Haaveena vauva 2020

Testasin tänään aamulla uudestaan first response-testillä sekä pregcheckillä. First response ei ollut vahvistunut ja pregcheck oli ihan puhdas nega. Kuukautisten pitäisi alkaa viimeistään torstaina, niitä odotellessa..
 
Ihanaa, onnea plussanneille! :love::love:

Mä en oo aiemmin uskaltanut tulla mihkään listoille mutta nyt ajattelin tulla ekaa kertaa.

Eli voisin tulla piinailijoihin tänään kp 21/28-29 ja ovulaatio oli tasan viikko sitten eli onko tänään dpo 7? Apua en vieläkään osaa näitä termejä vaikka oon googlettanu puoli vuotta kaiken mahdollisen raskautumiseen liityyen:D
 
Niin aiheuttaa. :( Mulla lähdettiin hoitamaan raudanpuutetta vasta tuon ekan synnytyksen jälkeen. Olisi pitänyt hoitaa ennenkin, muistan että hb oli raskauden aikana jossain 110 tienoilla, eli rautavarastothan on olleet ihan tyhjät. Tän jälkeen päätin, että uutta raskautta ei yritetä, ennen kuin raudat on siedettävällä tasolla, jos mahdollinen seuraava lapsi ei joutuisi kärsimään samoja oireita. On tää kyllä, kun kantapään kautta pitää kaikki oppia. :poop:
Kuulostaa tosi ikävältä. Millaisia oireita lapsellesi tuli?
 
Onnea @Karvakorvat :love: Piti tulla tänne huutelemaan, kun edelleen saa ilmoitukset tästä. Toivottavasti nyt vahvistuu ja pikkuinen saapuu syksyllä syliin.
 
@Karvakorvat onnea!! :love:
Kovasti tsemppiä kaikille, tänne oli tullut paljon juttua, kun ei pariin päivään ole kerennyt juuri käymään lukemassa :D
Tänään käytiin miehen kanssa huvikseen kokeilemassa rattaita, kun päästiin kahdestaan kaupoille :LOL: Kunpa vuoden sisään pääsiskin työntelemään vauvaa :love: Rakastuin Nord Active yhdistelmiin, en muita ehkä enää kelpuuta :LOL: Esikoisella ja tokalla oli ihan hirveät rimpularattaat, jotka ostettiin kyllä liikkeestä, mutta tajuttiin vaan katsoa, että ei hitto miten halvat, otetaan nää :ROFLMAO: Makso siis 150e.. niillä mentiin, kun ei paremmasta tiedetty. Nyt kolmannen ja viimeisen kanssa ymmärtää jo vähän paremmin ja pakko saada kunnon rattaat :LOL: Apua, kun oon jo ihan pikkusen etuajassa kaikkea suunnittelemassa, kun nyt edes raskautuisi :oops::D
 
Paljon onnea @Karvakorvat

Mulla tänään dpo 3 oireita ei ole vielä mitään, joten taas sellainen olo ettei tärpännyt vaikka yritystä oli oviksen ympärillä paljonkin. Testiä viikon päästä, sillähän se selviää ja turha se on jo tässä vaiheessa luovuttaa :D

@niinaj91 mäkin jo paljon vaunuja yms. suunnitellut, kaikki vauva tavarat annettu eteenpäin kun ei mukamas pitänyt enempää lapsia toivoa :)
 
Minä kans jo vuosi sitten päätin mitkä sisarusrattaat haluan. Ennen kuin olin miestä edes saanut käännytettyä :LOL:
Tosin niitä ei enää varmastikaan tarvitse hankkia, kun ikäeroa tulee jo vähintään 2v8kk vaikka tästä kierrosta tärppäisi :unsure:
Oon salaa kateellinen näille joilla eka tulee tammikuussa ja toka saman vuoden joulukuussa tms :ROFLMAO:
Ihan pöhköä! On varmasti raskasta ravata taaperon perässä vastasyntyneen kanssa :whistle:
 
Kasvussa viivästymää, ruokahaluttomuutta, levottomat jalat, yleisesti ärtynyt, iho tosi kalpea ja silmänaluset tummat.
Hurjia vaikutuksia tosiaan. On kumma kun näitä vaikutuksia lapsen kasvuun ei tuoda terveysalan asiantuntijoiden puolelta enemmän esiin, jotta lasta suunnittelevat ymmärtäisi kuinka tärkeää riittävä raudan saanti tulevalle äidille on.
 
Hurjia vaikutuksia tosiaan. On kumma kun näitä vaikutuksia lapsen kasvuun ei tuoda terveysalan asiantuntijoiden puolelta enemmän esiin, jotta lasta suunnittelevat ymmärtäisi kuinka tärkeää riittävä raudan saanti tulevalle äidille on.
Joo, surulliseksihan se vetää. Epäillään, että osa varhaislapsuuden raudanpuutteen aiheuttamista kehitysviivästymistä (niin motoriset, kielelliset kuin älylliset) saattaa jäädä pysyviksi, jos niitä ei kunnolla saada hoidettua. Luulisi tämän olevan oikeasti niin tärkeä asia, että sen ehkäisyyn ja hoitoon haluttaisiin panostaa... Mutta ei, mittaillaan vaan sitä hemoglobiinia ja "no kato täähän on vielä yli 100, tämä on ihan hyvä". :rolleyes:
 
@Korallikala Hyvinhän toi näkyy kuvassa, haamu ja näkyis väriäkin olevan, toivotaan vahvistumista :love:
Onko mikä testi, herkkä vaiko ei?
RFSU:n Testaa varhain vai mikäs se onkaan, herkkä siis. Toinen samanmoinen on kaapissa, samoin ostin sen Clearbluen herkän testin, saa sitten varmistella jos viiva jatkaa vahvistumista. En mä kyllä vielä uskalla uskoa olevani raskaana, mutta ehkä vähän paremmalla maltilla jaksan nyt odotella varmempia testipäiviä. :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
Testasin tänään aamulla uudestaan first response-testillä sekä pregcheckillä. First response ei ollut vahvistunut ja pregcheck oli ihan puhdas nega. Kuukautisten pitäisi alkaa viimeistään torstaina, niitä odotellessa..
RFSU:n Testaa varhain vai mikäs se onkaan, herkkä siis. Toinen samanmoinen on kaapissa, samoin ostin sen Clearbluen herkän testin, saa sitten varmistella jos viiva jatkaa vahvistumista. En mä kyllä vielä uskalla uskoa olevani raskaana, mutta ehkä vähän paremmalla maltilla jaksan nyt odotella varmempia testipäiviä. :LOL:
Ääk, onnea ja tsemppiä, että lähtee siitä vaan vahvistumaan :love:

Noista vitamiineista. Onko kukaan testannu b-vitamiinia? Mulla on ollu ihan jäätävät henkiset pms-oireet joka kierrossa ja luin terveyskirjaston sivuilta, että b6-vitamiinia voisi kokeilla niihin. Nyt ne on toista kiertoa peräkkäin käytössä ja oon huomannu selkeän eron, en oo enää niin hullu itkupotkuraivarien vetäjä :D Ihan sama vaikka siinä ois lumevaikutusta mutta jos oon miljoona kertaa rauhallisempi, niin b-vitamiineilla jatketaan!(y)
 
Edellisessä viestissäni ihmettelin nega aaltoa, mutta nythän täällä puhaltaa jo aivan eri tuulet. Onnea plussanneille :love: ja tsemppiä myös piinaileville :)

Itse oon aivan onnessani kun vuoto vihdoin alkoi, mulle voi siis päivittää kp 1/32. Soitin toki heti polille ja helmikuulle varattiin aika ensi käynnille liittyen ivf hoitoihin. Vähän puhelun jälkeen rupesin kuitenkin pohtimaan onko tämä ensi käynti turhaan kun jo inssi aikaan käytiin tuo hoitomuoto läpi ja paperihommatkin on jo tehtynä. Täytynee huomenna olla uusiksi yhteydessä polille. Nim. Ei jaksais enää odotella.. :whistle:
 
VAUVA 2020 :love:

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

29.1.2020

Nimi ★ Kiertopäivä ★


HMami............................kp 86/28
Elllla...............................kp 86/30
Tingeli............................kp 71/34-36
Nenskuli..........................kp 71/ ?
tupsahus.........................kp 62/30
Mustikka89.....................kp 45/25
hemuliina90....................kp 45/28
Alina86............................kp 43/28
Persikka123....................kp 1/32
Napsunen.......................kp 37/28-35
Mirella92........................kp 32/34
Amadecasa....................kp 30/34-55
Hipposka........................kp 30/30
Unimaa...........................kp 30/27
Korallikala......................kp 29/32
Masu90..........................kp 29/27-30
Nerthus..........................kp 28/28
Shibali............................kp 27/23-28
Ilona Eloisa.....................kp 26/xx
linneah........................... kp 26/26
Töppönen.......................kp 26/26-28
Karvakorvat....................kp 25/28
Haavejuttu......................kp 23/29
Lina87............................kp 23/28
Jjenn..............................kp 21/30-31
Marrrsipaani...................kp 19/28
mimmi92.........................kp 18/30
Mmohini..........................kp 16/32
Pampula3.......................kp 16/22-27
Keltasirkku-.................... kp 14/28-32
Ananas90.......................kp 12/25-26
piipaa93.........................kp 12/27-28
Lilmi89............................kp 12/28-30
Mandariinilohko...............kp 7/xx
Hypsy..............................kp 8/34
Koodikissa......................kp 8/24
Vauvameille....................kp 8/28-35
Kuumeilija23...................kp 6/25
taikinatonttu....................kp 5/28
Mirella92......................... kp4/29
niinaj91...........................kp 3/26-28
Snanniska.......................kp 1/28

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Mandariinilohko..............dpo 21
Nerthus..........................dpo 14
Korallikala......................dpo 11
Karvakorvat....................dpo 11
Amadecasa.....................dpo 10
Lina87............................dpo 9
Haavejuttu......................dpo 8
PumpuliNunpuli............. dpo 8
Hipppu.............................dpo8
Pampula3.......................dpo 6
mimmi92.........................dpo 4
Ninnunannu.................... dpo 5
Marrrsipaani....................dpo 4
KukkaSosuli.................... dpo 2
Minttuni............................dpo 2

★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä