, katso malli sieltä
missä vaisto vielä on tallella,
katso lintua, kissaa, oravaa.
Ihminen, luonnosta vieraantunut,
puhuu toisin kuin tietää,
hänen on paha olla.
Mutta ihmisen poikasella on ohut iho,
ei höyheniä, ei karvaa,
se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa.

Ei elämäntaitoa voi opettaa,
se on opeteltava itse
hitaina hitaina vuosina,
ja kun jotain luulet oppineesi,
vuodet käyvät lentämään.
Kai se on niin tarkoitettu:
juuri kun vieras alkaa viihtyä,
tulee hyvästelyn aika.

Elämä toteutuu meissä,
nainen työssä ja lapsissa,
ei kenenkään tarvitse lähteä
itseään toteuttamaan.
paljon et tarvitse:
hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,
järjestys on tämä
jotta luopuminen helpottuisi.

Kysy hiljaa itseäsi,
kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut,
se vastaa kyllä kun maltat odottaa,
joskus vuosien,
joskus vuosikymmenien perästä.


Helena Anhava "Naapurintytöltäkö mallin kysyt"

 

Olen samaa mieltä Goethen kanssa, että tämä on paras:

Jos mun tuttuni tulisi
Ennen nähtyni näkyisi
Tuntisin tutun tulosta
Arvajaisin astunnasta
Virstan vastahan menisin
Peninkulman peipettäisin
Aitoja alentamahan
Veräjiä purkamahan
Sille suuta suikkajaisin
Vaikk' ois suu suen veressä
Sille kätkä käppäjäisin
Vaikk' ois käärme kämmen päällä
Vielä kaulahan kapuisin
Vaikk' ois kalma kaulan päällä
Vielä vierehen menisin
Vaikk' ois vierus verta täynnä

(Kanteletar)

 

Olen samaa mieltä Goethen kanssa, että tämä on paras:

Jos mun tuttuni tulisi
Ennen nähtyni näkyisi
Tuntisin tutun tulosta
Arvajaisin astunnasta
Virstan vastahan menisin
Peninkulman peipettäisin
Aitoja alentamahan
Veräjiä purkamahan
Sille suuta suikkajaisin
Vaikk' ois suu suen veressä
Sille kätkä käppäjäisin
Vaikk' ois käärme kämmen päällä
Vielä kaulahan kapuisin
Vaikk' ois kalma kaulan päällä
Vielä vierehen menisin
Vaikk' ois vierus verta täynnä

(Kanteletar)

:attn: Tämä on yksi voimakkaimmista runoista minkä tiedän. Tosin en voi sanoa, että vain yksi runoista voittaisi kaikki muut, mutta muuten kyllä seison tämän runon takana. Yksi kaikkien aikojen lempirunojani juuri sen voiman takia.

 

Anna kun mä kerrankin selitän.
Se joka ei ole vielä minä
sen on mahdotonta olla me.
Se ei voi kiintyä toiseen
kun se ei ole kiintynyt itseensä.
Se ei voi käsittää suuria ympyröitä
kun se sekoaa pienissäkin.
Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla.
Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta
Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä,
Se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy.
Se toistelee nimeään ja innostuu siitä.
Sen pitää saada tottua olemaan joku.
Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita.

- Arja Tiainen -

Tämä runo ja sikermään kuuluvat neljä muuta ovat seuranneet minua vahvoina 14-vuotiaasta asti.

 

Naapurin tytöltäkö mallin kysyt, naapurin tytöllä on oma tausta ja olot.
Sait toiset perintötekijät, suunnista niiden mukaan, oma lukunsa on jokainen, oman biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa, kolmiyhteisyys itse kukin.

Tutkimusta voi tehdä ryhmätyönä, ihmiskuvausta ei, ja näytelmässä johon jouduit saat ihmiskuvasi tehdä yksin, hyvin, hirveän yksin. Älä yritä miellyttää muita, hukut muiden virtaan, joskus ajastaan jäljessä oleva voi olla edellä aikaansa. Pahinta mitä ihminen itselleen teki on että hän väärensi itsensä.

Aina on oltava niitä joiden päälle saa sylkeä: punikit, juutalaiset, romanit, nyt tuli individualistin vuoro. Ei yksi voi olla niin kuin kaikki, eivät useimmat kaikistakaan ole vaikka luulevat olevansa tullakseen hyväksytyksi.

Älä mene sukupuolten välisiin sotiin, ole ihmisen puolella, rakkauteen kuuluu ystävyys, ystävyyteen rakkaus, eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan, ei lapsi, ei mies, ei nainen. Meille annettiin tunto mielen sormenpäihin, se on annettava eteenpäin: ainoa silta toiseen ihmiseen on virittyminen toisen mukaan.

Kun lapsen saat, katso malli sieltä missä vaisto vielä on tallella, katso lintua, kissaa, oravaa. Ihminen, luonnosta vieraantunut, puhuu toisin kuin tietää, hänen on paha olla. Mutta ihmisen poikasella on ohut iho, ei höyheniä, ei karvaa, se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa.

Ei elämäntaitoa voi opettaa, se on opeteltava itse hitaina hitaina vuosina, ja kun jotain luulet oppineesi, vuodet käyvät lentämään. Kai se on niin tarkoitettu: juuri kun vieras alkaa viihtyä, tulee hyvästelyjen aika. Elämä toteutuu meissä, nainen työssä ja lapsissa, ei kenenkään tarvitse lähteä itseään toteuttamaan. Paljoa et tarvitse:
hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset, järjestys on tämä jotta luopuminen helpottuisi.

Kysy hiljaisuudelta itseäsi, kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut, se vastaa kyllä kun maltat odottaa, joskus vuosien, joskus vuosikymmenien perästä.

Kysy hiljaisuudelta itseäsi, 1974 Helena Anhava

 

Jos poika sua lähestyy, älä anna nuolla. Näin tautisena aikana voi suudelmaankin kuolla.

 

Radan vierellä lappu:

PAJUT MYRKYTETTY. VAARALLISTA MEHILÄISILLE KOLME PÄIVÄÄ !

Pajut, pystyyn kuolevat.
Lukutaitoiset mehiläiset.


-Helena Anhava-

Yksi suosikeistani

 

tämä ehkä koskettavin, muistuttaa mua huhtikuusta 2007

Olen itkenyt lakkaamatta
läpi päivän keväisen.
Ja minun sydämeni tuska
on vuorenkorkuinen.

Mutta pieni peipponen lensi
minun ikkunani taa.
Ja se lauloi hurmaantuneena,
ja sen riemua helisi maa.

Oi Jumala! Sydämessäni
on aivan pimeää.
Ja kuitenkin peipponen lauloi.
En voi sitä ymmärtää

Saima Harmaja

 

Lisään tämänkin

Stjärnorna

När natten kommer
står jag på trappan och lyssnar,
stjärnorna svärma i trädgården
och jag står ute i mörkret.
Hör, en stjärna föll med en klang!
Gå icke ut i gräset med bara fötter;
min trädgård är full av skärvor.

-Edith Södergran-

 

Lisää?

 

http://fi.wikisource.org/wiki/T%C3%A4hdet_(S%C3%B6dergran)
Södergranin tähdet suomeksi

 

http://www.luminarium.org/suomenrunous/tervetuloa.htm

Eeva Kilpi "sano heti jos minä häiritsen..."

 

Rannalla

Ihanat vaaleat pilvet

liukuvat taivaalla.

Hiljaa ja lumoavasti

laulaa ulappa.


Aaltojen hyväilyistä

hiekka on väsynyt.

Tulisit aivan hiljaa,

tulisit juuri nyt -

 

http://www.luminarium.org/suomenrunous/tervetuloa.htm

Eeva Kilpi "sano heti jos minä häiritsen..."

Tämä on ihana!

 

Kaipaus

Kuinka iho voikaan kaivata toista ihoa..
minun ihoni, Sinun ihoasi.
Yhdessä, toisiansa koskettaen, täydelliset.

Kuinka sormet voivatkaan kaivata toisia sormia..
minun sormeni, Sinun sormiasi.
Yhdessä, toisiinsa kietoutuneina, täydelliset.

Kuinka huulet voivatkaan kaivata toisia huulia..
minun huuleni, Sinun huuliasi.
Yhdessä, toisiinsa liittyen, täydelliset.

Kuinka varpaat voivatkaan kaivata toisia varpaita..
minun varpaani, Sinun varpaitasi.
Yhdessä, toisiaan hipaisten, täydelliset.

Kuinka sydän voikaan kaivata toista sydäntä..
minun sydämeni, Sinun sydäntäsi.
Yhdessä, toisilleen täydelliset.

 

Kyynel, kuin sateenkaari.
Heijastaa kaikki maailman värit,
vaikka olo on mustaakin mustempi.

Kyynel, lailla torpedon.
Vilahtaa alas poskeltasi,
kadoten kuin ei olisi koskaan ollutkaan.

Kyynel, vaihtuu hitaasti hymyyn.
Näet taas elämän kauneuden,
rakkauden, jota tunnet.

Kuinka ihanaa on tuntea.

 

Tässä on aika vahvat sanat. Mielestäni aivan mahtava

Sillä sinun on voima ja valtakunta
Minun osani painajaisunta
Jossa rienaajapastori verellä kastaa
Riivatun porton parkuvaa lasta
Rannasta rantaan lipuu se lautta
Virrassa kuolemantautien kautta
Kuolema elää ja elämä puuttuu
Elämän viini kuseksi muuttuu

Laulusta se on, mutta tavallaanhan nekin on runollisuutta.

 

Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Kruununkin kyyti
liika ois hälle kenties,
outoja hälle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
Puolue, perhe ja muu,
verot, verka ja velka ja ies.

Kuntahan, yhteiskuntahan
kuulumaton,
huonoin hän kansalaisista
kaikista on,
ellei hän kuulunekin
elon varmemman valtiohon,
jonka lie linnat ja maat
liki taivahan auringon.

Mutta hän laulaa! Kuulkaa,
hän kulkeissaan
hyräelee hymysuin
kuin virsiä vierahan maan.
On sanat sekavat. Soi
sorasointuja lauluistaan,
mutta ne näin huminoi
korpehen kohisevaan:

"Vei elon viima mun kukkani.
Jäljelle jäi vain työ
päivien päättymätön,
sydäntuskani talvinen yö.
Järjestykää, polot järjet,
tai Taivahan leimaus lyö:
Miekkoinen nainen ja mies,
ens syksynä leipää ken syö.

Vaan mua naurattaa,
mua itkettää iki, ain,
heikkous heltymätön
sanan, vapauden vainoajain.
Minkä he mahtavat?
Pikkuisen piinata vain,
pitkittää, mikä on
kuitenkin täyttymys lain.

Ken? Kuka haastaa?
Tie, elo, totuus ja työ.
Ympäri tauti ja talvi
ja nälkä ja köyhyys ja yö.
Sentään ma, ah, häpeäisin
häntä, ken leipäänsä syö,
kun isän, äidin ja lapsen
ja kullankin kuolema lyö.

Ah, rakas, rakkahin!
Vieläkö kuulet sa mua?
Murheeni huutaa
kuin kaukaista huhuilua.
Muistelen Sua
kuin kaunista kadotettua.
Tuntoni, tuskani määrää
nyt kauas, kauas mun Sua!

Mutta ne vaikka jo vie
minut aallonkin ankaran taa,
missä mun lempeni, lauluni
korkea on kotimaa,
minkä ne mahtavat?
Konsana korkeimpaa
eivät ne nähneet.
Eivätkä nähdä ne saa."

Maantietä matkaa
kirjaton, karjaton mies.
Maan vai taivahan laps?
Tai helvetin hehkuun on ties!
Outoja sulle kun on
isänmaa, kotipaikka ja lies,
puolue, perhe ja muu:
on sulla sun itsesi ies.

Eino Leino

 

hän etsi tukea
käsiä, jotka kannattelevat
miestä, jota rakastaa
hän etsi ja enkelin kohtasi

niin suurin silmin
katsoi enkeli maailmaa
muttei voinut aavistaa
kuinka aitoudellaan
voi hän haavat parantaa

sinä yönä huoneen täytti rakkaus
tuhannet hellät sanat ja kosketus
sinä yönä hänen sydämensä haavat
sidottiin
ja se yö vei enkelin taivaisiin

En tiedä kirjoittajaa, tietääkö kukaan?

Tuon viimeisen kappaleen olen joskus saanutkin viestillä Terkut vaan lähettäjälle jos itsesi satut tunnistamaan...