Haaveena vauva 2020

Seurailen kyllä keskustelua täällä vähän ehkä taustalla, en jotenkin osaa osallistua keskusteluun.

Meijän piti pitää taukoa yrityksestä kun ajateltiin, että keskenmenotutkimuksia vois ensin tehdä. Mutta koska eivät ottaneetkaan tutkimukseen vaan käskivät vielä yhden raskauden yrittää, päädyttiin jatkamaan nyt yritystä.

Nyt toiset kuukautiset km jälkeen lusittu ja viikon päästä ois ovi.

Voisin tulla takas listalle, etusivulla oonki vielä.
Karvakorvat kp 8/28
 
  • Tykkää
Reactions: addison
Ja tsemppiä ihan hirmusesti teille, jotka käytte läpi hoitoja. Toivon koko sydämestäni teille psyviä plussia nyt heti :love:

@Wintersun hoitoja varsinkin seuraan jännittäen, ei paineita :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: W.we
Hitsi tätä mieltä. Ihan kauheana alkoi nyt tänä aamuna jännittää, että mitä jos tämä inssi ei onnistukaan. Jotenkin vaikka yritän pysyä rauhallisena, on tullut ladattua tosi suuret toiveet onnistumiselle. Mietin myös koska uskallan alkaa testailemaan. Inssi tehtiin kp 11 ja 20.12. on vasta kp 22. 24.12. en haluaisin testata, ettei mene koko aatto pilalle. 25.12. vaihdetaan toisen vanhempien luo, joten en haluais silloinkaan olla itkuinen. Eli paras on jos malttaisi aina 26.12. asti, mutta en tiedä onnistuuko. Mulla ei viime plussastakaan tullut mitään menkkaoireista eroavia oireita, joten niiden seurailu voi olla vaikeaa.
 
Menkat jo neljättä päivää myöhässä, ja flunssa jatkuu edelleen. Aiemmin siis ollut tasan 28 pvää kierto, kerran 26. Tänään oli pakko tehdä testi rfsulla, mutta puhdasta negaa edelleen, ei edes sitä monien mainitsemaa viivanpaikkaa. Ei muuta kun menkkoja odotellessa ja ihmetellessä mihin ovat jääneet (n) ehti kyllä taas jo toiveet nousta tämän flunssan ja menkkojen myöhästymisen vuoksi, mutta näköjään turhaan...
 
Haaveissa pieni
Tsemppiä kaikille yrittäjille ja jaksamista haaveiluun. Meillä meni niin, että haaveiltu on keväästä saakka. Lokakuussa päätettiin että marraskuussa koitetaan tähdätä oikein ja lopetetaan ehkäisy. Suureksi iloksemme tein tänään aamulla selkeän plussan! <3 ollaan aivan äimänä miten tämä näin helposti meni, mut vielä on pitkä matka elokuuhun, silti tätä onnea on vaikea kuvailla<3
 
@haaveissapieni onnea! Ihanaa kun joillakin käy helpommin rakaskaus eikä tarvi stressata, ootella ja lääkäri käyntejä:love: joillakin se käy helpol toisilla ei. Toivotavasti pysyy matkassa :love:

meillä ei jaksettu enään yöllä touhuilla oltiin ni myöhään kotosalla. Pitää nyt sit vaan toivoa että to yön tallettelut riittäis, aamul tein ovis testin joka nöyti haaleemalta, eilen sain selvän plussan. Pieni chäännssi on siis... Täs harkitsen liitynkö piinailihoihin vai en... Hmmmmm. Noh jospa täs kierros tulisin mukaan piinailijat dpo 1. Niiin laskettiinhan se näin et dpo 1 on ovisplussa jälkeinen päivä vai mikä se dpo - 0 merkintä tarkottanee ku joillakin nähny sellasen?
 
Täällä testattu puhdas nega eikä yllättänyt kun mulla on tiputellut jo useamman päivän. Uskoisin että tänään tai viimeistään huomenna alkaa menkat kunnolla. :cry: Huomenna soitto jonnekin mistä voisi saada apua. Ihmeelliset oireet oli kyllä tässä kierrossa ja tulipahan nyt ihan selkeät todisteet että mulla jää luteaalivaihe todella lyhyeksi. Mulla jo dpo 6 (kp 21) tuli ihan kunnolla kirkasta verta ja nyt tiputtelee tosi kauan ennen kuin kunnolla alkaa. Eihän tuo voi olla normaalia? o_O Jotenkin olin hyväksynyt et 25 pv kierto on vielä ihan ok eikä liian lyhyt, mutta yhdistettynä tuohon myöhäiseen ovulaatioon se saattaa kuitenkin olla syynä ongelmille? :confused:Todella turhauttavaa!

Tsemppiä kaikille muille ja plussatuulia :love:
 
Mun keskenmeno lähtikin vasta tänään kunnolla käyntiin. N. 11 aikaa tuntui et nyt tulee jotain isompaakin ja siitä 3 tuntia eteenpäin vuosin verta kuin hanasta ja todella isoja hyytymiä, pari nyrkin kokoista ja puolikkaan nyrkin kokoisia varmaan 10. Ihan kamalaa, olin varma, että pitää lähteä päivystykseen, mut ku sekään ei ollu mahdollista, koska mikään, edes paksuin yöside ei sitä pidätellyt hetkeäkään, meni kaikesta läpi melkein heti. Asuin sit ensin vessassa sit suihkussa ja taas vessassa. 3 tunnin jälkeen se vihdoin lakkas, nyt tulee enää normaali menkkojen verran verta. Pyörryttänyt ei oo missään vaiheessa, mutta vähän sellane outo olo, voi olla säikähdystäkin. Ja kun mulla on paniikkihäiriö, nii se yritti nostaa päätänsä. Mut eiköhän siinä tullut kaikki materiaali pihalle, sitä ku oli niin PALJON. Tänää ois ollu 9+0
Toivottavasti ei enää tuolleen vuoda, tai sit pitää lähteä päivystykseen :(
 
@Mustikka89 kannattaa soittaa apua tilanteeseen, niin ei tarvi itekseen miettiä, tsemppiä!

Pahoittelut negan saaneille :( ja
onnea plussanneille, lohduttaa ja luo toivoa, eiköhän meilläkin jonain päivänä onnistu :love:

Aamun paha mieli on väistynyt. Kävin lenkillä, siivosin, kutsuin porukkaa kylään. Nyt yritän vielä illaksi keksiä jotain mukavaa, ettei tarvi koko ajan piinailla. Tää on mulle eka kierto täällä palstalla, selkeästi tulee nyt loppukierrosta käytyä täällä ahkerasti ja hirveästi on vauva-asia mielessä. (n)
 
Voimia @Titi-Love, kurjaa kun jouduit tuollaista kokemaan ❤

@Mustikka89 pahoittelut negasta. Kuulostaa et keltarauhasen toiminnassa voi olla häikkää, jos tiputtelee ja luteaali on lyhyt. Jos on siitä kyse nii on lääkkeillä korjattavissa, joten kannattaa ottaa lääkäriin yhteyttä. Itellä just parhaillaan toista kiertoa lääkitys lyhyttä luteaalia pidentämään, tiputtelua ei ole kyllä aiemminkaan ollu, mut kierto ainakin viimeksi pidentyi 27 päivään. Nyt kp 25 eikä nytkään vielä viitteitä menkoista kun toi kuuri vielä päällä.

@hemuliina90 ootko kokeillu jotain toista testimerkkiä? Itellä ei juurikaan kokemusta testeistä mut täältä lukenut et monella huonoja kokemuksia noista rfsuista.

@minttuni mulla myös näinä piinapäivinä asia mielessä liian paljon ja pyörin täälläkin palstallakin liikaa. Mäkään en halua testailla, kun oletus on se että menkat alkaa. Tässä kierrossa oon kuitenkin edelleen osannut ottaa vähän rauhallisemmin eikä vielä ole paha mieli oikeastaan iskenyt, mutta katotaan, parin päivän päästä viimeistää voi olla mieli taas maassa.
 
@Titi-Love paljon tsemppiä! Toivottavasti vuoto ei ala enää runsaana ja pysyt tolpillasi. Olen niin pahoillani keskenmenosta :cry:

Mulla kierto ollut niin pimeä, että ei passaa seuraavissa kierroissa paljoa arvailla millon ovis. Luulin sen olevan kp8-9, mut ei. Se onkin NYT. Kivut on taas sitä luokkaa, et huh huh. Piinailijoihin en tule, mut piinailen muiden samassa tilanteessa olevien seurana "taustalla" :ROFLMAO: Eilen onneksi peittoa heiluteltu, jospa se riittäisi :love:
 
  • Tykkää
Reactions: W.we
@haaveissapieni onnea! Ihanaa kun joillakin käy helpommin rakaskaus eikä tarvi stressata, ootella ja lääkäri käyntejä:love: joillakin se käy helpol toisilla ei. Toivotavasti pysyy matkassa :love:

meillä ei jaksettu enään yöllä touhuilla oltiin ni myöhään kotosalla. Pitää nyt sit vaan toivoa että to yön tallettelut riittäis, aamul tein ovis testin joka nöyti haaleemalta, eilen sain selvän plussan. Pieni chäännssi on siis... Täs harkitsen liitynkö piinailihoihin vai en... Hmmmmm. Noh jospa täs kierros tulisin mukaan piinailijat dpo 1. Niiin laskettiinhan se näin et dpo 1 on ovisplussa jälkeinen päivä vai mikä se dpo - 0 merkintä tarkottanee ku joillakin nähny sellasen?
Jos sulla on eilen ovistesti näyttänyt plussaa, se tarkoittaa että tänään on ovis ja dpo0. Eli tänään kannattaa pupuilla! :D:whistle:
Muoks. Ja olihan se sanottu, uudemmat viestit ilmestyi kun laitoin kommentin :ROFLMAO:
No tulipahan kerrattua!
 
Nyt vuoto on suht normaalia menkkavuotoa, tai jopa niukempaa. Kipujakaan ei kauheasti oo enää, vähän sellasta lihaskipua mahalla ehkä ja Vähän sellanen helposti huimaava olo, jos nousee sohvalta seisomaan ja ei jaksa kauheasti tehdä mitään. Mut nyt vaan lepoa ja paljon nesteitä juoda. Pitää huomenna soitella lääkäriin jos tää heikko olo jatkuu.

Mutta nyt vasta alkoi se suru tulla pintaan. Oon ihmetellyt miksei sureta, ollut vaan sellanen neutraali olo.
 
Onko muuten jollakin epävirallista tai virallista tietoa et millä dpo:lla alkaa ns. Oikeat raskausoireet? (Itsellä taisi kuvitellusti alkaa dpo5)

toki riippuu henkilöstäkin paljon, mutta kuitenkin:rolleyes:
Oireet voi periaatteessa alkaa heti sen jälkeen, kun kiinnittyminen on tapahtunut riippuen siitä, miten herkkä kroppa on hormonipitoisuuksien muutoksille. Itselläni on ennen plussaa tullut pari päivää kestävät migreenit, mistä jo arvannut, että nyt hormonit on muuttuneet toisenlaisiin. Ja ensimmäiset hailuplussat dpo10 olleet testeissä.

Täällä nyt kp9. Muistelen saaneeni vuosia sitten kp14 kieppeillä tikuteltua ovikset. Pitää kai alkaa tikkuilemaan ehkä jo huomenna, koska enhän nyt tiedä miten sekaisin kroppa on tuosta kierukan irtoamisesta, ja kauanko kestää että kierto normalisoituu. Edellisen kierukan jälkeen kuitenkin käytettiin vielä muuta ehkäisyä noin vuosi, joten silloin ei tarvinnutkaan seurailla normalisoitumista. Luin juttuja, että joillakin jo eka kierto ollut normaali. Onko täällä kokemusta kierukan jälkeisestä elämästä? :)
 
Voimia @Titi-Love, kurjaa kun jouduit tuollaista kokemaan ❤

@Mustikka89 pahoittelut negasta. Kuulostaa et keltarauhasen toiminnassa voi olla häikkää, jos tiputtelee ja luteaali on lyhyt. Jos on siitä kyse nii on lääkkeillä korjattavissa, joten kannattaa ottaa lääkäriin yhteyttä. Itellä just parhaillaan toista kiertoa lääkitys lyhyttä luteaalia pidentämään, tiputtelua ei ole kyllä aiemminkaan ollu, mut kierto ainakin viimeksi pidentyi 27 päivään. Nyt kp 25 eikä nytkään vielä viitteitä menkoista kun toi kuuri vielä päällä.

@hemuliina90 ootko kokeillu jotain toista testimerkkiä? Itellä ei juurikaan kokemusta testeistä mut täältä lukenut et monella huonoja kokemuksia noista rfsuista.

@minttuni mulla myös näinä piinapäivinä asia mielessä liian paljon ja pyörin täälläkin palstallakin liikaa. Mäkään en halua testailla, kun oletus on se että menkat alkaa. Tässä kierrossa oon kuitenkin edelleen osannut ottaa vähän rauhallisemmin eikä vielä ole paha mieli oikeastaan iskenyt, mutta katotaan, parin päivän päästä viimeistää voi olla mieli taas maassa.
Tätä toivoinkin, että kiertoa voisi edes vähän pidentää lääkkeillä. Aion soittaa heti huomenna ajan lääkärille niin saan pyörät pyörimään eikä tarvi vaan ihmetellä.
 
@Titi-Love kovasti tsemppiä kurjaan tilanteeseen ! :cry::love:

@Mustikka89 @mimmi92 miltä testit näyttää tänään ? Oletteko uskaltaneet uittaa (y):)

@Mohan ja @Pampula3 näihin teidän viesteihin samaistun kyllä täysin !
Tässä kierrossa tosiaan letrotsoli, gonapeptyl ja lugesterol ja ajoitus aivan nappi inseminaatiolla ja miehen näyte oli kuulemman priimaa ja munasolu irronnut siltä puolelta missä johtokin toimii kunnolla..
Toiveet heräsi kovin että nyt on ajoitus ja buustit kohdillaan, mutta kuinka paljon sitä pettyykään jos näillä eväillä viimeinen inssi menee pieleen :notworthy:
Kamala halu testata ja jouluna ja joku paniikin omainen tunne ei halua koskeakaan raskaustesteihin jottei valkoinen taulu masenna :unsure:

Tsemppiä kaikille, kyllä me joskus vielä plussat ja lapsia saadaan :love:

Haluan myös kiittää kaikkia tuesta, olisin varmaan kadottanut loputkin järkeni jollen pääsisi purkamaan pelkoja taas tänne, kun ei sille lapsettomuuspsykologillekaan viitsi ihan paljastaa kuinka hullu on ! :D:love:
 
Dpo 11 ja nega edelleen. Testitkin taas loppu, enkä enempää tähän kiertoon kyllä osta, ellei menkat jostain syystä jää tulematta.
Kovasti sitä plussaa toivoi ja odotti, mutta eiköhän tässä vielä jonkun aikaa mene. En kyllä stressaa enää kauanko yrityksessä menee kun tietää jo omalta kohdalta että voi parikin vuotta mennä, mutta koskaan ei voi tietää milloin olisi se onnistunut kierto :)
 
Viimeksi muokattu:
Oireet voi periaatteessa alkaa heti sen jälkeen, kun kiinnittyminen on tapahtunut riippuen siitä, miten herkkä kroppa on hormonipitoisuuksien muutoksille. Itselläni on ennen plussaa tullut pari päivää kestävät migreenit, mistä jo arvannut, että nyt hormonit on muuttuneet toisenlaisiin. Ja ensimmäiset hailuplussat dpo10 olleet testeissä.

Täällä nyt kp9. Muistelen saaneeni vuosia sitten kp14 kieppeillä tikuteltua ovikset. Pitää kai alkaa tikkuilemaan ehkä jo huomenna, koska enhän nyt tiedä miten sekaisin kroppa on tuosta kierukan irtoamisesta, ja kauanko kestää että kierto normalisoituu. Edellisen kierukan jälkeen kuitenkin käytettiin vielä muuta ehkäisyä noin vuosi, joten silloin ei tarvinnutkaan seurailla normalisoitumista. Luin juttuja, että joillakin jo eka kierto ollut normaali. Onko täällä kokemusta kierukan jälkeisestä elämästä? :)
Mulla tokan lapsen jälkeen oli mirena 4kk ja heti poistosta alkoi menkat, seuraavat 30pv päästä ja tässä kierrossa luteaalivaihe jäi 7pv.. Seuraavasta kierrosta (yk3) tulikin plussa.
Nyt mirena ehti olla 10kk ja poiston aikaan oli niukat menkat, suurempi vuoto alkoi sitten taas poistostaja kierto oli yhtä jatkuvaa vuotelua, enkä plussaa saanut ovis testiin. Nyt 2.kierto lopuillaan ja tässä kierrossa ovis+Kp 18.
 
  • Tykkää
Reactions: höpsykkä
VAUVA 2020

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

16.12.2019

Nimi ★ Kiertopäivä ★


Mape19......................... kp 96/25
Vauvameille....................kp xx/28-35
vauvahaaveilija2396......kp 44/28-30
HMami............................kp 42/28
Elllla...............................kp 41/30
Amadecasa....................kp 35/34-55
hemuliina90....................kp 33/28
Marrrsipaani...................kp 31/28
Tingeli............................kp 30/34-36
mimmi92.........................kp 29/30
Masu90..........................kp 27/27-30
Nenskuli..........................kp 27/ ?
Keltasirkku..................... kp 26/28-32
Mustikka89.....................kp 26/25
taikinatonttu....................kp 22/28
Unimaa...........................kp 19/27
Ananas90.......................kp 19/25-28
Snanniska.......................kp 19/28
nessu87..........................kp 18/30
tupsahus.........................kp 18/30
Hipposka........................kp 17/30
W.we...............................kp 17/25
Babyfever1.....................kp 17/xx
Mirella92........................kp 16/34
Helmiina1978.................kp 15/29
Kasikuus........................kp 14/28-31
Koodikissa......................kp 14/24
Karvakorvat....................kp 9/28
Haavejuttu......................kp 7/29
Pikkuhaave....................kp 7/32
Jjenn..............................kp 7/30-31
Tiukuliina89................... kp 4/31

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


marrrsipaani.................dpo 20
mimmi92.......................dpo 11
Mustikka89....................dpo 11
Vauvameille...................dpo 6
W.we..............................dpo 5
Ananas90......................dpo 5
Nessu87........................dpo 1

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 


Mulla alkaa olla the hetki käsillä. Ovis on siis ehkä jo tänään illalla, mutta luultavimmin huomenna. (noi monitorin tikut loppui) Iltapäivällä on yleensä ollut. Viimeksi oli tosiaan Kp14 klo 21-22. Mut aiemmin ollut kp16 klo 14-19.
No, mut tänään olis vähän paineita makkarissa - tai paineiden purkua. :ROFLMAO:
Jotenkin niin ristiriitaiset fiilikset. Miksei nyt muka tärppäisi? :unsure: mut toisaalta - voisko niin edes enää käydä.... Ikä alkaa painamaan. Mun lapsettomuusgyne on jo puol vuotta vihjaillut, että voitas jo mennä hoitoihin, kun ei raskautta kuulu. Tai siis olihan tossa kesällä KU, joten toiveita olisi.
 

Yhteistyössä