Hautajaisten jäähyväiskukkalaitteesta

  • Viestiketjun aloittaja suru
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:
60 eurolla ei kyllä taida sada hautajaisiin kukkia :/ Ellei sitten tyydy pariin irtokukkaan.
Otan osaa ap:n suruun.

Ja kysyn että mist'ä ei saa kukkia tuohon hintaan??? Ainakin Espoosta (jonka miellän kalliiksi kaupungiksi) saa 60:llä ihan hienon sieneen tehdyn hautavihon. Minun salainen paheeni on tiirailla Kaivokukan jääkaappiin ja siellä näkee näitä tilattuja asetelmia, ja melkein aina nuo sieneen tehdyt ovat siinä 50 euron molemmin puolin, joskus jopa 40 e. Kukat ei teitenkään silloin ole kalleimmasta päästä, mutta ihan hienoja ja näyttäviä.

Olisi kiva kuulla missä päin irtokukka maksaa 30 e!
 
kukkakauppias
mistä päin ap olet? kukkien hinnat vaihtelevat hirveästi sijainnin mukaan. eteläsuomessa on sikakalliita kukkia verrattuna pohjoisempaan..
kaupassa, missä olen töissä, saa 45e näyttävän kukkalaitteen, mihin tulee krysanteemia ja tulppaania + vihreät. tulppaani on ainakin sellainen, mikä kestää pakkasellakin. ja tosiaan paljon vaikuttaa tuo sään vaihtelu. paremmin ne kukat kestää, jos on tasainen pakkanen, kuin jos lämpötila yhtäkkiä onkin plussan puolella ja taas pakastuu.
jos haluaa pienellä budjetilla, niin kannattaa jo valmiiksi sulkea mielestä ruusut ja kallat. ne ovat kalliita ja varsinkin näin talviaikaan. pienen budjetin kukkia ovat just neilikat, krysanteemit, tulppaanit, ja paikkakunnasta riippuen iirikset..
 
J
On oikeasti kaunis ele laskea vaikka vaan se yksi kukkanen. Äitini haudattiin pari kk sitten ja yksi hautajaisvieraista laittoi kukan sijaan kynttilän palamaan siihen haudan päätyyn. Sekin oli mielestäni kaunis ele. Tiedän heidän perheellään olevan tiukkaa rahallisesti ja eivät olleet edes mitenkään kauhean läheisiä, joten jo pelkästään paikalle saapuminen oli kaunis ele.
 

Yhteistyössä