Hahmotushäiriöitä?

  • Viestiketjun aloittaja Mietiskelijä
  • Ensimmäinen viesti
Mietiskelijä
Heippa hei!
Olisi kiva kuulla onko muilla tullut tutuksi hahmotuhäriö kun on koulu alkanut? Meillä pojalla (7v) todettu siis jonkin asteinen hahmotushäiriö, mutta ei ollenkaan ADHD:hen tai vastaavaan viittaava. Voikohan tuollaista sitten edes olla "jonkinasteinen" otappa noista psygologeista selvää, muuten poika on testien mukaan hyvä oppilas eli joissain jopa parempi kuin ikäisensä. Mutta ongelmia sosiaalisessa käytökessä ja välillä tunneilla sanoo opelle tosi kovasti vastaan ja pistää asioissa hanttiin. Tietysti sitä syyllistää heti itsensä kun on ongelmia sosiaalisessa käytökessa vaikka kasvatuksessa ei varmasti kyllä vikaa ole, lapsi omaa nimittäin erittäin hyvän ja tavallisen kodin sekä molemmat vanhemmat. OTTAKAA KANTAA!!!!
 
Vanhin lapsemme tytär on nyt 12v mutta aikoinaan päiväkodissa huomattiin ettei osaa hahmottaa eri muotoja joutui sitten testiin kaikki ok.No kun aloitti koulun huomattiin taas ettei oo kaikki kunnossa oppi vasta toisen luokan keväällä lukemaan ja kirjaimia sekoitti keskenään ja matematiikassa hahmotushäiriötä sai siiron emu-opetukseen mutta ennenkuin joutui koulua vaihtamaan oli laadittu henkilökoht.mukautettu opetus äidinkielessä ja matematiikassa yleis-opetuksessa sitten vaihtoi koulua että pääsi emu-luokalle ja tyttö oli 3. ja 4. luokan ja sitten psykologi totesi että on edistynyt ja kehitys edennyt että pärjäisi integroituna oppilaana yleisopetuksessa ja suositti hakemaan musiikinlinjan luokalle kun on lahjakas musiikissa.5. ja nyt 6. luokan ollut musiikinluokan oppilas ainoastaan englanti ja matematiikka on edelleen mukautettu ja englannissa on mukautettujen englanninkielen luokassa silloin kun on englantia.
Kuopuksemme on erityislapsi jolla on monimuotoinen kehityksenhäiriö,adhd joka ei diagnosoitu mutta adhd oireita on .Hänen kehityksensä on 1,5 vuotta jäljessä ja laaja-alaiset ongelmat hieno- ja karkeamotoriikassaan että kielen kehityksessään.Käyttää pcs-kuvia apunaan, tukiviittomat edelleen tukena kun ei pysty ilmaisemaan itseään sanoin.Saa puhe- että psykiatr.toimintaterapiaa.Hän menee koulutaksilla terapioihin että kouluun.On erityisluokalla evy-opetuksessa.Keväällä oltiin adhd-keskuksessa perhekoulupopissa ja se oli todella hyödyllinen meidän perheelle saatiin eväitä ammennettua arkeen.Poikamme ei jaksa keskittyä pitkään ja kaikki pitäisi tapahtua hänelle heti jos ei tapahdu hakee huomiota ikävällä tavalla huutamalla tai käyttäytyy muuten häiritsevästi.Aina pyrimme ennakoimaan eri tilanteita hänelle ja käytämme kuvia paljon eri tilanteissa.struktoitu päiväohjelma on hänelle hyvin tärkeä myös näin on koulussakin.Koulussa hänon edellä muita matikassa kun osaa jo laskuja tehdä yhteen ja vähennyslaskuja ja osaa kirjoittaa että tuntee kirjaimet hyvin ja nyt on lukeminenkin lähtenyt alkuun ongelmat on lähinnä sosiaalissa taidoissa ja ilmenee myös häiriökäyttäytymistä jonkin verran.Paljon saa apua psykiatr.toimintaterapiassa jota käynyt kohta 4:ttä vuotta.

 
Meillä on 13 vuotias hahmotushäiriöinen poika. Testattiin viime keväänä. Normaalia älykkäämpi mutta sosiaalisessa puolessa ongelmia. EI mielestäni lapsen vika. Tarvitsee opastusta vaan enemmän ja aikaa ja paljon rakkautta ja ymmätämystä. Jos haluat kirjoitella sähköposti osoitteeni on mik_su@suomi24.fi
 

Yhteistyössä