Haaveena vauva 2020

@Lilmi89 sain digitestillä positiivisen tuloksen, joten ensimmäistä kertaa voin laskea päiviä tarkemmin. Ja aiemmasta ei tietoa toki olekaan, onko ollenkaan tapahtunut. Ja voikos se edelleen jäädä tapahtumatta, olikohan se näin. Että lh-huippu kyllä tulee, mut jää jotenkin vajaaksi. Kiva kuitenkin, että sain nyt oviksen kiinni, kun aiemmin ei ole onnistunut :) olen kyllä viime kierrossa tuntenut jotain, mikä voisi olla ovulaatio ja myös lämmöt ovat nousseet. Suosittelen lämpimästi digitestiä, olen noilla liuskoilla ennenkin testannut, eikä tosiaan ole onnistunut. Nyt testasin kahdesti päivässä liuskoilla ja kun alkoi tummenemaan, niin kolmena päivänä piti digitesti tehdä, niitäkin jäi siis tulevaisuuteen 7 kpl.
 
@Lilmi89 ja tosiaan lääkäri myös suositteli käyttämään digitestiä (y) piinapäivät menevät kovin hitaasti.

Mitä keinoja teillä on, että saisi ajatuksia muualle? Toki normaali arkikin on sellaista, mut ihmeesti tulee vauvahaave vähän väliä mieleen. Ehkä yksi vinkki olisi pysyä poissa puhelimelta, mutta kiva googlailla kaikkea ja jutella täällä palstalla :LOL: vapaa-ajalla käyn lenkeillä ja jumpilla, katson ohjelmia ja teen ruokaa. Parhaiten pysyy ajatukset muualla, kun katsoo jotain netflix sarjaa, mikä ei liity pätkääkään lapsiin :LOL:

Ainiin ja piti kommentoida @Lilmi89 vielä poppaskonsteista. Minä oon joskus syönyt gelee royalea ja raskausajan monivitamiinin aloitin ennen yrityksen alkua. Greippimehu joka kierrossa, kiinnittymisviinejä joskus :D seksiä joka toinen päivä ja nyt toista kiertoa lantio/jalat ylhäällä makoilen, eihän sitä tiiä auttaisiko. Ja mies syö monenlaisia vitamiineja. Kaikenlaista pitää kokeilla :X3:
 
(y)(y)
@Lilmi89 ja tosiaan lääkäri myös suositteli käyttämään digitestiä (y) piinapäivät menevät kovin hitaasti.

Mitä keinoja teillä on, että saisi ajatuksia muualle? Toki normaali arkikin on sellaista, mut ihmeesti tulee vauvahaave vähän väliä mieleen. Ehkä yksi vinkki olisi pysyä poissa puhelimelta, mutta kiva googlailla kaikkea ja jutella täällä palstalla :LOL: vapaa-ajalla käyn lenkeillä ja jumpilla, katson ohjelmia ja teen ruokaa. Parhaiten pysyy ajatukset muualla, kun katsoo jotain netflix sarjaa, mikä ei liity pätkääkään lapsiin :LOL:
Meillä ei vielä yritys käynnissä, mutta vauvakuume/tulevaisuus/järkeilyn yritys polttelee kovasti koko ajan mielessä.

Yritän saada ajatukset pysymään poissa urheilemalla. Vaikkakin tuntuu, että sitäkin teen tällä hetkellä vauvan yritystä silmällä pitäen. :whistle: Painoa ei tarvitse pudottaa, mutta keskivartalon lihaksisto on tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, että kaipaavat vahvistusta.(y)

Myös poikani ja arki pitää myös ajatusta vähän muualla. Mutta sitten huomaankin ajattelevani kuinka kiva hänelle olisi saada pikkusisarus ja kuinka ylpeä hän olisi.

Ja musta tuntuu, että tämä palsta helpottaa myös hieman vauvakuumeen ”oireita”. Kun pääsee lukemaan sekä jakamaan ajatuksiaan, niin ne eivät vain pyöri päässä yksinään. Miehelleni tottakai puhun polttavasta vauvakuumeesta, mutta tuntuu että lietsomme vain toisiamme hätäilemään.:barefoot::love: Nytkin ajattelimme, että mitä jos emme odottaisikaan vielä 3 kk ehkäisyn poistoon. Vaikka alkuperäinen suunnitelma oli odottaa vielä puoli vuotta. :oops::rolleyes:;)
 
Jaaha, aamulla meinasin tehdä testin, mutta ei tarvinnutkaan, kierto alkoi (y) Nyt siis kp 1/28 (laitetaan nyt vaikka tämä kierto (n))
Yöllä heräsin koviin menkkakipuihin, ajattelin että johtui illan sekstailusta, mutta menkathan ne ilmoitteli tulostaan :D
 
  • Tykkää
Reactions: Ananas90
Täällä valeraskausoireet lisääntyy, nyt on ollut kahtena yönä unettomuutta, eli heräilen jatkuvasti, mut silti en ees oo erityisen väsynyt aamulla. Ja levottomia unia taas näin viime yönä sillon kun nukuin. Tietty menin googlaan että unettomuuskin voi olla raskausoire. Niin ja eilen olin tosi kiukkuinen ja itkuinen ja piti pyytää mieheltäkin anteeks. Ja mulla ei oo tätä kiukkuisuutta ollut koskaan ennen menkkoja, vaan mulla on aina ne ns. pms-oireet vasta sit kun mulla on menkat. Eli menkkojen aikana oon kiukkunen, masentunut, itkuinen jne. Ja itse asiassa mulla myös menkkojen aikaan usein on tätä että ei oikein nukuta öisin. Mut mitään menkkakipuja ei kyllä oo. No, enää 2 aamua, ja sit seuraavana saa jo testata niin pääsee tästä jospa oonkin, no en oo kuitenkaan, mut ehkä oonkin piinailusta... :notworthy: toisaalta intuitio sanoo että menkat alkaa pian, toisaalta sit se toivo edelleen on yllä että jospa...
 
VAUVA 2020

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

27.1.2020

Nimi ★ Kiertopäivä ★


HMami............................kp 84/28
Elllla...............................kp 84/30
Tingeli............................kp 71/34-36
Nenskuli..........................kp 69/ ?
tupsahus.........................kp 60/30
Mustikka89.....................kp 43/25
hemuliina90....................kp 43/28
Alina86............................kp 41/28
Persikka123....................kp 42/32
Napsunen.......................kp 35/28-35
Snanniska.......................kp 34/28
Mirella92........................kp 30/34
Amadecasa....................kp 28/34-55
Hipposka........................kp 28/30
Unimaa...........................kp 28/27
Korallikala......................kp 27/32
Masu90..........................kp 27/27-30
Nerthus..........................kp 26/28
Shibali............................kp 25/23-28
Ilona Eloisa.....................kp 24/xx
linneah........................... kp 24/26
Töppönen.......................kp 24/26-28
Karvakorvat....................kp 23/28
Haavejuttu......................kp 21/29
Lina87............................kp 21/28
Jjenn..............................kp 19/30-31
Marrrsipaani...................kp 17/28
mimmi92.........................kp 16/30
Mmohini..........................kp 14/32
Pampula3.......................kp 14/22-27
Keltasirkku-.................... kp 12/28-32
Ananas90.......................kp 10/25-26
piipaa93.........................kp 10/27-28
Lilmi89............................kp 10/28-30
Mandariinilohko...............kp 5/xx
Hypsy..............................kp 6/34
Koodikissa......................kp 6/24
Vauvameille....................kp 6/28-35
Kuumeilija23...................kp 4/25
taikinatonttu....................kp 3/28
niinaj91...........................kp 1/26-28

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Mandariinilohko..............dpo 19
Mirella92.........................dpo 14
mincha...........................dpo 13
Nerthus..........................dpo 12
Korallikala......................dpo 9
Karvakorvat....................dpo 9
Amadecasa.....................dpo 8
Lina87............................dpo 7
Haavejuttu......................dpo 6
PumpuliNunpuli............. dpo6
Pampula3.......................dpo 4
mimmi92.........................dpo 3
Ninnunannu.................... dpo3
Marrrsipaani....................dpo 2
KukkaSosuli.................... dpo0
Minttuni............................dpo0

★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
Onnea @mincha! :love: Ihania uutisia!

Piinapäivät on kyllä piinallisia, siis miten voi olla dpo9 vasta, kun tuntuu, että olis mennyt jo viikkoja oviksesta. :ROFLMAO::ninja: Voihan viineri. Oireitakaan ei oo, eikä tietysti pidäkään välttämättä olla, mutta tokihan se tuo fiiliksen, että ei oo tärpännyt. Mulla on kotona yksi sellainen RFSUn Testaa varhain tjsp., mutta jotenkin oon nyt teidän viesteistä tulkinnut, ettei se olisi niin hyvä testi. o_O Noh, katsotaan. En oo nyt apteekkiin asti jaksanut mennä testejä katsomaan, ja Prisman valikoima on ainakin tosi pieni raskaustesteissä, olisiko ehkä kolmea erilaista. Keskiviikkona dpo11 mietin testaavani, katsotaan nyt sitten että millä (herkällä) testillä.
 
Onnea vielä plussanneille :love:

Tämä kierto on varmaan pisin ikinä. Nyt kp 10, mutta voisi yhtä hyvin olla jo kp 50.
Ovis on flo:n mukaan lauantaina, mutta jos tämä mun 25-26 kiertojen vuorottelu jatkuu, se on jo perjantaina.
Päässä on sotasuunnitelma: viettelen miehen tänään, keskiviikkona ja torstaina. Perjantaina on menossa viihteelle, joten varuilta vielä lauantaina.
Tällä kertaa en testaa!

Tässä kierrossa ollut sponttaania seksiä niin paljon, että on ihan teiniolo :X3: Jospa sillä taas tärppäisi :ROFLMAO:

Ps. Hyi hitto tuo vehnänalkioöljy on kammottavaa :sick:
 
Onnea @mincha :love:

Suositelkaa kaikista herkintä raskaustestiä, millä ootte saaneet plussia/haamuja dpo 9-10? En kyllä ite tykkää niin ajoissa testata, mutta nyt olis pakko.. Vaikee kyllä uskoo että olis tärpännyt, nyt dpo7 eikä niin mitään tuntemuksia mahassa, vaikka ei kai se oo edes välttämättä kiinnittyny vielä :devil: Jotenkin vaan tuntuu ettei tästä kierrosta vauvaa tuu.
 
Onnea @mincha :love:

Mulla kp 6 ja kävin juuri ultrassa. Gonal F tekee tehtävänsä näköjään pienelläkin annoksella ja nyt näkyi 10-11mm folleja. Piikittely jatkuu ja torstaina uusi ultra. Jos kypsyminen edistyy, niin käytetään irroituspiikkiä varmuuden vuoksi. Ihanaa, että vihdoin jotain konkreettisesti tapahtuu tässä kropassa ja että lääkäri käyttää heti tehokkaampia keinoja, kun aikaa ei ole kauheasti hukattavaksi enää tässä iässä. Tästä tulee piiiitkä kuukausi. :ROFLMAO::love:
 
:love::love:Onnea plussanneille :love::love:

Alotin tosiaan tämän kierron alussa gelee royalen ja vehnänalkioöljyn. Oon huomannut ehkä vähän enemmän tuntemuksia alavatsalla munasarjojen kohdalla mitä aiemmissa kierroissa.
Aiemmissa kierroissa CB hymynaamatestillä ovulaatioplussat bongattu kp 16-17. Tänään on KP 15/30 oletetusti testi vielä tässä kierrossa nega, mutta huolestuin koska ovulaation pitäisi olla jo nurkan takana mutta testiviivat näyttää ihan muuta! Viiva ei ollut lähelläkään kontrolliviivan väriä (n)Normaalisti tullut myös kirkasta venyvää valkovuotoa mutta sekin puuttuu...:poop:

Onko kellään tullu vastaavaa että säännöllinen kierto olisikin mennyt sekaisin näistä em. luontaistuotteista? :eek: Vai hätäilenköhän turhia.. :rolleyes:

@Hypsy ihanaa että tapahtuu ja joku ottaa tosissaan asiakseen :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92

Yhteistyössä