Haaveena vauva 2020

Sieltähän ne menkat saapui. Mulla kyllä ihan hyvä fiilis, olin tän pettymyksen jo käsitellyt kun kierto vähän venahti. (n) Listaan voi merkata huomiselle sunnuntaille kp 2! Olinpa niin nopea jo, että varasin gyneajan hedelmällisyysneuvolaan parin viikon päähän, kun ollaan jo kahdeksannella yrityskuukaudella. En tiedä miksi, mutta jotenkin sellanen olo, että joko mussa tai miehessä on vikaa ja että me tullaan sitten kesällä pääsemään hoitojonoon kumminkin. Ehkä vielä ei kannata heittää pyyhettä kehään. Lohduttaa kuitenkin, että lääkäriltä varmaan saa jotain deadlineja että millon vois saada vaikka hormoneja avuksi tähän meidän tilanteeseen :)... Ja enitenhän mietin sitä, että ovuloinko edes, joten ultraa odotan kovasti..

Niinku joku tuolla ylempänä sanoi niin mustakin tuntuu, että koko vauvansaanti tuntuu lipuneen käsistä pois. En saata uskoa että saisin joskus kahta viivaa raskaustestiin kun en saa niitä tasavahvoja edes ovistestiin :unsure: Noh, helpottaa paljon se, että pääsee purkautumaan jollekin ammattilaiselle ihan pian ja puhumaan ekaa kertaa tästä suurimmasta toiveesta ääneen muille kuin miehelle tai lähimmille ystäville..
Niin tuttuja ajatuksia :unsure: Tuntuu kaukaiselta raskaus ja kaksi viivaa testiin, kun ei tosiaan edes ovulaatiota saa tikkuun kiinni. Toivottavasti saatte tietoa ja apua ja kyllä ne deadlinetkin varmasti auttaa. Ainakin meillä helpottanut ja mekin mentiin joskus yk9 kohdalla jo ensikäynnille. Ja vaikka ultrassa kaikki näytti ihan ok, niin ovulaatiota ei kuitenkaan ollut tapahtumassa. Lääkäri meinas, että vain se saattoi olla ovuloimaton. Että pitää yrittää tikuttaa, no en tiedä kuinka kauan pitää seurata. Yritän maanantaina soittaa. Itestä tuntuu, että sitä ovulaatiota ei ehkä tapahdu, sellainen tunne vain on (n)
 
Jestas mitä limoja tullut housuun tänään. Testit kertoo että ovulaatio lähestyy. Toivotaan, et saan kiinni! On kyl mahtia saada elämäni ensimmäisiä kaksviivaisia testejä :love: Ollaan pidetty nää lääkärin viimeisimmät uutiset täysin itsellä vielä. Jotenkin haluttiin elää tässä omassa kuplassa hetken aikaa, kun oikeasti toivoa tärppiin on vihdoinkin
 
Sieltähän ne menkat saapui. Mulla kyllä ihan hyvä fiilis, olin tän pettymyksen jo käsitellyt kun kierto vähän venahti. (n) Listaan voi merkata huomiselle sunnuntaille kp 2! Olinpa niin nopea jo, että varasin gyneajan hedelmällisyysneuvolaan parin viikon päähän, kun ollaan jo kahdeksannella yrityskuukaudella. En tiedä miksi, mutta jotenkin sellanen olo, että joko mussa tai miehessä on vikaa ja että me tullaan sitten kesällä pääsemään hoitojonoon kumminkin. Ehkä vielä ei kannata heittää pyyhettä kehään. Lohduttaa kuitenkin, että lääkäriltä varmaan saa jotain deadlineja että millon vois saada vaikka hormoneja avuksi tähän meidän tilanteeseen :)... Ja enitenhän mietin sitä, että ovuloinko edes, joten ultraa odotan kovasti..

Niinku joku tuolla ylempänä sanoi niin mustakin tuntuu, että koko vauvansaanti tuntuu lipuneen käsistä pois. En saata uskoa että saisin joskus kahta viivaa raskaustestiin kun en saa niitä tasavahvoja edes ovistestiin :unsure: Noh, helpottaa paljon se, että pääsee purkautumaan jollekin ammattilaiselle ihan pian ja puhumaan ekaa kertaa tästä suurimmasta toiveesta ääneen muille kuin miehelle tai lähimmille ystäville..
Tuo helpottaa kun pääsee ammattilaiselle selvittämään omaa tilannetta, tsemppiä sinne:love:

Jaan myös näitä samoja ajatuksia, vaikka siis mitään raskautta vaikeuttavaa ei ole todettu. Endometrioosi löytyy, mutta sen ei pitäis mulla vaikuttaa raskaaksi tulemiseen. Kuitenkin, jostain syystä mulla on ollu aina sellanen fiilis, että raskaus on suuuuri haave ja jotenkin tosi absurdi ajatus, että olisin joku päivä raskaana. Toivon ettei tämä ole mikään kuudes aisti joka sen vaistoo, vaan omaa pessimistisyyttä ja sitä että asiasta on haaveillu vuosia. Toivottavasti ei haaveeksi jää:unsure: Mietin kans voisko tästä mennä juttelee jonnekin ammattilaiselle, joka olis perehtyny näihin asioihin, että pääsis vielä lisää purkaa omia tuntemuksia.
 
@Janet88 Mulla oli edellisessä raskaudessa kiinnittymisoireena että tilkka verta tuli pyyhittäessä. Sen jälkeen finnejä leuka täyteen ja vvtä runsaasti menkka ajankohdan lähestyessä.

Plääh nyt on viime päivinä 4 ihmistä kysyny että koskas tulee toinen lapsi :ROFLMAO: Menis nopeammin nää päivät ni pääsis edes touhuaan, mies on nyt reissussa :LOL:
 
Minustakin raskausajatus tuntuu kovin kaukaiselta. Tuntuisi uskommattomalta nähdä vielä ne kaksi viivaa ja kantaa uutta elämää sisällään. Joskus minäkin näen unia asiasta, yleensä sellaista että mulla on vauva tai ihan pieni lapsi. Ja herätessä pettymys on valtava.

Kun tapasin mieheni aloin heti haaveilla yhteisestä lapsesta. Kun opiskelut ja muut oli vielä pahasti silloin kesken niin yritysaikaa odotellessa luin kirjallisuutta lapsettomuudesta ja mulla oli pelko että lapsettomuus tulee koskettamaan meitä. No, olimmekin onnekkaita kun meidän kaksi lasta sitten sai alkunsa suht helposti. Mut näyttää siltä et tämä lapsettomuuden kokemus koskettikin tavallaan nyt (ei toki sama asia kun lapsia jo on). Yk 12 jo ja vahva tunne yrityksen alusta asti etten enää voi tulla raskaaksi. Olen äärettömän onnellinen kahdesta lapsesta, mutta tuntuu pahalta että toive ja kaipuu kolmannesta lapsesta tulee luultavasti jäämään haaveeksi. Samalla ihailen meidän kahta ihanaa lasta ja samalla suren kun he kasvaa ihan silmissä. Nautin ihan joka hetkestä heidän kanssa kyllä, tällä hetkellä molemmat vielä jotenkin niin äidin poikia vaikka eivät oo ihan pieniä enää ❤

Tää kierto näyttää näköjään olevan mulle jostain syystä tosi vaikea. Toiveikkuus tuntuu olevan kadonnut tästä yrittämisestä ihan kokonaan. Yleensä tässä alkukierrossa/oviksen jälkeen on vielä ihan positiivinen fiiilis. Kai tässä koittaa itseään vaan suojella ja valmistella pikkuhiljaa luopumaan haaveesta. Oon myös ollut koko tämän kierron flunssassa ja uskon että osaltaan vaikuttaa myös mielialaan kun ei pääse liikkumaan normaaliin tapaan.

On kuitenkin mukavaa tsempata muita ja myötäelää muiden tilanteissa täällä. Ihanaa kun oikeasti niitä plussiakin täällä näkee:love:Toivottavasti nyt @Kasikuus tai joku muu pidempään yrittänyt plussaa, piristäisi ja toisi toivoa :rolleyes: (ja sori taas kerran tämä pitkä tunteidenpurkaus)
 
@Janet88 Mulla oli edellisessä raskaudessa kiinnittymisoireena että tilkka verta tuli pyyhittäessä. Sen jälkeen finnejä leuka täyteen ja vvtä runsaasti menkka ajankohdan lähestyessä.

Plääh nyt on viime päivinä 4 ihmistä kysyny että koskas tulee toinen lapsi :ROFLMAO: Menis nopeammin nää päivät ni pääsis edes touhuaan, mies on nyt reissussa :LOL:
Esikoisen (s.04/19) alkuraskaudesta koitan muistella alkuoireita.. ainakin iski raju flunssa ja tissikipu. Plussattuani tuli sit myöhemmin repäsykipuja yms. +aamuna oli vaan olo että jotain on erilailla.

Nyt oireena jäätävä palelu jo muutaman päivän, tänään ollu vihlaisuja ja pientä selkäjomoa. Luulin nähneeni kolmen päivän kuluttua voimakkaasta oviksesta ja hommailusta vaaleanpunaista paperissa. Oli myös kovin flunssainen/"darrainen" olo silloin aamulla.

Kierto on sekaisin vielä. Viime menkat alkoi jouluna. Luulin että ovis olis ollu jo aiemmin kun ovistestikin näytti vahvistuvaa ja sit ei mitään. Olikin kovine oireineen kp24? Ja seuraavat menkat alkais aikaisintaan 10-16pv? ovulaatiosta jolloin kierron pituudeksi tulee ihan hitosti päiviä, 38?. Liian aikaisin turha testailla.
 
Viimeksi muokattu:
VAUVA 2020

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

26.1.2020

Nimi ★ Kiertopäivä ★


HMami............................kp 83/28
Elllla...............................kp 83/30
Tingeli............................kp 70/34-36
Nenskuli..........................kp 68/ ?
tupsahus.........................kp 59/30
Mustikka89.....................kp 42/25
hemuliina90....................kp 42/28
Alina86............................kp 40/28
Persikka123....................kp 40/32
Napsunen.......................kp 34/28-35
niinaj91...........................kp 33/26-28
Snanniska.......................kp 33/28
Mirella92........................kp 29/34
Amadecasa....................kp 27/34-55
Hipposka........................kp 27/30
Unimaa...........................kp 27/27
Korallikala......................kp 26/32
Masu90..........................kp 26/27-30
Nerthus..........................kp 25/28
Shibali............................kp 24/23-28
Ilona Eloisa.....................kp 23/xx
linneah........................... kp 23/26
Töppönen.......................kp 23/26-28
Karvakorvat....................kp 22/28
Haavejuttu......................kp 20/29
Lina87............................kp 20/28
Jjenn..............................kp 18/30-31
KukkaSosuli...................kp 16/33-65
Marrrsipaani...................kp 16/28
mimmi92.........................kp 15/30
Minttuni...........................kp 15/23-32
Mmohini..........................kp 13/32
Pampula3.......................kp 13/22-27
Keltasirkku-.................... kp 11/28-32
Ananas90.......................kp 9/25-26
piipaa93.........................kp 9/27-28
Lilmi89............................kp 9/28-30
Mandariinilohko...............kp 6/xx
Hypsy..............................kp 5/34
Koodikissa......................kp 5/24
Vauvameille....................kp 5/28-35
Kuumeilija23...................kp 3/25
taikinatonttu....................kp 2/28

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


niinaj91..........................dpo 19-20
Mandariinilohko..............dpo 18
Mirella92.........................dpo 13
mincha...........................dpo 12
Nerthus..........................dpo 11
Korallikala......................dpo 8
Karvakorvat....................dpo 8
Amadecasa.....................dpo 7
Lina87............................dpo 6
Haavejuttu......................dpo 5
Pampula3.......................dpo 3
mimmi92.........................dpo 2
Marrrsipaani....................dpo 1

★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
Sori spämmäys. :oops:


Plussa vahvistuu. :love: tätä oon eilisestä odottanut. En tiedä ostaisiko viikkonäytöllisen. Huomenna voisi näkyä 2-3 viivojen perusteella.
Tämä oli nyt vika kuva.
Ja mut saa lisätä plussanneisiin.

Jotenkin niin vaikea pysyä täältä pois, kun on niin kauan täällä ollut. Vaikkei nyt vuottakaan tullut täyteen.

Paljon tsemppiä kaikille ja plussia! :love:

Mites toi listan päivittäminen? Ehkä en sitä enää sitten tule päivittämään. Toivottavasti käy seuraavalle päivittäjälle, että plussaa sitten aika pian. ;)
 
Oireita: suu kuivui siinä oletetun kiinnittymisen paikkeilla. Mut luulin johtuvan ruokavaliosta ja viinin lipittämisestä. (otin punkkua kiinnittymisen aikoihin 5-6 päivää putkeen lasin - kaks.)
Vähän ennen plussaa eli dpo8 tuntui jotain epämääräistä tykytystä ja vihlontaa oikeassa munasarjassa. Tuli mieleen viime kesän kohdun ulkoinen, ja on mulla ennenkin nega - kierrossa ollut jotain surkautuvan keltarauhasen kipuiluja. Vasta kun olin dpo9 saanut Haamut mulla oli vähän semmonen aavistus tuolla alhaalla että jotain tapahtuu.
Vilutus oli myös yksi, joka vaivasi töissä. Mut luulin taas senkin johtuvan ruokavaliosta, kun tuli pahiten raskaan ruokailun jälkeen.
Toisaalta kuumotus kasvoissa, mutta se nyt liittyy oviksen jälkeiseen lämmönnousuun.
Mitä olisin odottanut: tissi tuntemuksia... o_O niitä ei oo yhtään mitään. Vaikka kuinka rutistelen. Omituista. Ei edes nänneissä. Muistan että nännejä vihloi ainakin viime raskaudessa ellei muissakin. Ja sivuilta tuli kipeiksi ennen dpo14.
Dpo11 alkaen on ollut lisääntyvää kuvotusta. Yleensä oviksen jälkeen kuvotus on alkanut heti. Tää ei siitä kyl paljon erotu, muuta kuin myöhemmin alkoi.
Kuukautismaiset kivut alkoi lisaantyä dpo12; yleensä menkkakivut alkaa samaan aikaan kuin vuotokin.
Edellisissä raskauksissa olen muuttunut ennen plussaa seksihirviöksi; nyt en. Sitäkin odotin oireeksi. Kyllähän tuolla alhaalla on ollut jotenkin turpeisempi ja herkempi olo. Mutta varsinaisesti ei oo himottanut kuten aiemmin. :LOL:

Muoks! Olihan mulla sitä valkovuotoa ja alapää kostea. Piti töissä käydä välillä katsomassa, että paljonko lorahti. Muttei kuitenkaan ihan lorahtanut, mutta oli kostea.
 
Viimeksi muokattu:
@Janet88 en oo tuntenut kiinnittymistä missään raskaudessa. Sit on alkanu nää alavatsan - ja selän paineen tunne, tässä kierrossa oli hyvinkin vahvana heti oviksen jälkeen. Ja tissit on tosi herkillä.

Jännittää, ku omiin silmiin toi viiva ei paljoa vahvistusta saa. Punertaa kyllä selkeämmin ja nopeammin. Tiistaille asti pitäis menkkoja odotella, piinaa :cry:
 

Attachments

@Janet88 en oo tuntenut kiinnittymistä missään raskaudessa. Sit on alkanu nää alavatsan - ja selän paineen tunne, tässä kierrossa oli hyvinkin vahvana heti oviksen jälkeen. Ja tissit on tosi herkillä.

Jännittää, ku omiin silmiin toi viiva ei paljoa vahvistusta saa. Punertaa kyllä selkeämmin ja nopeammin. Tiistaille asti pitäis menkkoja odotella, piinaa :cry:

Maltti on valttia :) Mulla kesti monta päivää että sai kunnon viivat testeihin, vaikka oli jo menkat myöhässäkin. Syy selvisi ultrassa eli oli vaan ollut myöhäinen ovis.
 
Ei täällä @Pampula3 plussaa tule vielä. Lämmöt laski ja maha kipu on sellanen, että menkat saattaa alkaa jo tänään. Nyt ei vielä harmita, kun tätä asiaa käsitellyt pari päivää, mutta uskon, että hetkellinen romahdus tulee, kun vuoto alkaa :(
Minusta tuntuu samalta, kuin sinusta. Tuntuu niin kaukaiselta/mahdottomalta, että tulen koskaan enää saamaan kahta viivaa testiin. Harmittelin miehelle tätä ikää, vaikka vasta 33v, että mitäs jos on jo myöhäistä. Miksi hän ei suostunut lapsi ajatukseen pari vuotta aiemmin. Mutta eihän toista voi pakottaa, hän ei ollut valmis. Mutta kyllä häntäkin nyt pelottaa, että jos onkin jo myöhäistä.
Kun vuoto alkaa, niin yhdessä varaamme ajan siemennesteanalyysiin (hänellä aika iso kynnys mennä sinne) , että saisi yhden selvyyden asioihin. Ja jos tulokset ok, ni sit odotettava toukokuuhun asti, että pääsen itselleni varaamaan aikaa.
On tää rankkaa :unsure: Halaus ja voimia :love:

@mincha Toivotaan vahvistumista :love:
 
@Kasikuus mulla tulee kans siinä lämpöjen laskiessa olo, että peli pelattu. Ja mulla myös rintojen arkuuden häviäminen yleensä merkki menkkojen alkamisesta. Kyllä se on tympeää odotella, milloin vuoto alkaa. Ehtii siinä jo pari päivää surra, sitten kuitenkin vuotopäivänä itkettää. Mietin varsinkin silloin yrityksen alussa usein mielessäni, että miksi mies ei suostunut aloittamaan yritystä aiemmin. Ehkä näitä ajatuksia ei olisi tullut, jos olisi heti tärpännyt. Kuitenkin kaikki ollut sinänsä jo vuosia valmiina, mutta hän ei vaan ollut. Nyt sitten ei tiedä, kauan tässä menee ja onko mahdollista saada edes lasta. Ja olisin toivonut useampaa. Mutta toisaalta ei voi mennyttä enää muuttaa, ei muutu asia sitä pohtimalla, mutta silti joskus tulee mieleen :unsure:

@Helmiina1978 ihania kuvia :love: ja @mincha toivon myös vahvistumista viivoille :love: kaikille muillekin tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
@minttuni Mun ei tarvinnut kauaa odotella :unsure: Yk11 alkoi melkein heti, kun edellisen viestin lähetin. Muutama kyynel jo vieri poskelle :cry: Mulla siis näköjään lämmöt laskee vuotopäivänä, ainakin tässä kierrossa. Eilen oli vielä lämmöt koholla.
Toivon kovasti, että teillä pian tärppää, eikä tarvitsisi enää noita ajatuksia läpi käydä :love: Eihän ne asiat tosiaan mihinkään muutu, vaikka kuinka miettii, että mitäs jos olisikin tehnyt toisin. Tehdään varmaankin itsellemme vain hallaa vellomalla asioita mille ei voi mitään. Kovasti sinullekin voimia, kyllä edelleen haluan uskoa, että jokainen meistä oman pikkuisen vielä syliin saa. Jos ei luomuna, niin sitten apujen kanssa :love:

Kiitos kun olette kaikki tukena! ❤ Jännätään taas parin viikon päästä, kuinka käy. Jospa minä pääsisin vielä lokakuisiin, kun seuraava la ois 1.11, JOS ovis tapahtuu niin kuin on tähänkin mennessä tapahtunut. Ei mitään järkeä mennä marraskuisiin, kun syntyy kuitenkin reippasti lokakuun puolella. Näillä tunnelmilla kohti uusia tuulia :love:
 
@Janet88 en oo tuntenut kiinnittymistä missään raskaudessa. Sit on alkanu nää alavatsan - ja selän paineen tunne, tässä kierrossa oli hyvinkin vahvana heti oviksen jälkeen. Ja tissit on tosi herkillä.

Jännittää, ku omiin silmiin toi viiva ei paljoa vahvistusta saa. Punertaa kyllä selkeämmin ja nopeammin. Tiistaille asti pitäis menkkoja odotella, piinaa :cry:
Kyllähän haamu aina positiivista tarkoittaa. Niin se miullakin oli edellisessä raskaudessa 5pv ennen menkkojen oletettua alkamispäivää haaleevaalee haamu, siitä sit lähti nopeasti vahvistumaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: mincha
Kp 33/26-27
Näin nää olot vaihtelee, nyt taas ei yhtään sellainen olo, että raskaana olisi :LOL: aamulla tein ovulaatiotestinkin, kun niitä kaapista löytyy, ihan haalea viiva siihenkin vain ilmestyi :rolleyes: mutta jotenkin ei oo yhtään sellainen olo, että menkat kuitenkaan alkaisi. Yläselkä/hartiat on aivan jumissa, varmaan tullu ompelusta. Oon ommellut jo vaikka kuinka paljon vauvanvaatteita :ROFLMAO: Usko on vahva, että niitä joskus pääsee käyttämään :oops:
 
  • Tykkää
Reactions: Lilmi89
Kattelin edellisen raskauden -18 ovis- (9.7) ja raskaustestiä (20.7) niin haaleevaalee haamu josta seuraavina päivinä vahvistui kovaa vauhtia. Vielä pitäis odottaa 4-5pv ennenkun kannattaa edes testata. En tiedä vaikuttaako tää myöhästynyt ovis kp24 menkkojen oletettuun alkamispäivään.
 
Voi ei @Kasikuus :cry: Oisin niin toivonut teille plussaa.. :( Toivottavasti tää kierto ois viimein teidän :love:

Ja @mincha toivottavasti viivat vielä vahvistuu, näyttää kyllä tosi lupaavalta ja kyllähän tuo jo plussa on :love:

Ootko @niinaj91 testannu raskaustestillä? Toivottavasti tulis plussa sinne ja pian saisit ottaa vaatteet käyttöön :love::barefoot: Ja ihanaa että joku muukin on valmistautunut, mä tunnustan eilen tilanneeni jo vauvakirjan, kun se oli vaan niin hieno ja pelkään että niitä ei kohta enää oo missään myynnissä. :D Siis sellanen, johon voi täyttää vauvan elämää ekalta vuodelta :love::ROFLMAO:

Nää piinapäivät on kyllä todellisia piinapäiviä. Mahassa jotain tuntemuksia välillä, mut pelkään et on vaan jotain kuvitelmaa/valeoiretta/vatsavaivoja. Sydämentykytyksiä välillä, ja nännit ja vähän rinnatkin arat. Mutta hyvin voi vaan enteillä tulevia menkkoja, tosin sydämentykytykset on ihan uutta. Mut sekin voi ehkä vaan liittyä mun yskään joka edelleen vaivaa flunssan jäljiltä. Viime yönä en oikein saanu nukuttua ja näin levottomia unia. Torstaihin eli ekaan testauspäivään on vielä pitkä aika ja joka päivä käy mielessä pitäskö jo testata... :alien:
 
Ei onnistunut toka inssi, juuri tein digillä negatiivisen testin :notworthy: Mut voi siis ottaa pois listoilta.

Inssiä seuraavasta päivästä alkaen joka päivä jotain ruskeaa/punaista limojen seassa, eli jotain kummallista ehkä tekeillä ja täytyy kyllä mennä tutkituttamaan mikä homma. Ajattelin vielä kolmannen kerran testata inssiä, jos hoitoon pääsis samana päivänä kun saa testiin ovisplussan (eikä osu viikonloppuun/pyhään, niinkun nää tuntuu mulla nyt inhottavasti koko ajan menevän) - sit ois ajoituksellisesti kaikki vaihtoehdot kokeiltu. Sen jälkeen sitten IVF.

Voi kun olis etukäteen tiennyt miten pitkä reissu tästä voikin tulla, niin olis tullut jo aiemmin lähdettyä matkalle! :cry:

Ajatukseni tänään etenkin kaikissa meissä, joilta se kovin kaivattu plussa vielä puuttuu! :love:
 
Itsekin olen varautunut lapsen tuloon jo vuosia, löytyy vaikka mitä kankaita ja omia vanhoja vaatteita, kirjoja ja leluja. Mieskin oli nyt ottanut jostain kirpparikasasta hänen vauvavaatteitaan talteen :LOL: semmosia 35 v vanhoja, retroa! Huvittavin on yksi laukku, jonka ostin 7 vuotta sitten työkaverin kehuttua sitä hyväksi hoito/vaippa/yms laukuksi :ROFLMAO: viime vuosina en tosin ole hankkinut mitään, innostuin vain silloin nuorempana kun vauvakuume iski tosissaan :whistle:

Tein one stepin ovistestin ja nyt on selkeesti lähtenyt tummentumaan. En osaa laittaa kuvaa. Koko kierron tullut haaleaa, mut nyt oli selkeästi tummempi eilisiin verrattuna. Oisko se ovis kuitenkin tulossa? Olispa mukavaa. Ei plussalta kuitenkaan vielä näytä lähellekkään, mutta tummeneminen luo toivoa. Nyt siis kp15. Edellisessä kierrossa kp12 ollut monenlaisia ovikseen viittaavia oireita, nyt ei vielä oikein mitään. Viime kierto oli 25 pv. Jospa nyt sit pitempi? Onpa jännittävää :LOL:
 
Ootko @niinaj91 testannu raskaustestillä? Toivottavasti tulis plussa sinne ja pian saisit ottaa vaatteet käyttöön :love::barefoot: Ja ihanaa että joku muukin on valmistautunut, mä tunnustan eilen tilanneeni jo vauvakirjan, kun se oli vaan niin hieno ja pelkään että niitä ei kohta enää oo missään myynnissä. :D Siis sellanen, johon voi täyttää vauvan elämää ekalta vuodelta :love::ROFLMAO:
Perjantai aamuna testasin viimeks puhtaan negan, eli kp 31/26-28. Ens viikolla sitten joku päivä testaan uudestaan, jos ei menkkoja kuulu :)
 
@Ninnanen olen pahoillani :unsure: toivon sinulle onnistumista :love: harmi, että ovulaatiot osuneet huonoon ajankohtaan. Jospa ensi kerralla parempi ajankohta ja inssi onnistuisi. Kerro, jos tiputteluvuodosta selviää jotain. Minulla oli sitä viime kierrossa oletetun oviksen jälkeen useita päiviä. Yritän huomenna saada kiinni hoitajan ja kysyä, pitääkö tutkia tms.

Eipä sitä tosiaan etukäteen tiedä, kuinka pitkä polku tulee (n) mutta uskotaan ja toivotaan, että kaikki haaveilevat vielä vauvan saavat :geek::love:
 
@Pespi mulla on myös ollut ehkäisynä nexplanon kapseli, joka on poistettu 09/19. Ekat menkat odotutti itseään 62 päivää poistosta, jonka jälkeen oli yksi ”normaali” 32 päivän kierto, josta oviksenkin bongasin. Nyt jälleen menossa kp 40jotain, eikä menkkoja kuulu eikä näy. Silloin kun kapseli minulta poistettiin, terkkari sanoi että jos ei 3 kuukauteen kuukautisia tule, olisi täytynyt olla yhteydessä ehkäisyneuvolaan. :)
 

Yhteistyössä