Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

Täällä menossa KP 23, ja DPO 7. Kyseessä siis ensimmäinen Clomifen -kierto 5kk tauon jälkeen. KP 13 Folliultrassa 2 johtofollia (16mm & 15mm) molemmat oikealla, vasemmalla ei mitään.

Ovulaatio tapahtui KP 16-17 vaihteessa (tunnen selvästi ovulaation tarkan ajankohdan). Samana päivänä oltiin juuri aamulla heiluteltu peittoja, sitä edellisen kerran 3vrk aiemmin. Toivottavasti nuo 2 yhdyntä kertaa riittäis, varsinkin kun tuo toinen tapahtui muutamaa tuntia ennen ovulaatiota, enempään ei millään keritty.

Tänään siis menossa DPO 7, ajoittaista pistelyä ja vihlontaa munasarjoissa molemmin puolin, oikealla voimakkaammin ja useammin. Tätä esiintynyt nyt parin päivän ajan. Lisäksi erittäin runsasta valkovuodon eritystä! Tämä alkanut heti 3 vrk ovulaation jälkeen ja jatkuu edelleen. Siis ihan kunnolla tulee pyyhkiessä ja housuihinkin lorahtelemalla reilusti ohuehkoa valkoista limaa. Tätä ei ole aiemmin esiintynyt ainakaan niissä kierroissa joissa en ole ovuloinut, ja muissakin kierrossa oikeastaan vain ovulaation aikaan, ei niinkään sen jälkeen.

Noh, saa nähdä. Joka tapauksessa en uskalla luottaa raskauden mahdollisuuteen, testin teen vasta DPO 14, ellei ennen sitä menkkoja näy. Todennäköisesti tulee kuitenkin täti kylään jo DPO 11..
 
Eipä tainnut tässä kierrossa irrota mitään :( ovisdigiin hymiö, mutta ei minkäänlaisia oviskipuja. Limoja ei oo ollu ikinä. Eikä ole yhtään sellainen olo, että olisi tärpännyt. Tänään dpo4. Mitenhän sitä malttaisi vain odotella menkkoja eikä aloittaa testirumbaa viikonloppuna, kun jotenkin tiedän että mitään ei ole tapahtunut...
 
nyyttitervetullut jos kerran digi hymyili niin kyllä mä uskon että ovis oli! :) Ei aina tuu kipuja eikä limoja, se voi vaihdella hyvinkin paljon eri kierroissa. Ja monilla oireettomuus on ollut se oire ;)

pisamapeikko voi ei, no täällä voidaan yhdessä ootella! :D Yleensä ootetaan et "ei menkkoja ei menkkoja älkää alkako" ja me ollaan et voi alkakaa jo prkl! Mulle määrättiin primolutit kun lääkäri sanoi, ettei apteekeista saa tällä hetkellä teroja ollenkaan.
 
miss_piggy
Täällä on nyt sitten kp 1/48 ja yk 2. Hanat aukeaa pikkuhiljaa, mutta ei onneks mikään megapitkä tullut tästä kierrosta.
Sitä maca-jauhetta olin tilaamassa josta joku mainitsi mutta onkin loppu varastosta ja tulee vasta kahden viikon päästä lisää.

Mulla oli raskausoireina kun poikaa aloin odottamaan ne dpo:t 1-12 tyyliin lisääntynyttä valkovuotoa, närästystä, erikoisia mahakipuja, vasen rinta kipeytyi kainalon kohdalta, mutta just ehkä mainittavin oli se närästys jota esiintyi vähän väliä ja tosi ahdistava olo tuolla jossain ruokatorvessa.
Ja dpo 11 mulla oli ihan armoton turvotus, maha näytti niinkuin olis ollut raskaana jo ties kuinka monennella kuukaudella :D
 
miss piggy voi ei pahoittelut menkoista! Mä siitä macasta puhuin, toivottavasti pidät siitä ja saat pian purkin! :)

Hei puhukaa joku mulle järkeä, tein pregcheckin ja sain siihen viivanpaikan. Sanokaa pliis et jos ei oo väriä niin se ei tarkoita mitään! :D en jaksa taas luulla liikoja kun en oikein voi ees raskaana olla eikä jaksais taas tätä testirumbaa.. :/
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Kiitokset pisamapeikko uudesta ketjusta! :)

On: Hiljasta on ollu testalujen osalta nyt muutaman viimeisen kierron osalta. Oviksen oletetusti sain bongattua taas ilman testejä ja tänään kp 17, dpo 0 tai 1, eli eiköhän ensimmäinen testi lähde viikon päästä uimaan pitkästä aikaa :)
 

Yhteistyössä