Haaveena vauva 2020

No sivistyneestä ei ole. Etenkään jos testissä ei mitään vielä näy silloin. Tietenkään ei voi kukaan luvata ettei mitään haittaa ikinä olis mutta tosiaan silloin alkio ei saa vielä sun verenkierrosta mitään. Ja osa tuolla (itsekin) laps.hoidoissa suosi ”piinapunkkua”, pistää veren kiertämään ja paransi (ainaki omasta mielestä ) mahkuja
Onneksi tuo mun ystäväporukka on sellainen, että voin rehellisesti kertoa syyn heille jos mun ei syystä tai toisesta teekään mieli juoda siellä juhlissa. Mutta varmaankin teen niin, että jos testi on nega ja yhtään oireita ei ole, niin sitten nautin maltillisesti alkoholia.
 
Onnittelut @Owlet :love: Ja vahvistumisia @haaveilija-31 ! Kyllä tuossa jotain näkyy (y)

En välttele mitään ruoka aineita ennen kuin plussa on testissä. Toisi vaan lisää stressiä. En kyllä muutenkaan käytä oikeastaan mitään mitä ei saa raskausaikana käyttää, alkoholiakin tulee juotua humalanhakuisesti vain hyvin hyvin harvoin. Saunasiiderin otan ehkä kerran kuussa.

Tämään olisi aika gynelle. Pelottaa. Koko yön mietin asiaa ja näin painajaisia aiheesta, mm kun gyne katsoi alapäähäni niin järkyttyi ja tuijotti ja kysyi että enkö ole huomannut tätä ja tätä ja tuota asiaa. Unessa gyne sanoi heti etten tule koskaan saamaan lapsia, edes hoidoilla.
 
Kiva kun näätte jotain, kiitos kaikille :love:

Menkat pitäis alkaa viikonlopun aikana, toivottavasti ei (y)

Ovistestit antaa vaan sitä heikoimmasta heikompaa haamua, eli ei oo vahvistunu.

Mä luulen että nää viivat on sitä kun pissa on tummempaa niin jää se viivanpaikka näkyviin paremmin. Mutta katsellaan mitä viikonloppu tuo tullessaan :barefoot:
 
Onnea @Owlet! Ihanaa saada lisää plussia ryhmään!

@haaveilija-31 toivottavasti siellä lähtee viivat vahvistumaan ja saadaan sinuakin pian onnitella.

ON: tissit on edelleen tosi kipeät -.-. Kyllä nyt taas huijataan hölmöä, miten se oma kroppa keksiikin kaikkea heti kun alkaa vauvaa yrittämään. Jotenkin suhtaudun todella varauksella siihen, että nää tarkoittaisi mitään. Ehkä sitä yrittää suojella itseään pettymyksiltä, mutta kyllä melkein tulee päivittäin tarkastettua, että mitäs se flow ennustaa ja koska voisi ehkä jo testata. Plussat ketjussa valaa kyllä uskoa ja toivoa aina itseeni, että niin ne muutkin vaan raskautuu ennemmin tai myöhemmin, että varmasti minäkin jossain kohtaa ❤

Edit. @rainbowdream jännityksellä odotan sun tikutteluja, ollaan melkein samoissa dpo, mä vaan päivän edellä. Mutta me on sovittu että vasta kun menkat on myöhässä testataan. Saa nähdä malttaako sitä, testit polttelee kylppärissä x).
 
Miekin roikun täällä vielä vaikka tänään poksu jo rv 18+0:love: on vaan pakko seurata 2019 ketjun kuumeilevia ja samalla tämän 2020 ketjun:) ja oma laskettu niin lopussa joulukuuta 19 että hyvinkin voi tulla vasta 2020 vauva..

Pahoittelut km,tm,kkm ja ei tärpänneistä kierroista:cry: plussatuulia kaikille:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Keltasirkku-
Onnea @Owlet! Ihanaa saada lisää plussia ryhmään!

@haaveilija-31 toivottavasti siellä lähtee viivat vahvistumaan ja saadaan sinuakin pian onnitella.

ON: tissit on edelleen tosi kipeät -.-. Kyllä nyt taas huijataan hölmöä, miten se oma kroppa keksiikin kaikkea heti kun alkaa vauvaa yrittämään. Jotenkin suhtaudun todella varauksella siihen, että nää tarkoittaisi mitään. Ehkä sitä yrittää suojella itseään pettymyksiltä, mutta kyllä melkein tulee päivittäin tarkastettua, että mitäs se flow ennustaa ja koska voisi ehkä jo testata. Plussat ketjussa valaa kyllä uskoa ja toivoa aina itseeni, että niin ne muutkin vaan raskautuu ennemmin tai myöhemmin, että varmasti minäkin jossain kohtaa ❤

Edit. @rainbowdream jännityksellä odotan sun tikutteluja, ollaan melkein samoissa dpo, mä vaan päivän edellä. Mutta me on sovittu että vasta kun menkat on myöhässä testataan. Saa nähdä malttaako sitä, testit polttelee kylppärissä x).
Eikä jännittävää en malta odottaa et säkin teet testin!:ROFLMAO: aion kanssa ens ti tehä niin on kp 26 kun kierto 26-30:giggle:
 
  • Tykkää
Reactions: Keltasirkku-
Nyt yritysaikana olen yrittänyt vähentää kahvinjuontia, kun pahimmillaan on mennyt pannu päivässä. Ei sitä tarvitse ilman raskauttakaan tuossa määrin kitata, ja keskenmenoriskiähän se taitaa nostaa. Tältä erää juon pari kuppia päivässä, vieläkin voisi vähentää.
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
Moikka,

pari päivää olen lukenut tätä ketjua läpi ja nyt uskalsin itsekin liittyä - kuten myös @niini91 :love: En oikein tiedä osaanko täällä nyt kaikki käyttäytymissäännöt ja muut kirjoittamat säännöt, mutta yritetään ;) Tää viesti on ainakin vimpan päälle omanapailua!

Ikää minulla on 26 vuotta, miehellä 30. E-pillerit lopetin 10/2018, mutta sen jälkeen käytettiin kondomia. Nopeesti kierto tasaantui noin 27 päivään, mutta edellinen kierto oli 33pv ja nyt samaa luokkaa tässä kierrossa. Varsinaista yritystä 4/2019 alkaen. Tiistaina sain ekaa kertaa ovistikkuun vahvan positiivisen, eli nyt DPO 3(?) :unsure: Oon kyllä niin jännittyneillä fiiliksillä. :D

Mun mieltä tässä vauvahaaveilussa rasittaa eniten se, että mulla ei ole ketään, kenen kanssa näistä asioista keskustella. Oon muuttanut aika vastikään uudelle paikkakunnalle, työkavereilla on jo perheet, koulukavereiden kanssa ei tuu pidettyä yhteyttä ja paras ystäväni ei ole lainkaan kiinnostunut vauvahaaveista... Suvussakaan kenelläkään ei ole vauvoja tai aikomuksia perheenlisäykseen (mikä tietysti lisää sitä, että tää vauva olisi TODELLA toivottu myös sieltä suunnalta). Mutta ei asiasta kenenkään kanssa oikein voi sielläkään keskustella - lähinnä se on öhöttelyä, että millois pääsee mummohommiin.
 
Kiva että liityit tänne meidän muiden vauvahaaveisten joukkoon, täältä saa paljon aiheeseen koskevaa tukea ja puhua voi millon mistäkin.:LOL:
Ei sullakaan ihan hirveen pitkään kestä kun pääset plussaa testailemaan:p itsestä tuntuu että vaikeinta on odottaa juurikin oviksesta se pari viikkoa, kun ei millään malttaisi odottaa:rolleyes::LOL:
 
Noniin nyt on gynellä käyty. Mies ei lähtenyt tälle käynnille mukaan mutta se ei haitannut mitään. Otettiin papakoe ja joku toinen näyte, sekä verikokeet ja nielunäyte jotta voidaan poissulkea sukupuolitaudit. Papanäytettä ottaessa sanoi että kaikki näyttää oikein hyvältä :) Jäi tosi hyvä fiilis tuosta käynnistä, oli tosi mukava nainen ja kertoi että hänellä aikoinaan kävi niin että kun sai lähetteen lapsettomuushoitoihin niin tärppäsikin heti ja toivoi meille samaa :LOL:(y) Papakoe ei myöskään sattunut yhtään, inhottavalta toki tuntui muttei sattunut. Aluksi pelotti ihan kamalasti tuo käynti, mutta hyvä mieli jäi :)
 
Tervetuloa uudet!
Vertaistuki on korvaamaton näissä asioissa. Ja täällä ainakin kaikki ymmärtää:love:

Vielä tohon aiempaan. Olin itse huolissani esikoisen kohdalla kun olin tosiaan ottanut ihan kunnon kännit tietämättä raskaudesta ja syönyt pillereitä. Lääkäri sillon lohdutti että kun vauvalla on vielä ruskuaispussi on hyvin epätodennäköistä että mitään vahinkoa olis tapahtunut. Jos miettii ihan järjellä, kuinka moni huomaa edes raskautta ekan kkn aikana ja elää normaalisti ja saa terveen lapsen. Huoli pois(y)
En tietenkään tässä nykyisessä tilanteessa tietoisesti dokaile jos oon raskaana, mutta kyllä nautin lasillisen parina iltana viikossa. Kännissä en oo ikinä. Ja silloinkaan en olis ottanut lärvejä jos olisin edes kuvitellut odottavani lasta. Tai oikeesti se meni niin että tein negatestin sillon aikoinaan pe ja luulin että mua vaivaa joku muu kun oli niin erikoinen olotila. Juhlin viikonlopun kuin viimeistä päivää ja maanantaina sain rääkyvän punaisen plussaviivan testiin. Hupsista.:X3:
 
Moikka,

pari päivää olen lukenut tätä ketjua läpi ja nyt uskalsin itsekin liittyä - kuten myös @niini91 :love: En oikein tiedä osaanko täällä nyt kaikki käyttäytymissäännöt ja muut kirjoittamat säännöt, mutta yritetään ;) Tää viesti on ainakin vimpan päälle omanapailua!

Ikää minulla on 26 vuotta, miehellä 30. E-pillerit lopetin 10/2018, mutta sen jälkeen käytettiin kondomia. Nopeesti kierto tasaantui noin 27 päivään, mutta edellinen kierto oli 33pv ja nyt samaa luokkaa tässä kierrossa. Varsinaista yritystä 4/2019 alkaen. Tiistaina sain ekaa kertaa ovistikkuun vahvan positiivisen, eli nyt DPO 3(?) :unsure: Oon kyllä niin jännittyneillä fiiliksillä. :D

Mun mieltä tässä vauvahaaveilussa rasittaa eniten se, että mulla ei ole ketään, kenen kanssa näistä asioista keskustella. Oon muuttanut aika vastikään uudelle paikkakunnalle, työkavereilla on jo perheet, koulukavereiden kanssa ei tuu pidettyä yhteyttä ja paras ystäväni ei ole lainkaan kiinnostunut vauvahaaveista... Suvussakaan kenelläkään ei ole vauvoja tai aikomuksia perheenlisäykseen (mikä tietysti lisää sitä, että tää vauva olisi TODELLA toivottu myös sieltä suunnalta). Mutta ei asiasta kenenkään kanssa oikein voi sielläkään keskustella - lähinnä se on öhöttelyä, että millois pääsee mummohommiin.
Tervetuloa mukaan! Tiistain ovisplussa on dpo -1, eilen dpo 0 ja tänään dpo 1 (y)
 
Yhteistyössä