Haaveena vauva 2020

@Helmiii negatestin tekeminen on niin turhauttavaa ja surullista :( Vaikka oireet ja testitkin kertoisi, että ei ole tainnu tärpätä, niin silti vasta vuodon alkaminen on se pahin isku kasvoille.

@Kasikuus korona vaikuttaa kyllä ihan kaikkeen, käyhän kertomassa miten kävi lomautusten suhteen.

@Lilmi89 joo, ehdottomasti sitten tammikuun vauvan tekoon, jos ei nyt tärppää! Viime kierrossa oli greippimehut ja seuraavaankin kyllä haluaisin. Oli nyt niin selkeät limat. Jos nyt vuoto alkaa, niin seuraavan kauppareissun yhteydessä pitää pari pulloa ostaa.

Tissikipu on pois ja lämmöt laskeneet, eli eiköhän tässä mennä kohti uutta kiertoa. Oli tarkoitus olla alunperin tikuttamatta, mittaamatta lömpöitä ja kirjaamatta oireita ylös. Tikuttelun aloitin, koska lääkäri oli peruttu. Ja kuumemittarin pengoin esiin, kun oli sitä lämpöilyä. Kummasti yhtäkkiä sitten aamuisin taas mittaillut.. mutta oireita en ole kirjannut ylös. Katsotaanpa jos seuraavassa kierrossa sais kuumemittarin pysymään kaapissa. On tämä kierto mennyt kyllä helpommin, kuin edellinen. Toki edellisen kierron lopulla tuli paljon yllättäviä vauvauutisia ja ne aina muistuttaa omasta surusta ja kaipuusta. Nyt on rauhallisempaa, kun on vain kotona. Ja aika on muutenkin hyvin poikkeavaa, ehkä se vaikuttaa tähän piinailuunkin.
 
@Lilmi89 en ees oo varma kuinka monta koronatapausta täällä on, mut on niitä jokunen ja 1 tehohoidossa..
Meidän koulussa ei taida kovin montaa 1-3 luokkalaista olla vieläkään, vaikka sinne mahdollisuus on mennä. En laita meidän kolmosluokkalaista kouluun, koska hän adhd poikana saa kauheat kilarit, jos siskot saa olla kotona ja hän joutuu kouluun, joten helpommalla päästään näin :(

@minttuni Vielä ei ainakaan minulle tultu sanomaan, että jää kotia, mut työkaverille ilmotettiin jo eilen illalla, et ens viikon ma ei tarvii tulla :(
(n) alas, jos ne sinun menkat sieltä nyt alkaa :(
 
@Lilmi89 Jopas oot ollu ajoissa:oops:
Mul on joku ihan päinvastainen vaihe, eli kaamee väsymys:eek:
Niin hirvee ettei tosikaan, tuntuu töissäkin et nukahtaa pystyyn,epäilisin jo raskautta mut ei taida olla mahista tässä kohtaa kiertoa:X3:
Ehkä se on tää kahen koululaisen opettajan tehtävä ja lisäks töissäkin pitää käydä :rolleyes:
Jos olis mahdollista niin jäisin kyl etähommiin...
Muuten taas on hirveen positiivinen olo kun oviksen nappas kiinni ja kerettiin talletella dpo -2 Ja dpo-1 toivotaan et ne riittää koska varmistuksia ei päästä enää tekemään töiden takia:sneaky:
Ja mul on ollu muutes noi greippimehut käytössä joka kierrossa ja toimii :LOL:
@minttuni Mä en varmaa osaa olla mittaamatta lämpöjä tullu niin tavaksi
Pientä toivoa kuitenkin vielä siellä kun ei vuoto alkanu:whistle:
Mun lämpö käppyrä tähän mennes, sama kaava toistuu ennen ovista lasku ja nyt lähti nousuun (y)
Tää on nyt sen kkm jälkeen toinen toimiva kierto, ne aiemmat oli mitä lie spekulointia päivistä toiseen. Ihanaa olla normaali:love:
[url=https://aijaa.com/5B2gtA][/URL]
 
Huomenta ihanaiset naiset Kyselen taas tyhmiä mutta mikä se greippimehukuurin tarkoitus on?? Haluan ottaa käyttöön jos se auttaa kerran...
Greippimehun parantavasta vaikutuksesta ei ole tieteellistä näyttöä, mutta happamana hedelmänä sillä voisi kuvitella olevan emättimen happamuutta palauttava vaikutus. Tällöin ei ole väliä, miten ja minkälaisen greipin nauttii.
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
Huh, ovistesti nega.. Vuotelen siis edelleen vanhoja veriä ulos! Turhauttavaa vuotaa näin kauan.

@Brunet82 Minä en ainakaan voi greippiä enää käyttää, kun teki limakalvoista vieläkin paremmat ja menkat oli jotain aivan järkyttävää :( Mulla limakalvot siis muutenkin hyvät. Greippimehu lisäs limoja ja niitä vuoti 7päivää ennen ovista ja greippimehu kuurilla oviskin siirtyi 2pvä myöhemmäksi. Ja minä kun rakastan greippiä, ni sekin ilo vietiin multa :censored:
 
  • Tykkää
  • Surullinen
Reactions: Brunet82 ja Lilmi89
@Brunet82 ei tosiaan ole tieteellistä näyttöä, mutta ajatellaan vaikuttavan esimerkiksi niin, että parantaa limojen laatua otollisemmaksi siittiöitä varten, parantaa limakalvoja. Ei varmaan haittaakaan ole. Olen juonut toisinaan verigreippimehua ja syönyt verigreippejä, mutta tässä kierrossa ostin ihan sitä keltaistagreippimehua. Eikä ole ikinä ollut tällaisia vuotoja oletettua ovista ennen :D sattumaa ehkä, mutta mielenkiintoista huomata ero :D
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
@Helmiii voihan nega! Täällä mä myös ootan sitä että joku kaunis vessareissu pyyhkiessä tulee verta paperiin

@minttuni voi toivottavasti teillä tärppäis! Mä koen kanssa että varmaan korona on jollain tapaa vaikuttanut ja ehkä "helpottanutkin" mun piinailua, kun ajatukset pyörii myös sen parissa aika paljon. Minkä merkkistä keltaista greippimehua oot juonut? Kun mun silmiin on vaan osunut se veri greippimehu ja sen käytössä en huomaa mitään kovin suuria eroja limoissa (muutoinkin ne on mulla todella selkeät)

Ajattelin huomenna testata jos ei tänään menkkoja kuulu. Huomenna ois kp 29/27. Dpo:sta ei oo varmaa tietoa. Mulla on kyllä vahva fiilis että tänään tai viimeistään huomenna alkais vuoto. Eka kierto tän kahdeksan kuukauden aikana ku en oo varma että oon raskaana. Ja kertaakaan en siis oo ollut, aina on vaan ollu varma että nyt tärppäs.
 
Kaippa se on täältä pikkuhiljaa valuttava tuonne 2021 haaveilioihin ☹ Tänää dpo12 ja edelleen blankko testi. Alkais nyt vaan ne menkat, en oo kyl eläissäni näin toivonut että ne alkais mutta yli 50 päivää kestävä kierto on kyl ihan tuskaa... Toivon koko sydämestäni♥ että teistä mahd. Moni kerkeisi vielä saamaan 2020 vauvan mutta itsellä se juna on tainnut mennä ohi ☺ Enköhän mä tätäkin vielä lueskele mutta ens kierron tiedot siirrän kyl sitten jo sinne ☺
 
Minä täällä oon joka toinen päivä varma plussasta ja joka toinen päivä et unta näät :LOL: Ei ole oikein ollut mitään ihmeellisiä oireita tai mitään muutakaan tässä ovulaation jäljiltä. Huvikseen olen aamuisin lämpöjä mittaillut ja ne pysyttelee 36,5 tietämillä. Normaalisti 36 tienoilla tai alle.

Mietin kans tuota greippimehua tähän kiertoon, mutta en sitten muistanut ostaa sitä kaupasta. Ja ihan hyvä, sillä tässä kierrossa oli ihan ilmankin oikein superlimailut :oops: Toivottavasti oli sitten joku superoviskin :whistle: Silloin kun tuota käytin, niin taisi olla Tropicanaa ja lasillinen päivittäin (2dl?)
 
@Zennuli luulen myös, että siirtyminen 2021 ryhmään edessä. Toki tämä vuoto voisi olla kiinnitymiseenkin liittyvää, mutta olisko kuitenkin tullut jo vähän aiemmin. Ja joka kierrossa tämä sama, ensin hieman pyyhittäessä ja sitten hanat auki. Muutenkaan ei tunnu yhtään sen eriltä kuin ennenkään.. varmasti tosi raskaita pitkät kierrot :( lyhyemmät kierrot menee nopeampaa, toki sitten tulee vähän väliä pettymys, kun ei onnistu. Joka tapauksessa lyhyt tai pitkä kierto, niin surullinen olo tulee kun vuoto alkaa.

En vain jaksa ymmärtää, miksi ei voinut onnistua helposti. Suurin haave ollut aina perheen perustaminen ja vuosia jo koittanut miestä puhua aloittamiseen. Nyt käynnistymässä yk 15 ja hoidot pääsee alkamaan milloin lie tämän koronan takia. Että ärsyttää! Alkukierto menee kyllä hyvissä fiiliksissä ja tämä loppu on ihan perseestä. Ja kun ei voi tietenkään tietää, onnistuuko koskaan tai kuinka kauan siihen menee. Elämä jatkuu toki koko ajan tässä lapsihaaveen rinnalla, mutta onhan tuo asia päivittäin mielessä.
 
Pitihän se googlata vielä kaiken varalta kiinnittymisvuodosta ja muistelin kavereiden kertoneen, että se tosiaan tullut ennen menkkojen alkamisaikaa. Joten eiköhän ne menkat ole alkamassa. Toki löyty tietoa siitäkin, että vuotoa voi tulla vaikka raskaus olisikin alkanut. Mutta mihinkä ne syyt lapsettomuudelle olisivat yhtäkkiä kadonneet? Onko teille tuttu ajatus kierron lopulla, että jotenkin nolottaa jopa, kun on kuvitellut olevansa raskaana?
 
Pitihän se googlata vielä kaiken varalta kiinnittymisvuodosta ja muistelin kavereiden kertoneen, että se tosiaan tullut ennen menkkojen alkamisaikaa. Joten eiköhän ne menkat ole alkamassa. Toki löyty tietoa siitäkin, että vuotoa voi tulla vaikka raskaus olisikin alkanut. Mutta mihinkä ne syyt lapsettomuudelle olisivat yhtäkkiä kadonneet? Onko teille tuttu ajatus kierron lopulla, että jotenkin nolottaa jopa, kun on kuvitellut olevansa raskaana?
Todellakin tulee, nolo, tyhmä olo ja lannistunut fiilis kun aina toiveet nousee korkeelle ja luulee olevansa ehkä raskaana ja sit se matto taas vedetään alta:(
Tsemppiä jos ne nyt alkaakin, on se vaan aina yhtä kiduttavaa:cry:
Mutta kuten ite ainaki havaitsin kierron puol välissä taas hymyilyttää, kummallinen on tää naisen mieli!
 
Pitihän se googlata vielä kaiken varalta kiinnittymisvuodosta ja muistelin kavereiden kertoneen, että se tosiaan tullut ennen menkkojen alkamisaikaa. Joten eiköhän ne menkat ole alkamassa. Toki löyty tietoa siitäkin, että vuotoa voi tulla vaikka raskaus olisikin alkanut. Mutta mihinkä ne syyt lapsettomuudelle olisivat yhtäkkiä kadonneet? Onko teille tuttu ajatus kierron lopulla, että jotenkin nolottaa jopa, kun on kuvitellut olevansa raskaana?
Siis todellakin tulee! Varsinkin kun oon aina ollut aika varma että tärppi käynyt, niin tulee niiiin idiootti olo kun taas kerran kuvitellut olevansa raskaana. Ja samaistun niin tuohon sun aikaisempaan viestiin. Itsekin ollut kauan valmis hankkimaan perheenlisäystä ja aina siitä haaveillut, niin sitten kun vihdoin mieskin on valmis niin jumankauta ku ei tapahdu mitään! Todella turhauttavaa, vaikka eihän tuolle mitään mahda. Hurjasti tsemppiä <3
 
  • Surullinen
Reactions: minttuni ja Lilmi89
@minttuni jep todellakin on tuttua... Ja kaveri just laitto viestiä että on varma olevansa raskaana, kun on kaikki oireet mutta 4 negatestiä tehny ja yhden minipillerin unohtanu ottaa... Aattelin että jep samanlaisiin ajatuksiin sortuu joka kierrossa. Nytki niin järkyt menkkajomot että maata pitää, vielä 10pv menkkoihin ja täää jomottelu alkaa olla liian tuttua jo Tulis se lapsi niin alotan sen jälkeen epillerit!! Oon ahminu eilen ja tänään lakritsia kun oon aika varma että ens vuodelle menee..

@Zennuli on kyllä super pitkät kierrot, kiva kuitenkin että ovuloit, joskushan kait pitkät kierrot voi merkata ovuloimattomuutta. Tärppionnea seuraavaan kiertoon <3
 

Yhteistyössä