Haaveena vauva 2020

Sori tää jauhaminen omista jutuista. Tuli jotenkin taas hyvin hankala hetki. Oon ollut nyt jo niin kauan päivät vain sängyn pohjalla ja sairasloma edelleen jatkuu loppuviikon, kun todettiin vielä virtsatietulehduskin ja yskä edelleen niin kova ettei mun työn teosta tulisi mitään. Oisin jo halunnut töihin upottamaan ajatukseni muuhun. En oo tätä lapsiasiaa ihan hirveästi ajatellut nyt pariin viikkoon, mut ovulaatio kun lähenee niin taas ajatukset harhailee siihen.

Tänään sit eksyin lukemaan lapsettomuutta käsitteleviä blogeja sun muuta ja yhtäkkiä vaan aloin itkeä ja alkoi ahdistaa ihan älyttömästi koko tämä juttu. Tiedän että ollaan yritetty vasta alle vuosi enkä puhu mistään lapsettomuudesta kohdallani mut musta tuntuu silti vaan jotenkin niin epävarmalta ja vaikealta tämä juttu eikä auta mikään järkiajattelu.

Otin sit vaan lopulta puhelimen kouraan ja soitin perhesuunnitteluneuvolaan ja kyselin kaiken mikä mua mietityttää. Se nainen onneksi jaksoi vastailla ja lopulta oli vielä niinkin kiva, että varasi meille ensikäynnin jo marraskuun lopulle (kun vuosi tulee täyteen yritystä) niin ei sit silloin marraskuussa enää tarvii odottaa ja pääsee nopeammin etenemään jos ei raskautta kuulu. Sen voi sit tarvittaessa perua tietysti. Sanoi myös että voi varata keskusteluapua erikseen jos tuntee tarvitsevansa. Sitä sanoin vielä miettiväni. Nää kun on virka-aikaan kaikki ja mulla tosiaan uusi työ just alkanut niin en tiiä riittääkö resurssit ihan vielä käydä missään keskustelemassa yksin tai miehen kanssa, vaikka tarvetta voisi kyllä olla.
 
@Mahaotus joo! En tiiä mikä kp mulla oli ovisplussa, kun vasta oviksen jälkeen oli ekat menkat niin en tiiä kierron pituutta. Luteaali oli onneks jotai 13 päivää. Eilen just nauroin miehelle sitä, et mikäli tää kierto olis sen noin 28 päivää eli ovis ois tulossa reilun viikon päästä, niin tää mun kierto olis kun suoraan jostain oppikirjasta :ROFLMAO: Viimeks siis tikutin sitä ekaa ovista ja pitää varmaa alkuviikosta alkaa taas tikuttamaan... Minkälainen se sun kierto oli?
 
  • Tykkää
Reactions: addison
Heissan!
Oi että onnittelut plussanneille! Ihana että tullut taas useampi sitten viime käynnin täällä :love:

Mulla siis tilanne että ei pitänyt tikutella ovista tässä(kään) kierrossa mutta tänään pientä vihlontaa vas.alavatsassa ja hetken mielijohteesta päädyinkin sitten testailemaan.. eipä se jätä tulkinnanvaraa :D
https://aijaa.com/nXoGWD

Ainoa vaan että edellisestä yhdynnästä joku 4 pv että taidetaan olla myöhässä vaikka tänään hommailisikin?:unsure: noh ei siitä haittaakaan ole..

Tsemppiä kaikille! (y)
 
Sori tää jauhaminen omista jutuista. Tuli jotenkin taas hyvin hankala hetki. Oon ollut nyt jo niin kauan päivät vain sängyn pohjalla ja sairasloma edelleen jatkuu loppuviikon, kun todettiin vielä virtsatietulehduskin ja yskä edelleen niin kova ettei mun työn teosta tulisi mitään. Oisin jo halunnut töihin upottamaan ajatukseni muuhun. En oo tätä lapsiasiaa ihan hirveästi ajatellut nyt pariin viikkoon, mut ovulaatio kun lähenee niin taas ajatukset harhailee siihen.

Tänään sit eksyin lukemaan lapsettomuutta käsitteleviä blogeja sun muuta ja yhtäkkiä vaan aloin itkeä ja alkoi ahdistaa ihan älyttömästi koko tämä juttu. Tiedän että ollaan yritetty vasta alle vuosi enkä puhu mistään lapsettomuudesta kohdallani mut musta tuntuu silti vaan jotenkin niin epävarmalta ja vaikealta tämä juttu eikä auta mikään järkiajattelu.

Otin sit vaan lopulta puhelimen kouraan ja soitin perhesuunnitteluneuvolaan ja kyselin kaiken mikä mua mietityttää. Se nainen onneksi jaksoi vastailla ja lopulta oli vielä niinkin kiva, että varasi meille ensikäynnin jo marraskuun lopulle (kun vuosi tulee täyteen yritystä) niin ei sit silloin marraskuussa enää tarvii odottaa ja pääsee nopeammin etenemään jos ei raskautta kuulu. Sen voi sit tarvittaessa perua tietysti. Sanoi myös että voi varata keskusteluapua erikseen jos tuntee tarvitsevansa. Sitä sanoin vielä miettiväni. Nää kun on virka-aikaan kaikki ja mulla tosiaan uusi työ just alkanut niin en tiiä riittääkö resurssit ihan vielä käydä missään keskustelemassa yksin tai miehen kanssa, vaikka tarvetta voisi kyllä olla.
Kuulostaa tosi tutulta tuo epävarmuus ja vaikeus, johon järkiajattelu ei auta. Turhauttavaa, kun ei oikein voi tehdä mitään enempää ja pitäisi vaan luottaa, että käy tuuri... Tuntuu kuin olisi mukana jossain arvonnassa ja ei vaan saa sitä voittavaa lipuketta. :(
 
Hei taas kaikille. Musta on kiva lukea teidän muiden kokemuksia koska ne on usein tosi samantyylisiä kuin mitä omat ajatukset. Tässä vähän omaa tilannetta. Nyt siis kierto nro 17. En ole yritysaikana tullut kertaakaan raskaaksi ja ensimmäinen lapsettomuuslääkärikäynti on syyskuun loppupuolella. Nyt on kp 19/24, ovulaatio oli arviolta kp 15. En saanut sitä tikkuun enkä kunnolla hyödynnettyä joten tässä kierrossa odotukset ei kovin korkealla ole. Oireet sitten on sitäkin pahemmat. Rinnat on todella kipeet, vatsa on kipeä ja sekaisin ja on vaihteeksi tullut ärhäköitä repäisykipujakin. Tuntuu että itse on lakannut uskomasta koko hommaan ja miestä harmittaa se. Kaiken kukkuraksi eräs ystävä ilmoitti olevansa raskaana ja en kyllä mitään haluaisi niin paljon kuin odottaa hänen kanssaan yhtä aikaa. Jaamme toisillemme kaikki elämän ilot ja surut.
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
@Ehka2020 Joo, jotenkin tää epävarmuus on stressaavinta. Jotenkin sitä itse myös syytän itseäni tästä vaikeudesta. Ylipainoa lähinnä, ja että piti odottaa näin kauan. Tunteet on tosi risteilevät kyllä. Jotenkin nyt kun saatiin se aika marraskuun lopulle, niin mun odotus kohdistuu sinne. Mulla on joku tunne takaraivossa, et joku mättää, ja ei tää luomuna onnistu. Jos onnistuukin niin olen toki onnellisempi kuin varmaan juuri mistään, mutta en laita toivoa enää juurikaan siihen, vaan noihin hoitoihin.

@Koodikissa kiva, että kirjoitit. Vaikka meillä vasta yk10 niin ymmärrän, että jossain vaiheessa vain menettää toivon. Onko teillä joku syy että nyt vasta menette hoitoihin vai onko teillä perustestit jossain vaiheessa jo otettu tai katsottu oisko tarve joillekin lääkkeille? Itse yritän ajatella että joskus se voi olla pienestäkin esim. lääkkeellisestä avusta/inssistä tms. kiinni. Toki aina ei nekään auta. Tsemppiä tosi paljon!
 
@kukapakuka Ei meillä sen kummempaa syytä ollut kuin että sen myöntäminen itselle että kärsii lapsettomuudesta vei oman aikansa ja piti rohkeutta kerätä. Minulta myös hoidettiin kilpirauhasen vajaatoimintaa niin ajattelin alkuun että se auttaisi. Ja kävin pariin kertaan talvella gynellä ja siellä oltiin niin toiveikkaita että en sitten jotenkin ajatellut että tämä ei oikeasti onnistukaan.
 
  • Tykkää
Reactions: kukapakuka
@addison onnea! :)

Mulla meneillään nyt kp15 ja ovulaatiota ei vielä näy. Vähän on viiva tummenemaan päin kyllä. Tosiaan oon ollut nyt pe asti keuhkokuumeessa, ja antibiootit meneillään, onneksi kuume jo laskenut ja olo paranee koko ajan. Tämäkin voi silti tietty vaikuttaa ovulaatioon. Mä en oo ottanut koskaan ylös ovulaation ajankohtaa aiemmin, mut mun arvion perusteella luteaali ois kuitenkin sen vähintään 10 pv. Mieskin nyt kipeä ja siemennesteanalyysi siirtyi ensi viikolle.

Tuosta ylipainosta. Itsellänihän sitä kyllä on liikaakin. Esikoisesta kun tulin raskaaksi niin ei ollut. Olen yrittänyt laihduttaa ja nyt oon harkinnut ketogeenista tms. ruokavaliota. Mutta mietin tässä nyt sitä, että kun kuitenkin mulla tulee kuukautiset suht säännöllisesti ja ovulaation oon bongannut joka kierrosta jossa tikuttanut. Toki kierrossa heittoa 24-30 pv noin, nyt vikat kierrot olleet tuon 30 pv noin ja mielestäni mulla ennen kierukkaa kierrot oli lähempänä tota 30 pv kuin sen alle eli voi olla että kierto on nyt hakenut vielä kestoaan. Mut monissa lähteissä lukee että ylipaino vaikuttaa pääosin ovulaatioon. Toki muutenkin terveellisesti eläminen ja laihduttaminen on hyviä juttuja, joita jatkan, mut mietin et jos ovulaatiot tulee ym. normaalisti niin onkohan ylipaino silloin kuitenkaan pääsyy siihen ettei tärppää. Toki ikäkin voi jo vaikuttaa. Tammikuussa täytän 36. Joka tapauksessa nyt suljetaan eka pois miehen sperman laatu ja sit vielä pitänee käydä mun ultrissa ym. Mun äidillä on endometrioosi käsittääkseni ollut ja esim. kohtu piti poistaa jo suht aikaisin siksi. Itselläni aina ollut todella kipeät kuukautiset (johon liittynyt oksentelu, vatsa sekaisin, palelu ja lukuisia muita oireita). Endometrioosia ei silti ole ikinä todettu mut ei sitä kyllä ole tutkittukaan. Tietääkö joku miten se todetaan ja oisko se jo tullut mulla esiin jotenkin jos se ois?
Endometrioosi on tosi vaikea todeta. ”Helpoin” on todeta jos on oireita ja näkyy kystia ultrassa, mutta niitä läheskään ei aina näe ultrassa. Endo voi olla myös ”laattamaista” kohdussa, jolloin sitä ei näe ilmeisesti millään. Myös lapraskopialla (vai mikä onkaan) eli tähystyksellä voidaan kai jotain nähdä, esim. kystia jotka ei näy ultrassa. Endollahan on moninaisia oireita, esim. runsaat ja kivuliaat kuukautiset, mahan turpoaminen, suolisto ongelmat jne. Mun suvussa on endoa ihan perhepiirissä, ihan sellaista joka on aiheutanut lapsettomuutta, joten ikävä kyllä tuttu aihe ja vaikka minulla ei ultrissa mitään näy, niin gynen mukaan todennäköisyys on suuri että minullakin jonkinasteinen endo on. Siksi pääsin lapsettomuusklinikalle alle 6kk yrityksen jälkeen tammikuussa jo jonoon ja keväällä oli ekst käynnit. Nyt alkaa hoidot.
 
  • Tykkää
Reactions: kukapakuka
@kukapakuka Ei meillä sen kummempaa syytä ollut kuin että sen myöntäminen itselle että kärsii lapsettomuudesta vei oman aikansa ja piti rohkeutta kerätä. Minulta myös hoidettiin kilpirauhasen vajaatoimintaa niin ajattelin alkuun että se auttaisi. Ja kävin pariin kertaan talvella gynellä ja siellä oltiin niin toiveikkaita että en sitten jotenkin ajatellut että tämä ei oikeasti onnistukaan.
Mua kiinnostais kuulla kauan teillä kesti saada aika lähetteen teosta? Tsemppiä! Mull itellä tulee aina hyvä mieli jos on jotain lääkäriaikaa tms tulossa, kun tulee tunne että ainakin itse tekee jotain asian eteen. Mä oon kans ollut tässä jotenkin kovilla henkisesti. Nyt yritän eri keinoja tähän oman mielenterveyden ylläpitämiseen erilaisin keinoin, kun edessä oleva tie voi olla vielä pitkä ja kivinen
 
Tulin kurkkimaan, olisiko täällä jo aamun testejä listan kärkipään naisilta :whistle: Toivottavasti plussa-aalto jatkuisi, kun tässä kuussa niitä on oikein sadellut.

Mulla on dpo 7 ja kp 23/28. Aloittelen testausta varmaan lauantaina tai sunnuntaina. Toivon salaa ihmettä, vaikka nännien oireettomuus ja kuiva kausi ennustavatkin kuukautisia. Toisaalta mulla on nyt kolmatta päivää paha ummetus ja vähän jo googletinkin ummetusta raskausoireena, mutta sitten hoksasin että samana päivänä kun ummetus alkoi, söin ruokaa jossa oli soijarouhetta ja se soija ei ilmeisesti sovi monille vaan vetää mahan jumiin. En tiedä millä saan tämän ummetuksen pois, töissä tuli eilen jo paljon katseita vatsan seudulle kun näytin oikeasti raskaana olevalta.
 
TOIVEENA VAUVA 2020

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

29.8.2019

Nimi ★ Kiertopäivä ★


VernaMaria...................kp 41/28-30
Amadecasa..................kp 38/34-55
Haaveilija-31.................kp 36/38
Vauvahaaveilija2396.....kp 34/28-30
Keltasirkku-...................kp 32/27-32
Vauvameille..................kp 31/28-35
Hope91......................... Kp 30/30-32
Pilvinentaivas...............kp 30/28-30
Addison.........................kp 28/xx
Minic..............................kp 28/28
Ilonetsijä........................kp 28/28-30
Minttuajabasilikaa.........kp 27/xx
Millimetrii...................... kp 26/28-29
Veevavi.........................kp 26/28-30
Ehka2020......................kp 26/28
Mammakatri..................kp 25/22-41
Helmiina1978...............kp 24/32
Apustaja......................kp 23/30-35
Persikka123.................kp 22/34
Haavejuttu....................kp 21/29
Titi-Love.......................kp 21/28-30
Nyyyti...........................Kp 20/24
EnkeliRinkeli.................kp 20/28
satsuma13....................kp 19/29-31
Mahaotus.....................kp 18/23
Greeneye......................kp 18/29-34
FaBuu...........................kp 15/28
Tiukuliina89.................. kp 14/31
Tingeli..........................kp 14/34-36
nieve30.........................kp 12/28
Karvakorvat..................kp 12/28
Poreilevalimu................Kp 9/25-26
Hipposka.......................kp 9/30
W.we.............................kp 7/25
Lastunen.......................kp 6/xx
Daana............................ kp 6/23
taikinatonttu..................kp 5/28
mimmik.......................kp 4/28-32

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


Vauvameille.................dpo 16
Keltasirkku-................. dpo 14
veevavi........................dpo 12
Haaveilija-31...............dpo 11
Helmiina78..................dpo 6
Haavejuttu...................dpo 5
Tilliina..........................dpo 4
Titi-Love.......................dpo 3
Greeneye......................dpo 3
Mahaotus....................dpo 2
Nieve30.......................dpo 2
FaBuu......................... dpo 2
pallomaha123............dpo 1

★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä