Harmin paikka...

Jospa tämä nyt menis oikeaan paikkaan...Niin sitä minä olen harmitellut usein kun meillä ei ole sellaisia mummoja ja ukkeja joiden luona lapset voisivat viettää esim. viikonloppuja niin joskus edes voitas mieheni kans hieman levähtää.
Toiset eivät näytä välittävän p....n vertaa lastenlapsistaan, käyvät hyvin harvoin ja soittavat eivätkä koskaan tarjoa lastenhoitoapua. Vaikka eivät asu kaukana. Toisessa mummolassa/ukkilassa on alkoholiongelma niin sinne ei voi lapsia viedä, ja on vähän välit viilenneet... :'(
 
Meidän lapsilla ei ole ollenkaan isovanhempia siinä mielessä, että olisi kukaan heistä kiinnostunut, puhumattakaan hoitoavusta javascript:emoticon(':LOL:')
javascript:emoticon(':LOL:') . (Siis yritän kääntää surullisetkin asiat vain elämän kouluksi, jolle voi ehkä nauraakin...) Ei varmasti ole monilla muillakaan. Sitten on monia, joilla on molemmat lähellä ja apua vaikka kuinka paljon. Ei elämässä mene mikään "tasan".

Toinen mummo ei ole koskaan käynyt meillä kotona katsomassa lapsiani. Olen itse pari kertaa kuljettanut lapseni hänen luokseen käymään, en hoitoon, vaan itse olen ollut mukana vierailulla. Olen nyt lopettanut tämän yksipuolisen yhteydenpidon, koska en näe siinä mitään positiivista lapsilleni, että kuljetan heitä mummolle, joka jostain syystä heidän äitiään karsastaa ja ei halua olla mummo hänen lapsilleenkaan.

Toiset isovanhemmat meillä myös ovat sellaisia, että eivät kertaakaan ole soittaneet ja kysyneet lastemme kuulumisia. Heillä on myös lähempänä muita lapsenlapsia, jotka ovat tärkeämpia, koska heitä näkee enemmän. Kun nämä isovanhemmat soittavat meille, aihe on aina sellainen, että he ovat jotain apua meiltä vailla. Siitä huolimatta, että eivät itse ole koskaan meille apuaan tarjonneet missään asiassa, ja toiset lapsensa asuvat lähellä. Siitä huolimatta, että heiltä ei puutu itään taloudellisesti ja terveitä ovat, aivan vasta jääneet työelämästä.

Isompi lapsi jo ymmärtää, kun joskus puhelin soi, ja kun isänsä lopettaa puhelun, ja kysyy kuka soitti, niin sanoo, että isovanhemmat. Ymmärtää lapsi, että mummo tai pappa soitti, ja puhui vain omista asioistaan ja mitä on vailla, aivan kuin isä olisi työpuhelua puhunut. Lapsenlapsista ei kysy sanaakaan tai pyydä puhelimeen, vaikka näkee ehkä 1-2 kertaa vuodessa.

Surullista on nähdä omien lapsieni ilmeet, kun luetaan kirjoja, joissa isovanhemmat ovat läheisiä ja rakastavat lapsenlapsiaan (näitä kirjoja on paljon) tai heidän ilmeet, kun muita lapsia lähistöllä hoitavat ja kuskaavat isovanhemmat.

Mutta nämä ovat asioita, joille ei mitään mahda. Jos ei ole tuuria isovanhempien suhteen , vaan itsekkäitä paskiaisia ovat, niin jospa jonkun muun asian suhteen! Toivotaan!

 

Yhteistyössä