Haaveena vauva 2020

@Titi-Love oon seurannut sun tilannetta, kun mulla oli hyvin samanlaisia oireita tässä kierrossa, kuin mitä kuvailit joku aika sitten. Itse testasin puhtaan negan sunnuntaina. Mulla ei oo ollut ikinä minkään kierron aikana tällästä pahoinvointia ja rinnat näin kovat ja ihan suoranaisesti kipeät. Mutta voi olla, että ne oireet johtuu sitten kuitenkin jostain muusta. En oo tehny uusia testejä kun en halua tehdä ennen kuin kuukautiset vähintään päivän myöhässä. Nytkin tein vaan siksi kun oireet oli niin voimakkaat.

Nyt kuitenkin tuntuu selvästi että kuukautiset on alkamassa mulla. Toivon todella että sulla sen sijaan tärppää! Kerrothan miten käy :)

@Haavejuttu nään kyllä viivan tossa sun testissä :)

Itse soittelin tänään tonne yksityisklinikalle ja suositteli alkuun siemennesteanalyysia pelkästään. Sen jälkeen sit muut perustutkimukset jos tarpeen. Meillä siis nyt yk9, seuraavaksi alkaa yk10. Tarkoittaa että kolme kiertoa vielä niin päästään julkisella tutkimuksiin. Toki toivon, et tärppäis ennen sitä, mut mulla on sisäisesti sellainen olo, että joku mättää ja että ei tärppää kyllä ennen sitä vuotta. Olisi tietysti ihanaa olla väärässä. Ja toivon myös todella paljon että yksityisellä perustutkimuksissa selviäisi joku syy jota pystyy hoitamaan esim. lääkkeillä. Tosin yksityisellä ei meillä oo varaa teettää kuin nuo ihan perustutkimukset, sen jälkeen odotettava että pääsee julkiselle.
 
@Aurinkokettu voi harmi. mulla testi näytti haamua vielä lauantaina, sunnuntaina oli nega ja maanantaina alkoi vuoto. alkoi 3 pv myöhässä menkat ja oli runsaammat muttei kivuliaat. Kierto oli normaali ja ovis normaalisti.
 
  • Tykkää
Reactions: Aurinkokettu
Moikka!

Sivustaseuraaja ilmoittautuu! En kuitenkaan ehkä vielä uskaltaudu piinailulistalle varsinkaan kun omasta kierrosta ei ole oikein mitään tietoa. Imetän vielä alle 1 v esikoista, mutta toinen lapsi on haaveissa pienellä ikäerolla. Menkkoja ei oo näkyny vielä synnytyksen jälkeen ja ennen raskautta tilanne oli PCO, ei siis omia ovulaatioita. Letrozol toi oviksen ja raskauden:love: En voisi olla onnellisempi, kun meillä on jo lapsi, mutta samalla krooninen vauvakuume nostaa päätään. Oon jo alkanut testailla ovistesteillä, vaikka tiedän sen olevan hullua, kun ei niitä spontaanisti oo tullu ennenkään ja imetän vielä:whistle:

Sain kuitenkin lupaavan tuloksen PC:n ovistestiin, vertailuna myös Apteekin puikkotesti, jossa selvä nega samasta pissasta. Mun kokemuksen mukaan tuo PC on kaikkein herkin ja tietty PCO:n takia näyttää aina ihan hyviä viivoja. Tää oli kuitenkin ennätystumma ja livenä testiviiva oli jopa kontrollia tummempi ennen kuin tosi kuivui kuvassa näkyvään tilaan. Seuraavana päivänä sain vielä tasavahvat ja sitten haaleampaa. Elättelen siis toivoa, että LH-piikki olisi tapahtunut ja nyt olisi DPO 2.

Laitan kuvan tähän alle. Onko muilla kokemuksia PC vs Apteekin testi, voisko olla ovisplussa vaikkei toinen testi oo läheskään plussa?

8D08BB41-B0F0-4D75-8A83-1A297D70AFAB.jpeg
 
@Binky Mä luulen että noissa one stepeissä on joku huono erä. En tajunnut ottaa esim eräpäivää ylös viime kierron testeistä, jopa veteen kastettuna antoi viivan paikkaa. Tässä kierrossa olen kaksi 25 herkkyistä tehnyt ja ne on ollut ihan valkosia, herkemmissä näkynyt ehkä jotain viivan alkua.
 
Aamulla heräsin ja menin vessaan, ja tuli hyvin niukka punainen tuhru. Jätin sitten testin tekemättä ja merkkasin jo kalenteriin menkat alkaneeksi. Toisin sanoen luovutin. Nyt kuitenkaan ei tullutkaan vuotoa sen enempää. Nyt melkein harmittaa etten testannut. No, säästyy Pregcheckit ens kiertoon jos tää vuoto tänää tästä yltyy.

Olin niin toiveikas tuosta kiinnittymiseen sopivasta vuodosta ja haamulaisista, mut taisivat olla vaan noita törkeitä viivanpaikkoja. Menee raskauskeijun (onkohan nyt Davidin testejä) herkät puikot ja liuskat mun osalta bannaan.Turhaa toivoa. Lueskelin aamusta niistä, ja osalle antavat virheellisesti jopa värillistä haamua. Mulla ne on aina ennen toiminut hyvin, tosin viime kuun kemiallinen tais olla näitten testien harhaa. Tosin testasin koko dpo 9-10 ja 12-13 näillä samoilla, ja vaan 9 ja 10 tuli haamuviivaa.
 
Onnittelut kaikille plussanneille ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille.

ON: Tässä kierrossa en edes piinailijoihin liittynyt kun päätin olla testailematta. Tein yhden ainoan ovistestin, sekin jäi negaksi. Talleteteltiin säännöllisesti, ja nyt kp 27 aamulla tein testin kun ei kuukautisia kuulunut, edellinen kierto oli vain 24 päivää.

Mitään macajauheita tms ei ole ollu käytössä, ainoastaan multivita mama epäsäännöllisesti.

https://aijaa.com/pyd7iS

Oon ihan pöllämystynyt että tässä kävi näin!!!

Mut voi siis ottaa pois listalta. :) käyn täältä varmasti kuulumisia lukemassa, ja pysyn muuten pois jos kaikki menee hyvin.

Hulluna tsemppiä kaikille plussaa toivoville!!!! ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Owlet
Pitäisköhän käydä Apteekista joku luotettavampi testi (n) Tein herkän one stepin ja heti kastettua näytti että siihen piirtyy selkeä toinen viiva. Mutta lopputulos onkin vain joku hailura josta ei ota oikeen selvää. One stepin 25 on nega.

https://aijaa.com/jahzqh
https://aijaa.com/Jyzuzq

Onko nää kans noita raskauskeijulta tilattuja?
Mullaki ihan selkeetä punasta viivaa testi ajalla. Kuvuessaan se katos testistä lähes kokonaan. Jopa näitten puikkotesti antoi vielä selkeämmän viivan. Se pitäs olla raskauskeijun mukaan herkkyydeltään 20, mut siinä muovikuoressa lukee 10.

Mä laitoin kysymystä, että antaako nää puikot vääriä positiivisia, liuskoissa oli maininta nettisivuilla, että koska ovat niin herkkiä, voivat näyttää mm. kiinnittymisyrityksen.
 
  • Tykkää
Reactions: addison

Juu on raskauskeijun erittäin herkkiä one step liuskoja. Jännä kun edellisissä kierroissa on ollut ihan valkosia, viime kierrossa tuli viivan paikkoja 25 herkkyisellä ja nyt sitten noilla 10 herkkyisillä (n) Taidan lopettaa testailun ja jäädä odottamaan menkkoja. Itkettää ja turhauttaa taas, miksi piti edes testata kun joka kuukausi tulos on lopulta sama.
 
Mulla dpo 3-5 ja kärsimättömyys huipussaan... :whistle: kuluispa viikko nopeesti niin pääsis ees jonkun näkösiä testejä semi järkevästi testaileen :ROFLMAO:... ei mitään oireita tällä hetkellä mihinkään suuntaan paitsi kohonnut lämpö (tosin ei pitäskään olla oireita kun mahdollisesti hedelmöittynyt tai hedelmöittymätön munasolu on matkalla ja jähtäväksi nää kiinnittyykö vai ei) ei vaan jaksais odottaa testailua ja sitten taas tiputaan pilvilinnoista kovaa jos nega tulee..
 
  • Tykkää
Reactions: Lastunen ja addison
Jos nyt ne menkat alkaa parin päivän päästä niin taidan yrittää pitää vähän taukoa täältä. Ihana teidän kanssa on jutella ja kuulla miten muilla menee, mutta samalla täällä kirjottelu ja lukeminen ehkä jotenkin stressaa. Jos menkat alkaa niin ensikäynti lapsettomuushoitoihin lääkärille on 22.8. ja siinäkin on jo tarpeeksi stressattavaa. Jotenkin ajattelin että kyllä tästä kierrosta vihdoin tärppää kun tuli niin megavahva ovisviiva ja tallettelut osui just nappiin. Ja kun niin moni on sanonut että kun on hakeutunut lapsettomuushoitoihin niin sitten onkin tullut heti plussa ja tätä itsekkin toivoin, että ei tarvitsisi käydä edes siellä lääkärillä joka laittaa lähetteitä eteenpäin. Vielä pari päivää täällä roikun mutta kunhan tulee taas kp 1 niin poistun listoilta. Käyn kyllä lukemassa ja reagoimassa teidän juttuihin mutta vähemmän, jos kerran viikossa annan itselleni siihen luvan.
 
  • Tykkää
Reactions: Hedvig
Aamulla heräsin ja menin vessaan, ja tuli hyvin niukka punainen tuhru. Jätin sitten testin tekemättä ja merkkasin jo kalenteriin menkat alkaneeksi. Toisin sanoen luovutin. Nyt kuitenkaan ei tullutkaan vuotoa sen enempää. Nyt melkein harmittaa etten testannut. No, säästyy Pregcheckit ens kiertoon jos tää vuoto tänää tästä yltyy.

Olin niin toiveikas tuosta kiinnittymiseen sopivasta vuodosta ja haamulaisista, mut taisivat olla vaan noita törkeitä viivanpaikkoja. Menee raskauskeijun (onkohan nyt Davidin testejä) herkät puikot ja liuskat mun osalta bannaan.Turhaa toivoa. Lueskelin aamusta niistä, ja osalle antavat virheellisesti jopa värillistä haamua. Mulla ne on aina ennen toiminut hyvin, tosin viime kuun kemiallinen tais olla näitten testien harhaa. Tosin testasin koko dpo 9-10 ja 12-13 näillä samoilla, ja vaan 9 ja 10 tuli haamuviivaa.
Mulla on kans nuo Davidin herkät ollut käytössä, enkä oo kyl saanut mitään haamulaista niihin aikaisemmissa kierroissa.
 
Moikka!

Sivustaseuraaja ilmoittautuu! En kuitenkaan ehkä vielä uskaltaudu piinailulistalle varsinkaan kun omasta kierrosta ei ole oikein mitään tietoa. Imetän vielä alle 1 v esikoista, mutta toinen lapsi on haaveissa pienellä ikäerolla. Menkkoja ei oo näkyny vielä synnytyksen jälkeen ja ennen raskautta tilanne oli PCO, ei siis omia ovulaatioita. Letrozol toi oviksen ja raskauden:love: En voisi olla onnellisempi, kun meillä on jo lapsi, mutta samalla krooninen vauvakuume nostaa päätään. Oon jo alkanut testailla ovistesteillä, vaikka tiedän sen olevan hullua, kun ei niitä spontaanisti oo tullu ennenkään ja imetän vielä:whistle:

Sain kuitenkin lupaavan tuloksen PC:n ovistestiin, vertailuna myös Apteekin puikkotesti, jossa selvä nega samasta pissasta. Mun kokemuksen mukaan tuo PC on kaikkein herkin ja tietty PCO:n takia näyttää aina ihan hyviä viivoja. Tää oli kuitenkin ennätystumma ja livenä testiviiva oli jopa kontrollia tummempi ennen kuin tosi kuivui kuvassa näkyvään tilaan. Seuraavana päivänä sain vielä tasavahvat ja sitten haaleampaa. Elättelen siis toivoa, että LH-piikki olisi tapahtunut ja nyt olisi DPO 2.

Laitan kuvan tähän alle. Onko muilla kokemuksia PC vs Apteekin testi, voisko olla ovisplussa vaikkei toinen testi oo läheskään plussa?

katso liitettä 7543
Voi mä niin hakuisin kuulla enempi teidän taipaleesta. Olitteko yksityisellä vai julkisella ku saitte Letrot? Terveisin toinen pcolainen
 
  • Tykkää
Reactions: Vauva2019
Juu on raskauskeijun erittäin herkkiä one step liuskoja. Jännä kun edellisissä kierroissa on ollut ihan valkosia, viime kierrossa tuli viivan paikkoja 25 herkkyisellä ja nyt sitten noilla 10 herkkyisillä (n) Taidan lopettaa testailun ja jäädä odottamaan menkkoja. Itkettää ja turhauttaa taas, miksi piti edes testata kun joka kuukausi tulos on lopulta sama.

Samat fiilikset tääläkin :(
Nosti toiveet korkealle. Dpo 9 tuhrua(toivoin olevan kiinnittymisestä) , dpo 11 vielä puhdas nega sit dpo 12 haamuviiva ja dpo 13 myös. Kaikki saman merkkisillä,just noilla one stepeillä.
Nyt tein (en aamun ekasta pissasta) rfsu herkän 10 herkkyydellä, niin en nää mitää viivaa, tai edes viivanpaikkaa mitä nää vissii herkästi antaa.
Ja nyt taas tuntuu et menkat alkaa vähän hentoista vpunasta vuotoa ja menkkajomoja.
 
Onnittelut kaikille plussanneille ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille.

ON: Tässä kierrossa en edes piinailijoihin liittynyt kun päätin olla testailematta. Tein yhden ainoan ovistestin, sekin jäi negaksi. Talleteteltiin säännöllisesti, ja nyt kp 27 aamulla tein testin kun ei kuukautisia kuulunut, edellinen kierto oli vain 24 päivää.

Mitään macajauheita tms ei ole ollu käytössä, ainoastaan multivita mama epäsäännöllisesti.

https://aijaa.com/pyd7iS

Oon ihan pöllämystynyt että tässä kävi näin!!!

Mut voi siis ottaa pois listalta. :) käyn täältä varmasti kuulumisia lukemassa, ja pysyn muuten pois jos kaikki menee hyvin.

Hulluna tsemppiä kaikille plussaa toivoville!!!! ❤

Onnea! :love: kauan teillä meni että tärppäs?

ON: Mun viime kierto oli jotenkin niin hurja kaikkine ihme oireineen, että päätin pysytellä täältä hetken pois ja keskittyä muihin juttuihin, teki ihan hyvää. Eilen oli kai ovulaatio kun kunnon limat huomasin vessakäynnin yhteydessä. Osui yksiin Flo:n ennusteen kanssa. Illalla sitten talleteltiin ja edellispäivänäkin kyllä. Koitan nyt taas unohtaa asian seuraavaksi 3 viikoksi ja katotaan miten käy :cautious::p Nyt en ala analysoimaan vaikka mitä tuntemuksia tulis ja testaan vaan jos menkat myöhässä :D
 
Tein nyt täs pari tuntia pidäteltyäni taas tuollasen huonon one stepin, käytän ne nyt pois, nii ei tarvi jatkossa ostaa niitä. Laitoin vähä puhelimen säätöjä että sain viivan paremmin kuvaan. Luonnossa siinä on selvästi väriä, sekä tuli taas testiajalla ihan parissa minuutissa esiin. Luulis kuitenkin olevan jo selvempi jos ois oikea plussa.
Tosiaan rfsu 6 päivää ennen herkkä testi näytti negaa. Ja nää pitäs olla yhtä herkkiä.
 
Attachments

  • Tykkää
Reactions: mom_89

No hitsi kyl siinä viiva näkyy mut ei väriä, jännä ehkä joku parempi testi tois nyt vähän selkeyttä tilanteeseen (n)
Millonka sun menkkojen pitäs alkaa?
 
Deleted member 130614
Jos nyt ne menkat alkaa parin päivän päästä niin taidan yrittää pitää vähän taukoa täältä. Ihana teidän kanssa on jutella ja kuulla miten muilla menee, mutta samalla täällä kirjottelu ja lukeminen ehkä jotenkin stressaa. Jos menkat alkaa niin ensikäynti lapsettomuushoitoihin lääkärille on 22.8. ja siinäkin on jo tarpeeksi stressattavaa. Jotenkin ajattelin että kyllä tästä kierrosta vihdoin tärppää kun tuli niin megavahva ovisviiva ja tallettelut osui just nappiin. Ja kun niin moni on sanonut että kun on hakeutunut lapsettomuushoitoihin niin sitten onkin tullut heti plussa ja tätä itsekkin toivoin, että ei tarvitsisi käydä edes siellä lääkärillä joka laittaa lähetteitä eteenpäin. Vielä pari päivää täällä roikun mutta kunhan tulee taas kp 1 niin poistun listoilta. Käyn kyllä lukemassa ja reagoimassa teidän juttuihin mutta vähemmän, jos kerran viikossa annan itselleni siihen luvan.
Toivotaan kuitenkin vielä, että kp1 ei tuliskaan! Mutta muuten kerta viikos lueskelu kuulostais hyvältä idealta itsellekin. Välillä nostaa kuumekierroksia kovasti kun lukee tätä ja kuunteli sen podcastin (oli tosi hyviä tähänastiset jaksot!) :rolleyes::)

Ja silti samalla tasapainottelee sen kanssa, että lisääkin voisi oppia, kirjat ja podcastit ja blogit erityiseati kiinnostavat. Miten siis selvittää ja oppia uusia asioita perheenlisäystä varten, ilman että aiheuttaa samalla itselleen kuumeen ylilyöntejä?? :oops:(n)

Täällä mennään kp40/33. Ei menkkoja, PMS oireita oli, mutta ei oo enää. Sunnuntaina testasin negan CB:n tavallisella herkällä viivatestillä. Ei ollu aamupissasta, mut erittäin selkeä nega. Mitä ihmettä mun pitäis tehdä? Mennä lääkäriin? Odottaa vaan menkkoja? (n):alien:
 
No hitsi kyl siinä viiva näkyy mut ei väriä, jännä ehkä joku parempi testi tois nyt vähän selkeyttä tilanteeseen (n)
Millonka sun menkkojen pitäs alkaa?
Luonnon valossa se muuttui heti vaalean punertavaksi viivaksi, ja edelleen kuvuessa vähän ehkä punertaa, mut varmasti kuivuessa muuttuu varmaan taas täysin harmaaksi kuten edellispäivien.
Tänää pitäs alkaa kun on dpo 14. Toisaalta tänää 5 päivää mahd. Kiinnittymisestä.

Tuossa testissä on tuolanen väritön kohta, nii se on sellanen naarmu/taitos/painauma jostain. Ekassa joka oli nega, oli samanlainen.
 
Enhän mä jaksanut odottaa vaan käytin samaa pissaa Pegchekkiin, ku tuossa one stepissä, ja siihen ilmestyi 5-10minuutin välillä niin hentoinen haamu, en saa sitä ees kuvaan. Onkohan tää nyt sit taas joku kemiallinen. :mad: no 2 päivän päästä teen digin, jos ei menkkoja kuulu.

Tuo one step nyt on kuivuessaan taas vahvempi ku eilinen kuivuessaan, joka taas oli Toissapäivästä vahvempi. Tosin eihän kuivaan voi luottaa, mutta selvästi jotain eroa noissa.

Kuinkahan nopeaa hcg hormonia pitäs erittyä kiinnittymisen jälkeen. Et jos dpo 9 tulee kiinnittymisvuoto, niin koskahan pitäs näkyä testissä? (n)

Edit. Kuva. Laitoin taas tummennusta kuvaan että sai ees vähä näkyviin viivaa. Jos nyt ees näkyy.
Ylempi pregcheck ja alempi se one step.
 
Attachments

  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978

Yhteistyössä