Haaveena vauva 2020

Meillä kans mies on kyllä kivasti mukana ja on kiinnostunu, mut ei toki samalla tavalla kuin mä :)

Mulla alko tänään menkat eli yk 5 starttaa ja jospa me nyt saatais sitten 2020 vauva. En tajua mistä kiikastaa, kun mun kierto vaan lyhenee. Nyt oli kierto 21 päivää ja luteaalivaihe vaan 9 päivää.
 
Kyllä sitä ihminen on hyvä huijaamaan itseään :oops:
Enpä soittanut sinne työtervesyhuoltoon niistä arvoista vaan ajattelin että jos kuitenkin nyt tärppäisi..
Ensi maanantaina on kyllä pakko ottaa itseä niskasta kiinni josjakun vuoto alkaa loppuviikosta.:devil:

Eli jonkinlainen mahdollisuus kuitenkin annettiin vielä jouluvauvalle. Samoja oireita on kun aiemmissakin nega kierroissa, jotka menee siis paljon kuvittelun piikkiin ja voimistuu kun ajattelee :ROFLMAO:
Rinnat arat - oli huonot liivit useampana päivänä
Yksittäisenä aamuna pahaolo - pojan pk:ssa ollut tautia liikkeellä
Turvonnut olo - syönyt tosi huonosti
Tukkoinen olo ollut pari viikkoa - johtunee katupölystä/jostain kukinnasta vaikka ei muistaakseni aiemmin ole ollut vastaavaa.

Aiempina kk on kyllä ollut jo ainakin viikkoa ennen se fiilis että jo vuotaa nyt sitä ei ole tullut. Mutta kovin suuret oletukset ei ole, yritän olla testaamatta pääsiäiseen asti (silloin siis olisi vasta kuitenkin viikon myöhässä) koska aiemmin on mennyt tod näk tosi ajoissa kesken kivusta päätellen.
 
Mulla on ollut niin kiireiset pari viikkoa etten oo kerennyt muuta kuin lukaista äkkiä tämän palstan läpi. Paljon uusia ollaan saatu mukaan, tervetuloa :)
@Etikkainen , me mennään sinun kanssa aika samoilla linjoilla, tänään kp17 ja Flo ennustaa ovista tälle päivää. Itsellä tuntemusten perusteella la tai su olis ollut ovis, pitäis joku kierto tikuttaa varmaan niin tietäis missä vaiheessa se ovis on, jos tässä vielä monta kiertoa ollaan vailla plussaa. Talletteluja on -4 ja -1dpo jos ovis tänään. Nyt alkaa tosiaan piinaviikot, mutta onneksi kouluhommat työllistää aika kivasti tässä :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Etikkainen
Kyllä sitä ihminen on hyvä huijaamaan itseään :oops:
Enpä soittanut sinne työtervesyhuoltoon niistä arvoista vaan ajattelin että jos kuitenkin nyt tärppäisi..
Ensi maanantaina on kyllä pakko ottaa itseä niskasta kiinni josjakun vuoto alkaa loppuviikosta.:devil:

Eli jonkinlainen mahdollisuus kuitenkin annettiin vielä jouluvauvalle. Samoja oireita on kun aiemmissakin nega kierroissa, jotka menee siis paljon kuvittelun piikkiin ja voimistuu kun ajattelee :ROFLMAO:
Rinnat arat - oli huonot liivit useampana päivänä
Yksittäisenä aamuna pahaolo - pojan pk:ssa ollut tautia liikkeellä
Turvonnut olo - syönyt tosi huonosti
Tukkoinen olo ollut pari viikkoa - johtunee katupölystä/jostain kukinnasta vaikka ei muistaakseni aiemmin ole ollut vastaavaa.

Aiempina kk on kyllä ollut jo ainakin viikkoa ennen se fiilis että jo vuotaa nyt sitä ei ole tullut. Mutta kovin suuret oletukset ei ole, yritän olla testaamatta pääsiäiseen asti (silloin siis olisi vasta kuitenkin viikon myöhässä) koska aiemmin on mennyt tod näk tosi ajoissa kesken kivusta päätellen.
Toivottavasti saat kuitenkin plussan! Mä oon jo kolmena päivänä käyny yökkimässä kun on ollu niin paha olo ja kaikki hajut ällöttää, viime raskaudessa etova olo alkoi tasan samaan aikaan kuin nyt. Mutta tällä kertaa mulla on kyllä ihan kuviteltuja oireita nämä, koska en mitenkään voi olla raskaana, ellei sitten jossain touhutipassa ole joku yksinäinen siittiö ollut. Kaikkea sitä kuvitteleekin, kun tarpeeksi raskautta toivoo.
 
Varpu 31v, lapsi nro 5 haaveissa ja yk 1 käynnissä.

Eli tosiaan ”iltatähdestä” täällä haaveillaan kun nuorin on jo 5v. Pitkään oli ajatus että meidän lapset on nyt tehty mutta näin se oma mieli muuttuu..

Edelliset kk alkoivat pe 22.3 eli nyt ois kp 18 käynnissä ja olin tuntevinani ovulaatio kipua jo 1.4 eli kp 11.. jos tuo pitää paikkansa niin olisi dpo 7 mutta en tiiä.. kierrosta ei nyt oikeen hajua kun ollut hormonikierukka 5v eikä menkkoja ollenkaan niin saa nähdä.
 
  • Tykkää
Reactions: Purrri
Meilläkin mies on kyllä innolla mukana. Hänellä oli toiveena pienempi ikäero lapsille kuin mitä minä olen toivonut, mutta on toki ollut ymmärtäväinen mun toiveiden suhteen. Vaikka helppoa ei varmasti ole, kun samaan aikaan olen vauvakuumeessa ja puhun itselleni järkeä että ei vielä... Ärsyttävän rauhallinen hän kyllä on, vaikka tiedänkin että on innoissaan projektista. Tottahan se on, että ei se mua raskaaksi tee vaikka kuinka testailisin viikkoa ennen menkkoja, että ihan yhtä raskaana olen tai olen olematta vaikka testaisin vasta kun menkat on myöhässä :D Ärsyttävää, mutta ihanaa.
 
Meillä miehellä meni enemmän aikaa harkita ensimmäisen lapsen yrittämistä kuin tätä toista. Osasyynä varmaan se, että ehdittiin jo hakeutua lapsettomuustutkimuksiin ennen kuin tulin raskaaksi. Varsinaisia tutkimuksia ei ehditty kuitenkaan aloittaa, vaikka labra-ajat oli jo varattu.

Varmaan sekin auttaa, että raskaus oli helppo, samoin synnytys ja vauva.
 
Hei kaikki! Liityn tännekin kun ei nyt enää tälle vuodelle taida ehtiä.

tupsahus, 31v, eka lapsi haaveissa, yritystä 03/17 lähtien

Oon 31v, mies 30v, pillerit lopetin 03/17 ja ekat menkat alkoi vasta 07/17 pillereiden lopettamisen jälkeen. Ilman ehkäisyä oltu pillereiden lopettamisen jälkeen ja siis siitä asti yritetty.

Viime syksynä kävin lääkärissä kun ei plussaa oo kuulunut eikä näkynyt, kierrot todella pitkiä, pisin tainnut olla jopa 96 päivää. Miehellä ennestää kaksi lasta ja labrojen mukaan en ees ovuloi joka kierrossa. Lääkärin ohjeena painon pudotus, tupakoinnin lopettaminen ja katsotaan uusiksi kesemmällä.

Painoa oon tiputtanut nyt 10kg, vielä on jäljellä pudotettavaa, mutta nyt jo kierto lyhentynyt 40 pintaan joten toivon tän auttavan ovuloimattomuuteen. Tupakointiakin oon vähentänyt huomattavasti.

Lisäksi sairastin suolistopuolelta tulehduksen vasta pari viikkoa sitten, ja sen yhteydessä magneettikuvista löydettiin vasemmalta puolelta munasarjasta 4cm kysta, en tiedä miten tämä vaikuttaa ovulaatioon.
 
Varpu 31v, lapsi nro 5 haaveissa ja yk 1 käynnissä.

Eli tosiaan ”iltatähdestä” täällä haaveillaan kun nuorin on jo 5v. Pitkään oli ajatus että meidän lapset on nyt tehty mutta näin se oma mieli muuttuu..

Edelliset kk alkoivat pe 22.3 eli nyt ois kp 18 käynnissä ja olin tuntevinani ovulaatio kipua jo 1.4 eli kp 11.. jos tuo pitää paikkansa niin olisi dpo 7 mutta en tiiä.. kierrosta ei nyt oikeen hajua kun ollut hormonikierukka 5v eikä menkkoja ollenkaan niin saa nähdä.
Kuulostaa lähes minun sepustukselta... :) Minä roikun vielä ryhmässä 2019, mutta enköhän tänne kohta siirry...
 
Taidan liittyä joukkoon nyt jonkun viikon taustailusta :) olin jo tuolla 2019 ryhmässä.
Maikki2019/36v./6 lapsi haaveissa/yk 3

Tänään kp11 menossa. Eilen alko limailu ja sitä on riittänyt:LOL: en tiiä millon ovulaatio olisi? Viimekierrossa ei varmaan ollut, kun koitin tikuttaa tai sit en vaan osannut. Nyt päätin et tulee jos tulee. En haluaisi ressata mut miten osaan olla?:unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: mimmik ja Purrri
Toivottavasti saat kuitenkin plussan! Mä oon jo kolmena päivänä käyny yökkimässä kun on ollu niin paha olo ja kaikki hajut ällöttää, viime raskaudessa etova olo alkoi tasan samaan aikaan kuin nyt. Mutta tällä kertaa mulla on kyllä ihan kuviteltuja oireita nämä, koska en mitenkään voi olla raskaana, ellei sitten jossain touhutipassa ole joku yksinäinen siittiö ollut. Kaikkea sitä kuvitteleekin, kun tarpeeksi raskautta toivoo.
Apustaja, toi on kyllä jännä miten hyvä mielikuvitus sitä onkaan oireiden suhteen.
Itsellä tuntuu oireet vähenevän (paitsi jos miettimällä mietin niin tisseihin saattuu :D ) ja nyt on se fiilis että vuoto alkaa hetkenä minä hyvänsä, joten ei tainnut tulla jouluvauvaa :/
 
Heips kaikille pitkästä aikaa! Mahtava määrä meitä kuumeilijoita jo kertynyt tänne. Toivottavasti mahdollisimman moni saa sen plussan! :love:

Onnittelut plussista meidän ekoille plussanneille ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille. Olen käynyt päivittäin lukemassa teidän kuulumisia, mutta en ole kirjoitellut mitään. Olen aika huono kommentoimaan mitään tsemppauksia kummempaa. (n) Ovulaation testaamiset yms keskustelut menee itsellä ohi, kun ei sitä ovulaatiota itsellä tapahdu, vaikka kuinka tikuttelisi. Testailu tulee kyllä myöhemmin ajankohtaiseksi, jahka pääsen taas aloittamaan Letrozol-kuurin. Tottakai riemuitsen teidän muiden onnistumisista ja siksipä täällä käynkin seuraamassa teidän muiden tilanteita.

Uudesta äitiyspakkauksesta oli ollut keskustelua. Rakastuin siihen makuupussin kuosiin. Se oli aivan ihana. :love: Taisi myös olla keskustelua siitä, mille vuoden ajalle toivoisi lapsen syntyvän. Itse ollaan miehen kanssa synnytty loppuvuodesta. Toivoinkin aina ennen alkuvuoden lasta, mutta nykyään ei ole mitään väliä, kunhan lapsi joskus tulisi.

Omaa napaa: Ollaan nyt miehen kanssa ikään kuin odotustilassa. Yritys on päällä kyllä, mutta ennen kuin minä saan painoa pudotettua, ei meidän vauva-asiat ja hoidot etene millään lailla. Lääkäri soittelee 16.päivä siemennesteanalyysin ja sokerirasituskokeen tuloksia (ei näy mulla jostain syystä kannassa). Donafertyähän mulle suositeltiin, mutta en ole vieläkään onnistunut löytämään sitä tai vastaavia tuotteita mistään. Hieman harmittaa tämä tilanne, mutta mä oon kuitenkin viimeiset 8 vuotta tiennyt, etten tuu lasta saamaan ilman apuja. Isoin haaste on kyllä nyt ollut tää painonpudotus. Ei tipu, ei sitten millään. :oops::(

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja tsemppiä kuumeiluun ja piinailuun! :love:
 
@Ehkä sitttenkin? Mikä kp ja dpo sulla on? Ootko testaillut vielä, vai maltatko odottaa kuukautisten alkamispäivään? Mun kuukautisten pitäis alkaa viimeistään lauantaina, mulla on luteaalivaihe yleensä 11 päivää. Pahoinvointia ei ole nyt enää ollut, mutta hajuherkkyyttä edelleen on, vaikka nenä onkin räästä ihan tukossa, kun oon karmeassa flunssassa tällä hetkellä.
 
Moikka!
Pakko myöntää, etten jaksanut kaikkia sivuja lukea, mutta jatkossa tulen olemaan täällä joka pv ja luen kaikki viestit.
Minä olen 28, toukokuussa 29, ja mies on 32. Esikoinen on syntynyt 9/11 ja kuopus 11/18. Seuraavaa oon kuumeillut heti synnäriltä asti ja yritys pitikin alkaa, kunhan kuukautiskierto lähtee taas käyntiin. No mies muutti mieltään ja sanoi, että yritys alkaa vasta kesällä.. Ja sitten muutti mieltään uudestaan, joten yritys alkoi tästä kierrosta! ja ovulaatio Flon mukaan tulevana perjantaina. Miehen töiden vuoksi pupuilut on ollut eilen ja tänään. Kovasti toivon, että tärppää. Kierto palasi heti säännöllisenä ja kuopus tärppäs, kun seksiä oli kolme päivää ennen ovulaatiota. Ehkä nyt käy samalla tavalla tuuri.

Eli ijomeo 28, kolmas lapsi, ya 3/19
 
@Sennay täällä myös ”raivoisa” painon pudotus menossa! Välillä meinaa epätoivo iskeä kun vaaka näyttää viikosta toiseen samaa lukemaa.
Oletko saanut painoa tippumaan? Minkälaiset keinot sinulla on siihen?
Onko nyt siis sillai, ettei hoitoihin pääse jos on ylipainoa?(n)
 
Enpä ole juuri saanut. Sahaa kilon sisällä edes takaisin. Koittanut säännöllisemmin syödä, pienentänyt annoksia ja vähentänyt herkkuja. Liikuntaa lisään pikkuhiljaa. Kärsinyt syksystä asti polvivaivoista, jotka nyt vasta hellittänyt. Julkisen puolen hoidoissa siis ollaan taloudellisista syistä ja siellä bmi-rajana 35.

Motivaatiota on, mutta itsellä varsinkin tällä hetkellä on elämä TODELLA kiireistä, eikä aikaa kunnon lenkeille ja salille tahdo löytyä. Harmittaa, koska painonpudotus helpottaisi ihan kaikkea. Toimisi munasarjatkin paremmin. Makoiltiin yhtenä iltana sohvalla, mies pää mun mahan päällä. Sanoin hänelle, että "Sano niille mun munasarjoille, että alkavat toimia." No mieshän käänsi kasvonsa mun mahaa kohti ja tokaisi isoon ääneen: "Toimikaa perkele!" :ROFLMAO::LOL:
 
Nyt olis kaksi päivää kierukan poistosta ja aamulla heräsin järkyttävään vatsakipuun, nopeasti tämä todellisuus iski sitten vasten kasvoja :ROFLMAO: Töihin olis kyettävä vaikka aamu onkin mennyt kippurassa sohvalla:X3:
Olisko kierukan omistaneilla kokemusta ns tyhjennysvuodoista, onko ollut kipuja ? Vai onko mun menkat muka jo nyt alkaneet, kivuista päätellen todellakin on :D
 
@Ehkä sitttenkin? Mikä kp ja dpo sulla on? Ootko testaillut vielä, vai maltatko odottaa kuukautisten alkamispäivään? Mun kuukautisten pitäis alkaa viimeistään lauantaina, mulla on luteaalivaihe yleensä 11 päivää. Pahoinvointia ei ole nyt enää ollut, mutta hajuherkkyyttä edelleen on, vaikka nenä onkin räästä ihan tukossa, kun oon karmeassa flunssassa tällä hetkellä.

Mä en ole tikutellut ikinä, mutta kp on nyt aikalailla 28 ja dpo jotain 10-14 välilä.
Mutta testiä ei tarvitse tehdä, ensimmäiset merkit vuodosta havaittu, kuten aavistelinkin. EI yllätä mutta paha mieli tulee silti ja varmasti itku illalla kotona :cry:

Muutenkin itkuherkkänä en kyllä näinä päivinä kykene soittamaan sinne työterveyteen, mutta maanantaina on PAKKO.

Täytyy yrittää ajatella positiivisesti, enhän edes oikeestaan sitä jouluvauvaa halunnut vaan kevät/kesä joten..

Tsemppiä muille jännäilijöille :)
 
Enpä ole juuri saanut. Sahaa kilon sisällä edes takaisin. Koittanut säännöllisemmin syödä, pienentänyt annoksia ja vähentänyt herkkuja. Liikuntaa lisään pikkuhiljaa. Kärsinyt syksystä asti polvivaivoista, jotka nyt vasta hellittänyt. Julkisen puolen hoidoissa siis ollaan taloudellisista syistä ja siellä bmi-rajana 35.

Motivaatiota on, mutta itsellä varsinkin tällä hetkellä on elämä TODELLA kiireistä, eikä aikaa kunnon lenkeille ja salille tahdo löytyä. Harmittaa, koska painonpudotus helpottaisi ihan kaikkea. Toimisi munasarjatkin paremmin. Makoiltiin yhtenä iltana sohvalla, mies pää mun mahan päällä. Sanoin hänelle, että "Sano niille mun munasarjoille, että alkavat toimia." No mieshän käänsi kasvonsa mun mahaa kohti ja tokaisi isoon ääneen: "Toimikaa perkele!" :ROFLMAO::LOL:

Paljon sinulla olisi pudotettavaa, jotta pääsisitte hoitoihin?
Yksi hyvä keino saada painonpudotus käyntiin on veden juonnin lisääminen ja valmiiden ruoka annoksien tekeminen. Ruoka on se joka laihduttaa, liikunta edesauttaa :)
 
Täällä alkoi uus kierto, ekaa kertaa se kolahti ja pahasti. Itkin käytännössä koko eilisen illan asian takia :poop: Eli meillä starttasi yk 4 :( Tän päivän oon kelannut niitä eilisiä ajatuksia ja fiiliksiä ja tullut siihen lopputulokseen että ei mulla järki pysy päässä jos ainoa tavoite elämässä on saada lapsi. Päätin että tänä vuonna ekaa kertaa mun elämässä tuun olemaan kesäkunnossa, aion tiputtaa ne 10 liikakiloa jotka mulla on. Myös aion pitää täältä hieman taukoa että saisin mielenrauhaa lisää.
Joten toivotan tsemppiä kaikille tuleviin ja nykyisiin kiertoihin jotta saataisiin se plussa kaikki mahdollisimman pian :)
 
Moikka kaikille!
Sain kaikki viestit luettua nyt läpi ja pakko sanoo et ihanan nopeesti muodostunut ihanan positiivinen yhteishenki tänne :love:

Oon siis kirjoitellut aiemmin tuolla 2019ryhmässä ja tänään lähti yk7 käyntiin, eikä siis tälle vuodelle vauvaa saatu. Eli nyt siirryn tänne. Ihan kiva että on jo ennestäänkin "tuttuja"!

Oon 34v, mies 29, mulle tää tuleva olis toinen muksu ja miehelle eka. Esikoinen tuli kuitenkin aikanaan maailmaan kaikkia todennäköisyyksiä vastaan taistellen, satunnaisen seksin ja e-pillereiden yhteistyöllä. What's the odds?(n)
Eli kuvittelin tietenkin että täähän on ihan pala kakkua tämäkin. Liekö sitten 12vuotta enemmän ikää vai mikä, niin ei tää nyt ihan sormia napsauttamalla käynytkään :whistle:
Kierukka poistettiin 2/18 ja samalla testeissä löytyi solumuutokset, ne saatiin hoidettua 8/18 ja kun tuli puhtaat testitulokset syyskuussa, jätettiin ehkäisy pois kokonaan. Teille jotka tästä kysytte, niin olenkin avautunut jo aiemmin että kivut on kyllä kovemmat ja vuoto huomattavasti runsaampaa kun mitä muistin tai sitten ne ekan kuukaudet oli jotain poikkeuksellista jos kroppa vielä sopeutuu tähän luomuelämään. Mut kyl mun mielestä noi edelliset oli jo ihan siedettävät.
Tyhjennysvuoto oli kauhee ainakin mulla ja eka kierto huikeet 41pv, ku normaalisti on se kellontarkka 28pv. Sen jälkeen kyllä tasaantui heti.

Nyt tilanne meillä kyllä se, että työkuvioiden muuttuminen on täälläkin edessä ja kaikkee muuta jännittävää ja aikatauluihin vaikuttavaa muutosta, niin saa nähdä mitä tästä nyt tulee. Tehdään molemmat vuorotyötä ja ihan eri aikataululla, niin oikeesti ne hetket kun ollaan samaan aikaan kotona(saati hereillä) on aika harvassa. En tiiä onko se hyvä vai huono, nyt taas tuntuu et ärsyttää ihan pienimmätkin asiat mut se varmaan johtuu vaan tästä :poop:kp1:poop:
Ihme et ollaan tähän mennessä onnistuttu tallettaa oikeisiin ajankohtaisin tai edes sinne päin. Viime kierrossa otin avuksi ovistikut ja totesin että ovuloin myöhemmin kun mitä esim Flo ennustaa, niinku itse kivuista olinkin jo epäillyt. Jatkan siis tikuttamista jatkossakin. Tosin sekään ei oo helppoa vuorotyö takia, mut tikutankin vaan max. ne kp12-17. Veikkaan et ovis on osunut tosi usein siihen 15-16paikkeille.

Toivottavasti kaikki pääsee nopeesti siirtymään pois täältä ja voimia teille jotka joudutte vielä piinailee piinailun aloittamista!

Minic / 34v /2.muksu/ ya10/18
 
  • Tykkää
Reactions: mimmik ja Purrri
@Purrri
Meillä yritys ei siis oo vielä virallisesti mitenkään alkanut :D Kierukka poistettiin viime viikolla, nyt tarkotus tutustua omaan kiertoon, koska siitä ei oo mitään käsitystä (ei ollu menkkoja kierukan aikana) ja kesämmällä sitten alkaa yrittämään.
Kierukka poistettiin siis viime viikon perjantaina. Eilen oli kummallista vihlovaa alavatsakipua aika keskellä alavatsaa. Sitä kesti muutaman tunnin. Tänään ei oo mitään ollu, paitsi alavatsan turvotus ja kaikki ketuttaa :D Odottelen menkkoja alkavaks... Toisaalta ihmettelin tota eilistä vihlovaa kipua kun en oo aikasemmin samanlaista kipua tuntenu. Ja hetken jo mietin että voinko olla raskaana, haha :D Seksiä oli viimeks kierukan poistoa edeltävänä iltana ja googlettelin sitte tietysti kaikki, alkuraskauden oireet, kauanko siittiöt elää ymymym. :D Heh, pikkusen vaan vainoharhasta kuvittelua :D Todennäkösesti ne menkat tai se täälläkin esille noussu jäätävä tyhjennysvuoto ilmottelee vaan saapumisestaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: Purrri

Yhteistyössä