Hätäkaste nimet

Joops
Kahdella ensimmäisellä oli vain etunimet; sofia ja Anton. Tytöstä tuli Aleksandra Ann Sofia. sekä Natalia ja Jonatan. Pojasta tuli Jonatan Leo Cristian.
Kolmannella papereissa oli Isabel ja Marcus. Pojasta tuli Oliver Teo Andreas.
 
Totinen Totti
Aika jännä ettei kaikissa synnäreillä ole tapana kysyä valmiiksi jo nimiä, kun eihän sitä koskaan tiedä mitä sattuu ja jos sellainen tilanne tulee että tarvii hätäkasteen, niin äidin päässä on varmaan muutakin ajateltavaa kun äkkiä keksiä tai muistella nimiä mitä mahdollisesti on jo kotona mietitty.

Ensimmäisellä lapsella oli Paavo ja Hilma. Lapsesta tuli Niilo Aleksanteri Toisella lapsella oli Jaakko ja Kerttu. Lapsesta tuli Taavi Aleksis
Kolmannen kohdalla hätäkaste nimillä oli käyttöä ja papereissä oli Kaarlo ja Martta. Kasteessa virallistettiin nimi Kaarlo Aukusti.
 
Julla
Eihän se tietenkään kivaa ole miettiä sitä pahinta mahdolista vaihtoehtoa synnytyksestä, mutta maailma on joskun epäoikeuden mukainen.

Esikoisen kohdalla ei mitään paperieta täytetty, mutta oltiin kuitenkin mietitty nimet valmiiksi. Tytöstä piti tulla Iisa Olivia ja pojasta Veeti Eemeli. Iisa kuoli kohtuuni rv 30+1, 1995.

Toiselle lapselle keksimme hyvin varhaisessa vaiheessa nimen; Eeli Mikael ja Annu Josefiina. Pojasta tuli Eeli Mikael

Kolmannen kohdalla mietimme nimeksi Okko Julius ja Senna Amanda. Senna kuoli kohtuuni rv 25, 2001

Neljännen kohdalla nimi oli valmiina ennen kun olin tehnyt edes testin. Pessi Matias ja Enni Aurora. Tytöstä tuli Enni Aurora.
 
Meillä ei kummankaan kohdalla olla kysytty, paitsi esikoinen syntyi Ranskassa, mutta kuopus Suomesssa.

Esikoisen kohdalla oltiin ajateltu nimiä; tytölle; Zoe, Sofia/Sophia, Sole, Marie ja pojalle Daniel, Hugo, Isak/Isac, Lucas/Lukas, Martin, Theo ja Emre.
Pojasta tuli Emre Arvi Wilhelm. :heart:

Kuopuksen kohdalla mietittiin nimiä; tytölle; Bell, Sole, Alicia/Alisha, Nathalia/Nathalie, Mona, Monica ja pojalle; Alex, Ben/Benjamin, Dan, Tim, Nathan, Noel ja Tomy.
Pojasta tuli Noel Topi Alexander.
 
Jeniska
Meillä näin..

Eetu Matias ja Saana Sofia > Eetu Matias
Mikael Ville Valtteri ja Pinja Katariina > Pinja Helena
Mikael Ville Oskari ja Mona Melissa > Mona Marianna
Mikael Ville Oskari ja Selina Ida Cecilia > Selina Ida Evelina

:heart: :heart:
 
4 lasta
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.03.2006 klo 12:07 Julla kirjoitti:
Eihän se tietenkään kivaa ole miettiä sitä pahinta mahdolista vaihtoehtoa synnytyksestä, mutta maailma on joskun epäoikeuden mukainen.

Esikoisen kohdalla ei mitään paperieta täytetty, mutta oltiin kuitenkin mietitty nimet valmiiksi. Tytöstä piti tulla Iisa Olivia ja pojasta Veeti Eemeli. Iisa kuoli kohtuuni rv 30+1, 1995.

Toiselle lapselle keksimme hyvin varhaisessa vaiheessa nimen; Eeli Mikael ja Annu Josefiina. Pojasta tuli Eeli Mikael

Kolmannen kohdalla mietimme nimeksi Okko Julius ja Senna Amanda. Senna kuoli kohtuuni rv 25, 2001

Neljännen kohdalla nimi oli valmiina ennen kun olin tehnyt edes testin. Pessi Matias ja Enni Aurora. Tytöstä tuli Enni Aurora.
osanottoni kahden vauvan pois menon johdosta :( on varmasti ollut rankkaa. mieltäni silti jäi kaivelemaan että saatiinko selville miksi vauvat kuolivat, käsittääkseni on juitenkin harvinaista että samalle odottajalle sattuu kaksi kohtukuolemaa. ymmärrän toki jos et halua kertoa asiasta enempää.
 
B)


odotan esikoistamme viikolla 28 ja hätäkaste nimet on pojalle Veeti Juhani ja tytölle Wilma Maria.tutkijalääkäri on kolmeen otteeseen sanonut että kyllä näyttää tytöltä, joten kyllä tämä nimi varmasti toteutuu ristiäisissä.
 
Julla
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.04.2006 klo 11:05 4 lasta kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.03.2006 klo 12:07 Julla kirjoitti:
Eihän se tietenkään kivaa ole miettiä sitä pahinta mahdolista vaihtoehtoa synnytyksestä, mutta maailma on joskun epäoikeuden mukainen.

Esikoisen kohdalla ei mitään paperieta täytetty, mutta oltiin kuitenkin mietitty nimet valmiiksi. Tytöstä piti tulla Iisa Olivia ja pojasta Veeti Eemeli. Iisa kuoli kohtuuni rv 30+1, 1995.

Toiselle lapselle keksimme hyvin varhaisessa vaiheessa nimen; Eeli Mikael ja Annu Josefiina. Pojasta tuli Eeli Mikael

Kolmannen kohdalla mietimme nimeksi Okko Julius ja Senna Amanda. Senna kuoli kohtuuni rv 25, 2001

Neljännen kohdalla nimi oli valmiina ennen kun olin tehnyt edes testin. Pessi Matias ja Enni Aurora. Tytöstä tuli Enni Aurora.
osanottoni kahden vauvan pois menon johdosta :( on varmasti ollut rankkaa. mieltäni silti jäi kaivelemaan että saatiinko selville miksi vauvat kuolivat, käsittääkseni on juitenkin harvinaista että samalle odottajalle sattuu kaksi kohtukuolemaa. ymmärrän toki jos et halua kertoa asiasta enempää.
Iisa oli lakannut kasvamasta kohdussa jo viikolla 25. Mutta tutkimuksiin emme ehtineet. Kuolema luokiteltiin keskenmenoksi.
Sennalt puuttui kokonaan munuaiset eikä olisi voiunut elää ollenkaan. Luonto teki päätökset.
 
meillä oli tyttö Jasmin Ella Noora ja poika olis ollu Jani Lauri Kristian
kakkonen tyttö Jenna Elina Emilia ja poijan nimi sama kun ekallakin kerralla

tytöistä tuli sit esikko :Jasmin Ella Noora ja kakkosesta Jenna Elina Emilia

mitä niitä vaihtamaan kun tykättiin niistä nimistä :heart: :heart:
 
Hermoheikko
En kyl muista kaikkien hätäkastenimiä iha äkkiseltään mut sen muistan etteivät iha kyl ainakaan pitäny kutiaan =) Ekalla tais olla Jonne tai Lenni ja tuli Markus.Sen muistan että keskenmenneellä lapsellamme oli Roosa Wilhelmiina.Niitä ei ekalla tytöllä käytetty.Mutta toisen tytön toinen nimi on Wilhelmiina.
 


Eskoinen: milla marikki ja tatu patrik(tuli Susanna Sini Päivikki)
toinen:ville matias ja ...en muista..ehkä Tiia tai Salla (tuli Teemu Matias)

Toisen kohdalla oli jotenki vaikee keksiä tytölle hätäkastenimeä ja ekalla kertaa oli vaikee keksiä pojalle.
 
Ennen kun alotin edes esikoista odottamaan niin mulla oli nimet valmiina; Ella Aliina ja Pessi Johannes. kun tyttö synty, ei hän ollutkaan yhtään Ellan näköinen, jotan lapsesta tuli Ronja Aada Olivia

Kakosten kohdalla miettittiin nimiä Rasmus Eemeli ja Jesper Ilmari. Sekä Vilma Pauliina ja Peppi Miinea. Tulikin kaksospojat; Rasmus Eemil Oliver ja
Kasper Anton Oliver
 
Puuma
Esikoisella Tuomas Julian ja Elvi Matilda. Tytöstä tuli Elvi Matilda.
Kakkonen; Tuomas Viljami ja Alma Maria. Pojasta tuli Tuomas Viljami.
Kolmonen; Eemil Artturi ja Alma Katriina. Hätäkasteessa sai nimet Eemil Artturi. Eemil kuoli kahden päivän ikäisenä.
Nelonen; Vilho Nestori ja Alma Maria. Tytöstä tuli Alma Katriina.
 
VSB
Esikoisen: Jonatan ja Iiris. Pojasta tuli Valentin Eero Matias
Kakkonen:Samuel ja Amanda. Pojasta tuli Samuel Juho Eemeli
Kuopus: Jonatan ja Matilda. Pojast tuli Benjamin Jaakko Ilmari
 
meillä odotusaikana ei juurikaan ollut nimiä mielessä jotka halusimme antaa. Edes "tyyliä" emme tienneet, eli olisko nimet kansainvälisiä, vanhoja, suvusta, erikoisia vai ihan tavallisia.
Nyt kun lasten nimiiä miettii niin oikeastaan olemme tehneet "sekoitusta"- suvusta, uusia, tavallisia ja vanhoja.

Esikoisella oli Tomi Tapani ja Siiri Johanna. Kasteessa poika sai nimen: Jeremias Auno Kasperi

Keskimisellä oli nimi melkein valmis; Santeri Artturi ja Iida Katariina. Kastessa poika sai nimen Santeri Arttu Mikael

Kolmanen kohdalla ei ollut mitään hajua nimestä, mutta vahvin suosikki oli Aleksis Jaakko Valtteri ja Emma Pihla Katariina. Prinsessamme sai kasteessa nimen Karoliina Pihla Olivia.

:heart: :heart: :heart:
Vaikka meidän lasten nimet on ihan tavallisia, emmekä siis ole havitellut mitään erikoisuutta. Nimet sopivat lapsiin eriomaisesti emmekä niitä vaihtaisi vaikka tilaisuus tuliskin.
Jeremias on vilkas pikku mies, joka älistyttää usein meitä vanhempia tietoudellaan.
Santeri leikkii kuin illan jälkeen ei päivä koitaisikaan.
Karoliina on vain koko perheen prinsessa tumminen kihara hiuksinneen. Hän on luonnonlapsi, niin kuin veljesäkin ovat.
 

Yhteistyössä